Demari vs. kokoomuslainen

Demari ja kokoomuslainen ovat molemmat yhtä ulkona kuin lumiukko Suomen kansan parhaasta.
Demareilla vain porukka päättää estää tosiasioiden näkemisen, vain valta kiinnostaa ja omaan tyhmään napaan tuijottaminen.
Kokoomuslaiset taas ovat käyneet hieman enemmän kouluja ja sillä tyhmistäneet itsensä täysin käytännön todellisuuden ulkopuolelle. Oma napa vain kiinnostaa ei kokonaisuus kun ei ole edes kykyä käsittää sitä.
493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä tuntemani demarit ovat ruudinkeksijöistä aika kaukana ja kokoomuslaiset pitävät itseään fiksuina kun on ehjät ja uudehkot vaatteet sekä vähän hynää.

Äänestä

Kokoomuksen politiikoiden tukijoukkoihin kuuluu talaouselämän suuria vaikuttajia kuten Antti Piippo, Olli-Pekka Kallasvuo, Björn Wahlroos, Peter Fagernäs sekä Heikki Tavela ja rahaa näiltä on kertynyt jo kokoomuksen vaalikassaan 165 000 euroa. Eli turha on työväkeen kuuluvan unelmoida, että nämä stubbit ja kataiset tekisivät politiikkaa muiden, kuin talouselämän suurien vaikuttajien puolesta. Miljoonabonusjohtajat rahoittavat kokoomusta, että rahalla saadaan Suomeen taas porvarihallitus ja päästään neljäksi vuodeksi tekemään tätä tutuksi tullutta porvarihallituspolitiikkaa ja päästään kusettamaan Suomen kansaa tosissaan.

Jyrki Kataisella ja Mari Kiviniemellä ovat puheet verottamisestakin muuttuneet näin vaalien alla ja molemmat ovat tulleet demareiden kanssa samalle linjalle, että veroja tulee korottaa. Kusettaakseen taas kerran Suomen köyhiä molemmat politiikot julistavat, että köyhien veroja ei saa korottaa, mutta mitenkähän tähän suhtautuu nämä talouselämän rahoittajapiirit, koska niiden mielestä rikkaiden veroja ei saa korottaa, vaan tästä entisestä vielä alentaa. Suomessa on miljoonan verran ihmisiä köyhyysloukussa, niin sieltä kyllä verojen korottamisella irtoaa helposti rahaa rikkaiden verojen alentamiseen.

Äänestä

Kokoomuksen taholta nämä verojenkorotuspuheet ovat vaalipetosta ja ovat yhtä härskiä vaalipuhetta, kuin 500 euron palkkankorotuspuheet Sari Sairaanhoitajille. Miten kokoomuksen politiikot pistivät hanttiin, kun sairaanhoitajat Suomessa lakkouhkauksin yrittivät näitä kokoomuksen vaalipuheita toteuttaa? Kataiset matti vanhasineen ja muine kepulaisin sekä vihreine kumppaneineen rusnasivat Suomeen pakkolain sairaanhoitajille lakkooikeuden murtamiseksi. Kokoomus jatkaa entisellä linjalla, antamalla verohelpotukset jatkossakin hyväosaisille. Uskokoon ken tahtoo kokoomuksen höpinöitä.

Äänestä

Kokoomuslaisten ja demareiden politiikkoissa on suuri ero, demarpolitiikot ovat kokoajan yrittäneet vallassaolevia politiikkoja kertomaan Suomen kansalle rehellisesti ja mielistelemättä eduskunnassa ja vaalikentillä, millainen matokuuri suomalaisilla on edessään ensi vuodesta lähtien. Kokoomuslaisilta ja kepulaisilta poliitiikoilta ei saa revittyä irti yhtään repliikkiä siitä, miten tulevaisuudessa selvitään ja miten maksetaan sataan miljradiin ylettyvä laina takaisin. Niin kuin muistamme, tämä ex-pääministeri Matti Vanhanekin yritti huonolla laskupäällään selittää Suomen kansalle, että lainat hoituvat itsestään. Matti Vanhasen huonon laskupään ymmärtää, hän joutui tuplaamaan luokkia, kun yritti selvittää peruskoulutustaan.

Vallanhimoon päässeiden politiikkojen hyssyttelyn ymmärtää, rehellisten puheiden takia voi käydä niin, että valta lipsuu käsistä, siksipä Suomen kansan enemmistöä kusetetaan viimeisen päälle. Suomen karu velkatie on porvarihallituksille tyypillinen velkatie, koska velan avulla on saatu jaettua omille ryhmille eli rikkaille paljon etuja. Oikein elinkeinoelämän heput ovat kehuneet, että ovat saaneet tämän porvarihallituksen aikana kaikki vaatimuksensa läpi ja enemmänkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tökköuatra kirjoitti:

Demari ja kokoomuslainen ovat molemmat yhtä ulkona kuin lumiukko Suomen kansan parhaasta.
Demareilla vain porukka päättää estää tosiasioiden näkemisen, vain valta kiinnostaa ja omaan tyhmään napaan tuijottaminen.
Kokoomuslaiset taas ovat käyneet hieman enemmän kouluja ja sillä tyhmistäneet itsensä täysin käytännön todellisuuden ulkopuolelle. Oma napa vain kiinnostaa ei kokonaisuus kun ei ole edes kykyä käsittää sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu