Pyramidihuijarit

Ei ole ihme että romahdus on raju taloudessa. Enää ei voi edes puhua taloudesta. Jos velka on yhtä suuri kuin varat ja nekin arvostettu tuplasuuruisiksi,niin joron jäljillä ollaan.
Pyramidin rakentajana on toiminut EU ja valtioiden valtiovalta jota keinotteliporukka on hyysännyt. Kun EU/EKP laski lainakorot nollaan niin keinottelu ryöpsähti. EU on syytänyt verorahojamme tukiaisiin jotka ovat jopa verottomia. Enkä puhu mistään maataloustuista jotka ovat lähinnä hinnanalennustukia,vaan niistä investointituista. Niillä on pönkitetty pörssipeliä ja niiden oheen kuuluu vastaavat velat joihin EU on yrittäjät ja ahneet yllyttänyt. Niinpä tavallista onkin ollut että pankista on voinut nostaa lainaa rajoituksetta ja yhteiskunta on taannut nämä jättilainat. Usein kysymyksessä on miljardiluokan raha.
Nyt talous on odotusten mukaan romahtanut. Mikäli emme olisi liittyneet EU:hun,niin olisimme paljolta välttyneet. Vieläkään kaikkea ei ole hävitty,vaan luopumalla EU-jäsenyydestä säästymme kymmenien miljardien laskulta. 20000 per pekka on iso raha. Kaksinkertaisena liian iso.
6282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuukaudessa velkamme on tuplaantunut. Eduskunta ja hallitus on mieron tiellä. Kuka tämän enää maksaa. Velka on nyt 100000 euroa per nuppi.

Äänestä
  • Koko tämä EU-tukiaishelvetti on perustunut valtapuolueiden oman edun tavoitteluun. Tukiaisilla on ostettu se olematon kannatus mitä niillä nyt on. Tällaisella porukalla näet ei pitäisi olla mitään kannatusta kansan keskuudessa.
    Kun vuosittain haaskataan vaalivoiton vuoksi verorahoja tukiaisten muodossa rikkaille keinottelijoille ja keinotteluyrittäjille verovapaana n 10 miljardia,niin tuskin niillä ilman tätä verosampoa olisi yhtään äänestäjää rehellisissä vaaleissa. Tuo summahan merkitsee yhtä ääntä kohti n 3000 euroa.
    Puhutaan korruptiosta mutta eipä näköjään kukaan ymmärrä että ne muutamat miljoonat ovat vain todellisuudessa oikean korruption peittelyä. IPUnkin pitäisi jo kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin jotta koko paskaläjä läjähtäisi valtapuolueiden kasvoille.

    Äänestä

Aivan kuten 90 vuoden aikoihin,niin nytkin huijarit ovat nostaneet pankeista rahaa ilman takuita. Yksikin keinottelija sai 20 miljoonan lainan jonka laina-aika oli 20 vuotta. Takaisinmaksu pitäisi suorittaa 20 vuoden päästä,eikä koko aikana ole mitään korkoja eikä kuoletuksia. Kun mies on yli viiskymppinen niin on varmaa että laina jää maksamatta.

Äänestä
  • Ja samassa kaupungissa. Onko vielä samat tekijätkin?

    Äänestä

  • 90-luvulla kirjoitti:

    Ja samassa kaupungissa. Onko vielä samat tekijätkin?

    Näin saat vinkin myös sen maksun suhteen. Sieltä Keskustan ja Kokoomuksen hallitsemasta verokassastamme ne mersun maksut suoritetaan sataprosenttisesti. Ja maksaja olet sinä.

    Äänestä

Siinäpä uutinen. Liikanen oli keskeinen 90-luvun laman luoja. Hän oli se vastuuton valtiovarainministeri Holkerin konkurssihallituksessa. Kun tällaisen uutisen nyt kuulimme niin kaikkien pitää jo ymmärtää että on erottava EU:sta ja heti. Kysymys on nyt siitä että EU on konkurssissa ja Liikanen pistetään johtajaksi kun kukaan täysjärkinen ei sinne enää mene. Taitaa olla EKP:ssä valtavat velat ja tappiot kassan täytteenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vallassa! kirjoitti:

Ei ole ihme että romahdus on raju taloudessa. Enää ei voi edes puhua taloudesta. Jos velka on yhtä suuri kuin varat ja nekin arvostettu tuplasuuruisiksi,niin joron jäljillä ollaan.
Pyramidin rakentajana on toiminut EU ja valtioiden valtiovalta jota keinotteliporukka on hyysännyt. Kun EU/EKP laski lainakorot nollaan niin keinottelu ryöpsähti. EU on syytänyt verorahojamme tukiaisiin jotka ovat jopa verottomia. Enkä puhu mistään maataloustuista jotka ovat lähinnä hinnanalennustukia,vaan niistä investointituista. Niillä on pönkitetty pörssipeliä ja niiden oheen kuuluu vastaavat velat joihin EU on yrittäjät ja ahneet yllyttänyt. Niinpä tavallista onkin ollut että pankista on voinut nostaa lainaa rajoituksetta ja yhteiskunta on taannut nämä jättilainat. Usein kysymyksessä on miljardiluokan raha.
Nyt talous on odotusten mukaan romahtanut. Mikäli emme olisi liittyneet EU:hun,niin olisimme paljolta välttyneet. Vieläkään kaikkea ei ole hävitty,vaan luopumalla EU-jäsenyydestä säästymme kymmenien miljardien laskulta. 20000 per pekka on iso raha. Kaksinkertaisena liian iso.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu