Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

verta?

Emme ole mieheni kanssa vielä harrastaneet peppuseksiä, koska aluksi juttu arvelutti minua.
Aloin katsomaan peppuseksiin liittyviä pornoelokuvia ja luin aiheesta netistä.
Lopulta tilasin itselleni mukavan pienen anustapin alkukokeiluihin.
Olen yksikseni kokeillut sillä ja nautin siitä suuresti, en ole koskaan muulloin saanut niin hyviä orgasmeja kuin anustappi pepussani.
Ongelma on siinä että aina touhun jälkeen kun otan tapin pois niin pepustani vuotaa verta, ihan huolella.
Joka on omasta mielestäni aika huolestuttavaa, kun en tiedä mistä tämä johtuu. Verta on tapissa, ja tämän jälkeen laitan paperia pepulleni niin siihen vuotaa ihan mukavasti. Tämän jälkeen pari päivää myös ulosteessa on verta. Ja tappi on tosiaan pieni, eikä mikään valtava.
Eli jos jo pienestä tapista seuraa se että vuodan verta, niin en minä uskalla miehen penistä ottaa sinne sisääni.
Mistä tämä verenvuoto johtuu? Loppuuko se kun on hiukan enemmän touhunnut?
Pelkään myös että sulkijalihas jotenkin löystyy ja esim ilmoja on vaikempi pidätellä, tai siis että tulee enemmän ilmavaivoja ja pääsee vahingossa kun ei pysty pidättämään. Onko mahdollista?
Voiko sulkijalihaksia jotenkin treenata että pysyy 'tiukkana'.?
42142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että käytitkö tarpeeksi luikkari? Todennäköisesti peräaukon tahi -suolessa on pieni haavauma josta veri tulee.Sellainen ei sinänsä vaarallista ,paranee itsestään. Itselläni anustapin kanssa ei ole ollut ongelmaa, mutta käytän runsaasti silikonliukkari. Tappi pitää poistaa myös hyvin varovasti, mieluummin pienellä kiertoliikkellä, ei koskaan nykäisemällä tai muutoin rajulla liikkeellä.
Ei se sulkijalihas mihinkään löysty jos sinne ei mitään ihan älyttömyyksiä rupee työntämään, kestää kyllä normaali anaaliyhdynnän ja anustapit. Itse olen harrastanut peppuseksiä noin 10 vuoden ajan, ehkäpä noin pari kolme kertaa kuukaudessa. Minkäänlaisia ongelmia ei ole tullut, paitsi että siihen jää vähän koukuun. Itse saan peppuyhdynnässä todella järisyttäviä orgasmeja, olkoon siellä sitten kulli,tappi tai sormet...tuntuu vaan niiiiin hyvältä.
Näilläkin palstoilla pyörii häiriköitä jotka puhuvat peppuseksin vaaroista ja maalavat kauhukuvia. Mutta netistä löydät varmasti myös oikeaa tietoa asiasta,varmasti olet sitä myös etsinytkin.

Äänestä
  • Käytän kyllä liukuvoidetta ihan tarpeeksi, ehkä vähän enemmänkin.
    Ihmettelen vain mistä tuollainen haavauma tulee kun tapissa ei kuitenkaan ole mitään teräviä kulmia tms jotka voisi haavan tehdä.

    Äänestä

  • aloittajaa--- kirjoitti:

    Käytän kyllä liukuvoidetta ihan tarpeeksi, ehkä vähän enemmänkin.
    Ihmettelen vain mistä tuollainen haavauma tulee kun tapissa ei kuitenkaan ole mitään teräviä kulmia tms jotka voisi haavan tehdä.

    Olisiko suolesi sisällä peräpukamia, jotka olisivat peppuleikeistä syystä tai toisesta ärtyneet..
    Mutta kyllä tapillakin saa haavaumia, jos kovakouraisesti leikkii. Suoli on herkkää aluetta.

    Äänestä

tuli kans ekana mieleen peräpukamat, sillä itselläni on myös ollu niitten kans ongelmia. Mutta käytin silti tappia, niin peräpukamat ovat hävinneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelija/aloittaj kirjoitti:

Emme ole mieheni kanssa vielä harrastaneet peppuseksiä, koska aluksi juttu arvelutti minua.
Aloin katsomaan peppuseksiin liittyviä pornoelokuvia ja luin aiheesta netistä.
Lopulta tilasin itselleni mukavan pienen anustapin alkukokeiluihin.
Olen yksikseni kokeillut sillä ja nautin siitä suuresti, en ole koskaan muulloin saanut niin hyviä orgasmeja kuin anustappi pepussani.
Ongelma on siinä että aina touhun jälkeen kun otan tapin pois niin pepustani vuotaa verta, ihan huolella.
Joka on omasta mielestäni aika huolestuttavaa, kun en tiedä mistä tämä johtuu. Verta on tapissa, ja tämän jälkeen laitan paperia pepulleni niin siihen vuotaa ihan mukavasti. Tämän jälkeen pari päivää myös ulosteessa on verta. Ja tappi on tosiaan pieni, eikä mikään valtava.
Eli jos jo pienestä tapista seuraa se että vuodan verta, niin en minä uskalla miehen penistä ottaa sinne sisääni.
Mistä tämä verenvuoto johtuu? Loppuuko se kun on hiukan enemmän touhunnut?
Pelkään myös että sulkijalihas jotenkin löystyy ja esim ilmoja on vaikempi pidätellä, tai siis että tulee enemmän ilmavaivoja ja pääsee vahingossa kun ei pysty pidättämään. Onko mahdollista?
Voiko sulkijalihaksia jotenkin treenata että pysyy 'tiukkana'.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu