Eiköhän ole aika nyt rkp:kin tunnustaa että kasnäs strategia on täysin epäonnistunut. Tavoitteena oli nostaa rkp.n kannatus 10 %:iin mm. holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla, mutta viimeistään nyt tukholman tapahtumien jälkeen lienee selvä että strategia on täysin epäonnistunut. Ainoa mitä se on saanut aikaan on perussuomalaisten nousu suurten puolueiden joukkoon. Kiitos muuten siitä!
Kasnäs-epäonnistuminen
35
262
Vastaukset
RKP piti suuren julkisen kohun siivittämänä "salaisen" seminaarin Kasnaisissa ja tähtiesiintyjiksi oli tilattu kaksi riikinruotsalaista konsulttia. Näillä ei tietenkään ollut harmainta hajua, mitä Suomessa oikeasti tapahtuu, sillä eiväthän he osaa suomea, joten tiedot perustuvat HBL:n likasankojournalistiikkaan (kts. esim HBL 31.10.210 snack i korridoren).
Nyt RKP:n ministeri Astrid Thors yrittää pelastaa ruotsin kieltä Suomessa rahtaamalla tänne valtion rahalla afrikkalaisia uusia "fazereita". Aika pian RKP poisti Kasnäs manifestistaan lupauksen päästää mamut puolueen johtopaikoille ja muutenkin jo julkisuuteen päästettyä manifetia siivottiin. Vahinko ehti kuitenkin jo tapahtua.
Kirja "Itämaasta itsenäisyyteen" on kattava esitys suomalaisten ruotsalaistamisyrityksistä kautta vuosisatojen.- ja rotat jättävät
Kyllä, erinomainen kirja. Suurkiitos siitä toimituskunnalle!
Tärkeää tietoa joka kotiin. Sopii myös joululahjaksi. - Niin_noI
ja rotat jättävät kirjoitti:
Kyllä, erinomainen kirja. Suurkiitos siitä toimituskunnalle!
Tärkeää tietoa joka kotiin. Sopii myös joululahjaksi.Kiitokset siitä SuomalaisuudenLiitolle!
Ruotsi on röyhkeyttä, pakkoruotsi rasismia...
Joko YLE on SVT?
HS = Röyhkeää lehtimiestaidottomuutta!
Iltalehti nyt = Pakkoruotsi aina!
Olen allerginen Närpiön tomaateille.
Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa - 5
Niin_noI kirjoitti:
Kiitokset siitä SuomalaisuudenLiitolle!
Ruotsi on röyhkeyttä, pakkoruotsi rasismia...
Joko YLE on SVT?
HS = Röyhkeää lehtimiestaidottomuutta!
Iltalehti nyt = Pakkoruotsi aina!
Olen allerginen Närpiön tomaateille.
Sanonpa vielä yhden asian: AhvenanmaaSamaa mieltä. Ainoastaan kritisoin fonttia. Tuollainen Arial-tyyli sopii web-sivustoille, Times Roman taas painettuun paperiin huomattavasti paremmin. Mutta pääasia on aihe! Ja siitä on tehty hyvä teos, kiitos siitä.
- tiedoksi.
parempi foorumi:
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/- ....
Netissä on jo nyt useita erittäin aktiivisa saitteja joissa käydään keskustelua rkp.n politiikasta, suomenruotsalaisuudesta ja pakkoruotsista.
Tämä on erittäin hyvä asia!
- totuustuleejulki
2015 oli kasnäs strategian huipentuma, 30 000 potentiaalista terroristia läpsytti Suomeen Ruotsalaisten sponsaamana !
- Anneli.Anmääli
Rkp ei tule ikinä saamaan 10%:n kannatusta, kuka hullu sellaiseen edes uskoo. 4 % on jo hyvä saavutus, sillä tuloksella Henriksson unelmoi jo omasta ministerisalkusta, ja ministerinautosta, jolla ajelee pitkin ja poikin österbottenia, julistaen rkp:n erehtymätöntä totuutta.
- Hehgeehgeeeerr
Kasnäs strategian tavoitteena syntyi toki 20% kannatuksen puolue, perussuomalaiset;)
- totuustuleejulki
Kasnäs strategiahan oli aiemmin Magman sivuilla oikein julkisesti esillä, miksiköhän on sieltä poistunut :)
- AromaTherapii
Ajatushautomo hankki TV-shopista aromipesän ja hautoi sillä?
- heheeeeee
olikos se joku ruotsin kuninkaan lankkipoika ?
- savoboooo
Kiitos rkp kasnäs strategiasta, loitti suurimman SUOMALAISEN kansanpuolueen, perussuomalaiset :)
- hehheeeeee
rkp vapisee ja pelkää;)
- kehitys_laukkaa
Olen ihmetellyt rkp:n vahvaa maahanmuuttolinjaa. Täysin puolueen ulkopuolelta sanoisin, että sille keskeiselle agendalle - ruotsinkielen turvaaminen - tuo maahanmuutto on uhka, ei mahdollisuus.
Maahanmuutto Ahvenanmaalle toimisi mahdollisuutena. Sen sijaan muualla suomi on väistämätön asiointikieli. Kun kielten määrä perheessä on suuri, näyttäytyy ruotsi yhä suurempana ponnistuksena. Siis näin asia ainakin nyt on Helsingissä.
Minä uskon, että kasvava muunkielisten osuus johtaa lopulta siihen, että kansalliskielet supistetaan välttämättömään minimiin. Ilmiö näkyy jo julkisen sektorin rekrytoinneissa, joissa ruotsia ei käytännössä vaadita muuhun, kuin ruotsinkielisen asiakaspalvelun tehtäviin.
Samalla uskon, että kehitys on Suomen kannalta hyvä, jos lopputulos päätyy siihen, että äidinkielen lisäksi opiskellaan vähintään 2 kieltä, mutta niiden valinta on mahdoliisimman vapaata. Malli lienee käytössä Ahvenanmaalla, eikö?Hyvä kirjoitus.
"Ilmiö näkyy jo julkisen sektorin rekrytoinneissa, joissa ruotsia ei käytännössä vaadita muuhun, kuin ruotsinkielisen asiakaspalvelun tehtäviin."
Näin se on ollut jo pitkään.
Ruotsia ei kuule edes Stoccalla.
Muita kieliä kyllä, esim venäjää.
- savoboooo
pakkoruotsi on kuollut kieli, nuoriso inhoaa sitä;)
- Anonyymi
Ja kunhan kirjoitusten kohtalo ratkeaa sitten he ovat raivoissaan.
- Anonyymi
Pakkoruotsi on kuollut kieli , nuoriso kammoaa sitä , eikä sitä käytännössä oikeasti osaa kukaan vaikka kuinka koulussa tuputetaan :)
- Anonyymi
Kasnäsin manifesti oli kirjoitettu vahvassa humalatilassa....
7. RKP on koulutuspuolue, joka haluaa uudenaikaistaa ja varhaistaa kieltenopetusta muun muassa kielikylvyin siten, että ensimmäinen kosketus toiseen kansalliskieleen tapahtuu ennen kouluikää.
8. RKP on uussuomalaisten puolue ja se houkuttelee ja integroi maahanmuuttajat puoluetoimintaan, myös johtotehtäviin, ja vaikuttaa niin, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen.
Jos RKP pystyy toteuttamaan nämä kymmenen teesiä, meistä tulee kymmenen prosentin puolue.
Kasnäs oli vasta toiminnan alku.
TODELLINEN TYÖ ALKAA NYT! - Anonyymi
Suomen on otettava tässäkin asiassa mallia ruotsista niin ja kaikista muista pohjoismaista , suomen tulee julistautua yksikieliseksi .
Voi olla että se vaatii perustuslakimuutoksen mutta sehän on kiinni ainoastaan eduskunnan enemmistöstä suomen kansan valtava enemmistö sillä jo on .
Yksikielisyyden myötä saavutamme kielivapauden , ruotsinkieliset saavat puuhastella omalla vähemmistökielellään lain puitteissa mitä haluavat . - Anonyymi
Anonyymi on oikeassa. Kukaan ei ole poistamassa keneltäkään omaa äidinkieltä. Oma äidinkieli on ajattelun ja tunteen kieli. Koulutus on turvattu ruotsin kielellä esikoulusta korkeakoulutuksen loppuun asti. Ei ruotsinkielisillä ole Suomessa hädän päivää!
Suomenkieliset täällä Suomessa on alistettu vähemmistökielen vaatimukselle, mikä on selkeästi alistamista, pakottamista!
Maan pääkieli on suomi. Suomen kielen osaamiseen tulee panna kaikki mahdolliset resurssit. Kaikki maahanmuuttajat pitää kotouttaa suomen kielellä. Tosin ruotsin kieliset muuttavat myöhemmin Ruotsiin, joten ei hassumpi kieli siis sekään!
Useimmat pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat hakemassa suojaa ja kun olot kotimaassa rauhoittuvat he lähtevät kotiin. - Anonyymi
Suomen kieli pitää julistaa maan pääkieleksi, ruotsi, saame, venäjä ja muut ovat minoreettikieliä.
- Anonyymi
PK seudulla on kouluja joissa maahanmuuttajia on yli puolet oppilaista, yksikään ei opiskele pakkoruotsia vaan äidinkieltään ja suomea :)
Muutama vuosi vielä, ja virkamiesruotsikin on kuollut pykälä !! - Anonyymi
Samaan monttuun stokkaan kanssa ja säätiöhiekat päälle :)
- Anonyymi
stokka konkkaan ja skumppaa ;)
- Anonyymi
Hufvudstadbladetin ja muiden ruotsinkielisten lehtien levikkitietojen lukeminen on kanssa melkoinen nautinto :) alaspäin menee komeasti lukemat:
http://mediaauditfinland.fi/wp-content/uploads/2019/04/LT-tilasto-2018-1.pdf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hufvudstadbladetin ja muiden ruotsinkielisten lehtien levikkitietojen lukeminen on kanssa melkoinen nautinto :) alaspäin menee komeasti lukemat:
http://mediaauditfinland.fi/wp-content/uploads/2019/04/LT-tilasto-2018-1.pdfYlen panostus ruotsinkieliseen ohjelmistoon ei myöskään tuo katsojia.
- Anonyymi
Heja fri språkval;)
- Anonyymi
feld rantak in tunnusti; pakkoruotsi toi vatsanväänteitä;)
- Anonyymi
Eihän RKP:llä mikaan kannatuksen lisäämisprojekti ole onnistunut, koska kannattajia ei typeryyksille ole.
- Anonyymi
Hurria turpaam, huudettiin mm torilla:)
- Anonyymi
rkp heitetään ulos brysselistä perussuomalaisten äänillä ;)
- Anonyymi
Sunnuntaina tulee eu jytky ! :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794323Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt182776Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242658Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162455Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122424Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6282014MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141965Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321776