Opiskeluista,maksuhäiriöstä..

On ollut paljon puhetta opiskelijan maksuhäiriöistä.

Sanon vain että järjestelmässä on jokin pahasti kierossa, kun moni opiskelija (myös minä itse) hommaa maksuhäiriömerkinnän, jotta ei tarvitse ottaa opintolainaa. Opintojen jälkeen tiedot ovat kuitenkin taas puhtaat (olettaen että maksaa ulosottolaskunsa).

Onkohan miten asian laita muissa maissa, olisiko kenelläkään tietoa asiasta ?

Näin ovat kuitenkin viisaat aikanaan päättäneet, että opiskelijan pitää elää velaksi.
6343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Järjestelmä on todella kiero. On aivan naurettavaa, että opiskelija voi tehdä tuolla tavalla. Onneksi useissa kunnissa on siirrytty sosiaaliseen luotottamiseen, eli kunta myöntää itse lainaa, jos ei opiskelija sitä pankista saa.

Kysyit miten asia on muissa maissa. Pääsääntöisesti opiskelijat rahoittavat opiskelunsa ja elämisensä lainoilla ja työn tekemisellä. Lähtökohtana on se, että opiskelija saa valmistuttuaan niin paljon suurempaa palkkaa, ettei lainan ottaminen ole mikään ongelma. Se on siirrettyä kulutusta, eli sen sijaan, että ihminen eläisi aina kädestä suuhun, oli kuukausitulot elämänvaiheesta riippuen mitä tahansa, hän pyrkiikin tasaisempaan tulonjakoon elämänsä aikana. Siis ottaa lainaa opiskellessaan ja maksaa sen ja säästää eläkepäiviä varten palkkatyötä puskiessaan. Esim. lääkäriksi opiskelevalla on odotettavissa n. 5-6 tuhannen euron kuukausitulot valmistuttuaan, jolloin opintolainan maksaminen ei ole mikään iso juttu.

Tästä päästäänkin siihen systeemin pääasialliseen epäkohtaan. Virhe meidän mallissamme ei suinkaan ole se, että opiskelijat joutuvat rahoittamaan opintojaan lainalla. Virhe on ylikoulutus, jonka seurauksena opiskelu ei pääsääntöisesti tuotakaan sitä korkeampaa palkkaa, jolla lainan voisi helposti maksaa takaisin. Tämä ei ole ongelma niillä aloilla, joilla palkat ovat järkevällä tasolla (kauppatiede, oikeustiede, lääketiede jne.), mutta mm. monet humanistiset alat ovat palkan kannalta "turhia". Kannattaako opiskella 7 vuotta maisteriksi, jos käytännössä kilpailee samoista työpaikoista ammattikoulun tai AMK:n käyneiden kanssa? Toki jos omalta alaltaan sattuu työpaikan saamaan, on asia eri, mutta useinhan koulutetut ihmiset joutuvat tyytymään hommaan kun hommaan kun oman ihmisiä on yksinkertaisesti koulutettu liikaa.

Äänestä
  • Jos sitä työtä valmistumisen jälkeen ylipäätänsä löytyisi.

    T: Kaksi vuotta työttömänä jo

    Äänestä

  • yli opiskelija kirjoitti:

    Jos sitä työtä valmistumisen jälkeen ylipäätänsä löytyisi.

    T: Kaksi vuotta työttömänä jo

    Harvempi meillä eläkeikään asti työttömänä on. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

    Äänestä

Sitten on myös näitä joilla velat ovat muutenkin vähintään tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia. Ei tarvitse "menettää" luottoja. Tiedän tällaisen tapauksen (noin 20 000 ulosotossa, josta 4000 opintolainaa). Sanoo odottavansa rauhassa vielä 11 vuotta että velat vanhenee. Ei ota juurikaan stressiä asiasta , ja eipä ne stressaamalla pyyhkiydy minnekkään.

Äänestä
  • Kannattaisko maksaa ne velat pois? Esim. 500 kuukaudessa niin velat olis kuitattu neljässä vuodessa. Ja sit pääsisi vaikka maksamaan asuntolainaa tai ostamaan osakkeita. Siis kartuttamaan omaisuuttaan. Onko mitään järkeä kituuttaa 11 vuotta toimeentulotuella ja käytännössä tuomita itsensä köyhäksi loppuelämäkseen?

    Äänestä

  • palkalliseen työhön meno/pääseminen riittää, jolloin kihlakunnan vouti ottaa automaattisesti palkasta osan (1/3 osa ?) velan maksuun, kunnes velat on maksettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


brutukseni kirjoitti:

On ollut paljon puhetta opiskelijan maksuhäiriöistä.

Sanon vain että järjestelmässä on jokin pahasti kierossa, kun moni opiskelija (myös minä itse) hommaa maksuhäiriömerkinnän, jotta ei tarvitse ottaa opintolainaa. Opintojen jälkeen tiedot ovat kuitenkin taas puhtaat (olettaen että maksaa ulosottolaskunsa).

Onkohan miten asian laita muissa maissa, olisiko kenelläkään tietoa asiasta ?

Näin ovat kuitenkin viisaat aikanaan päättäneet, että opiskelijan pitää elää velaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu