Miniläppäri ASUS EeePC1101HA
Kone ollut perheen nuorisolla käytössä, ja vaikka se on vasta vuoden vanhan niin se on pikkuhiljaa täyttynyt kaikenlaisesta hömpänpömpästä ja nyt se pitäisi nollata.
Mitenkähän tuo windowsin puhdas asennus tehdään?
Koneessa on tällähetkellä windows 7 home premium, ja se pitäisi nyt asentaa kokonaisuudessaan uudelleen.
Kone on hankittu jostakin joulupukin nettikaupasta käyttövalmiina, joten mukana ei ole tullut minkäänlaista asennuslevyä, eikä tuosta levystä olisi muutenkaan mitään iloa koska kyseisessä läppärissä ei ole levyasemaa, eikä ulkoisiakaan vempaimia tällä hetkellä ole hankinnassa.
Nollausta on koitettu joillakin nettiohjeilla mutta eipä ole onnistunut, kun joka kerta jossakin kohtaa suoritusta pyydetään lataamaan koneen mukana tullut asennuslevy sisään, (Siis juuri se levy jota ei ole edes olemassa!) eikä homma enää etene.
Koneen pohjasta löytyy kyllä tarra jossa on tarvittava 25 numeroinen product key, mutta sitä kun ei missään vaiheessa ole kysytty.
Jospa joku osaisi minua tuossa asiassa neuvoa, tai edes vihjata että mihin pitää ottaa yhteyttä jotta homma hoituu, niin kaunis kiitos jo näin etukäteen.
Niinhän se tietysti on että rahalla saa aina uutta, mutta kai nyt vuoden vanhaan koneeseen joitakin maksuttomia tukipalveluja luulisi kuuluvan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Kone on hankittu jostakin joulupukin nettikaupasta käyttövalmiina, joten mukana ei ole tullut minkäänlaista asennuslevyä, eikä tuosta levystä olisi muutenkaan mitään iloa koska kyseisessä läppärissä ei ole levyasemaa, eikä ulkoisiakaan vempaimia tällä hetkellä ole hankinnassa. "
Hirveä hinku aina noihin miniläppäreihin. Sitten kun tulee tällainen tilanne eteen niin ollankin sormet suussa...
Liekö jokin usb tikku asennus mahdollista, en tiedä. Mutta jos uutta lähdette hankkimaan niin ehkä tästä kannattaa ottaa opiksi... ?
Lukee sen tietokoneen käyttöohjeissa. Mitään maksuttomia tukipalveluja ei varmasti kuulu.
Mitähän tämä hömppä sitten tarkoittaa käytännössä? Turhista tiedostoista pääsee eroon painamalla delete-nappia joka löytyy jokaisesta kunnollisesta näppäimistöstä. Tietokoneen käyttöperiaate kun ei ole se että ladataan kone tiedostoja täyteen ja sitten asennellaan käyttistä uusiksi.
jostain hankkia siihen koneen ääreen joku Windowsin tuntija.
Jos tuttavapiiristä löytyy nörttipoika/tyttö niin hän.
Muuten pahempi juttu, kaupalliset toimijat ovat yleensä
hinnoitelleet itsensä ulos näiden halpojen koneiden huollosta.
Uusi kone siinä tapauksessa lienee helpointa.
Näin keskustelupalstoitse kattavien rautalankaohjeiden
vääntäminen on ajan tuhlausta, veikkaan.
Sen jälkeen voit asentaa Windowsin uudelleen. Järkevämpää olisi antaa käyttäjille vain käyttäjän oikeudet ja tehdä selväksi, ettei koneeseen asenneta yhtään mitään ilman vanhempien lupaa tai käyttö loppuu siihen. Kyllä lastenkin täytyy oppia vastuullinen koneen käyttö.
En tunne Asus tai muitakaan miniläppiksiä mutta aika yleinen lienee että asennustiedosto on asennettu jollekkin toiselle asemalle tai poolo-osioon...!?
Oletko tarkistanut että onko siinä levy osioitu esim. C: ja D: paikallisiksi levyiksi!
tai ohjelmatiedoista löytyy viitteitä uudelleen asennukseen/korjaukseen tai kirjoita hakusanaksi Windowsin uudelleen asennus tms. josko olisi jossain piilotiedostoissa se recovery-osio
..korjaus tuo poolo.osio piti olla piilo-osio..;))
Oletko mahdollisesti lukenut koneen mukana tulleen käyttöoppaan vai tuntuiko sille "ettäkyllämihätämänosaasilmanopastakin" vai menikö mappi Ööhön ,,, siellä asia on neuvottu miten ja mistä asennustiedosto löytyy, näin ainakin uskoisin sen olevan.