Pakko sanoa kun näitä keskusteluja lukee että kovin moni kaipaa sitä menetettyä rakkauttaan, sitä mitä ei oikeasti voi saada ja jonka eteen ei oikeasti ole rohkeutta mitään tehdä.
Kunnioitan ihmisiä joilla on ymmärrys ja rohkeus tehdä elämänsä eteen jotain konkreettista myös, vaikka hyväksi on sydäntään tänne palstoillekkin purkaa tietäen ettei ne koskaan tavoita sitä oikeaa ikävää.
Uskoisin että nämäkin palstat toimisivat paremmin mikäli ap uskaltaisi laittaa tarkempaa tietoa ikävän kohteestaan, ei välttämättä koko nimeä mutta vaikka etunimi ja joku yksityiskohta josta vastapuoli itsensä tunnistaa, mutta kenties useimmalla ei olekkaan kohdistaa viestiään kenellekkään tietylle vaan purkaa sydäntään odottaen siihen myötämielisiä vastauksia.
Omalta kohdaltani, voinkin sanoa olevani ikävöinnin konkari, on helpottanut realistinen asian hahmottelu ja tosiasioiden hyväksyminen, on osattava päästää irti menneestä ja suunnata katse ainoastaan eteenpäin.
Helppoa se ei ole, ikävä kun iskee yllättäen ja kausittain.
Mutta miksi kaivata ihmistä joka ei halua olla kanssasi, ja miksi epäonnistunut suhde toimisi nyt jos se ei silloinkaan kestänyt.
Totuus on että kovasti rakkautta ja ikävää sisällään kantava ihminen on se hylätty tai suhteen heikompi osapuoli tässä kahden kaupassa, ja se kaipuun kohde porskuttaa kohti seikkailujaan uusi kiilto silmissään sillä hän on voittajana vailla mitään tunne sidosta kaipaavaan nähden eikä häntä kiinnosta menneisyydessä tapaamiensa ihmiskohtaloiden kaipailut eikä haikailut tippaakaan.
Rakkaussuhde vaatii aina kaksi, molempien rakkauden eikä siitä saa ehjää pelkästään toisen rakkaudesta vaikka tämä toinen rakastaisi miljoona kertaa toisenkin edestä.
Aina kaivataan tai halutaan sitä mitä ei ole, tai ei voi saavuttaa.
Mutta rakkauden tunteet ovat osa elämää ja ne ovat ihania tuntemuksia, on kiva kantaa rakkautta sisällään vaikka se olisikin ainoastaan omassa sydämessä, niiden avulla on kiva nukahtaa haaveillen sadusta joka ei koskaan toteudu, mutta siinä on ajatusten siivin aina hienoa levähtää ja tehdä haaveista edes jollain tavoin totta, vaikkakin vain omissa haaveissa.
Olen saanut työvoiton oman haaveiluni suhteen, kaksikymmentä vuotta olen vaipunut uneen onneni kuvitelmissa ja kokenut ihania hetkiä haaveilluissani tuon ensi rakkauteni kera.
Nyt on aika kypsä, voin jättää sille naiselleni ikuiset jäähyväiset koska aika entinen ei koskaan enää palaa, enkä enää sinne jaksa unelmieni siivin enää lentää , hän on varjokuva menneisyydestäni jolla ei ole tässä nykyisyydessä oikeaa hahmoa ollut pitkiin aikoihin, minä elän ja hengitän nyt uutta ihanaa rakkauden tunnetta , olen rakastunut.
Rakkauden menetys tekee pahaa, aika sitä korjaa mutta rakkaus sen pahankin lopulta myös poistaa omilla konsteillaan.
Päästäkää menneisyyden lintunne ulos häkistään.
Kunnioitan ihmisiä joilla on ymmärrys ja rohkeus tehdä elämänsä eteen jotain konkreettista myös, vaikka hyväksi on sydäntään tänne palstoillekkin purkaa tietäen ettei ne koskaan tavoita sitä oikeaa ikävää.
Uskoisin että nämäkin palstat toimisivat paremmin mikäli ap uskaltaisi laittaa tarkempaa tietoa ikävän kohteestaan, ei välttämättä koko nimeä mutta vaikka etunimi ja joku yksityiskohta josta vastapuoli itsensä tunnistaa, mutta kenties useimmalla ei olekkaan kohdistaa viestiään kenellekkään tietylle vaan purkaa sydäntään odottaen siihen myötämielisiä vastauksia.
Omalta kohdaltani, voinkin sanoa olevani ikävöinnin konkari, on helpottanut realistinen asian hahmottelu ja tosiasioiden hyväksyminen, on osattava päästää irti menneestä ja suunnata katse ainoastaan eteenpäin.
Helppoa se ei ole, ikävä kun iskee yllättäen ja kausittain.
Mutta miksi kaivata ihmistä joka ei halua olla kanssasi, ja miksi epäonnistunut suhde toimisi nyt jos se ei silloinkaan kestänyt.
Totuus on että kovasti rakkautta ja ikävää sisällään kantava ihminen on se hylätty tai suhteen heikompi osapuoli tässä kahden kaupassa, ja se kaipuun kohde porskuttaa kohti seikkailujaan uusi kiilto silmissään sillä hän on voittajana vailla mitään tunne sidosta kaipaavaan nähden eikä häntä kiinnosta menneisyydessä tapaamiensa ihmiskohtaloiden kaipailut eikä haikailut tippaakaan.
Rakkaussuhde vaatii aina kaksi, molempien rakkauden eikä siitä saa ehjää pelkästään toisen rakkaudesta vaikka tämä toinen rakastaisi miljoona kertaa toisenkin edestä.
Aina kaivataan tai halutaan sitä mitä ei ole, tai ei voi saavuttaa.
Mutta rakkauden tunteet ovat osa elämää ja ne ovat ihania tuntemuksia, on kiva kantaa rakkautta sisällään vaikka se olisikin ainoastaan omassa sydämessä, niiden avulla on kiva nukahtaa haaveillen sadusta joka ei koskaan toteudu, mutta siinä on ajatusten siivin aina hienoa levähtää ja tehdä haaveista edes jollain tavoin totta, vaikkakin vain omissa haaveissa.
Olen saanut työvoiton oman haaveiluni suhteen, kaksikymmentä vuotta olen vaipunut uneen onneni kuvitelmissa ja kokenut ihania hetkiä haaveilluissani tuon ensi rakkauteni kera.
Nyt on aika kypsä, voin jättää sille naiselleni ikuiset jäähyväiset koska aika entinen ei koskaan enää palaa, enkä enää sinne jaksa unelmieni siivin enää lentää , hän on varjokuva menneisyydestäni jolla ei ole tässä nykyisyydessä oikeaa hahmoa ollut pitkiin aikoihin, minä elän ja hengitän nyt uutta ihanaa rakkauden tunnetta , olen rakastunut.
Rakkauden menetys tekee pahaa, aika sitä korjaa mutta rakkaus sen pahankin lopulta myös poistaa omilla konsteillaan.
Päästäkää menneisyyden lintunne ulos häkistään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
yksinäinen joutsen
myös kuin aloittajalla, mutta jotkut asiat kirjoituksessasi sai mietteliääksi; oliko kaipaamasi nainen edes tietoinen tunteistasi? Oliko teillä aikoinaan pitkäkin suhde?
Kerroit ikävöineesi häntä 20 vuotta ja nyt rakastuneesi toiseen. Mahtoiko sulla olla kuitenkin suhteita tossa välissä, vai sinkkunako olet ollut?
Minulla kummittelee edelleenkin kaksi miestä menneisyydestä, joista en tunne pääseväni eroon.
Toisen kanssa olin suhteessa, maailman hienoin tyyppi näin jälkikäteen ajateltuna, mutta silloin en häntä osannut tarpeeksi arvostaa, olimme sen verran nuoria. Toisen kanssa ei ole ollut suhdetta koskaan, mutta silti tuntuu oleva joku kummallinen side häneen, enkä voi olla ajattelematta häntä aika ajoin.
Hänelle en ole koskaan puhunut tunteistani, sillä tiedän että häntä en voi saada, ja tällä hetkellä näyttää olevan varattukin ja onnellinen omassa elämässään. Häneen kuitenkin joudun törmäämään aika ajoin yhteisten tuttavien vuoksi ja olen hänet kauemmin tuntenutkin ja olemme nykyään ns. hyvänpäiväntuttuja.
Luulen kuitenkin, että hän tiedostaa jollain tasolla tunteeni häntä kohtaan.
Ensimmäisen miehen kanssa olimme yhteyksissä suhteemme katkeamisen jälkeenkin, ja tunteemme toisiamme kohtaan olivat samanlaiset, mutta siitä yhteiselämästä ei vain tullut mitään. Hänkin on nykyään naimisssa onnellisesti ja suurperheen isä, hyvä niin.
Tuon ensimmäisen vakavan suhteen jälkeen olen useampaan kertaan koittanut seurustella, mutta koen sen itseni ja myös toisen pettämiseksi, kun yksikään näistä miehistä ei ole saanut rakkauttani roihuamaan, vaikka itsekin kuvittelin että ajan ja suhteen myötä pystyisin myös rakastumaan uudelleen, mutta näin vain ei ole
käynyt. Mieluummin sitten yksin ja nyt olenkin ollut jo useamman vuoden sinkkuna ja aion niin kauan pysyäkin, kunnes se "jalat alta" vievä mies ehkäpä ilmestyy elämääni, enkä enää väkisin halua yrittää kenenkään kanssa. Mulla sitä rakkautta joko on tai ei ole eikä tule toista kohtaan, eikä se sieltä sydämestä näytä pakottamallakaan kasvavan.
Mutta hyvä että sinä olet päässyt irrottautumaan menneisyydestä. Toivon että itsekin oppisin siihen jonain päivänä.
ps. Hassu sattuma; kuuntelin juuri Pink Floydin Take it backia, kun aloin viestiäsi lukemaan...