Tiesin jotain olevan pielessä jo varhaisessa iässä, sillä jo silloin minulla oli tapana käyttäytyä eri tavoin kuin muut ikäiseni. Aloitan tarinani alusta, että pystyn tarkemmin selittämään mahdolliset oireeni. Olin ensimmäisellä luokalla, missä olin ilmeisesti liian äänekäs ja riehakas oppilas, jonka takia minut siirrettiin "erityisluokalle" tarkkailtavaksi. Kävin Erityisluokkaa toisesta luokasta neljänteen luokkaan asti, jossa sain tukea ja apua, sillä opettajia oli usempia ja täten heillä liikeni enemmän aikaa oppilailleen.
Tarvittavan tuen ja avustuksen avulla minut saatiin kuin saatiinkiin siirrettyä ns. "normaali luokalle", missä kuitenkin suoritin kyseisen neljänne lukuvuoden alusta loppuun. Tällöin aloin huomata oireilun. Kävelimme ystäväni kanssa koulusta kotiin, koska asuimme samalla pihalla ja kysyin häneltä "Onko sulla koskaan sellane tunne et vois tappaa?" ja myöhemmin tuosta kysymyksestä oli minulle vain vaivaa. Herätessäni juomaan vettä yöllä keittiöstä aloin pelätä veitsiä. Näin filmipätkiä siitä miten voisin niillä satuttaa lähimmäisiä. Aloin tuolloin pelätä eniten itseäni, sillä olin huolestunut siitä, että miten kykenen edes ajattelemaan moista, tuohan on sairasta!
Aika kului ja oireet pahenivat. Kyseisten "sairauden ajatusten" ohella aloin saada pakkomielteitä. Jos kävelin kouluun, tai ulkona muuten vaan. Oli minun pakko siirtää jokainen keppi/kivi oikeaan asentoon, koska pelkäsin ystäväni tai perheeni kompastuvan niihin. Ystävät eivät ymmärtäneet, sillä eivät olleet nähneet ennen mitään vastaavaa.
Olen nyt 20- vuotias runsaasti tatuoitu mies ja psykiatrian erikoislääkärinlausunnon takia minut vapautettiin asevelvollisuudesta rauhan ajaksi ja minut siirrettiin varareserviin. Lääkärinlausunnossa mainittiin, että minulla on personnallisuushäiriöitä, mutta tarkoittaako se tätä kyseistä 2- suuntaista mielialahäiriötä?
Olen pääsääntöisesti todella agressiivinen ja periaatteista joustamaton henkilö. Vaadin kumppanilta ehdotonta uskollisuutta ja en osaa käsitellä asiaa, jos hän esim. "sillä silmällä" katsoo jotain toista. Korostan aina itseäni, sekä omia tarpeitani ja useimmiten huomaan unohtaneeni sen kaiken muun läheltäni. Huonon omantunnon tuskissa vaivauduin kirjoittamaan tämän tekstin, sillä haluan kysyä teiltä apua, että mikä on oikein?
Hetket milloin koen olevani onnellinen, voi laskea minuuteissa. Luulen lähestulkoon aina olevani oikeassa ja omien näkemyksieni herra. En kestä kritiikkiä ja koen lyhyessä ajassa suuria muutoksia personallisuuteni kanssa. Välillä haaveilen perheestä. Siitä tunteesta, että saan käpertyä naiseni syliin ja olla maailman paras isi tulevalle lapselle. Välillä asiat muuttuvat ja haluankin olla kova rock-tähti ja kusta tämän yhteiskuntamme päälle.
En ole tekemässä itselleni tai ympäristölleni mitään ja hammasta purren jatkan tästäkin eteenpäin. Olenko normaali nuori, vai onko päässäni aidosti vikaa?
Menneisyyteeni kuuluu:
- vanhempien ero varhaisiässä.
- Sukulaisien huumeongelmaa.
- Sukulaisten ja ystävän kuolema.
- Valehtelevia ihmisiä.
-
Tarvittavan tuen ja avustuksen avulla minut saatiin kuin saatiinkiin siirrettyä ns. "normaali luokalle", missä kuitenkin suoritin kyseisen neljänne lukuvuoden alusta loppuun. Tällöin aloin huomata oireilun. Kävelimme ystäväni kanssa koulusta kotiin, koska asuimme samalla pihalla ja kysyin häneltä "Onko sulla koskaan sellane tunne et vois tappaa?" ja myöhemmin tuosta kysymyksestä oli minulle vain vaivaa. Herätessäni juomaan vettä yöllä keittiöstä aloin pelätä veitsiä. Näin filmipätkiä siitä miten voisin niillä satuttaa lähimmäisiä. Aloin tuolloin pelätä eniten itseäni, sillä olin huolestunut siitä, että miten kykenen edes ajattelemaan moista, tuohan on sairasta!
Aika kului ja oireet pahenivat. Kyseisten "sairauden ajatusten" ohella aloin saada pakkomielteitä. Jos kävelin kouluun, tai ulkona muuten vaan. Oli minun pakko siirtää jokainen keppi/kivi oikeaan asentoon, koska pelkäsin ystäväni tai perheeni kompastuvan niihin. Ystävät eivät ymmärtäneet, sillä eivät olleet nähneet ennen mitään vastaavaa.
Olen nyt 20- vuotias runsaasti tatuoitu mies ja psykiatrian erikoislääkärinlausunnon takia minut vapautettiin asevelvollisuudesta rauhan ajaksi ja minut siirrettiin varareserviin. Lääkärinlausunnossa mainittiin, että minulla on personnallisuushäiriöitä, mutta tarkoittaako se tätä kyseistä 2- suuntaista mielialahäiriötä?
Olen pääsääntöisesti todella agressiivinen ja periaatteista joustamaton henkilö. Vaadin kumppanilta ehdotonta uskollisuutta ja en osaa käsitellä asiaa, jos hän esim. "sillä silmällä" katsoo jotain toista. Korostan aina itseäni, sekä omia tarpeitani ja useimmiten huomaan unohtaneeni sen kaiken muun läheltäni. Huonon omantunnon tuskissa vaivauduin kirjoittamaan tämän tekstin, sillä haluan kysyä teiltä apua, että mikä on oikein?
Hetket milloin koen olevani onnellinen, voi laskea minuuteissa. Luulen lähestulkoon aina olevani oikeassa ja omien näkemyksieni herra. En kestä kritiikkiä ja koen lyhyessä ajassa suuria muutoksia personallisuuteni kanssa. Välillä haaveilen perheestä. Siitä tunteesta, että saan käpertyä naiseni syliin ja olla maailman paras isi tulevalle lapselle. Välillä asiat muuttuvat ja haluankin olla kova rock-tähti ja kusta tämän yhteiskuntamme päälle.
En ole tekemässä itselleni tai ympäristölleni mitään ja hammasta purren jatkan tästäkin eteenpäin. Olenko normaali nuori, vai onko päässäni aidosti vikaa?
Menneisyyteeni kuuluu:
- vanhempien ero varhaisiässä.
- Sukulaisien huumeongelmaa.
- Sukulaisten ja ystävän kuolema.
- Valehtelevia ihmisiä.
-
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tossa tarinassasi mitään sellaista ole joka minun korvaani erityisesti kalskahtaisi kaksisuuntaiselta. Persoonallisuushäiriön olen kyllä kuulevinani tarinastasi. Olisiko antisosiaalinen, narsistinen tai vaikka rajatila, en tiedä. Voihan tietty olla, että sinulla on jokin mielen sairauskin, mutta niitäkin on niin monta, että mikä sen voi kertoa vain taitava psykiatri. Mutta oli miten oli, nyt kun itse tiedostat ongelmasi, niin sinulla on realistinen mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen ja ainakin jonkin asteiseen paranemiseen. Hakeudu psykiatrille ja koeta saada itsellesi se korrekti diagnoosi, ja sitten vain itseäsi muuttamaan.
mainita bipoa niin sinulla ei sitten sellaista ole diagnosoitu.
Persoonallisuush. sinulla on todettu.
Voi olla skitsofrenia.
T: Sakke.
Kirjoituksestasi päätellen et ole bipo, vaan sinulla on ennemminkin persoonallisuushäiriö. Mielestäni olet narsisti. Siihenkin on apua saatavissa, jos itse sitä haluaa. Ja koska olet lähtenyt selvittämään asiaa, niin varmasti sinulta tätä halua löytyy. Etsi itsellesi hyvä psykiatri ja tule onnelliseksi :)
Älä kysele tällaisissa paikoissa näin vaikeista asioista vaan hakeudu lääkäriin. Esim. Kunnalliselle lääkärille ja sieltä jatkohoitoon. Näillä palstoilla voit saada mitä omituisempia vastauksia vaikka humalaisilta vastaajilta.