Elin perisuomalaista elämää siihen saakka kunnes puoliso yllättäen kuoli hyvin nuorena ja jäin lapsen kanssa kahden. Siitä selvisin aikaa myöden etupäässä siksi, että työpäivien jälkeen olivat vastassa kotiaskareet joiden jälkeen jäi tunti taikka kaksi "omaa aikaa". Jälkensä se jätti psyykkeeseen vaikkakaan ei mitään päälle näkyvää.
Aikaa kului ja elämä kulki omia latujaan kuten tapa on.
Sitten, noin reilu vuosi sitten tuli takaiskuja. Hölmöytäni laitoin nimeni paperehin jonka nojalla "ystävät" saivat lainaa ja erilaisia "starttirahoja" mutta kiireissään unohtivat ne maksaa joten laskut lankesivat minulle. Heti tämän perään vakaa työpaikka muuttui epävakaaksi eli omistajat päättivät siirtyä varhennetulle eläkkeelle ja pistivät puljun kiinni.
Erilaisin vippaskonstein pystyin lyhentämään velkoja jonkinaikaa vaikka tiesin sen turhaksi ja lopulta sitten tuli pää vetävän käteen ja siirryin erilaisten perintätoimistojen ja pankkien silmätikuksi.
Ikäni vuoksi uuden työn saanti osoittautui mahdottomaksi ja niinpä sitten muutin pois huokeammille maisemille asustelemaan. Lapsellani oli jo tässä vaiheessa oma perhe ja niin muodoin olin vapaa lähtemään.
Alku menikin lupaavasti vaikka elin pelkästään suojaosuudella joka nyttemmin on 612€ miinus verot eli 586 eurolla kuukaudessa joka sisältää kaiken elämiseen kuuluvan. Ehkä surkuhupaisana mutta painajaisia tuottavana yksityiskohtana pelkään, että minun pitäisi mennä hammaslääkäriin säryn vuoksi, pitäisi mutta ei ole varaa. Kun yksi pieni paikka irtosi näkkileipää purressa olin aivan kauhuissani mutta onneksi siitä ei aiheutunut sen kummempaa. Samoin pelkään ja varjelen silmälasejani särkymiseltä koska uusiin eivät rahani riitä
Sitten tuli ankaria takaiskuja joista en nyt halua sen yksityiskohtaisemmin tehdä selkoa mutta rahaa olisi pitänyt löytyä aivan välttämättä lisää. Koetin sossua mutta siellä vaadittiin niin paljon papereita ja kuitteja vuosien varrelta, että se oli mahdotonta kenellekkään joka ei säntillisesti säilytä jokaista kuittia, tiliotteita ja kauppalaskuja vuosien ajan joten se tie oli tukossa välittömästi.
Tuumailin sitten näitä asioita ja omaa tilaani öisin kun uni ei tullut kunnes lopulta kuuma humahdus kävi lävitseni ja sen aiheutti äkillinen ymmärrys, että onhan tästä selkeä ja lopullinen poispääsy olemassa. Koskaan aiemmin ei ollut mielessäni edes käynyt itsetuhoisia ajatuksia mutta sinä yönä asia oli varsin selkeä ja kirkas sekä myös ratkaisu jokaiseen pulmaan.
Omituista kylläkin mutta tämän oivaltaminen rauhoitti mieltäni hyvinkin paljon.. ei ole mitään niin suurta vaikeutta johon tämä lääke ei tepsi.
En kuitenkaan pannut tuumasta toimeen vaan ajelin yötämyöden päivystykseen ja sitä kautta ns. suljetulle noin kuukaudeksi. Paikka oli lähinnä lepokoti ja henkilökunta ensimmäisestä viimeiseen aivan äärettömän ystävällisiä. Sääntöjä toki oli mutta ei mitään keskitysleiritouhua vaan enemminkin kodikasta meininkiä jossa hoitajilla oli aina aikaa potilaalle. Annan paikalle ja henkilökunnalle täydet 10 pistettä mutta en silti sano mikä ja missä se sijaitsee, muutenhan sinne kehkeytyy ryntäys.
Sain tietty erilaisia lääkityksiä, alkuun aivan mahdottoman kirjon mutta puhuttuani osastoa johtavan lääkärin kanssa niistä karsittiin pois liki 80 prosenttia, ei kaikkia heti mutta pikkuhiljaa ja nimenomaan siksi, että niistä ei ollut mitään apua siihen miksi ajauduin umpikujaan josta ainoa tie ulos oli itsetuho. Ei sellaiseen ole lääkettä ellei lasketa huumaavia ns pkv lääkkeitä jotka hetkeksi rauhoittavat myllertävän mielen. Niiden ongelmaksi sanotaan riippuvuuden kehittyminen sekä toleranssin nousu eli jos tänään otat yhden nin vuoden päästä tarvitset kourallisen.
Lähdin sitten pois tuosta miellyttävästä paikasta mutta oikestaan mikään ei muuttunut, ongelmat olivat edelleen samat.
Nyt elän päivä kerrallaan ja lohdutan itseäni sillä, että äärimmäisen epätoivon hetkelläkin on varalla keino joka lopettaa kaiken ja oikeastaan tämän mahdollisuuden turvin jaksan mitenkuten eteenpäin. Mitään valoa eikä toivoa ole kohdallani joten ennemmin tai myöhemmin saan lopullisesti tarpeekseni.
Moni sanoo, että onhan suomessa vaikka mitä mahdollisuuksia umpikujaan joutuneella mutta minä TIEDÄN ettei ole.
Lopuksi sanon, ettei päihteillä ole mitään osaa tässä kertomuksessa ellei lasketa minimaalista lääkitystä joka sekin on turhaa enkä niitä edes syö.
Aikaa kului ja elämä kulki omia latujaan kuten tapa on.
Sitten, noin reilu vuosi sitten tuli takaiskuja. Hölmöytäni laitoin nimeni paperehin jonka nojalla "ystävät" saivat lainaa ja erilaisia "starttirahoja" mutta kiireissään unohtivat ne maksaa joten laskut lankesivat minulle. Heti tämän perään vakaa työpaikka muuttui epävakaaksi eli omistajat päättivät siirtyä varhennetulle eläkkeelle ja pistivät puljun kiinni.
Erilaisin vippaskonstein pystyin lyhentämään velkoja jonkinaikaa vaikka tiesin sen turhaksi ja lopulta sitten tuli pää vetävän käteen ja siirryin erilaisten perintätoimistojen ja pankkien silmätikuksi.
Ikäni vuoksi uuden työn saanti osoittautui mahdottomaksi ja niinpä sitten muutin pois huokeammille maisemille asustelemaan. Lapsellani oli jo tässä vaiheessa oma perhe ja niin muodoin olin vapaa lähtemään.
Alku menikin lupaavasti vaikka elin pelkästään suojaosuudella joka nyttemmin on 612€ miinus verot eli 586 eurolla kuukaudessa joka sisältää kaiken elämiseen kuuluvan. Ehkä surkuhupaisana mutta painajaisia tuottavana yksityiskohtana pelkään, että minun pitäisi mennä hammaslääkäriin säryn vuoksi, pitäisi mutta ei ole varaa. Kun yksi pieni paikka irtosi näkkileipää purressa olin aivan kauhuissani mutta onneksi siitä ei aiheutunut sen kummempaa. Samoin pelkään ja varjelen silmälasejani särkymiseltä koska uusiin eivät rahani riitä
Sitten tuli ankaria takaiskuja joista en nyt halua sen yksityiskohtaisemmin tehdä selkoa mutta rahaa olisi pitänyt löytyä aivan välttämättä lisää. Koetin sossua mutta siellä vaadittiin niin paljon papereita ja kuitteja vuosien varrelta, että se oli mahdotonta kenellekkään joka ei säntillisesti säilytä jokaista kuittia, tiliotteita ja kauppalaskuja vuosien ajan joten se tie oli tukossa välittömästi.
Tuumailin sitten näitä asioita ja omaa tilaani öisin kun uni ei tullut kunnes lopulta kuuma humahdus kävi lävitseni ja sen aiheutti äkillinen ymmärrys, että onhan tästä selkeä ja lopullinen poispääsy olemassa. Koskaan aiemmin ei ollut mielessäni edes käynyt itsetuhoisia ajatuksia mutta sinä yönä asia oli varsin selkeä ja kirkas sekä myös ratkaisu jokaiseen pulmaan.
Omituista kylläkin mutta tämän oivaltaminen rauhoitti mieltäni hyvinkin paljon.. ei ole mitään niin suurta vaikeutta johon tämä lääke ei tepsi.
En kuitenkaan pannut tuumasta toimeen vaan ajelin yötämyöden päivystykseen ja sitä kautta ns. suljetulle noin kuukaudeksi. Paikka oli lähinnä lepokoti ja henkilökunta ensimmäisestä viimeiseen aivan äärettömän ystävällisiä. Sääntöjä toki oli mutta ei mitään keskitysleiritouhua vaan enemminkin kodikasta meininkiä jossa hoitajilla oli aina aikaa potilaalle. Annan paikalle ja henkilökunnalle täydet 10 pistettä mutta en silti sano mikä ja missä se sijaitsee, muutenhan sinne kehkeytyy ryntäys.
Sain tietty erilaisia lääkityksiä, alkuun aivan mahdottoman kirjon mutta puhuttuani osastoa johtavan lääkärin kanssa niistä karsittiin pois liki 80 prosenttia, ei kaikkia heti mutta pikkuhiljaa ja nimenomaan siksi, että niistä ei ollut mitään apua siihen miksi ajauduin umpikujaan josta ainoa tie ulos oli itsetuho. Ei sellaiseen ole lääkettä ellei lasketa huumaavia ns pkv lääkkeitä jotka hetkeksi rauhoittavat myllertävän mielen. Niiden ongelmaksi sanotaan riippuvuuden kehittyminen sekä toleranssin nousu eli jos tänään otat yhden nin vuoden päästä tarvitset kourallisen.
Lähdin sitten pois tuosta miellyttävästä paikasta mutta oikestaan mikään ei muuttunut, ongelmat olivat edelleen samat.
Nyt elän päivä kerrallaan ja lohdutan itseäni sillä, että äärimmäisen epätoivon hetkelläkin on varalla keino joka lopettaa kaiken ja oikeastaan tämän mahdollisuuden turvin jaksan mitenkuten eteenpäin. Mitään valoa eikä toivoa ole kohdallani joten ennemmin tai myöhemmin saan lopullisesti tarpeekseni.
Moni sanoo, että onhan suomessa vaikka mitä mahdollisuuksia umpikujaan joutuneella mutta minä TIEDÄN ettei ole.
Lopuksi sanon, ettei päihteillä ole mitään osaa tässä kertomuksessa ellei lasketa minimaalista lääkitystä joka sekin on turhaa enkä niitä edes syö.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Unohdin mainita, että tässä kuussa en ole syönyt mitään viikkoon enkä syö ennen kuin tammikuun ensimäinen arkipäivä tuo mahdollisuuden eli hiukan rahaa vakuutusyhtiöltä perhe-eläkkeen muodossa.
Tämä ei ole sinällään paha asia. Olen paastonnut ajoittain kolmekin viikkoa vapaaehtoisesesti eikä siinä muuta tapahdu kuin ensimmäisten kolmen päivän vaikea olo. Sen jälkeen paasto muuttuu miellytttäväksi ja sitä on lopulta vaikea lopettaa. Paaston aikana join ainostaan vettä litratolkulla.
Kyse on samantyyppiestä asiasta kuin himokuntoilijalla joka syystä tai toisesta lopettaessaan äkisti säännöllisen (päivittäisen) kuntoilun kokee hyvinkin ankaria vieroitusoireita. Olen tämänkin itse kokenut.
En missään nimessä suosittele kellekkään pitkiä paastoja enkä myöskään ohjeistettuja paastoja erilaisine kommervenkkeineen joita noudattamalla kyse ei ole paastosta vaan väitetystä elimistön puhdistuksesta joka tulee usein kalliimmaksi kuin syödä savoyssa kolme ateriaa päivässä hyödyn jäädessä nollaksi.
Vaikka tiedän, etten tule nälkään kuolemaan niin silti alan hiljakseen uskoa, että jossain vaiheessa, ehkä hyvinkin pian suomessa tulee ilmi ensimmäiset tapaukset joissa ihminen on kuollut nälkään koska ei saa mistään rahaa tahi ruokaa.
Varaa uudelleen aika sosiaalitoimistoon. Käytännössä Sinulla on varmasti aika hyvin selvitykset taloudellisesta tilanteestasi, koska olet joutunut elämääsi myös ulosottomiehille dokumentoimaan. Toimeentulotukea hakeaksesi tarvitset verotustodistuksen,tiliotteet kahdelta kuukaudelta ja sekä vuokrasopimuksen ja vuokranmaksukuitin (jos asut vuokralla). Hae harkinnanvaraista toimeentulotukea tästä yllättävästä takapakista aiheutuneisiin menoihin. Samoin voit hakea toimeentulotukea noihin sairaalalaskuihisi. Jos sulla jatkui avohoito, voit pyytää avohoidon sosiaalityöntekijää auttamaan. Vaikka olet jo kotiutunut sairaalahoidosta, voit vielä pyytää apua myös sairaalan sosiaalityöntekijältä,jos et kertakaikiaan jaksa asioita juuri nyt itse hoitaa.
Onko teillä päin ruoan jakelua? Mene ihmeessä jonoon.
Jos ei ole niin soita seurakuntaan diakoniatyöntekijälle. Voi antaa ruokalipun kauppaan ja auttaa muutenkin.
Voimia Sinulle ja koita pärjätä.
Kiitos asiallisesta vastauksestasi.
Sossu on kuitenkin jo ohi pyyhitty, vaativat niin suuret määrät kuitteja, verotodistuksia, tulotodistuksia, laskuista kuitteja jotka on netin kautta maksettu ja joiden hakeminen maksaa sekin.. ylipäätään suhtautuminen oli ylimielistä ja koppavaa... joko hankit kaiken mitä nyt pyydetään ja jos ne hankit niin sitten pyydetään lisää. Lisäksi mainittiin varomasta kirjoitusvirheitä koska se voi aiheuttaa hylyn. Näin täällä meillä.
En edelleenkään ole syönyt mitään enkä ainakaan palaa sossuun vaikka nälkään kuolisin.. pitäkööt rahansa ja kuponkinsa, ehkä niitä oikeasti joku enemmän tarvitsee... ainakin siinä mielessä, etten enää välitä miten tässä käy lopulta.
Aikoinaan uskoin, että suomessa jatkuvassa taloudellisessa ahdistuksessa ja nälkään nääntyvä, varaton ihminen saa avun mutta en usko enään.. en ollenkaan.
Täällä ei ole leipäjonoja eikä muuta jakelua joten sekin tie on tukossa. Kylätiellä kerjäämän en ala.
Mutta mitä näistä pienistä, yhden ihmisen asioista.. maailma on pullollaan paljon huonommassa asemassa olevia joten yksi ihminen vauraassa suomessa ei ole siihen verraten yhtään mitään semminkn kun kyse on tavallisesta heteromiehestä jonka arvo suomessa on nolla. Näin sen näen enkä syyttä.
Ainoa suunta on alas.. järven pohjaan jään alle.
Tämmönen on nykysuomi.