Ikävä ihmistä joka ei halua kaivata minua.
Pakonomaista pyrkimystä pyydystää hänet kiinni. Älä lähde vielä! Teen mitä vain jos suostut vielä olemaan yhteydessä kanssani. En osaa olla ilman sinua. En halua olla ilman sinua.
Mikä pakko sun on muka lähteä elämästäni? et siis oikeasti välitä minusta? niin,et tietenkään. Teethän vain työtäsi. Et ole ystäväni. Se tieto saa minut itkemään. En jaksaisi hengittää. Jos rakastaisit,et jättäisi. Miten voi ottaa herkän sairaan ihmisen vain "työvälineekseen?" Haluan,että autat minua haluamaan parantua. Mitä se olisi sinulta pois?
Mitä mieltä on jossain perkeleen ammattiauttajissa,kun he loppujen lopuksi kuitenkin hylkäävät? Se on vain petollista. Ensiksi opetetaan luottamaan ja sitten se on hetken päästä:"bye,bye!"
Ei kai tämä muuten sattuisi niin paljon,mutta olet ollut tavallaan minun ainut "ystäväni". Ei mulla ole ketään muuta. Aina olen vain yksin. Ja kun vihdoin uskallauduin avata itseni jollekin ihmiselle,niin hänkin vain lähti. Murskaavaa.Lamauttavaa.Julmaa.
Joo,en ollut sulle varmaan mikään ainutlaatuinen ihminen,sulla nyt luultavasti on siviilissä muutenkin jo ystäviä.Mutta mulle sä olit ja olet edeleen koko maailma.
Näinkö hoidetaan vakavasti psyykkisesti sairasta ihmistä?
Ja sitten pitäisi jostain vielä löytyä voimavaroja uuden suhteen luomiseen. En vain pysty.
On perkeleen pelottavaa leikkiä toisen tunteilla. Tai paremmin sanottuna toisen elämällä.
Olisitpa alkujaankin ollut kusipää,niin en olisi koskaan kiintynyt suhun. Se olisi loppujen lopuksi ollut paljon helpompaa. Älä opeta rakastamaan,jos kuitenkin hylkäät!
Pakonomaista pyrkimystä pyydystää hänet kiinni. Älä lähde vielä! Teen mitä vain jos suostut vielä olemaan yhteydessä kanssani. En osaa olla ilman sinua. En halua olla ilman sinua.
Mikä pakko sun on muka lähteä elämästäni? et siis oikeasti välitä minusta? niin,et tietenkään. Teethän vain työtäsi. Et ole ystäväni. Se tieto saa minut itkemään. En jaksaisi hengittää. Jos rakastaisit,et jättäisi. Miten voi ottaa herkän sairaan ihmisen vain "työvälineekseen?" Haluan,että autat minua haluamaan parantua. Mitä se olisi sinulta pois?
Mitä mieltä on jossain perkeleen ammattiauttajissa,kun he loppujen lopuksi kuitenkin hylkäävät? Se on vain petollista. Ensiksi opetetaan luottamaan ja sitten se on hetken päästä:"bye,bye!"
Ei kai tämä muuten sattuisi niin paljon,mutta olet ollut tavallaan minun ainut "ystäväni". Ei mulla ole ketään muuta. Aina olen vain yksin. Ja kun vihdoin uskallauduin avata itseni jollekin ihmiselle,niin hänkin vain lähti. Murskaavaa.Lamauttavaa.Julmaa.
Joo,en ollut sulle varmaan mikään ainutlaatuinen ihminen,sulla nyt luultavasti on siviilissä muutenkin jo ystäviä.Mutta mulle sä olit ja olet edeleen koko maailma.
Näinkö hoidetaan vakavasti psyykkisesti sairasta ihmistä?
Ja sitten pitäisi jostain vielä löytyä voimavaroja uuden suhteen luomiseen. En vain pysty.
On perkeleen pelottavaa leikkiä toisen tunteilla. Tai paremmin sanottuna toisen elämällä.
Olisitpa alkujaankin ollut kusipää,niin en olisi koskaan kiintynyt suhun. Se olisi loppujen lopuksi ollut paljon helpompaa. Älä opeta rakastamaan,jos kuitenkin hylkäät!
Vastaukset 34
Vanhimmat
Terapeutti on ammattilainen, eikä hänen tarkoituksena ole toimia potilaan "ystävänä". Vaikka kyseessä onkin luottamuksellinen suhde ja molemminpuolistakin kiintymystä voi esiintyä, niin kysymys on kuitenkin hoitosuhteesta.
Ei terapeuttisi ole sinua hylännyt, vaikka sinä ehkä koet sen niin. Terapia suhteen on yleensäkin tarkoitus päättyä joskus jos teidän on päättynyt aikaisemmin kuin on ollut tarkoituksena niin siihen on varmasti ollut terapeutin puolesta hyvät syyt.
Julmalta voi sinusta kuulostaa, mutta näin se vain on.
Olen 49v. yksin asuva kahden poikalapsen isä ! Pojat ova 90 ja 93 syntyneet kivoja fiksuja miehen alkuja. Itse olen ollut noin vuoden työkyvyttömyyseläkkeellä fyysiisten vaivojen jotka ovat todella pahat sekä v. 2009 leikkattiin päästäni 2 kertaa verisuonen pullistumat jotka ovat sukuvika. Kolme sukulaistani mm. äitini kuoli aivoverenvuoteen! Sen lisäksi sain lokakuussa sydänkohtauksen ja tehtiin 18.10.2010 pallolaajennus.Olen myös kärsinyt jä kärsin edelleen pahoista paniikki häiriöistä,masennuksesta,yksinäisyydestä jne. Elämäni on pelkkää tuskaa enkä jaksaisi millään enää! Suomessa kun valitettavasti masennuksen hoito on naurettavaa. Ja kaikesta henkisistä vaikeuksistani on vastuussa edelleen elossa olevani 79v.isäni joka äitini kuoleman jälkeen alkoi ryyppäämään joten minä joudui 14v. alkaa kasvattaa 8v.nuoremman sisareni! Kaikki nämä ja muut paskat ja hirveät traumat ovat saaneet minut täysin toivottamaan tilaan!Joka päivä toivon että en enää heräisi aamulla eli saisin nukkuessa sydänkohtauksen ja menehtyisin siihen.Lasteni takia en voi tappaa itseäni koska tiedän mitä on menettää vanhempi. Olen kyllä eronnut oman typerän käytösen takia v.95(silti lasteni äiti huolehtii ja auttaa minua vieläkin)hän on maailman ihanin ihminen ja elämäni tarkoitus on jotenkin hyvittää hänelle kaiken paskan mitä olen Pirjolle aiheuttanut,en vaan tiedä miten sen teen enkä ikinä voi vaikka ihme tapahtuisi palkita häntä kusipäisyyteni aiheuttamista huolista ja vaikeuksista(henkisiä)! Kertokaa mitä teen, sen päätin kun Pirjolta kuulin että hän on alkanut käymään terapeutilla mun takia, että jos Pirjo tai lapseni sairastuu esim.masennukseen tai mihin tahansa min takia niin silloin tapan itseni! Kertokaa miten sen tekisin, syön kyllä esim sellaisia kipulääkkeitä (Temgesig 0.4mg 8 kpl/vrk ym) että niitä tarpeeksi syömällä henki lähtisi kivuttomasti mutta olen aina ollut sitä mieltä että lääkkeillä hoidetaa sairauksia ei tapeta itseä! Uskon kyllä siihen että jos päättää että kuolee niin kuolee tai sitten voisin tehdä niin että jätän syömättä lääkkeet jotka on määrätty mulle sepelvaltimo taudin hoitoon niin sitten pääsisin eroon tästä paskasta maailmasta ehkä nopeastikin!
Olkaa kivoja ja antakaa mulle asiallisia palautteita! Ja hyvää Joulua ja uuttavutta kaikille! t: Make
Luin kirjoituksesi, josta huokui mm se, että olet katunut kaikkea sitä, miksi parisuhteesi kariutui. Mutta Pirjo on hyvä, hän huolehtii sinusta, lapsista, "hän on maailman ihanin ihminen",sanojesi mukaan. Kysyt neuvoa, miten voisit hyvittää kaiken sen, kun olet oman typerän käytöksesi vuoksi parisuhteen pilannut.
Ei ole yhtä tekoa tai tapaa, vaan se on pieniä asioita, jolla voit tuottaa hänelle hyvän mielen, myös luottamuksen, ehkä näin on jo käynytkin. Ensiksi, ehkä olet sen jo tehnyt, kadut käyttäytymistäsi ja pyydät sydämesi halusta anteeksi. Siihen voit varautua, että (jos minä olisin tämä Pirjo) hän ei vastaisi välittömästi, että kaikki on pois pyyhitty ja saat kaiken anteeksi. Hän saattaa myös senkin sanoa, jos olet käytökselläsi jo osoittanut ja vakuuttanut katumuksen, muutoksen, eli elät toisin.
Sinä olet hyvä ihminen, sinulla on hyvä sydän. Olet joutunut paljon kokemaan, ehkä miehenä et ole ollut kypsä sitä kaikkea vastuuta kantamaan, mikä on kohdallesi tullut, et ole hallinnut tekojasi. Olet käynyt ne lävitse kantapään kautta, ja tiedät virheesi. Miksi ajattelisit elämäsi päättymistä, sinulla on lapset, joita rakastat, jotka on sinulle tärkeät. Lapset on anteeksi antavia ja viisaita, sillä he näkevät aidon ihmisen, isän muutoksen paremmaksi. Kukapa meistä ei olisi virheitä tehnyt, mutta se, että opimme niistä ja muutamme suuntaa, se on myös sydämen viisautta. Pirjo on sinulle tärkeä, muuten sinä olet myös hänelle, hän rakastaa sinua. Jos näin ei olisi, ei hän piittaisi sinusta. Voihan olla, että hän käy terapeutilla siksikin, että hän hakee neuvoa tilanteeseen, miten pitäisi nyt menetellä.
En suosittele antamaan Pirjolle kukkakimppua, sillä mielestäni se on teatteria. Mutta kysyt, miten voin auttaa häntä, voisitteko keskustella suhteenne purkamisen ja sen syyt joko keskenänne tai avioliittoneuvojan kanssa. Minulla on vahva tunne, että teillä on edellytys olla vielä yhdessäkin, jos olet varma, että sinun elämäsi on muuttunut niin, että Pirjo voi siihen myös luottaa.
Me ei voida olla hyviä muille, jos emme voi olla hyviä itsellemme. Meillä on oikeus armoon, olla armollisia omia tekemiämme virheitä kohtaan, antaa itsellemme anteeksi. Kun armollisuuden kautta voimme puhdistaa oman tunnon anteeksi pyytäen ja katuen läheisiltä, joita olemme loukanneet ja joille olemme tuottaneet pahan mielen, menettäneet luottamuksen, alkaa sisimpämme olla jo tasapainossa itsemme kanssa. Sillä rakkaus itseämme kohtaan on oikeus, hyväksyä itsensä ihmisenä, joka ei enää loukkaa omalla käytöksellään ketään. Sinulla on siihen oikeus. Miehellä on oikeus myös herkkiin tunteisiin!
Tässä omat näkemykseni tilanteeseesi. Kuuntele sisintäsi, kuuntele sitä omaa sisintä minää, siellä on sinun parastasi ajatteleva hyvä tahto, sinun omatunto, sinulle tärkein henki, sielu. Sieltä sinä saat voiman, hyväksynnän, hyvän olon kuuntelemalla aitoa omaa minääsi ja uskoen sen sanomaan. Sinun kuten kaikkien elämällä on tarkoitus, joskus se on kateissa pidempäänkin, mutta se löytyy, kun antaa sille tilaisuuden tulla tietoisuutemme.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja näin joulun aikaan on parhain hetki puhua Pirjolle syvimmät ajatukset, joita edellä ehdottelin. Hyvää joulua, joulumieltä ja valon, onnen ja ilon säteitä elämääsi ja perheellesi!
noilla temgesiceillä on tosi hankala tappaa itseään.... Äläkä tapa muutenkaan, silloin siirrät omat demonisi juuri lapsillesi.... Itsemurha on yksi pahimmista teoista mitä vanhempi lapselleen voi tehdä......
Noita temgesicejä joudut nauttimaan satoja, jotta henki lähtee... mut älä tapa ittees, mieti mitä lapsesi joutuvat sen jälkeen kärsimään - siirrät omat demonisi heille heidän loppuelämäkseen. Itsemurha on pahimpia asioita mitä vanhempi voi lapselleen tehdä.... Hyvät, siis paremmat joulut! =)
Tulin surulliseksi vielä enemmän kun luin kertomasi tarinan! Suomessa ei valitettavasti ole kunnon hoitoa voin kokemuksestani perusteella sanoa ettei minkäänlaista!! Se on törkeätä toimintaa, ei meitä masentuneita ja muita mielenterveys ongelmista kärsivistä kukaan välitä!! Meidän kaikkien pitäisi yhdistyä ja tavata ja sitten vaikka puhuttaisiin ongelmista toisillemme sekä tekisimme esim vetoomuksuksen sosiaali ja terveysministeriöön että jos he sitten ymmärtäisivät (mitä en kyllä usko)mutta taisteltaisiin niinkaun ja tehtäisiin näistä jutuista julkisia ja painostettaisiin kaikkia mahdollisia tahoja niinkauan että he antavat periksi!! Se on ihme että on rahaa rakentaa esim. hulppeita konsertti ym.rakennuksia missä vain rikkaat käyvät! Esin Turussa asuvana olen järkyttynyt siitä kun ensi vuonna tämä kaupunki on kulttuuripääkaupunki niin siihen hankkeeseen on rahaa laittaa 500 miljoonaa euroa ja kyseessä on yksi ainoa vuosi! Mutta ei ole muka rahaa terveydenhoitoon eikä varsinkaan meidän laisiin ihmisiin! Monesti olen ajatellut että meikäläisiä ei edes pidetä ihnisinä, meidät halutaan piilottaa jonnekin että hienot ihmiset voivat juhlia!! Voimia ja ota tähän kantaa t: Make
MR kirjoitin vahingossa sillä nimellä kun en muistanut kirjautua sisään! Olen aivovamma61!
Voimia!!!!!!!!!
Helpottavaa - ja tietenkin helvetin ikävääkin - että täällä on joku joka potee samaa kuin minä. Minun entinen terapeuttini häippäisi viereiselle paikkakunnalle muutamia kuukausia sitten. Maailman ihanin ihminen, jos joskus kuulisin että joku tekisi hänelle pahaa tai vastaavaa, se joku saisi minun puolestani kuulla siitä aivan varmasti. Minun tunteillani ei ole silti mitään väliä, eikä mitään vastaavaa. Minä olen yksi pirun paperilappu joka paikassa, siellä minkä minä omaan kirkokseni ja jossa voin omia haavojani hoitaa. Tämä satuttaa, joka päivä.
Hän ei poistu mielestäni, ei sitten mitenkään. Kuvittelen hänen aina näkevän minut, kun minulla on hankalaa. Se on kuin huumeruisku joka vituttaa - heti vaikutuksen lakattua - entistä pahemmin. Silti se tosiasia on hyväksyttävä, ja yritettävä jaksaa. Vaikka en jaksakkaan. Masennus, ja kaikki mahdollinen pahentui ja käytöskin muuttui kertaheitolla itseni kohdalla tämän muutoksen tapahduttua. Olen silti todella kiitollinen siitä avusta, en laske tätä terapeuttien/sairaanhoitajien viaksi. Toivon niiiiiin paljon, että pääset tuosta helvetistä yli!
ammatti, siinä kuin vaikkapa muurari tahi maalari....Ei ole tarkoituskaan terapeutista tulla ystävää tai henkilöä johon voi tukeutua.
Terapiassa pyritään löytämään asiakkaasta itsestään ne työkalut.
Ei kai se psykologin vika ole, jos hän on sinulle "koko maailma"! Siinäpä nyt sinulle elämän opetus ja kasvun paikka. Kai tajuat, että psykologilla on muitakin psyykkisesti sairaita hoidettavanaan kuin sinä. Haloo!
Ja sinä tosissasi ajattelet ettei tämä asia ole aloittajalle jne. tiedossa? Luuletko sen oikeasti olevan helppoa jollekkin luopua luotettavasta suhteesta, oli se sitten terapeuttinen tai ei? Voit itse painua jonnekkin miettimään sen sijaan että tulet tänne muka kertomaan miten terapeuttinen suhde toimii, kun se on kaikille ihan selvää, omalle pahalle ololle ei vain joskus voi mitään.
Joo, ja lisäykseksi vielä,että kyseessä ei ollut varsinainen terapiasuhde. Hän oli sairaalan psykologi jonka kanssa olin n. vuoden tekemisissä. Terapiaa hän kyllä pitää,mutta ilmeisesti voimavarat ei riitä hällä tällä hetkellä uuteen terapiasuhteeseen.(ja/tai hänellä on jo niin täyttä) Ymmärrän sen kyllä,enkä halua olla vihainen siitä. Silti on vain niin surullinen olo... :`(
Omaa varsinaista terapeuttia olen tässä jo reilun puolvuotta etsiä,mutta jotenkin tuntuu,ettei ketää sellasta löydy jonka kanssa voisin aloittaa terapian. Useimmat tuntuvat jotenkin niin "tympeiltä". Myönnän että vaatimustasoni on varmasti aika korkea,mutta jotenkin vaan en saa mitään irti näistä uusista ihmisistä.. :(
Ja sitten samalla kaipaan tätä sairaalan psykaa...:(
En ole muuten aikoihin jaksellu kirjottaa ollenkaa tällasille palstoille,jotenkin voimat ollu nii vähissä... koetan nyt saada jotain tähän raapustettuu...
MR:Jep,olen samaa mieltä että hyvää hoitoa on aikas vaikee saada. Se on perkeleen epäoikeudenmukaista ja väärin. Itse olen myös ärsyyntynyt siitä että julkisella puolella tuntuu henkilökunta koko ajan vaihtuvan. (jos nyt edes saa minkäänlaista hoitoa)Se on TOSI rasittavaa. Tuntuu,että aina pitää alottaa alusta eikä koskaan pääse eteenpäin..
Olen pahoillani,että oot joutunut kärsimään noin paljon kaikesta. :( Ei varmasti ole helppoa. Toivon sinun kuitenkin jotenkin jaksavan eteenpäin...vaikka se varmasti vaikeaa onkin.
ittaakrairtaM: Ikävää,että sinäkin oot joutunut kokemaan ton terapeutin häipymisen. :( se on kyllä niin ärsyttävää ja helposti just huonontaa olotilaa. Muutenkin niitä hyviä tarepeutteja ei tunnu nii kauheesti olevan ni ärsyttää sitä enemmä et joutuu luopuun jostakin joka on merkinny paljo!
Joo,ja tosiaan.. TIEDOSTAN sen vallan hyvin,että nämä psykologit yms. tekevät vain työtään. Eivät he voi ottaa potilaita niin hengenvakavasti..eihän siitä hoidosta tulis sillo mitää. Silti se vain tuntuu niin helbvetin pahalta! :( vaikka miten sitä koettais järkeillä,ni silti sattuu...
Hei uupunut!!!!!!!! ja kaikki muut! Ainakin täällä Turussa saa käydä korkeintaan vuoden samalla terapeutilla!? Tämä on täysin käsittämätöntä koska heti kun on luottamus ja muutenkin alkanut pystyä puhumaan kaikista asioistaan niin käynnit lopetetaan! Itselläni oli Tyksissä aivan ihana terapeutti jonka luona sain käydä 1.5 vuotta koska olin niin pahasti rikki. Niistä käynneistä oli minulle hirvittävästi apua mutta kun kuulin että ne loppuvat palauduin alkutilanteeseen liian pian. Itkin viikkoja jatkuvasti koska tuntui että kaikki on nyt menetetty ja aloin pelkäämään kuinka jaksan tulevaisuudessa. Noin kuukausi sitten pääsin uudelle terapeutille mutta se hoitosuhde kesti 20 min koska kyseinen nainen ei edes tiedä mitä sana terapia tarkoittaa. Muistan ikuisesti hänen viidestä lauseesta yhden minkä hän puhui sen 20 min. aikana." JOS ELÄMÄ MASENTAA NIIN SITTEN EI VOI MITÄÄN!!!!!!!!!!". Kukaan alan ammattilainen ei saa kenellekään sanoa missään tilanteessa moista potaskaa! Tämän tapauksen johdosta romahdin täysin, alkoi itsesyyttely,uudelleen järkyttävät paniikkihäiriöt sekä karmea kuoleman pelko unettomuudesta puhumattakaan! Kesti noin kolme viikkoa että pääsin jotenkin tämän tapahtuman yli ja nyt koitan pärjätä yksin. Onneksi minulla on aivan mielettömän kiva lääkäri joka on auttanut ja auttaa edelleen minua. Vieläkin itken lähes päivittäen pahaa oloani johon en saa apua vaikka kaikkeni olen tehnyt. Ehkä olen sitten niin paska ihminen etten sen takia saa apua. Silti yritän jaksaa ja odotan jotain ihmettä että parantuisin. Pakana kun olen niin en tarkoita mitään sellaista ihmettä. Olen aika toivoton kaiken suhteen ainoa hyvä puoli on ettei psyyke voi enää pahemmin huonontua.
t:Make
saa mm. KELA:n tukemaa psykoterapiaa sen kaksi vuotta, ja tietysti samalla terapeutilla.
Oletkohan sinä MAKE1961 käynyt laisinkaan PSYKOterapiassa? Kaikki terapia ei ole psykoterapiaa. Terapiaksi saa, valitettavasti, sanoa keskusteluapuakin.
Asun itse Turussa ja käyn psykoterapiassa, menossa on nyt kolmas vuosi, kahteen tukea antoi KELA, tämän kolmannen maksan kokonaan itse.
Ei kannattaisi "julistaa" väärää tietoa julkisella foorumilla!!Eli tämä ei pidä paikkaansa;"Hei uupunut!!!!!!!! ja kaikki muut! Ainakin täällä Turussa saa käydä korkeintaan vuoden samalla terapeutilla!? "
Minkä suuntaista terapiasi oli??
Hei sinä Kyllä TurussaKIN!
Se on täysin totta ettei kunnallisella puolella saa käydä kuin vuoden terapeutilla!! Tämä on satavarma totuus! En edes tiennyt että Kela tukee psykoterapiaa!! Se laitos kun ei mistään etuuksistaan kerro!
Tuhannet kiitokset sinulle tästä tiedosta, alan välittömästi tedustella asiaa!! Kuinka paljon joutuu itse maksamaan niistä käynneistä? Ja on mulla kokemusta psykoterapiasta joka valitettavasti loppui luottamus pulaan, tapahtui täällä Turussa! Edellinen terapiani oli pelkkää pelleilyä "terapeutti sanoi koko aikana 4 lausetta mm. " JOS ELÄMÄ MASENTAA NIIN SITTEN EI VOI MITÄÄ " täysin ammattitaidoton pelle oli kyseessä ja terapia oli aivan perus sellaista! Mut tuohon mainitsemaasi psykoterapiaan hakeudun, kiitos tiedosta vielä kerran!!!!!!!!!
infoa on:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/291110111934NS?OpenDocument
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/160801094743EH?OpenDocument
Terapeutin pitää olla sitten ns. kelakelpoinen, se selviää kyllä listoilta. Onhan KELA tukenut iät ajat psykoterapiaa....Terapeutti pitää etsiä itse, psykiatrilta tulee saada B-lausunto tukea varten ja tämän psykiatrin asiakkaana on täytynyt olla vähintään 3 kuukauden ajan. Mutta, kaikki nuo asiat selviävät mm. KELA:n sivuilta ja googlaamalla.
Riippuu terapeutin koulutuksesta paljonko taksansa on. Psykiatrikin voi toimia psykoterapeuttina jos hänellä on siihen koulutus.
Omavastuuksi jäi itselleni aikoinaan n. 20 euroa kerta, kävin alussa kolmasti viikossa, ensim. vuoden ajan, sitten kahdesti ja sitten kerran viikossa. Nyt käyn kesäkuuhun asti kerran viikossa, sitten terapiani loppuukin. Ja omavastuu (maksan itse koko summan) on tällä hetkellä 75 euroa/kerta
älä ota itseesi. psykologi, terapeutti, mikä tahansa ammattiauttaja on ihminen siinä missä me kaikki. jos kyseessä nainen, saattaa joutua äitiyslomalle, ja kuten tässäkin keskustelussa sanottu, muuttaa toiselle paikkakunnalle. harmittaahan se, että menettää ihmisen, jonka kanssa kemiat pelaa, mutta kun on kyse hoitaja-potilas-suhteesta, pitäisi kyetä ymmärtämään, ettei "suhteen" päättymisessä ole mitään henkilökohtaista. psykologeilla ja muilla hoitajilla on takanaan ylempitaho, joka nämä jutut määrää.
16-vuotiaana päädyin psykologin hoitoon ja tämän ihmisen kanssa oli ylä- ja alamäkiä, luottamuspulaa ja yhteisymmärryksen puutetta. huolimatta siitä, että vanhempani kyttäsivät tekemisiäni psykologin kautta, piti hän kiinni vaitiolovelvollisuudestaan. teetti mulle kaikki testit, mitä oireiluni (psykoottinen masennus jos oikein tajusin) pohjalta epäiltiin, lääke- ja sairaalahoito tuli kyseeseen, jos lääkäri oli niitä ehdottanut. mielestäni lääkäri, jonka alainen psykologini oli, oli enemmän hoidontarpeessa kuin se sekava lapsi, joka silloin olin. lopulta opin luottamaan psykologiin, mutta ikinä ei ymmärrys välillämme kohdannut, vitutti kun kerran jätin menemättä ja uuden ajan sijaan tuli postissa lappu, että hoitosuhde päättynyt.
aikuisiällä hakeuduin hoitoon, ja hoitajan kanssa kemiat osui kohdilleen, vaikka olikin uhitteleva kausi itselläni menossa. koin, että tämä ihminen ymmärtää, jotain samaa itsekyyttä ja kylmyyttä meissä molemmissa, silti kiintymys ja rakkaus lähimpiin. hoitaja jäi pitkälle lomalle, seuraava oli harjoittelija, jota lähinnä säälin ja halusin auttaa, pelastaa hänet kylmältä maailmalta. halusin suojella, ettei hän joutuisi pahaa kokemaan. harjoittelujakso päättyi ja sain hoitajaksi osa-aikaeläkeläisen, joka kertoi mielellään omista kauppareissuistaan, vaateostoksistaan, muusta vapaa-ajastaan. hänen seurassaan pistin itseni lukkoon, vähempää voinut kiinnostaa sen vanhan eukon jutut, sen siinä tuolissa olisi pitänyt istua avaamassa mieltään ja käsittelemässä ongelmiaan. alkuperäinen hoitaja palasi lomaltaan, ja taas sain kertoa samat jutut, kuin jokaiselle heti alussa. tarkistaa koneelta, mitä viimeksi on puhuttu, koska mahdoton muistaa muiden potilaiden seasta, mitä just nyt tuolissa istuva tyyppi on edellisellä ajalla kertonut. ollaan tapeltu lääkityksestä, oikeastaan kaikesta elämääni liittyvästä, ja hoitaja vittumaisuudestani huolimatta yrittää, yrittää, yrittää. tulla toimeen kanssani ja ymmärtää, auttaa minua ratkaisemaan ongelmani eikä ratkaista niitä puolestani. ihmisinä (ilman hoitosuhdetta) me saatettaisiin kohdata, tuntea samoin ja pitää samoista ihmisistä (jos oltaisi samanikäisiä), mutta loppujenlopuksi uskon olevani paljon selvemmillä asioista kuin hän ja siksi suututtaa istuksia potilaana ja selvittää ihmissuhdekiemuroita ihmiselle, joka ei ehkä vastaavaa ole kokenut. EHKÄ, terapeutin tehtävä ei ole näyttää omia tunteitaan, vaan auttaa potilasta ymmärtämään omansa.
sinua ei ole "hylätty" henkilökohtaisista syistä, takana on raha, työ ja muu sellainen, ei tunteet. älä muserru. kerroin omat kokemukseni siksi, että niistä olen oppinut olla takertumatta "auttajiin". takerruin joskus ystäviini, myöhemmin ymmärsin olevani vain seuralainen näille ihmisille, ja ollessani yksin enemmän kuin koskaan aiemmin, olen oppinut paljon itsestäni. se mikä ei tapa, vahvistaa, ja tää on sulle kokemus, joka kasvattaa. toivottavasti seuraava psykologi (kai hoito sellaisen järjestää?) osaa myös asiansa.
Kyllä kirjoitit artikkelinen joka on täyttä totta! Olen asioista täysin samaa mieltä (kokemusta on vaikka muille jakaa)! Esim terapeuttien vaihtumisen syy ei ole kyseisen terapeutin eikä potilaan vaan tämä käsittämätön systeemi joka ei pelaa! Syitä on monia mutta suurin syy on RAHA! Sairaanhoitopiireillä ei ole tarpeeksi rahaa pyörittää kaikia toimia täysillä! Ja sehän on aina nähty että jos valtiolla menee vähänkin huonosti niin puuttuvat rahat otetaan pääsääntöisesti huonompi osaisilta kuten sairailta, köyhiltä(työttömät jne.) eläkeläisiltä,opiskelijoilta ,sairaanhoitopiirit joutuvat karsimaan sekä pienentämään palveluitaan ja antamiaan hoitoja ja kaikki avustukset pienenevät. Tässä oli muutamia esimerkkejä, mutta koskaan ei esim nosteta pääoma verotusta!MIKSI EI!!!!!!! Mutta kautta aikojen AHNEUS ON MAAILMAN PAHIN SYNTI "!! Jos ajattelee kaikkia mahdollisia vääryyksiä ympäri maailman niin ne kaikki loppujen lopuksi johtuvat edellä mainitusta synnistä ! Itse en usko mihinkään Jumalan karsimisiin pakana kun olen mutta todistettavasti AHNEUS on maailman kurjuuden syy!!
Esim.täällä Turussa joka on ensi vuonna kulttuuripääkaupunki ja kaupungin talous on ollut jo vuosia kuralla niin silti on varaa polttaa ensi vuonna kulttuurihömppään 50 miljoonaa euroa! Täällä on Yliopistollinen Keskussairaala saanut purkutuomion home ongelmien takia ja nyt ihmetellään mistä tehdään rahat uuden rakentamiseen!? Kyllä rahaa löytyy kulttuuriin mutta ei sairaiden hoitoon! Kyseisellä rahalla hoidettaisiin kaikki Suomen masentuneet ihmiset kuntoon ja voitaisiin rakentaa uusi sairaala (pikkuisen kyllä sitten rahaa tarvittaisiin) mutta ei päättäjät ole sairaista koskaan välittäneet! Me olemme yhteiskunnan taakkoja koska emme tuota mitää ja meihin menee rahaa eli olemme esim eräiden ministereiden mielestä yhteiskunnan syöpiä!! Ja näin ajattelee suurin osa ihmisistä!
Koska yleinen mielipide on meitä vastaan niin on kyllä turha toivoa että saisimme apua mikä lain mukaan kuuluisi, ei auta kuin ottaa itse asioista selvää ja hoitaa itse itsensä. Niin minä teen ja se auttaa!!
Sanoit "se mikä ei tapa vahvistaa" tästä lauseesta olen eri mieltä! Kun tarpeeksi tulee vaikeuksia ja sairauksia niin silloin ei jaksaisi enää mitään vastoinkäymisiä!!
VOIMIA!!!!!!!!
Vai niin. Minun terapeuttini sairastui haimasyöpään ja kuoli kesken terapian, eli se siitä.
Huh, no tuo on jo aika kauheeta. :(
No minä taas olen välillä itsekseni toivonut, että terapeuttini vaikka siirtyisi jonnekin ja saisin sen myötä uuden hoitokontaktin, kun on tuntunut, ettei hän ihmisenä eivätkä käymämme keskustelut ole minulle merkitseviä ja että työskentely ei toimi. Olen miettinyt tätä ja vaihtoehtoja tilanteen muuttamiseksi (ne tuntuvat olevan vähissä ja hankalia) saamatta tehtyä ratkaisuja ja ahdistuen sitten siitä, että asiat eivät etene. Hoidontarpeeni on kuitenkin suht suuri, ja käsiteltävää on paljon, mutta tuntuu, että terapia ei vain oikein toimi, koska "kemiat" terapeutin ja hänen toimintatapojensa kanssa kohtaavat huonosti...
Näinkö erilaisia voivat terapiasuhteet olla? Onko muilla tällaisia kokemuksia kuin minulla?
voithan sinä vaihtaa terapeuttia! Kun itse maksaa niin on oikeus valita itse palvelun tarjoaja.
Aivan, mutta asia ei ole ihan tai ehkä läheskään noin yksinkertainen. Edes ulkoisesti terapeutin vaihtaminen ei ole niin helppoa, kun en maksa yksityisesti terapiaani. Mutta ennen muuta hankalammaksi asiat tekee se, että terapiasuhteessa ajatellaan olevan aina kyse juuri niistä potilaan tunteista (tai myös sellaisten puuttumisesta), joiden kautta asioita tulisi käsitellä. Ainakin analyyttisessa terapiassa, jollaisessa itse käyn, ajatellaan näin. Siis jos tunnen vaikka vihaa tai en tunne mitään terapeuttia kohtaan, niin sitten pitäisi käsitellä niitä tunnelmia ja toivottavasti sen kautta päästä kohti asioiden ytimiä. Eli ei lopeteta tai vaihdeta heti henkilöä, jos tulee hankaluuksia eteen, vaan käydään asioita läpi juuri niiden kautta...
Itse tässä nyt sitten pohdiskelen, mikä lopulta johtuu itsestäni ja mikä todella henkilökemioista suhteessa terapeuttiin, kun tuntuu, että terapia on vaan vähän turhan tehotonta. Ja pitäisikö vaihtaa tässä tilanteessa terapeuttia, auttaisiko se mitään, vai palauttaisiko vain kaikessa nollaan; millainen se uusi ihminen sitten sattuisi olemaan, jolle pitäisi kaikki selittää alusta asti uudelleen... Olisiko sittenkin parasta jatkaa, kun monilla kohdin terapia toimii ainakin asiallisesti (kaikenlaisia tarinoita olen itsekin kuullut siitä, kun edes näin hyvin eivät asiat ole jonkun terapiasuhteessa).
JNE. Näiden ja muiden avointen kysymysten takia oikeastaan kyselinkin, onko muilla vastaavia kokemuksia. Voi olla, että itselläni on lopulta se terapeutin vaihto edessä. Tai sitten täytyy yrittää mennä näillä mitä on, vielä vaan eteenpäin. Olisi mukava kuulla jonkun muiden vastaavista kokemuksista, kun itse on oikeastaan koko asian kanssa ihan yksin.
kuihtuva!
Et todella ole ainoa joilla on terapeuteista samanlaisia kokemuksia! Itse olen kokenut aivan samaa .On olemassa terapeutteja sekä henkilöitä jotka luulevat olevansa hyväkin terapeutti! Lähinnä kyse on kyllä siitä että kaikkien ihmisten kemiat eivät yksinkertaisesti toimi keskenään ! Mutta sitten valitettavasti potilas joka on tyytymätön terapeuttiinsa ( ja kun tästä mainitsee niin esim. minua on sen jälkeen kohdeltu kuin paskaa ja lähes sanottu että kun ei apu kelpaa niin ole sit ilman, terapeutissahan ei ole koskaan mitään vikaa!?) Ja myös ainakin minun kohdallani kävi niin että kun en tullut terapeuttini kanssa toimeen (hän on täys paska! ei tiedä terapiasta mitään!!) niin kaupungilla ei ole tarjota ketään toista! Itse kävin LOISTAVAN terapeutin Sari Havupalon luona Turun Kriisipolilla, mutta se loppui koska vuosi on edelleen se max. aika mut olin niin rikki että sain käydä puoli vuotta ylimääräistä! Ja ne käynnit auttoivat minua suunnattomasti. Yritän lääkärini avulla päästä sinne takaisin en ole asiasta vielä puhut ja pelkään että se ei ole edes mahdollista! Mutta periksi en anna älä anna Sinäkään eikä kukaan muukaan!
VOIMIA!!!!!!!!!!!!
Kiitos, oli hienoa kuulla jonkun toisen kokemuksista näissä jutuissa... Jäin miettimään, minkätyyppisistä terapioista nuo kertomasi kokemukset mahtoivat olla, vai olivatkohan sitten erilaisista. Tuleepa kyllä mietittyä näitä asioita todella paljon, tuntuu, että muiden kokemuksista kuuleminen on kyllä arvokasta itselleni. Hyviä, parempia jatkoja vaan sinnekin!
Pistäisi mietityttämään monella tavalla itseäkin sinun sijassasi!
En ole ollut terapian tapaisessakaan pariin vuoteen, mutta silti tuntuu yhä aiheelliselta elätellä terveitä epäluuloja aihetta kohtaan, koska tavallaan ohjattavaksi ja autettavaksi asettuminen yhä houkuttaa mahdollisena ongelmanratkaisukeinona. Muinoin epäilin psykologiani - en hänen moraaliaan, hän vaikutti oikein empaattiselta ja hyväntahtoiselta - mutta sitä että onko hän kykenevä ymmärtämään nykynuoren elämää. Minusta elämää suuremmilta vaikuttaneita asioita puhuessani hän ilmaisi monella tavalla melko suoraan, että häneltä ei vastaavia kokemuksia löydy.
Vaikka minun voisi olla vaikea kunnioittaa jotakuta lähes samanikäistä viisaana auktoriteettina, niin luulen, että voisin hyötyä eniten sellaisesta joka on pakostakin ajan hermoilla. Siispä potilaana saattaisin hyvinkin kokeilla myös sellaista otetta että vaihtelisin terapeuttia tiheästi löytääkseni jonkun jonka kanssa synkkaa. Tai jopa sitä, että terapian sijasta koettaisin hakea elämistaitoja ihan muista konteksteista, vaikkapa pyrkiä luottamuksellisiin keskusteluväleihin monenlaisten ihan epäammattimaisten hyvän elämän taitajien kanssa: tavallisten selviytyjien kanssa.
Miten voisin kokeilematta oppia vaihtamisasenteen? Osaan kyllä pysyä yhdessä ja keksiä syitä miksi vaihtaminen ei kannata, mutta totuus on että minun olisi hankalaa, tai optimistisemmin ajatellen haasteellista, asennoitua valmiuteen päästää irti ja siirtyä seuraavaan. Se vaatisi uusien, tunnustelevampien kommunikointitapojen kehittämistä. Saattaisi silti olla kannattava yritys.
Ja mikä estää toisaalta palaamasta takaisinpäin jos ruoho ei olekaan vihreämpää? Ei kai homman pitäisi vertautua mihinkään mustasukkaiseen teinisuhteiluun, jossa se ei ole mahdollista? Tai jos näyttää siltä että vertautuu, eikö se ole vain hyvä merkki siitä, että senkaltaisia ihmisiä voi olla syytä välttää?
Kiitokset kommenteista. Terapeuttien "kokeileminen" on minulle käytännön syistä mahdotonta, kun en itse terapiaani yksityisesti kustanna. Takanani on helvetinmoiset jonot avuntarvitsijoita, eikä ole varaa huopailla sen kanssa, että haluanko nyt apua ja mistä vai enkö. Jonkunlaista muutosta, vaihdosta voin kuitenkin yrittää, luultavasti niin teen ennen kuin luovutan kokonaan.
Elävämmän elämän kohtaamisiin luotan periaatteessa enemmän kuin ammattiapuun, ja ehkä toivonkin löytäväni jotain tärkeää juuri niistä. Suuri ongelma on kuitenkin se, että sosiaalisuus on nykyisin todella vaikeata aivan mielettömästä ahdistuksesta johtuen: Uusien sosiaalisten suhteiden solmiminen ja ylläpitäminen on vähän kimuranttia, kun olen aina ja kaikissa kohtaamisissa ihan sekaisin pelkästä ahdistuksesta. Toiseksi ei-ammatilliset "tukikontaktit" ovat helposti liian heppoisia, satunnaisia; ne eivät riitä minun tilanteessani. Olen hakenut apua erilaisilta tahoilta, käynyt satunnaisissa tapaamisissa, jotka ovat olleet hyviäkin mutta liian satunnaisia, ja olen käynyt erilaisissa ryhmissä, jotka ovat olleet hyviäkin, mutta loppuneet ennen aikojaan. Jne.
Tällaisissa karikoissa näiden juttujen kanssa siis taiteillaan. Epäilemättä omiin umpikujiini liittyy joku määrä vaikeuksia olla joustavasti suhteissa toisiin ihmisiin tai kokonaisvaltaisempiin "tilanteisiin" ylipäätään, vaikeuksia irrottaa vanhasta ja kulkea uuteen jne. Toisaalta muutosten tekeminen on vaikeaa siitä yksinkertaisesta syystä, että voimat ovat masennuksesta ja kaikista vastoinkäymisistä johtuen todella vähissä. Aion kyllä yrittää vielä, ja ajattelin löytää elämässäni todellisiin ja ratkaiseviin muutoksiin. Nämä kuvatut vain ovat nyt ne tämänhetkiset kehykset, joissa niitä etsitään...
Okei, tajuan. Taitaa tosiaan liittyä melkoisesti byrokratiaa tuollaiseen. Se on sääli kyllä. Olisi minusta hienoa jos olisi tuki runsaalle vaihtuvuudellekin. Siinä on tukisysteemeissä yms vielä kehittymisen varaa.
Hei. Mä tiedän sun tunteen. Se on kamalaa, mutta uskon että ymmärrät sisimmässäsi että hän tekee vain työtään. Ensimmäiseksi tahdon neuvoa sinua. Minusta ei ole apua hirveästi apua, mutta kannattaisi kertoa psykologille ajatuksiasi ja tunteitasi. Minä itse kerroin ja vastaus tuli, mutta teki minut surulliseksi. Jotain sellaista sanottiin että kun olet terve, niin et tule kiintymään niin helposti.
Kokemuksesta voin sanoa, että minäkin kiinnyn. Opettajiin, ihmisiin jotka minua auttavat. Se on kamalaa, mutta se on totuus että jossain vaiheessa he lähtevät. Niin käy kaikille ihmisille, jossain vaiheessa he vain lähtevät pois. Mutta sinulle, minulle ja muillekkin ihmisille jotka kiintyvät helposti tämä on enemmän. Sitä menettää jotain kun toinen lähtee, mutta uskon että siitä voi parantua.
Epäselväksi minulle jäi se että onko hän lähdössä vai lähtenyt? Minusta sinun pitäisi kertoa joka tapauksesta hänelle se että kiinnyt. Mutta jossain vaiheessa hän kuitenkin lähtisi. Nyt tai myöhemmin.
Ja tiedän, hän ei ole ystäväsi tekee vain työtään. Itken itsekkin sitä ja nyt kun kirjoitan ja ymmärrän sinua, mutta se sattuu niin helvetisti kun joku vie sydämmen.
Kuka vitun paska mäkin olen neuvomaan? Saatana nyt vasta huomaan että aina kiinnyn kaikkiin kusipäihin jotka kuitenkin mut hylkää! Miks ihmiset vaan lähtee ja jättää meidät itkemään yksin ja kohta sitä mietitään että miksi käni näin? Miks ihmiset vaan lähtee? MIKSI??? Aluksi kun kirjoitin luulin olevani jotenkin vahva, mutta olen heikko kuin mikä. Nyt sitä tajuaa kuinka paska koko elämä on, tahdon pois.
1. En jaksa sitä että kiinnyn niin kamalasti ihmisiin.
2. Sitten vielä kun saa apua, ei kestä sitä kun auttajat lähtee pois!
3. Missä se luvattu tulevaisuus sitten on?!
NYT VASTAUKSIA!
Yritin auttaa, mutta omaksi valitteluksi meni. Sori.
En ole terapeutti, enkä lukenut päivääkään psykologiaa. Olen saattanut tämän saman kirjoittaa jo aikaisemminkin. No, joka tapauksessa nyt kirjoitan noihin kolmeen kohtaan, jotka luettelit.
Se, että kiintyy ihmisiin, ei mielestäni ole laisinkaan paha asia, mutta kuten te olette kiintyneet tai tavallaan jääneet "koukkuun" terapeuttiinne, niin senkin ymmärrän. Olette silloin kokeneet hänet hyväksi, jolle olette voineet kertoa avoimesti tunteenne, ongelmanne. Ainoa ongelma on se, että hän on tehnyt työtään, eikä hän ole teidän henkilökohtainen ystävä siten, kuin toivoisi aina jokaisella olevan useita ystäviä, joiden kanssa voisi keskustella avoimesti. Hyvä ystävyys kestää karikot, on mukana myös vastamäessä, ja teiltä ilmeisesti puuttuu tällaisten ystävien verkosto. Hyvät luottavat ystävät on parhaat terapeutit, näin itse uskon. Jos minulla ei näitä ystäviä olisi, olisin ollut terapeutin tarpeessa moneen kertaan.
Se luvattu tulevaisuus, missä se sitten on? Uskon vahvasti siihen, että meillä jokaisella on sielu, Luojamme tahto sisimmässämme, eli joka toimii omantuntomme kautta. Oletan, että ihmiset ulkoistavat ongelmansa, eivätkä jaksa tutustua siihen omaan sisimpään, matka on todella lyhyt, mutta miten sen lyhyen matkan taivaltaa ja löytää perille, on toinen asia. Terapeutti varmasti vastaanotollaan auttaa sillä itseensä tutustumismatkalla ja neuvoo tapoja ja opastaa. Mutta sitä tutustumista ja itsensä kuuntelemista voi myös itse toteuttaa hiljentymällä, vaimentamalla muut ajatukset ja äänet ympäriltään. Hetkessä ei vastauksia saa, ja ne ovat muutenkin ohjeelliset, suuntaa antavat. Omatunto antaa kyllä ymmärtää, mikä on meille hyväksi, mikä ei, kun tahtoo sisintä hyvää viestiä toteuttaa. Meidän tulevaisuus on elämää, joka kannattelee, kun annamme sille tilaisuuden kuuntelemalla ja luottamalla siihen, että mitä näemme, koemme, tunnemme, sisin "vihjaa", miten olisi hyvä toimia, tehdä, se on itsemme parhaaksi.
Yksin olemme yksin, mutta olla armollinen itseään kohtaan, on oikeutemme. Meillä on oikeus rakastaa itseämme, ilman rakkautta ei ole sovinnollista ja hyvää mieltä, joten miten voisimme rakastaa muitakaan. Kun on sinut itsensä kanssa, on helpompi solmia ihmissuhteita, sillä se on tärkeimpiä voimavarojamme, kun on aitoja hyviä ihmisiä, joihin voimme luottaa ja jotka voi luottaa meihin. Antaessaan saa, eli hyvä palkitaan hyvällä, auttaminen ja tukeminen palkitsee hyvällä mielellä. Hyvää oloa ei voi ostaa, se löytyy itsestä, kun siihen jaksaa uskoa ja toimia sen mukaan. Kun elämälleen laittaa päämääriä, jotka on saavuttamisen arvoisia, tietää, mitä kohti elää.
Masennuksellakin voi olla oma merkitys, se voi olla lepoa, toimimattomuutta, tiedostamatonta valmistautumisaikaa johonkin, joka on edessämme.
Toivon, että löytäisitte oman elämänne tien ja tarkoituksen, sillä uskon siihen, että jokaisen ihmisen elämälle on oma valmis käsikirjoitus, joka toteutuu parhain päin, kun kuuntelee omantunnon ääntä.
Hyvää joulun jatkoa ja mielenrauhaa!
ensimmäisenä toki markkinoi asiakkailleen sitä, että oikeasti he eivät tuon taivaallista välitä siitä, miten sinun käy, kun istut sen viimeisen istunnon heidän luonaan. Heiltähän loppuisi työt heti samantien.
Istunnothan alkavatkin jo siihen malliin, että istutte ja tuijotatte toisianne ja se on asiakas joka suunsa avaa ja alkaa puhua, ammattilainen ei välttämättä kuin jotain väliin vähän ynähtelee koko tunnin rupeaman aikana - ja sitten seuraava asiakas. Sitten saatetaan vetää jotain yhteenvetoa kymmenen kerran jälkeen, joka nyt oli jokaiselle ihan pikkaraisenkin itseään tuntevalle täysin itsestään selvä asia, siihen ei olis tarvinnu kymmentä tuntia perselihaksiaan ja äänihuuliaan vaivata ja varsinkaan kyyneleitään tuhlata.
Joten summasummarum - täyttä hölynpölyä koko psykologeilla ja psykiatreilla hyppääminen.
Jos sen kymmenen tuntia toiselle ihmiselle syvää totuutta itsestään puhui ja jopa kyyneleitään "tuhlasi" samalla, niin saattoi siinä jokin johonkin liikahtaakin. Jos itse saisin kokea tuon, niin olisin tyytyväinen; veikkaanpa että siitä olisi myös apua masennukseeni. Eri asia sitten onnistuuko se missä ja kenen kanssa.
Sinä tiivistit koko jutun ja TOTUUDEN muutamaan lauseeseen!!
Itse olen TÄYSIN samaa mieltä ja sen olen myös kokenut! Kyseiset " ammattilaiset " kuvittelelevat todella itsestään liikoja, miten he voivat muka tietää miltä henkilöstä jolla on eri syistä paha masennus ym. jos he eivät ole sitä itse kokeneet! Tämä väite sopii kaikkeen ! Ei niitä tunteita lukemalla opi tietämään! On kyllä myös olemassa ( mulla yksi ) terapeutti joka oli hyvä vaikkei ole itse kokenut ( kai ) näitä juttuja mutta hän oli ja on valitettavasti en pääse enää hänen luokseen koska on ne vit...määräajat yleensä noin vuosi että saa kunnallisella puolella käydä samalla henkilöllä! Itse kun olen myös fyysisesti paskana sekä v.2009 kaksi verisuonenpullistumaa päästä leikattu olen työkyvyttömyyseläkkeellä joten en pääse näiltä sivuilta tietooni saamaan Kelan tukemaan psykoterapiaan koska sitä tuetaan henkilöille jotka opiskelevat tai ovat töissä! Mä olen yhteiskunnan SYÖPÄ koska en tuota mitään, vaikka olen maksanut veroja enemmän kuin joku terveyskeskuslääkäri joutuu maksamaan koko elämänkaarensa aikana ! Ja tämän olen joutunut monasti kokemaan! Ja vielä sydäri syksyllä, pallolaajennus lokakuussa ! Ainoa hyvä juttu tän karmean yksinäisyyden kanssa on se et en elä ONNEKSI enää kauaa ! Lapsiani ajattelen vaan aina eronnut kun olen onneksi näen heitä ja heidän äitinsä on maailman hienoin ihminen! Kukahan olisi sellainen ihminen että laittaisi nämä asiat kuntoon, ei kukaan koska kukaan ei meistä välitä ! Ahneus on maailman pahin synti ja sen takia tää pirun pallokin tuhoutuu aika pian! Kyllä on synkkää textiä mut pitää paikkaansa, valitettavasti!
t : MR
Uppia... Samassa tilanteessa täällä ollaan yhä. Psykologia kaipaan edelleen! Tilanteeni meni tässä sen verran hulluksi että aloin viestitteleen tälle psykalle jatkuvasti. Loppuhan siitäkin sitten tuli. Pitää kai vaan oppia elämään sen tiedon kanssa et hän ei mua terapiaansa halua/pysty/jaksa ottaa. (samainen tyyppi on siis myös psykoterapeutti). Itkenyt olen taas tänäkin iltana pääni kipeäksi. =( on vain niin paha ja yksinäinen olo.