Kiinan valuutta ei vuoden 2005 heinäkuun jälkeen ole enää ollut sidottu Yhdysvaltain dollariin. Polkumyynnistä huolissaan olevien amerikkalaisten ja eurooppalaisten mielestä Kiina on kuitenkin pitänyt juanin arvon keinotekoisen alhaalla ja saanut siten epäreilun kilpailuedun tuotteilleen. Nyt juanin vahvistuminen suhteessa dollariin on kiihtynyt.
Reaalitaloudessa menee Kiinassa hyvin, joten on perusteluja sille, että osakkeiden hinnat ovat nousseet. Tämä ei selitä kaikkia hinnannousuja, koska osakehinnat ovat nousseet nopeasti. Osakemarkkinat olivat tätä ennen pitkään vaikeuksissa, ja vuosien 2008 ja 2009 nousu kompensoi aikaisempia heikkoja aikoja, jolloin reaalitaloudessa meni samanaikaisesti hyvin.
Kiinan hallitus on turvautunut joihinkin hallinnollisiin toimenpiteisiin kuten hintasäännöstelyyn. Tarkoitus on hillitä inflaatiopaineita ja inflaatio-odotuksia. Hintasäännöstelyn eduista ja haitoista ei ole yhtä mielipidettä. Useimpien taloustieteilijöiden mukaan hintojä säännöstelemällä voidaan hillitä inflaatiopaineita lyhyellä aikavälillä. Useimmat ovat sitä mieltä, että säännöstelyä ei ole hyvä käyttää pitkään, eikä se voi olla ainoa keinoa inflaation hillitsemiseen.
Tiukka rahapolitiikka, hintasäännöstely ja odotusten hallinta ovat kaikki tärkeitä osatekijöitä inflaation hillitsemisessä.
Louis KuijsKuijs jatkaa, että Kiinan hallitus pyrkii pitämään säännöstelyn väliaikaisena, jolloin se ei haittaisi liiaksi taloudellista yritteliäisyyttä. Hintasäännöstely ei ole ainoa keino inflaation hillinnässä, vaan Kiinan hallitus on Kuijsin mukaan painottanut suhteellisen tiukan rahapolitiikan merkitystä. Lisäksi on hallittava inflaatiota koskevia odotuksia.
-Kolmas tekijä inflaatiopaineiden yleistymisen vastaisissa toimissa on kommunikaatio ja odotusten hallitseminen. Niin kauan kuin ihmiset uskovat, että ruoan hinnan korotukset ovat väliaikaisia, ja että viranomaiset tekevät, mitä on tarpeen, he vaativat maltillisia korotuksia palkkoihin. Samoin yritykset korottavat tuotteidensa hintoja maltillisesti. Joten on äärimmäisen tärkeää hillitä inflaatiota koskevia odotuksia. Siksi tiukka rahapolitiikka, hintasäännöstely ja odotusten hallinta ovat kaikki tärkeitä osatekijöitä inflaation hillitsemisessä.
Tähän mennessä inflaatiopaine on tullut lähes yksinomaan ruoan kallistumisesta. Kun ruoka kallistuu vuosittain lähes 20 prosenttia, on selvää, että kiinalaisten ostovoima heikkenee. Kiinalaiset käyttävät tuloistaan keskimäärin kolmanneksen ruokaan, mutta köyhimmillä ruoan osuus menoista on tätä nykyä jo puolet. Kuijsin mukaan ruoan hinnannousu ei ole vielä levinnyt yleiseksi inflaatiopaineeksi, mutta viranomaisten on syytä ottaa tämä riski huomioon.
Mitä pidempään ruoan hinta kallistuu, sitä todennäköisemmin ihmiset vaativat korotuksia palkkaansa. Joten on olemassa riski, että yritysten on korotettava palkkoja, mikä nostaa kustannuksia ja saattaa heikentää Kiinan kilpailukykyä muihin maihin verrattuna. Inflaatio ei vielä vaikuta tuotteita valmistaviin yrityksiin, mutta päättäjien on otettava huomioon tämä riski, ja pyrittävä välttämään inflaatiopaineiden yleistyminen.
Inflaation vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti, vaan koskettavat erityisesti köyhiä kaupunkilaisia. Kaupunkien ja maaseudun välisiin tuloeroihin inflaatiolla voi ainakin periaatteessa olla tasaavia vaikutuksia
Pitkällä aikavälillä tuloerot ovat Kiinassa kasvaneet, erityisesti kaupunkien ja maaseudun välillä. Nykyisen inflaation pitäisi olla hyväksi maanviljelijöille, sillä korkeamman ruoan hinnan pitäisi periaatteessa nostaa maanviljelijöiden tuloja. Ei ole aivan selvää, kuinka suuri osa ruoan hinnan korotuksista itse asiassa menee maanviljelijöille, ja kuinka suuri osa kauppiaille ja välittäjille. Periaatteessa ruoan kallistumisen pitäisi pienentää kaupunkien ja maaseudun välistä tuloeroa. Ruoan kallistuminen iskee erityisesti köyhempään väestöön kaupungeissa enemmän kuin maaseudulla.
Ruoan kallistumisen lisäksi asuntojen korkeat hinnat ovat kiinalaisten huolenaiheena, sillä keskituloisillakin kiinalaisilla on vaikeuksia päästä kiinni asuntoihin. Asuntojen hinnat ovat vuosittain nousseet kymmenisen prosenttia. Kuijsin mukaan kyse ei ole niinkään asuntomarkkinoilla vallitsevasta hintakuplasta kuin sosiaalipoliittisesta ongelmasta.
Tämä ei välttämättä ole merkki siitä, että asuntojen hinnoissa on ilmaa. Se on merkki siitä, että ihmisille ei ole tarjolla tarvittavia tukirakenteita, joiden avulla he pääsisivät kiinni asuntoihin. Hallitus ei ole tehnyt vielä paljoa tämän suhteen, mutta tutkii asiaa. Me täällä olemme sitä mieltä, että ihmisten ongelma asuntojen saamisessa kaipaa viranomaisten huomiota enemmän kysymys mahdollisesta hintakuplasta asuntomarkkinoilla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kylä se siltä näyttää, että juuri nyt romaa ja asunnon omistajat joutuvat pakkohuutokauppaan asuntoineen.
Arvosana: Hylätty
Lainausmerkit suorien lainausten (eli koko tekstin) alusta ja lopusta jäivät pois sekä lähdeviittaus.
Alkuperäinen tässä
http://fi.radio86.com/kiinan-talous-ja-ymparisto/maailmanpankin-ekonomisti-louis-kuijs-kiinan-talouspolitiikan-nakymat
COPY PASTE
Kyllä mahtaa kiinalaista tuhnua vituttaa vähintään yhtä paljon kuin kotosuomessa.
Olis kannattanu ostaa ajoissa.