EU:sta eroaminen on välttämätön askel parempaan
Vapaan Suomen Liiton hallitus hyväksyi kokouksessaan 24.1. seuraavan kannanoton:
Viime aikoina on keskusteltu eduskunnan oppositio-puolueiden Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton johtaja-ongelmista ja visioiden puutteesta. Keskusteluun on syytä lisätä kysymys, mikä on hallitus-puolueiden visio Suomen tulevaisuudesta.
Vanhasen hallitus toteuttaa Euroopan Unionin politiikkaa Suomessa. Todellinen työttömien lukumäärä, ns. laaja työttömyys on yli 400 000 henkilöä. Korulauseiden lisäksi hallitus tarjoaa työttömyyslääkkeeksi lisää veronalennuksia. Ne eivät auta eikä muita keinoja ole, kun omasta rahasta ja itsenäisestä rahapolitiikasta on luovuttu. Yritysten, työpaikkojen ja pääomien pako halvemman työvoiman maihin jatkuu. Samoin jatkuu maatalouden työpaikkojen väheneminen nykyistä n. 7000 vuosivauhtia.
Peruspalvelut ovat kriisissä. Kuntien rahoitusmahdollisuudet heikkenevät. Valtiovalta on jättänyt euro-politiikan seuraukset kuntien ja kuntalaisten kannettaviksi. Kunnista on näin tehty likaisen työn tekijöitä.
Suomi tarvitsee itsenäistä lainsäädäntövaltaa sekä omaa raha- ja talouspolitiikkaa, jotta se voi huolehtia kansalaisistaan ja selvitä muuttuvassa maailmassa.
Siksi vaatimus Suomen irrottamisesta EU:n määräysvallasta on nähtävä ensiaskeleena kohti välttämättömiä muutoksia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.