3kk allergiaa?

jabadapa

Olen ollut nyt 1,5 viikkoa maidottomalla ja munattomalla dieetillä, vauvan allergian poissulkemiseksi/toteamiseksi. Hetken jo ajattelin että koliikkiahan se vaan on, ei tää dieetti mitään auta. Kunnes eilen kylässä päätin syödä suklaakakkua (myös suklaa oli välttämislistalla) koska ajattelin ettei siinä mitään eroa ole kuitenkaan. No, tänään alkoi sitten kamala kiljuminen taas. Kysyin puolisoltakin, että hetkonen, eihän tämä ole sitä "koliikki-itkua" vaan selvästi sitä samaa huutokiljumista kun oli ennen imetysdieetin aloittamista. Kiljumisen lisäksi vauva tuntuu todella paljon väsyneemmältä ja myös näyttää kipeältä. Kasvoilla ei ole mitään rupia, mutta posket näyttää "punastuneilta" ja niissä on punaisia millin kokoisia pilkkuja.
Eli kysymys kuuluukin, voiko tämä olla merkki allergiasta vai onko jotain muuta? Meillä on taas allergialääkärille perjantaina aika, olen vaan malttamaton ja haluan pohdiskella asiaa jo etukäteen.
Kauan siinä kestää että allergisoiva aine menee äidin suusta rintamaitoon ja sitten maidon juonnin jälkeen alkaa aiheuttaa oireita vauvalle?

3

934

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14+12

      Mä en osaa muuhun vastata, mutta meillä maitoallergisella lapsella oli kasvot, kaula, korvantakuset ja reidet näppylöillä (millinkokoista pientä nyppyä), reidet myös punoittivat oikein kunnolla aina kun join maitoa, tms.

      Tehdäänkö teille altistus vai mitä siellä allergialääkärillä? Jos olette menossa altistukseen, täytyisi sinun pysyä tiukasti täysin maidottomalla 2 viikkoa, jotta altistuksen tulokset olisivat mahdollisimman yksiselitteisiä. Suklaassa itsessään ei ole maitoa, vain maitosuklaassa.

    • Allergia kokemusta

      Allergiaan ei (ainakaan aluksi) välttämättä liity ihottumaa, vaan vatsa voi kipeytyä ja vauva tietysti reagoi siihen itkemällä. Pojalle todettiin 3 kk:sena maito ja muita ruokaaine-allergioita. Jouduin lopetta imetyksen koska ei oikein tiedetty mille poika oli allerginen (enkä myöskään voinut tietää mitä mun olisi pitänyt välttää.Pojalle annettiin soijamaitoa. Poika nyt 18v. kaikki muut allergiat hävinnyt paitsi pähkinä ja jos maitoa-tuotteita syö runsaasti niin vatsa tulee oikein kipeäksi. Ruokaine-allergian kanssa on opittava elämään, ei ole mikään vaikea asia. Ravitsemus-terapeuteista saa paljon hyviä vinkkejä.
      Sen tiedän että kannatta välttää kaikkia lisäaineita esim. karkkia, mehuja valmisruokia.Myös hajusteet esim. isän partavesi voi olla paha. Kannattaa myös olla tarkkana ja kokeilla, koska pesupulverit ja erityisesti rasvat ja voiteet (myös resepti-voiteet) on hyvin erilaisia, muutamasta voiteesta tuli jopa enemmän ihottumaa vaikka lukee että sopii allergiselle tai on ilman hajusteita !
      Tämän päivän suositushan on ettei turhaan vältettäisi ns. allergisoivia ruokia, vaan ainoastaan niitä mistä ollaan varmoja että aiheutaa allergiaa.
      Sit täytyy myös muistaa että n. puolen vuoden tai vuoden välein voi kokeilla sitä allergiaa aiheuttavaa ruokaainetta koska allergia menee yleensä ohi. Meillä alkoi helpottua muistaakseni 5 vuoden ikäisenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1004
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      570
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      635
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe