Eduskuntavaaleissa synnytettiin mielikuva, että sen päävastustajat ja päävaihtoehdot olivat keskusta ja SDP. Jätteenmäki ja Lipponen puhuivat pääministerivaalista ja Jäätteenmäki kävi Lipposen kimppuun kaikin keinoin, mm. Irak-asioiden jälkipyykillä.
Kun keskusta sitten voitti niukasti ja alkoi muodostaa hallitusta, niin tapahtui aika kummia asioita:
- Keskusta valitsi päävastustajan heti pääkumppanikseen, vaikka eduskunnassa oli ei-sosialistinen enemmistö.
- Lipposta pyydeltiin ulkoministeriksi Jäätteenmäen hallitukseen, vaikka hänen kimppuunsa oli käyty juuri ulkopolitiikan virheistä.
- Keskusta hyväksyi hallitusohjelmaan kaikki SDP:n vatimukset, mutta ei edes vaatinut sinne mitään oman vaaliohjelmansa asioita (mm. työnantajamaksujen ja elintarvikkeiden alv:n alentaminen).
- Kun keskustalaiset ministerit antoivat lausuntoja lehtiin, nostivat sdp:n edustajan aina suuren haloon siitä, että keskusta rikkoo hallituksen pelinsääntöjä, kun se puhuu julkisesti asioista, joista ei ole hallituksessa vielä sovittu
- Kun Jäätteenmäki alkoi seloilla Irak-puheissaan ja menetti eduskunnan luottamuksen, keskusta taipui päävastustajansa, eli sdp:n painostukseen, ja pakotti puheenjohtajansa ja pääministerinsä eroamaan päävastustajansa vaatimuksesta pysyäkseen edelleen hallituksessa päävastustajansa kanssa.
Minun mielestäni tuossa on melkoista ristiriitaisuutta. Miten keskusta voi suhtautua tuolla tavalla vaalien päävastustajaansa heti sen jälkeen kun vaalit ovat ohi?
Osaisikohan kukaan palstan keskustalaisista kirjoittajista asiallisesti selvittää, mistä syystä noin on menetelty?
Kun keskusta sitten voitti niukasti ja alkoi muodostaa hallitusta, niin tapahtui aika kummia asioita:
- Keskusta valitsi päävastustajan heti pääkumppanikseen, vaikka eduskunnassa oli ei-sosialistinen enemmistö.
- Lipposta pyydeltiin ulkoministeriksi Jäätteenmäen hallitukseen, vaikka hänen kimppuunsa oli käyty juuri ulkopolitiikan virheistä.
- Keskusta hyväksyi hallitusohjelmaan kaikki SDP:n vatimukset, mutta ei edes vaatinut sinne mitään oman vaaliohjelmansa asioita (mm. työnantajamaksujen ja elintarvikkeiden alv:n alentaminen).
- Kun keskustalaiset ministerit antoivat lausuntoja lehtiin, nostivat sdp:n edustajan aina suuren haloon siitä, että keskusta rikkoo hallituksen pelinsääntöjä, kun se puhuu julkisesti asioista, joista ei ole hallituksessa vielä sovittu
- Kun Jäätteenmäki alkoi seloilla Irak-puheissaan ja menetti eduskunnan luottamuksen, keskusta taipui päävastustajansa, eli sdp:n painostukseen, ja pakotti puheenjohtajansa ja pääministerinsä eroamaan päävastustajansa vaatimuksesta pysyäkseen edelleen hallituksessa päävastustajansa kanssa.
Minun mielestäni tuossa on melkoista ristiriitaisuutta. Miten keskusta voi suhtautua tuolla tavalla vaalien päävastustajaansa heti sen jälkeen kun vaalit ovat ohi?
Osaisikohan kukaan palstan keskustalaisista kirjoittajista asiallisesti selvittää, mistä syystä noin on menetelty?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Etkö ymmärrä, että olet mielenterveydellisesti vakavasti sairas? Onneksi minä olen ihmisläheinen ja vääräuskoisiakin rakastava kepulainen ja osaan antaa sinullekin OIVAllisen neuvon. Hakeudu pikaisesti päivystävälle keputerapeutille.
En ole keskustalainen, vaan ennemmin epäkeskonen eli toisin sanoen täysijärkinen. Vastaan siis vaikka ei pyydettykään.
Jäätteenmäki kyllä asetti ykköshallitusvaihtoehdoksi punamultayhteistyön jo vaalien alla. Näin tapahtui ainakin epäsuorasti ja rivien välissä. Silti Keskustalle oli tärkeää nousta suurimmaksi puolueeksi ja saada johtava rooli hallituksessa tai joka tapauksessa päästä hallitukseen. Tässä suhteessa SDP miellettiin pahimmaksi vastustajaksi. Keskusta ja SDP taistelivat tyytymättömän suhteellisen köyhälistön äänistä. Tämän vuoksi Jäätteenmäki moitti sinipuhallitusta liian oikeistolaisesta politiikasta.
Jako sosialistisiin ja ei-sosialistiin puolueisiin on menneen talven lumia. Keskusta on monessa suhteessa vasemmistolaisempi puolue kuin SDP ja lähellä Vasemmistoliittoa. SDP on taas oikeistolaistunut Lipposen aikana huomattavan paljon. Kokoomus on puolestaan siirtynyt vain entistäkin maltillisemmaksi oikeistopuolueeksi.
Keskusta on koko historiansa ajan pyrkinyt yksinomaan punamultahallituksiin, jos SDP siihen suinkin on suostunut. kokoomuksen suuntaan keskusta ei ole koskaan kääntynyt, paitsi jos tie vasemmalle on syystä tai toisesta ollut tukossa.
Jäätteenmäki siis toimi täysin keskustalaisen perinteen mukaisesti.
Olet oikeassa myös siinä, että tavoitellessaan liikkuvia äänestäjiä, keskusta saa miitä usein juuri äärivasemmalta, varsinkin nyt kahden sinipunahallituksen jälkeen, kun keskusta oli 8 vuoden ajan toistanut mantraa siitä, miten "Lipposen ja Niinistön yltiölibertaristinen talouspolitiikka ja markkinatalouden armoille jättäytyminen on jakanut kansan kahtia".
Jako sosialistisiin ja ei-sosialistisiin puolueisiin on minustakin vanhentunut, mutta ei ole menettänyt havainnollisuuttaan sen suhteen, mitä sillä halutaan ilmaista. Sosialistejahan meillä ei enää alkuperäisessä mielessä ole, koska ei edes vasemmistoliitto aja enää sosialismia: tuotantovälineiden ottamista yhteiskunnan haltuun.
Mitä vasemmistolaisuuteen muuten tulee, niin Lipponen toi SDP:n huimasti oikealle eli ainakin talous- ja EU-politiikassa selvästi kokoomuksen aiemmalle tontille. Tämä on osittain vaikuttanut kokoomuksen kannatuksen laskuun varsinkin kun Itälä samaan aikaan loi mielikuvaa, että kokoomus "vaasemmistolaistuu" ryhtymällä korostamaan "kovien" talousarvojen sijasta "pehmeämpiä" perhearvoja.
Oikeisto-vasemmisto -akselilla minäkin sijoitan keskustan jonnekin Tuomiojan ja Suvi-Anne Siimeksen tienoille, mikä tekee punamullasta demareille helpon nakin.
Keskustan ainoa tavoite oli 16 vuoden tauon jälkeen saada aikaan punamultahallitus. Sen eteen keskusta oli valmis uhraamaan ihan kaiken.
Hämmästyttävintä asiassa oli minustakin täydellinen 180 asteen takinkäännös, kun media suitsutti päävastustajista ja vaalien päävaihtoehdoista, niin Jäätteenmäkipä heti vaaliyönä totesi "vakavalla mielellä" aloittavansa neuvottelut hallituksen muodostamisesta "vaalien voittajien" kesken, eli hetkeä aikaisemman päävastustajansa kanssa.
Mahtoi se tulla monelle keskustaa äänestäneelle melkoisena yllätyksenä.
...ensinnäkin Lipponen julisti pääministerikisan, eikä siinä vaiheessa puhuttu hallituskoalitiosta mitään. Koko vaalit huipentuivat Lipposen ja Jäätteenmäen väliseen otteluun, jonka Jäätteenmäki sitten voittikin. Kostoksi Lipponen järjesitikin Jäätteenmäen dispoon.
Mutta se lienee totta, että niin kepussa kuin demareissakin oli halua punamultaan ja nyt kun se oli mahdollista tehdä selkeässä kepujohdossa, niin miksipä ei. Varsinkin, kun kokoomus oli niin pahasti tyrinyt demarihallituksissa.
mutta tule uskossasi autuaaksi.
minusta se on enemmänkin kierosilmäinen.
sellaset 'itä-länsi' silmät?
>> niin kepussa kuin demareissakin oli halua punamultaan ja nyt kun se oli mahdollista tehdä selkeässä kepujohdossa
mitä meiä yrjöpoik haastta, se o ny lukennu kaikke tottuuve Suomme kuvalehest, ai saatana, ett mää oo sitä oottannu, ett saahha kaikk kuulla oikke viimmese päälle tottuus. Kait te ny kaikk se kuulitta yht hyvi ko määki, miettikkä ny oikke perkkeleest sitä..
...ruskeasilmäinen! Ja niillä näkee laajalti ja kauas.
vain kielesi olevan ruskea!
Ensinnäkin: käytät itsekin passiivimuotoa "synnytettiin mielikuva" päävastustajista. Eivät sen kummemmin keskusta kuin SDP:kään kutsuneet toisiaan päävastustajikseen, vaan sellainen mielikuva syntyi median välityksellä.
Toiseksi: syntynyt mielikuva oli aivan oikea, koska länsimaisessa poliittisessa järjestelmässä pääministeripuolue pyritään syrjäyttämään asemastaan ainakin oppositiopuolueen, joskus myös hallituskumppanin toimesta. Mutta se ei tarkoita, etteikö samaa puoluetta voitaisi ottaa hallituskumppaniksi myös tulevaan hallitukseen. Vain pääministeripuolue on tarkoitus vaihtaa.
Kolmanneksi: Suomessa tulevia hallituskumppaneita ole ollut tavata rajata millään tavalla etukäteen paitsi ennen 1980-lukua, jolloin kumpikaan vasemmistopuolue ei halunnut hallitukseen kokoomuksen kanssa, koska kilpailivat keskenään vallasta ay-liikkeessä. Eivät tällaista rajausta äänestäjätkään odota.
Yhtä hyvin voidaan kysyä, miksi sosialidemokraatit lähtivät hallitukseen päävastustajansa kanssa. Vastaukset pysyvät kuitenkin samoina.
Kiitokset monipuolisista ja asiallisista kommenteista. Vastaan pariin kohtaan, koska muista kohdista en ole eri mieltä.
Mielikuva päävastustajista syntyi mediassa. Länsimaissa voi myös olla tapana, että päävastustajat muododstavat hallituksen.
Minusta tuossa on kuitenkin selittelyn makua, sillä hyvin moni liikkuva äänestäjä on äänestänyt keskustaa saadakseen aikaan sosialistien syrjäyttämisen hallituksesta, kun he kokivat, että kokoomus on liiaksi samaa mieltä Lipposen kanssa.
Siinäkin olet oikeassa, etteivät sinipuna-hallitukset olisi olleet mahdollisia silloin, kun kommunisteilla oli enemmän sananvaltaa ay-liikkeessä. Nyt kun vasemmistoliitto hiipuu pian alle 10% puolueeksi ja SDP on oikeistolaistunut talouspolitiikassaan, kannattaa markkinataloutta ja haluaa mukaan EU:n ytimiin samoin kuin mm. Raimo Ilaskivi, voidaan todellakin muosostaa toimivia hallituksia kokoomuksen ja SDP:n rungon ympärille, vaikkei se luontevaa olekaan.
Sille, miksi sosialidemokraatit lähtivät hallitukseen päävastustajansa kanssa, minulla on yksi selitys: Jos he olisivat kaatanet Jäätteenmäen tunnustelut, olisi edessä ollut 1991 tilanne, eli oppositio, mihin ei sellainen puolue, joka lisäsi vaaleissa paikkalukunaa järkevällä tavalla voi mennä. Sinipunahallituksen jatkaminen olisi taas edellyttänyt sen kaltaista juonimista ja poliittista peliä, joka olisi kostautunut SDP:lle ja kokoomukselle suunnattoman suurena kannatuksen menetyksenä ja keskustan kannatuksen kasvuna, mitä ei ollut viisasta tehdä, kun edessä ovat sekä EU-, kunnallis- etä presidentinvaalit ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Olennaisimmaksi kysymykseksi minusta edelleen jää: Miksi keskusta ei ole koskaan avannut ensimmäiseksi neuvotteluja ei-sosialistiseen suuntaan, vaikka eduskunnassa on ollut ei-sosialistinen enemmistö jo yli 10 vuotta?
Keskusta tarjosi hallitusneuvottelua Kokoomukselle 1991, mikä takasi Kokoomukselle hallituspaikan vaalitappion jälkeenkin.
Keskusta tarjosi hallitusneuvottelua Kokoomukselle 1991, mikä takasi Kokoomukselle hallituspaikan vaalitappion jälkeenkin.
---------------------------------
Keskusta tarjoutui kokoomukselle vasta sen jälkeen kun punamullan vaihtoehto oli jo pois pelistä.
Keskusta ei ole koskaan tarjoutunut kokoomukselle sellaisessa tilanteessa, jossa punamullan mahdollisuus on vähänkin ollut olemassa.
"Olennaisimmaksi kysymykseksi minusta edelleen jää: Miksi keskusta ei ole koskaan avannut ensimmäiseksi neuvotteluja ei-sosialistiseen suuntaan, vaikka eduskunnassa on ollut ei-sosialistinen enemmistö jo yli 10 vuotta? "
---------------------------------
Kylläpä vaan on, vieläpä puheenjohtajatasolla ja jopa ennen vaaleja!
1987 Värynen, Suominen ja Taxel sopivat kirjallisesti porvarihallituksesta, jos siihen on mahdollisuus (enemmistö eduskunnassa).
Kokoomus petti sopimuksen.
Väyrysen ja Sorsan välit tulehtuivat jo 1986. Sorsa oli alkanut neuvotella Koiviston kanssa Väyrysen johtaman keskustan pudottamisesta oppositioon. Punamulta ei siis ollut enää mahdollinen 1987 vaalien jälkeen, koska Sorsa ja Koivisto olivat asian toisin juonineet. Koivistokan ei halunnut Väyrystä pääministerin paikalta presidenttiehdokkaaksi.
Nämä asiat voit tarkistaa mistä tahansa poliittisista muistelmista.
Näistä syistä Väyrynen oli pantu SDP:n boikottiin ja punamulta oli mahdoton, eli Väyrysen sopimus on hyvä asettaa oikeaan taustaansa, että keskustan "porvarihallitussopimuksen" voisi ymmärtää oikeassa valossa.
...muistelmat ovat muistelmia, mutta dokumentit ovat dokumentteja.
Mutta ihan mielenkiinnon vuoksi toimittanet joitakin muistelmia nähtäväksi, että saadaan tämäkin asia pois päiväjärjestyksestä.
ps. Ilkka Suominen todisti lauantaiseurassa aloitteen porvarihallitussopimukseen tulleen silloisen elinkeinoelämän taholta ja tekijöitä oli useita.
Kai siellä Tampereen/Nokian/Valkeakosken suunnallakin kirjastoja on joista löytyy Sorsan, Koiviston ja Väyrysen muistelmia 80-luvun lopun vuosilta, joitain noista muistan ainakin Oivan täällä siteeranneen.
Ilkka Suomisen todistusta en mene kumoamaan, sillä tuskin Väyrynen olisi itse älynnyt keksiä, että asia pitää panna paperille.
Eduskuntavaaleissa synnytettiin mielikuva, että sen päävastustajat ja päävaihtoehdot olivat keskusta ja SDP. Jätteenmäki ja Lipponen puhuivat pääministerivaalista ja Jäätteenmäki kävi Lipposen kimppuun kaikin keinoin, mm. Irak-asioiden jälkipyykillä.
* SDPn puoluesihteeri Eero Heinäluoma verrattain myöhään marras-joulukuussa 2002 kehitti idean pääministerivaalista uskoen, ettei Keskustasta milloinkaan tule suurinta eduskuntapuoluetta ja että julkisuus pystytään hallitsemaan Sanoman ja Yleisradion sekä Alma Median avulla niin, ettei Keskusta saa toista vaalivoittoa sitten vuoden 1991 jälkeen. Tämä on ollut SDPn luonnollista kaupungistumista seuraileva ajatus jo Johannes Virolaisen heikkouden päivistä, tappiovaaleista 1970 alkaen.
* Pääministerivaali ei ollut Anneli Jäätteenmäen eikä Eero Heinäluoman ajatus, vaan Eero Heinäluoman ajatus siksi, ettei se uskaltaisi käydä länsimaisen rajua vaalikampanjaa, vaan että sen olisi alistuttava jo ennen kuin vaalit oli käyty. Jos Keskusta ei olisi suurin puolue, olisi se oppositiossa, koska Paavo Lipponen olisi muodostanut kolmannen hallituksensa kokoomuksne kanssa.
Kun keskusta sitten voitti niukasti ja alkoi muodostaa hallitusta, niin tapahtui aika kummia asioita:
- Keskusta valitsi päävastustajan heti pääkumppanikseen, vaikka eduskunnassa oli ei-sosialistinen enemmistö.
* Tämä johtui siitä, että Kokoomus oli käynyt vaalikampanjan vain sillä ajatuksella, että se jatkaisi hyvää hallitusyhteistyötään Paavo Lipposen I ja II hallituksen jälkeen hänen III hallituksessaan.
- Lipposta pyydeltiin ulkoministeriksi Jäätteenmäen hallitukseen, vaikka hänen kimppuunsa oli käyty juuri ulkopolitiikan virheistä.
* Lipponen ulkoministerinä ei olisi ollut niin suuri ongelma, koska Keskusta suurimpana puolueena olisi kuitenkin tukenut Halosen ulkopolitiikkaa. Lipponen olisi siis joutunut Tuomiojan sijasta toteuttamaan Tuomiojan-Halosen ulkopolitiikkaa, mikä ei hänelle kunniasyistä käynyt. Keskustalta tämä taas oli pelkkää retoriikkaa, jotta pystyttiin osoittamaan, että Keskusta haluaa SDPn kanssa hallitusta, mutta että jos jotain yllättävää sattuu, on vastuu Lipposen.
- Keskusta hyväksyi hallitusohjelmaan kaikki SDP:n vatimukset, mutta ei edes vaatinut sinne mitään oman vaaliohjelmansa asioita (mm. työnantajamaksujen ja elintarvikkeiden alv:n alentaminen).
* Suomessa politiikan painopistemuutokset ovat olleet pieniä vuodesta 1993 EMU-linjasta päättämisen jälkeen. Vaalikampanjat ovat aivan eri asia kuin käytännön työ. Työantajamaksut jne. ovat yleensä kokoomuksen populismia, mihin ei puututa, vaikka valtiovarainministerinä olisi Iiro Viinanen tai Sauli Niinistö. Ne kuuluvatkin kokonaisuudessaan eli SAKlle, minkä siunaa TT.
- Kun keskustalaiset ministerit antoivat lausuntoja lehtiin, nostivat sdp:n edustajan aina suuren haloon siitä, että keskusta rikkoo hallituksen pelinsääntöjä, kun se puhuu julkisesti asioista, joista ei ole hallituksessa vielä sovittu
* SDP pelkäsi tosissaan, että Vanhasen hallitus alkaa tehdä keskustalaista aluepolitiikkaa. Hannes Mannisen teot ovat yhtä kevyitä kuin Martti Korhosenkin kuntaministerinä. Kuntaministeri on jutteluministeri.
- Kun Jäätteenmäki alkoi seloilla Irak-puheissaan ja menetti eduskunnan luottamuksen, keskusta taipui päävastustajansa, eli sdp:n painostukseen, ja pakotti puheenjohtajansa ja pääministerinsä eroamaan päävastustajansa vaatimuksesta pysyäkseen edelleen hallituksessa päävastustajansa kanssa.
* Anneli Jäätteenmäki sai hallitusta muodostettaessa SDPn eduskuntaryhmän luottamuksen. Lipponen ohjasi hallitusneuvotteluja Lapista kännykällä ja Filatov sekä Kalliomäki kävivät kysymässä konsulttiapua SAKlta hallitusneuvottelujen edetessä. Hallitusohjelmassa toteutui "Säätytalon antautuminen". Keskusta toimeenpanee SDPn politiikkaa yhtä nöyrästi kuin Kokoomuskin, mistä johtuu se, että mikään ei liiku.
- Minun mielestäni tuossa on melkoista ristiriitaisuutta. Miten keskusta voi suhtautua tuolla tavalla vaalien päävastustajaansa heti sen jälkeen kun vaalit ovat ohi?
* Ristiriitaa ei ole. Ongelma on siinä, että ajattelet asiaa äänestäjänä etkä kansalaisena. Vaaliohjelmat ovat vain innostamisen väline. Niitä ei ole tarkoitus toteuttaa.
- Osaisikohan kukaan palstan keskustalaisista kirjoittajista asiallisesti selvittää, mistä syystä noin on menetelty?
* Ei varmasti, koska uskottavuus vaatii itsehillintää ja toisaalta paljastaminen rikkoo välejä sosialidemokraatteihin.
Keskustalla ratkaisi asiat hallitusyhteistyön. Keskusta myös fiksuna tarjosi Lipposellekkin hallituspaikkaa. Tämä osoittaa keskustasta suurta henkistä ryhtiä. Keskusta oli valmis yhteistyöhön ja unohtamaan menneet. Lipposen patolooginen mieliala ei tätä hyväksynyt vaan Psykopaatin ominaisuudella nosti myllerryksen ja käytti keppihevosenaan Heinäluomaa ja Bacgmannia.
Tilanne ryöstäytyi kokonaan hallinnasta kun aikaraja oli tiukka. Anneli fiksuna ihmisenä vetäytyi kansan parhaaksi uhrautuen omasta puolestaan. Tämä ei olisi ollut tarpeen, mutta Lipponen ja media, joka oli Lipposen puolella, olivat muokanneet milipiteen Annelia vastaan, ja tilanne ryöstäytyi kaikkien käsistä Lipposen toivomalla tavalla, joka oli väärä.
Tämä on helposti nähtävissä näin, kunhan katsoo asioita kiihkottomasti ja rehellisesti.
Olen kommenttiesi pääsisällöstä täysin samaa mieltä, jopa kokoomuksen lepsuilua myöten.
Minusta Itälä teki kokoomuksen vaalikampanjassa suuren virheen, kohdistamalla kokoomuksen hinnoittelemien vaalilupausten kärjen aiempaa oppositiota ja sen vaalilupauksia vastaan.
Juuri tuo antoi mielikuvan, että keskusta on ainoa vaihtoehto sinipunaa vastaan ja sai epäilemättä kokoomusta aiemmin äänestäneitä siirtymään keskustan äänestäjiksi porvarihallituksen (turhassa) toivossa.
...eli keskustalainen selitys takinkäännölle.
Eero Lankia ja Timo Kalli ymmärsivät sen, ettei SDPn uskottavuus olisi kestänyt sitä, että Pietilä ja Ervasti sekä Laitinen olisivat koko ajan rummuttaneet SDPn kyvyttömyyttä puheenjohtajansa voimin pitää "Keskustaa kurissa".
Se, että Paavo Lipponen olisi mennyt ulkoministeriksi Anneli Jäätteenmäen Eurooppa-politiikan ja Tarja Halosen ulkopolitiikan väliin, olisi vienyt Paavo Lipposelta uskottavuuden Yhdysvalloissa, mm. Rumsfeldin silmissä.
Tämän vuoksi myös Lipposella oli Väyrysen ja Ahon aikanaan kokema:"Voiko harmistukseen kuolla"- kausi. Esko Aho otti velkaa ja loi runsaasti Harvard -imagoa, kun taas Paavo Väyrynen teki väitöskirjan.
Lipponen taas patisti Tuomiojan ja Halosen puhumaan itselleen työpaikkaa Lontoon tuella Brysselistä.
Mitä muuta Itälä olisi voinut tehdä kuin vakuuttaa haluavansa jatkaa Paavo Lipposen III hallituksessa?
Kokoomuksella oli minusta hyvä, hyvin perusteltu ja jopa hinnoilteltu, asiallinen vaaliohjelma.
Itälällä oli vain aivan liian kova eduskuntakinasteluista takkiin tarttunut tarve nälviä keskustaa jokaisessa linjapuheessaan ja jokaisessa vaalipaneelissa vielä erikseen, että se leimasi kokoomuksen keskustaa vastustavaksi ja demareita suosivaksi puolueksi, mistä syystä Itälä hävisi vaalit ja hävisi myös puoluejohtajan uransa.
Ei Itälä varmaan olisi muuta voinut tehdä, kun ei raukka osannut.
Jäätteenmäki osoitti sekoiluillaan, ettei hänestä ollut uskottavaksi pääministeriksi, joten pakkohan pelkkä vaalikulissi oli vaihtaa sellaiseen pääministeriin, joka hallitsee myös asiakysymykset ja osaa johtaa.
Keskustan johdossa on muutama fiksu. Jo Eskon USA- aikana puolueessa tajuttiin, että Anneli on ainoa mahdollisuus vaalivoittoon. Ymmärrettiin toki myös, ettei Annelista olisi pääministeriksi. Vanhanen ehdottikin jo ennen vaaleja, että Lipponen voisi jatkaa pääministerinä, vaikka Keskusta voittaisikin vaalit. Kun näin ei kuitenkaan käynyt, oli Anneli järjestettävä tilanteeseen, jossa hänen itsensä oli pyydettävä eroa pääministerin paikalta. Lopulta kaikki meni suunnitelmien mukaan.
Noin kerrottuna vaalikulissiteoria tuntuu hyvin uskottavalta. Sääli vain niitä 16 000 helsinkiläistä, jotka tulivat siinä sivussa petetyiksi ja muitakin, jotka Jäätteenmäki sai äänestämään keskustaa siinä toivossa, että valtakunnassa toteutuisi valoisampi vaihtoehto.
Lipposen ajojahti mahdollisti oikeusmurhan. Anneli eroitettiin turhaan. No se on tapahtunut mitä on ja suunnataan taas katseet eteenpäin. Äänestämme Annelin Brysseliin.
Keskusta on paras.