Eräs mieleltään sairas rikollinen on määrätty lähestymiskieltoon minua kohtaan jo vuosi sitten, mutta lähestymiskiellosta huolimatta hän on rikkonut sitä jatkuvasti ja useita kertoja ja sama häiriköinti jatkuu edelleen, vaikka olen tehnyt ilmoituksen poliisille jokainen kerta, kun kyseinen henkilö on kieltoa rikkonut.
Olen todella väsynyt, tuskastunut ja stressaantunut, kun lähestymiskieltoon määrätty henkilö ei kertakaikkiaan jätä minua rauhaan.
Kyseinen henkilö on aiheuttanut minulle valtavaa henkistä kärsimystä jatkuvilla yhteydenotoillaan ja vainoamisellaan.
Kertokaa minulle, mitä tehdä, että kyseinen henkilö jättää minut rauhaan?
Milloin poliisi ja oikeuslaitos alkavat toimia kyseisen häirkön kohdalla?
Minulla on tullut vahva tunne siitä, että joudun vielä henkirikoksen uhriksi tämän häirikön toimesta.
Minulla on mennyt hermot, koska tuntuu siltä ettei kukaan auta minua tässä asiassa ja olen täysin yksin tässä ahdingossa pelkotiloineni.
Eli mitä tehdä?
Lähestymiskiellon jatkuva rikkominen
5
447
Vastaukset
- pol.palvoja, johtava
Menet päällystöön kuuluvan poliisin puheille ja kerrot asian. Jos ilmoituksesi on kirjattu, niin ne kaikki näkyvät kyllä poliisin tiedostossa.
Pyydät, että poliisi pidättää lähestymiskiellon rikkojan. Jos näin tapahtuu, niin oikeus todennäköisesti vangitsee myöhemmin hänet. Lähestymieskiellon rikkomisesta voidaan tuomita vuodeksi vankilaan.- kaikkea kanssa......
et ole lakimies, tai yleensäkään mies sen varsinaisessa merkityksessään..
Älä viitsi höpöttää paskaasi tällä palstalla.
Aloittajaa kehottaisin ottamaan yhteyttä asijanajajaan. - pol.palvoja, johtava
kaikkea kanssa...... kirjoitti:
et ole lakimies, tai yleensäkään mies sen varsinaisessa merkityksessään..
Älä viitsi höpöttää paskaasi tällä palstalla.
Aloittajaa kehottaisin ottamaan yhteyttä asijanajajaan.Palstan venkula naurattaa meitä taas. Juridiikasta hänellä ei ole sen enempää tietoa, kuin sialla hopealusikasta.
Lähestymiskieltolain mukaan lähestymismiekiellon rikkomisesta rangaistaa rikoslain 16 9a §:n mukaan, joko sakkollla tai enintään vuodella vankeutta.
Suomessa ei asianajaja voi laittaa rikosprosessia vireille, ainoastaan syyttäjä poliisin suorittaman esitutkinnan jälkeen. Kun joku rikkoo lähestymiskieltoa, niin poliisi suorittaa esitutkinnan. Tällaisessa tapauksessa, missä lähestymiskieltoa rikotaan toistuvasti poliisi yleensä pidättää epäillyn, ei asianaja, ja vaatii pidättämäänsä henkilöä vangittavaksi. Sen jälkeen asia siirtyy syyttäjälle, joka esittää syytteen ja asiaa käsitellään käräjillä.
Kaikki tapahtuu veronmaksajien piikkiin, eli on periaatteessa hakijalle ilmainen. Asiajanajat puolestaan veloittavat 200-300 euroa/tunti. Vain palstan venkula on niin typerä, että maksaa, vaikka saisi kaiken ilmaiseksi.
Hanki itsellesi lähestymiskielto.
- yhteiskunta
mulla on mun skitsofreenikko ex narsisti pyskopaatin kasnssa ihan samqa ongelma,,taustalla tappo,taponyritys,väkivalta rikoksia,ryöstöjä, jne taparikollirenne jne...ekaa kertaa kun hain lähestymsikeiltoa ei muka ollutperusteita vaikka olin olut miehen vaimona 2 v suhteessa jossa kuristi ja muuten pahoinpiteli ja rikkoij koko asunnon ja jne jne.. lapsi sijoitetiin kun erosin miehestä.. kun romahdin niin åahasti.. ei jättä rauhaan vieläkään ja jo 3 kertaa hakenut lähestymiskieltoa todisteiden ja todistajien ja asinaajajien kanssa. ehto että saan lapseni takas on ett mies katoaa mun elämästä.. EN OLE MUKA ees yrittänyt..
vittu mitä paskaa.. kai osdotan sitten vaan et tulee tosta parvekeen oceasta sisää 1 kerros ja tappaa!!!!!...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1042627Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1021705- 671525
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141236Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221038- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe44921Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta119916Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta337832- 77830