Vaikea valinta vaaleissa

PS olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta jos Keskusta ihan oikeasti kääntyy kielivapauden kannalle niin valinta mutkistuu. Realistisesti tarkasteltuna PS:llä ei ole mahdollisuuksia Keskustan ja Kokoomuksen lukemiin. Näin ollen ääni PS:lle ei olisi ääni Kokoomusta vastaan, mutta Keskustan äänestäminen vaikeuttaisi Kokoomuksen nousua ykköseksi.

Mielipiteitä?
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos Keskusta pyörtää jätevesiasetuksen järjettömyyden, voin harkita.

Perussuomalaisissa on kyllä alueellani ihan hyviä ehdokkaita, joten voi olla vaikea löytää yhtä hyviä Keskustapuolueesta.

Äänestä

Taitaa menna kertarysäyksellä pienimmän riesan tietä nämä vaalit, eli vaaditaan persuille murskavoitto, että RKP:n nuoleskelu ja äänestäjien enemmistön sivuuttaminen loppuu kokoomuksessa ja keskustassa. Itse joudun äänestämään tämän kerran persuja, vaikka yleensä ääni menee kokoomukselle.

Äänestä

Molemmat puolueet ovat kielivapauden kannalta hyviä. Kuitenkin kallistun PS:n puoleen, koska sen murskavoitto tuo kaivatun herätyksen koko eduskuntaan. Se jälkeen svekot eivät uskalla hillua missään puolueessa, kuin korkeintaan RKP:ssä. Ja siitähän ei tarvitse enää välittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PS vai Keskusta kirjoitti:

PS olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta jos Keskusta ihan oikeasti kääntyy kielivapauden kannalle niin valinta mutkistuu. Realistisesti tarkasteltuna PS:llä ei ole mahdollisuuksia Keskustan ja Kokoomuksen lukemiin. Näin ollen ääni PS:lle ei olisi ääni Kokoomusta vastaan, mutta Keskustan äänestäminen vaikeuttaisi Kokoomuksen nousua ykköseksi.

Mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu