Pudasjärven poliisiaseman vartijan kuolema koskettaa. Tapahtui jälleen jotain sellaista, jota ei olisi pitänyt voida tapahtua. Alkuselvitysten mukaan kyseessä oli vahingonlaukaus, huonointa mahdollista tuuria.
Vartijan kuolemaan johtanut yöllinen aseenkäsittelyharjoitus herättää kysymyksiä. Maallikkoa ihmetyttää, mitä voivat olla tällaiset yöllä tapahtuvat omaehtoiset tuliaseiden käsittelyharjoitukset. Vaikka panoksia ei olisi pitänyt käyttää, miten on mahdollista, että aseessa oli kuitenkin oikea panos? Ja miten on selitettävissä, että ilmeisen kokeneet miehet eivät osanneet toimia oikealla tavalla?
Ehkä kysymyksiin saadaan vastaukset tutkinnan edetessä.
Aseet kuuluvat poliisin varustukseen. Vahingonlaukaukset eivät ole mitään tavattomia silloin, kun aseita käsitellään. Poliisillekin sattuu muutamia vahingonlaukaus vuodessa. Harvemmin ne johtavat kuitenkaan ihmishenkien menetyksiin. Edellisestä poliisin kuolemaan johtaneesta vahingosta on ehtinyt kulua viitisentoista vuotta.
Vaikka poliisit ovat ammattiryhmä, jotka ovat tekemisissä aseiden kanssa joka päivä, varovaisuutta ei koskaan korosteta liikaa. Turvallisuusmääräyksiä on vuosien varrella tiukennettu. Ne ovat tuoneet aseisiin muun muassa laukausten estävät puikot. Jostain syystä tällä kertaa puikko ei ollut siellä, missä sen olisi pitänyt olla, ja siksi ase laukesi.
On selvää, että poliisin täytyy harjoitella aseiden käsittelyä, jotta osaa toimia oikealla tavalla tosipaikan tullen. Nyt sattunut vahingonlaukaus panee kuitenkin miettimään, olisiko käsittelymääräyksiä edelleen tiukennettava niin, ettei kovia panoksia käytetä muulloin kuin tositilanteessa ja harjoittelumielessä vain ampumaradalla.
http://www.kaleva.fi/uutiset/vartijan-kuolema-herattaa-kysymyksia/882061

Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten monta turhaa poliisin uhria tarvitaan! Ampuvat viattomia!
Milloin poliisit saadaan KURIIN, noudatamaan lakia ja määräyksiä?
eroaa kon on töppäillyt. Suomessa poliisipääällikkö vain vähättelee asiaa ja koittaa parhaansa mukaan puolustella kusipaitä alaisiaan.
Mitä tästä opimme ? Suomi ei ole sivistysvaltio !
Vertailun vuoksi ajatelkaapa minkälaisia nutipäitä päästetään armeijaan ammuskelemaan. Silti armeijassa ei ammuta ketään kuoliaaksi. Tietenkin itsarit poislukien. Jos nyt yhtään on vakavissaan ampumista harjoittelemassa, vahingonlaukauksia ei satu eikä varsinkaan sellaisia joihin työkaveri kuolee.
sekosiko kys henkilö ja väittää toista mitä tapahtu
Tuossa tuee sellaisia kysymyksiä mieleen oliko sittenkään vahinko?Vieläkö tämä ampuja on virassa oikean pyssyn kanssa.Jos on niin poliisipäälikkökin on mukana tässä ja silloin tutkinta pitäisi antaa Krp:n tutkittavaksi koska kyseessä voi olla myös sellainen lappilaisten miesten välienselvittely!Siis murha!
ONKO PAATEROLLA LUURANKOJA KAAPISSA ?
MIKÄLI HÄN SUOJELEE RIKOLLISIA POLIISEJA NIIN NE ON TULTAVA JULKISUUTEEN JA OIKEUDEN ETEEN.
ON TURHA SANOA VARTIJAN AMPUMISTA VAHINGON LAUKAUKSEKSI
MITENHÄN OLISI NS.SIVIILIN KÄYNYT VASTAAVASSA TILANTEESSA
ei ihminen, eli ihan vitun sama...:-)
Olis ampunut myös itsensä samalla ja ennen sitä muutaman toisen kyttäpellen...!
Kukaan ei menetä mitään kun poliisi / vartija kuolee...
No jo on tunteetonta tekstiä. Poliisitkin ovat ihmisiä. Poliisi on ammatti siinä missä muutkin ammatit. Lisäksi ihminen on erehtyväinen ja erehdykset ovat inhimillisiä. Vartijan perhekään tuskin kantaa kaunaa miehelle, jonka ase vahingossa laukesi.
Ei mahda paljosa älliä vaatia joku putkan yrjäsiivoojan hommakaan?
Täällä siviilissä opetetaan että tyhjääkin asetta käsitellään
kuin se olisi ladattu !
Mitkä lie ohjeet k-laitoksella ?
Pudasjärvellä on viidakonlait!