Alkoi tuossa tuntua, että me perussuomalaiset ja lisäksi suurin osa Suomen kansalaisista, sekä tiedotusvälineemme olemme velkaa edesmenneelle Toni Halmeelle anteeksipyynnön.
Kun Toni Halme kansanedustajana olonsa alkuvaiheessa oli rohkea ja sanoi ääneen, että presidentti Halonen on HOMO, niin melkein koko kansa haukkoi henkeään ja alkoi sättiä Tonia vaatien suureen ääneen Tonia pyytämään sonojaan anteeksi Haloselta.
Näin Toni sitten tekikin ja vähitellen kohu laimeni ja unohtui.
Entäs nyt sitten?
Nyt se tiedetään ympäri maailmaa, että presidentti Halonen on homo ja kaikenlaisen poikkeavuuden suuri ystävä.
Presidenttimme osoitti sen julkisesti itsenäisyyspäivän juhlissa häpäisemällä näiden perinteisten arvokkaiden juhlien luonteen ja samalla sotaveteraanit, sekä niiden sankarivainajien suuren uhrauksen, jotka kaatuvat taistellessaan tämän maan itsenäisyydestä.
Halosella on kummallionen taipumus saada kaikesta arvokkaasta ja perinteisestä täydellistä saastaa.
Toni tiesi varmaan senkin, kuinka Halonen muiden demarien tapaan vihaa tämän Suomen kansan heikompi osaisia ja yhdessä nykyisen hallituksen ja eduskunnan kanssa hyväksyy suomalaisten köyhien elämän kurjistamisen.
Me emme vaan antaneet Tonin sanoa ääneen kaikkia totuuksia, vaan hiljensimme hänet heti alkuunsa.
Nyt se on myöhäistä, mutta onneksi niin Halosen, kuin nykyisen eduskunnankin aika alkaa täyttyä ja heille koitaa elämässään uusi vaihe - töiden etsiminen.
Anteeksi Toni!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.