Heh-heh kun...

..lukiessa tätä juttua:

VERIKOSTO ETU-TÖÖLÖSSÄ

"...Ihana se on, mutta miksei se muuta Floridaan? Tai Espanjaan. Saisi vertaistukea ikäisiltään. Varaa sillä olisi, ei se ilmaiseksi niitä kaasuputkiaan Itämereen työnnellyt. Lumikaan ei varmaan tee hyvää sen tyttömäisen herkälle sielulle.

Ajatelkaa nyt. Iso mies. Saanut vasta muutama vuosi sitten ajokortin. Varmaan lievää epävarmuutta vielä siinä ajamisessa.

Siellä se sitten köröttelee vähän happamana pitkin Töölön kapeita katuja perheen farmarilla. Kadut täynnä saatana lunta ja saatana aurausautoja. Miten se saa siellä itsensä kääntymään, kun muutenkin on aika jäykkä liikkeissään?

Vihaiseksi se siitäkin tulee. Jotenkin tuntuu, että se on nyt elämässään siinä vaiheessa, jossa kaikki vain kasvattaa sen vihaa. Viha on niin kuin sen juttu.

Miksei se muuta Floridaan? Sen olisi hyvä siellä.

sille kylliksi? Sen ikäluokan ihmisille pitäisi soittaa; niille tulisi tunne, että niistä välitetään. Se lämmittäisi sitä niin, ettei sen täytyisi aina lämmitellä siinä omassa vihassaan.

Voisi se Jutta sille edes kerran päivässä soittaa. Onko se niin paljon vaadittu? Kysyisi, mitä sulle nöpö kuuluu ja muistuttaisi, että laitas villasukat jalkaan, ettet vilustu ja oo varovainen, siellä on liukasta.
Ehkä Jutta voisi pyytää sitä muistelemaankin, siitä se pitäisi, saisi kertoa jonkun niistä tarinoistaan, joissa on se ja Suomi, ja sitten se pelastaa Suomen. Ne on mainioita tarinoita, ja niiden aikana Jutta voisi puuhailla omiaan, ei se tajua, ettei kukaan jaksa sitä kuunnella.

Ei se Jutta varmaan kylliksi soittele, kun sen viha tuntuu vain kasvavan.

Hyvä, että sille on hankittu se tietokone. ” Tietsikaksi” se sitä kutsuu, hassu se on. Sitä tietokonettaan se voi näprätä, kun raivo taas iskee, kirjoittaa yleisönosastoon oikein tulisen kirjeen siitä, kuinka kaikki ovat väärässä ja myhäillä, kun se saa sillä lailla edes jonkun huomiomaan itsensä.

Miksihän se sen viha kohdistuu muuten niin usein naisiin? Arja Alho, Anneli Jäätteenmäki, Heidi Hautala ja Mari Kiviniemi. Onkohan sillä ongelma, ja pitäisiköhän sen puhua siitä jonkun kanssa?

se niin ihana, mutta vähän se voisi ajatella nuoriakin eikä aina vain itseään.

Mikael, Jutta ja Maria. Hirveän suloinen kolmikko. Niin pirteitä, iloisia, avoimia ja sillä lailla tosi vastaanottavaisia. Ne haluavat uudistaa sen puolueensa ja rakentaa paremman Suomen. Keskustella ja ottaa muut huomioon.

Hirveän hyviä ideoita. Juuri sellaisia ideoita Suomi tarvitsee. Ja, miten sen sanoisi, positiivista vastuunottoa yhteisestä tulevaisuudesta. Ei ne sillä varmaan mitään tarkoita, ei kukaan tarkoita, mutta kivalta kuulostaa; niin kuin joku tosi mukava ohjelma, jota jouluna katsotaan lasten kanssa.

Mutta sitten se taas iskee. Työntää ne vanhan sosiaalidemokratian kasvonsa huuruiseen ruutuun ja huutaa verikostoa. Ei ole kiva ollenkaan. Nyt se pirteä kolmikko on ihan alamaissa. Että mitä me tolle tehdään? Eikö sitä saa mitenkään hiljaiseksi? Eikö se voisi muuttaa?..." (IL/Jyrki Lehtola)
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

nauratti.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu