Fundamentalisteja syntyy syntyy islamilaisten saarnaajien moskeijoissa myös lännessä. Ruotsin räjäyttäjä oli kääntynyt heidän oppiinsa Lutonin Islamic Centre:ssä. Kyse on uskonnon väärästä fundamentalistisesta tulkinnasta ja sen lopettamiseen on ainoa keino tehdä sen saarnaamisesta laitonta. Uskonnonvapaus ei voi tarkoittaa siviilien, lasten ja naisten teurastamista uskonnon rituaalina. Paratiisin sijasta he joutuvat Helvettiin.
Jihad, Holy War
Modern Man
199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikki uskonnollien opetus ei tähtää vihan lietsontaan. Mutta toki on hyvin tiedossa, että tuhansissa koraanikouluissa opetetaan nimenomaan vihaa. Tästä ei vain länsimaissa saa puhua; se kun on uskonrauhaa loukkaavaa. Tästä on suomestakin jopa hovioikeuden päätös; ei saa kertoa edes sitä mitä Koraani opettaa; saati kertoa miten oppia käytetään väärin.
Ja hulluintahan on että EU tukee näitä Koraanikouluja. Gasassa Hamasin koulut opettavat Koraanista nimenomaan vihaa juutalaisia ja kristittyjä kohtaan. Joka perjantai rukouksessa saarnataan tuhoa Israelille, USAlle ja kaikille kristityille myos Iranissa, Pakistanissa ja Talebanien kouluissa Afganistanissa ja sangen monissa muissa muslimimaissa.
Afganistanissa on tarjolla vaihtoehtoja; eli koulu joka tarjoaa lukutaitoa, matematiikkaa, maantiedettä ja muita yleissivistäviä aineita vihan sijaan; jopa tytöille.
Pakistanissa hallitus haluaisi rajoittaa joidenkin Koraanikoulujen toimintaa, mutta saa vastaansa pommi-iskuja. Tukemisen sijaan jopa Euroopassa löytyy ihmisiä jotka haluavat sallia vihan lietsonnan ja haluavat vaikeuttaa niin Pakistanin kuin Afganistanin hallintoa luomasta uutta rauhanomaisempaa ja sivistyneempää vaihtoehtoa.
Käsittämätöntä että moinen sallitaan; vielä terrori-iskujen jälkeenkin.
NINEL