Kerran penskana olin yökoulussa, käytävällä riehuessani muiden lasten kanssa öiseen aikaan, olin hyvin väsynyt.
Yhtäkkiä tapahtui jotain sellaista mitä en unohda, tuntui kuin minä olisin nähnyt itseni ulkoapäin, ikään kuin olisin kävellyt ulos itsestäni ja katsonut omaa ruumistani joka seistä tollotti vain eteenpän, kädet levitettyinä ihmetyksen vallassa, ikään kuin minuus olisi ruumiista lähtiessään lamauttanut myös ajattelun ja jäljellä olisi ollut vain tunne siitä että olen poistunut omasta ruumiistani.
Sen jälkeen minun tuli heikko olo, näkökykyni näytti toimivan "pätkivästi", näytti aivan siltä kuin ihmiset olisivat olleet robotteja, aivan kuin kuvien välistä olisi jäänyt pois muutamia välikuvia. Menin lepäämään, sillä tuntui että olin totisesti sen tarpeessa.
Tuon tapauksen jälkeen, valitin itsekseni jonkin aikaa että minusta tuntuu kuin siitä hetkestä lähtien en olisi ollut sama ihminen. Ikään kuin kaikki tuntemani olisi vain "harhaa", kuin kaikki olisi vain pelkkää unta eikä todellisuutta.
Muistan että olin jopa hädissäni siitä että minulle oli mielestäni tapahtunut jotain kammottavaa tuon tapauksen jälkeen, muistan kuinka olin mukamas muistaneeni vielä viikkojen tai kuukausienkin perästä että olotilani oli ennen tuota yökoulua aivan erilainen kuin sen jälkeen. Kaikki mitä tunsin sen jälkeen, oli kuin se olisi ollut unta, tuntui "epätodelliselta". Ikään kuin minun ruumiistani olisi kadonnut se "elämän henki" joka saa ihmisen tuntemaan olevansa olemassa.
Näin jälkeen päin, tuo on vain pelkkä muisto, enkä enää ajattele että minussa olisi jotain muuttunut.
Miksikä tälläistä tapausta kutsuisi?Minkänlaisen "analyysin" tekisitte tästä tapauksesta?
Jokuhan varmasti vetäisi tästä jonkinlaisen päätelmän siitä että "henki astui ulos ruumiistani", mutta minä kun en ole taipuvainen uskomaan tälläistä yliluonnollista sepitystä, vaan luulen että kyseessä oli pelkkä aivojen tekemä temppu.
Yhtäkkiä tapahtui jotain sellaista mitä en unohda, tuntui kuin minä olisin nähnyt itseni ulkoapäin, ikään kuin olisin kävellyt ulos itsestäni ja katsonut omaa ruumistani joka seistä tollotti vain eteenpän, kädet levitettyinä ihmetyksen vallassa, ikään kuin minuus olisi ruumiista lähtiessään lamauttanut myös ajattelun ja jäljellä olisi ollut vain tunne siitä että olen poistunut omasta ruumiistani.
Sen jälkeen minun tuli heikko olo, näkökykyni näytti toimivan "pätkivästi", näytti aivan siltä kuin ihmiset olisivat olleet robotteja, aivan kuin kuvien välistä olisi jäänyt pois muutamia välikuvia. Menin lepäämään, sillä tuntui että olin totisesti sen tarpeessa.
Tuon tapauksen jälkeen, valitin itsekseni jonkin aikaa että minusta tuntuu kuin siitä hetkestä lähtien en olisi ollut sama ihminen. Ikään kuin kaikki tuntemani olisi vain "harhaa", kuin kaikki olisi vain pelkkää unta eikä todellisuutta.
Muistan että olin jopa hädissäni siitä että minulle oli mielestäni tapahtunut jotain kammottavaa tuon tapauksen jälkeen, muistan kuinka olin mukamas muistaneeni vielä viikkojen tai kuukausienkin perästä että olotilani oli ennen tuota yökoulua aivan erilainen kuin sen jälkeen. Kaikki mitä tunsin sen jälkeen, oli kuin se olisi ollut unta, tuntui "epätodelliselta". Ikään kuin minun ruumiistani olisi kadonnut se "elämän henki" joka saa ihmisen tuntemaan olevansa olemassa.
Näin jälkeen päin, tuo on vain pelkkä muisto, enkä enää ajattele että minussa olisi jotain muuttunut.
Miksikä tälläistä tapausta kutsuisi?Minkänlaisen "analyysin" tekisitte tästä tapauksesta?
Jokuhan varmasti vetäisi tästä jonkinlaisen päätelmän siitä että "henki astui ulos ruumiistani", mutta minä kun en ole taipuvainen uskomaan tälläistä yliluonnollista sepitystä, vaan luulen että kyseessä oli pelkkä aivojen tekemä temppu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rajasit vastausvaihtoehdot olemattomiin ja päädyit vastaamaan itse itsellesi. Ehkäpä se toisaan oli tilapäinen aistien toimintahäiriö...tai...en malta olla sanomatta että mieli on muutakin kuin vain tämänhetkinen tajunnan olotila.
Terve vaan, muistelija,
mielenkiintoinen tuo kokemuksesi, sillä uskoisin, että se olisi hyvin samantyyppistä, mitä itse koin useasti penskana. Jonkinlainen oire tuo on - psykofyysisen kehittymisen herkkyyskauden ja uupumisen seurauksena lauennut. Hyvin hämmentävä ja "pelottava" olotila.. lapsethan helposti rehaavat ja telmivät itsensä aivan uuvuksiin..seurauksena on hyvin tuollainen yliaktiivinen mielen- ja kehon tila, joka laukaisee monesti jotakin. Tuo kokemus vaikuttaisi jonkinlaiselta depersonalisaation tilalta, jossa juuri uupuneena ja rasittuneena koetaan "irrallisuutta" omasta itsestä. Depersonalisaatioon viittaavat kokemukset saattavat olla yleisiä kasvu- ja murrosiässä. Ne toki voivat olla myös joissakin tapauksissa merkkejä psyyken häiriön kehittymisestä.. mikäli esimerkiksi ihminen alkaa kokea tuollaista "poissaolevuuden" tunnetta jonkin merkittävän elämänkäänteen tai menetyksen yhteydessä..joka silloinkin on jossain määrin ehkä aivan normaalia.
Voisin kertoa omasta kokemuksestani. Noin 10-12 vuotiaana tunsin vahvoja "poissaolon" ja samanaikaisen uupumisen ja väsähtämisen kokemuksia. Tuntui siltä, kuin olisin hävinnyt ympäristöstä, kuin olisin muuttunut jotenkin irralliseksi ja kuin minua ei olisi ollut tilassa samanlaisena kuin aikaisemmin..joskus minun täytyi painaa käteni vasten silmiä, jotta olisin päässyt takaisin "todellisuuteen". Tunsin juuri tuota "harhan" tunnetta niin kuin sanoit, ja todella tuntui kuin tilanteet ja ihmisten olemukset ja liikket olisivat "seisahtuneet" hetkeksi...kuin kaikki olisi ollut "hidasta" ja "pysähtyneessä tilassa".
Et irtautunut millään tavalla ruumiistasi, vaan psykofyysinen uupuminen ja kasvuiän herkkyyskausi saivat aivotoimintasi ja mielenliikkeesi tietynlaisille "ylikierroksille". Kokemus on säikähdyttävä, koska ihminen tuntee, että on poissa, tai katoaa.. oman itsen hallinta tuntuu pettävän totaalisesti. Aikuis-iässä kokemus liitetään varmasti paljolti paniikkihäiriön oireistoon ja tulkintaan. Ikävä kokemus, joka varmasti tuottaa paniikkia...
hyvää kevättä!
Oon 12v tyttö porvoost ja mua pelottaa ihan hirveest ja iha samanlainen olo ku sul eli poissa olo