Tuolla alempana on keskustelu pienirintaisista naisista pitäville, joten tehdäänpä mielenkiinnosta gallup myös naisellisista naisista pitäville!!
Asun suhteellisen pienessä kunnassa ja välillä täällä eläminen tuntuu lähes toivottomalta. Varteenotettavat miehet/pojat ovat juuri näitä, jotka valitsevat kiinnostuksen kohteensa vain ja tasan ulkonäön perusteella.
Ennen murrosiän alkua itsenikin kohdalla riitti vientiä, mutta saatuani naisellisia muotoja (ja luonnollisesti hieman rasvaa) tuntuu, että kaikki miehet ajattelevat vain seksiä kun jotain alkaa tapahtua.
En ole ylipainoinen, mutta naisen mallinen niin edestä kuin takaa, en omista rötkömahaa tai kaksoisleukaa enkä muutakaan lihaville naisille ominaista. Olen kuvitellut miesten pitävän tällaisesta naisesta, varsinkin isoista rinnoista, mutta eivät ne sitten mitään muuta katsokaan.
Negatiivisia puolia luonteessani ei ole sen enempää kuin laihoilla kavereillani. Silti miehet tuntuvat karttavan. Vai johtuukohan se terveestä asenteesta viinaan ja katu-uskottavuuteen??
Vastatkaapa seuraaviin kysymyksiin:
1. Ikä?
2. Kuvaile lyhyesti luonnettasi.
3. Ulkonäkösi.
4. Millaisista naisista pidät?
5. Kuinka paljon naisen ulkonäkö merkitsee?
6. Mainitse yksi ihannenaisesi.
Kertokaapa kullannuput, olemmeko me naisen näköiset naiset todella niin vastenmielisiä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
1. 28
2. rauhallinen
3. lyhyet ja tummat hiukset, silmälasit, viikset, ei partaa
4. luonnollisista, sotamaalaukset ei kiinnosta
5. paljon, mutta vähemmän kuin luonne ja älykkyys.
6. oma kultani
1. Ikä?
22
2. Kuvaile lyhyesti luonnettasi.
Aika rauhallinen normaalisti.Mitä ei moni uskoisi silloin kun ajan pärrällä :)
Adrenaliinikiksit pitää saada,mutta suuttumaan tai muuten hermostumaan mua on vaikea saada.
3. Ulkonäkösi.
Lyhyet tummat hiukset.Yleensä pieni parransänki.
Ööh mitäköhän muuta?Käyn punttiksella,mutta en kyllä mikään varsinainen muskelimies ole.
172cm lyhyt.
4. Millaisista naisista pidät?
Naisellisista.Siis muodokkaista.Ei mistään läskeistä,vaan silleen naisellisesti kurvikkaista.
5. Kuinka paljon naisen ulkonäkö merkitsee?
Kyllä se vaan taitaa aika paljon merkitä siinä vaiheessa,kun lähdetään kontaktia hakemaan.
Mutta sitten vakisuhteeseen tietysti tarvitaan vähän muutakin.Ja kyllä oikeestaan muutenkin.Jos se osoittautuu heti kättelyssä joksikin tiukkapipo femakoksi tai muuten ärsyttäväksi,niin eihän sitä sitten...
6. Mainitse yksi ihannenaisesi.
Vaikka J.Frostell