1. Suomeen otettaville pakolaisille tehdään äärimmäisen selväksi että heidän oletetaan valan kautta vannomalla noudattavan tiettyjä käytössääntöjä ja yrittävän sopeutua MEIDÄN kulttuuriimme, sen sijaan että he vaatisivat meidän sopeutuvan omaansa. Koska tietoa eri kulttuureista on saatavilla, pitäisi viranomaisten jo etukäteen poimia esimerkkejä täysin sopimattomasta käytöksestä kuten kunniamurhat, moniavioisuus, väkivalta, mahdollisen uuden puolison uskontoonkääntymisvaatimukset ja niin edelleen. Valan vannova sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä karkottamisen tai pitkän vankeustuomion (joka voidaan myös siirtää muuhun maahan suoritettavaksi) uhalla.
2. Pakolaisuus perustuu AINA VÄLIAIKAISUUTEEN: Vala sitoo paluuseen heti kun se on mahdollista. Jos pakolaiset jostain maasta alkavat lähettää esimerkiksi lapsiaan lomille vanhaan kotimaahansa, tulkitaan maa heti ainakin väliaikaisesti tarpeeksi turvalliseksi että sinne voidaan alkaa palauttamaan pakolaisia.
3. Pakolaisuus Suomessa on työvelvoitteista. Jokaiselle pakolaiselle tehdään tarkka oppi- ja työsuunnitelma, ja siitä suoriutuminen on pakollista ja valan velvoittamaa. Mikäli työ ei maita tai opiskelu ei suju, voi se johtaa välittömään palautukseen ja pakolaisaseman purkamiseen. Väliaikaista itsestään johtumatonta työttömyyttä seurataan tarkkaan.
4. Erilaisten etuuksien perusteena on se että ne ovat valtion laina pakolaiselle ja ne maksetaan takaisin ennen paluuta kotimaahan.
4. Suomen kielen oppiminen on pakollista ja sitä tuetaan kursseilla. Ilman kieltä sopeutuminen ei onnistu.
5. Jos yksi henkilö saa Suomesta turvapaikan, se EI tarkoita sitä että hänen koko perheensä ja sukunsa pääsisivät myös muuttamaan tänne heti. Eihän näin käy edes normaalissa työperäisessä maahanmuutossa! Poikkeustapauksissa tapahtuvaa perheiden yhdistämistä varten pitää sukulaissuhteiden todistavan dokumentaation olla täysin aukotonta. Mikäli paperit eivät ole täysin kunnossa, ei yhdistämisen pitäisi olla missään tapauksessa mahdollista.
6. Uskonvapaus tarkoittaa sitä että pakolaiset ovat omissa piireissään vapaita uskoonsa ja siihen liittyviin ritulaaleihin MIKÄLI ne eivät ole ristiriidassa meidän kulttuurimme ja tapojemme kanssa. Uskonvapaus ei velvoita meitä maksamaan heidän palvontapaikkojaan, rahoittamaan heidän uskonnollista toimintaansa eikä hyväksymään tapoja jotka ovat meidän ja länsimaisen näkemyksen mukaan barbaarisia. Näistä mainittakoon esimerkiksi naisten ympärileikkaus ja halal-teurastus. Minkäänlaista käännätystoimintaa ei sallita. Jos uskonnon varjolla kokoontumisissa havaitaan poliittisia tavoitteita tai muuta epäsuotavaa toimintaa, voidaan uskonvapaus peruuttaa vedoten sen politisoitumiseen ja tähän toimintaan syyllistyneet tuomita vankeuteen tai karkoitukseen. Oman uskonnon toiminta ei saa olla ristiriidassa valtaväestön kulttuurin tai uskonnon kanssa, eikä sen varjolla saa esittää vaatimuksia.
7. Vakavista rikoksista kuten väkivalta, raiskaus, ryöstö, petos tai väärän tiedon antamisesta kiinni jäävät karkoitetaan perheineen, tai yksilö tuomitaan pitkään vankeustuomioon AINA, riippumatta esimerkiksi siitä onko yksilö ollut Suomessa pitkään tai onko hänellä suomalaista puolisoa.
8. Minkäänlaista viranomaisten huijausta ei suvaita vaan sen seurauksena on välitön statuksen purku.
9. Kerran karkoitettua ihmistä ei oteta uudelleen pakolaiseksi Suomeen eikä hänellä ole maahantulo-oikeutta.
10. Suomen kansalaisuuden hakeminen on mahdollista vain moitteettomasti käyttäytyvälle henkilölle joka on suorittanut takaisin Suomen valtiolta saamansa avustukset. Kansalaisuutta voi hakea kuuden vuoden jälkeen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Alkaa patisteleen ettei enää oteta mamauja..
Arvaa ? tekeekö !
Kun ei saatu kommunismiä, varmaan ajattelee, että kiusallakin roudaa lisää ulkolalasia, mustalaisista alkaen.
Vasuri jengihän mustalaisia sitten hyysääkin..
.
Ehtoja ja velvotteita pitäisi olla, nyt niitä on vain kantaväestöllä.
1. "Suomeen otettaville pakolaisille tehdään äärimmäisen selväksi että heidän oletetaan valan kautta vannomalla noudattavan tiettyjä käytössääntöjä ja yrittävän sopeutua MEIDÄN kulttuuriimme..."
KOMMENTTI: Käyttäytymissäännöt pitää olla Suomen lakien ja asetusten mukaisia. Ja käteen paperi, jossa kerrotaan keskeisimmät kuten käyttäytyminen mm. naisia kohtaan ja muutama muu keskeinen, joita nyt eniten rikotaan.
2. "Pakolaisuus perustuu AINA VÄLIAIKAISUUTEEN: Vala sitoo paluuseen heti kun se on mahdollista." KOMMENTTI: Ehdottomasti oltava näin. Nyt esim. Somaliassa on turvallisia osia ja Somalinmaa on käsittääkseni kokonaan turvallinen. Tiedän tapauksen, jossa henkilö oleskeli vuoden kotimaassaan ja tuli takaisin. Mitä turvapaikkaa sellainen tarvitsee.
3. "Pakolaisuus Suomessa on työvelvoitteista".
KOMMENTTI: Juu. Otetaan tänne vain sen verran sopeutusmikykyisiä kuin on mahdollista työllistää. 850 kiintiöpakolaista/v. on liikaa varsinkin kun heitä on otettu jo v. 1979 alkaen. Wikipedian mukaan EU-maista vain kuusi ottaa vastaan kiintiöpakolaisia. Ns. elintasopakolaisten vastaanottaminen pitää lopettaa.
4. "Erilaisten etuuksien perusteena on se että ne ovat valtion laina pakolaiselle ja ..."
KOMMENTTI: Ainakin kohtuullista olisi, että pakolaiselle, joka ei itseään työllistä, esim. kotirouvat, saisivat minimielannon ja lepsuhkosti jaettava harkinnanvarainen tuki (doceissa) lopetetaan: http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_maahanmuuton_hinta
4. "Suomen kielen oppiminen on pakollista ja sitä tuetaan kursseilla."
KOMMENTTI: Ehdottomasti näin. Monet tarvitsevat asiointitulkkia hautaan asti, erityisesti kotiin eristäytyneet kirjoitus- ja lukutaidottomat naiset. Myös synnytyksessä tarvitaan tulkkia ja lääkäriä, joiden tarvitsee olla sukupuoleltaan oikean uskontokunnan mukaisia. Ja katsokaa, mitä se kaikki maksaa:
http://www.helsingintulkkikeskus.fi/
5. "Jos yksi henkilö saa Suomesta turvapaikan, se EI tarkoita sitä että hänen koko perheensä ja sukunsa pääsisivät myös muuttamaan tänne heti."
KOMMENTTI: Tämä on se pahin aukko, joka mahdollistaa väärinkäytöksiä kuten myös ankkuri- ja kasvattilapset: http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/08/29/somalien-maahanmuuttoa-on-rajoitettava
Ja näin paljon vastaanottokoteja lapsillekin:
http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=8,2476,2791,2810
Ja näin paljon suurperheitä (500 perhettä, joissa 3500 jäsentä):
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/maahanmuuttajat_keskittyvat_ita-helsingin_vuokrataloihin/
"Poikkeustapauksissa tapahtuvaa perheiden yhdistämistä varten pitää sukulaissuhteiden todistavan dokumentaation olla täysin aukotonta."
KOMMENTTI: Yleensä paperit (ja oikea identiteetti) heitetään mäkeen, koska se on edullista turvapaikkaprosessin kannalta. Tällaista meille uskotellaaan, rahapulaa:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/100249-hs-5000-somalia-jonossa-–-rahapula-pakottaa-suomen-vaariin-paatoksiin
KOMMENTTI: Entäs nämä kasvattilapset?:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Maahanmuuttovirasto ruuhkautunut somalialaisten kasvattilapsihakemuksista /1135259707578
6. "Uskonvapaus..."
KOMMENTTI: Ei pidä pyytää eikä antaa maan tavoista poikkeavia erityisvapauksia kuten nyt tehdään ja aiotaan tehdä:
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/11/kotimaa24_kimmo_sasi_kannattaa_sharia-lain_kayttoonottoa_2174635.html
7. "Vakavista rikoksista kuten väkivalta, raiskaus, ryöstö, petos tai väärän tiedon antamisesta kiinni jäävät karkoitetaan..."
KOMMENTTI: Maassa maan tavalla tai MAASTA POIS. Tavoitteena kuten Sveitsissä:
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_ulkomaat/sveitsi_äänestää_ulkomaisten_rikollisten_karkotuksesta_6692649.html
8. "Minkäänlaista viranomaisten huijausta ei suvaita vaan sen seurauksena on välitön statuksen purku."
KOMMENTTI: Kuten edellä, out.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014
Ja kansainväliselle tuomioistuimelle tai muulle maalle kuuluvia oikeustapauksia ei käsitellä täällä:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Brax Ruanda-tutkinnan 28 miljoonan lasku on kohtuullinen/1135257498761
9. "Kerran karkoitettua ihmistä ei oteta uudelleen pakolaiseksi Suomeen eikä hänellä ole maahantulo-oikeutta."
KOMMENTTI: Ja toisen maan kautta tänne saapuneet pitää palautta viipymättä Dublinin-sopimuksen mukaisesti tulomaahan. Nythän kierretään tätä säännöstä niin, ettei käännytetään KÖYHIIN EU-maihin kuten Kreikkaan ja Italiaan:
http://www.pakolaisapu.fi/tietopankki/pakolaisuus_suomessa/pakolais-_ja_turvapaikkakaytannot
10. "Suomen kansalaisuuden hakeminen ..."
KOMMENTTI: Nykyhallitus haluaa LYHENTÄÄ kansalaisuuden saantiaikaa ja perusteita. Omalla äidinkielellään ummikko voi saada kansalaisuuden ja suomen kielen vaatimukset voi tietyissä tapauksissa laistaa (lastenhoitovaikeudet ja koulutustaso):
http://www.poliisi.fi/intermin/home.nsf/pages/A6BEA4C3E0132E35C22574E40029AFE0
1. Suomeen otettaville pakolaisille tehdään äärimmäisen selväksi että heidän oletetaan valan kautta vannomalla noudattavan tiettyjä käytössääntöjä ja yrittävän sopeutua MEIDÄN kulttuuriimme, sen sijaan että he vaatisivat meidän sopeutuvan omaansa. Koska tietoa eri kulttuureista on saatavilla, pitäisi viranomaisten jo etukäteen poimia esimerkkejä täysin sopimattomasta käytöksestä kuten kunniamurhat, moniavioisuus, väkivalta, mahdollisen uuden puolison uskontoonkääntymisvaatimukset ja niin edelleen. Valan vannova sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä karkottamisen tai pitkän vankeustuomion (joka voidaan myös siirtää muuhun maahan suoritettavaksi) uhalla.
2. Pakolaisuus perustuu AINA VÄLIAIKAISUUTEEN: Vala sitoo paluuseen heti kun se on mahdollista. Jos pakolaiset jostain maasta alkavat lähettää esimerkiksi lapsiaan lomille vanhaan kotimaahansa, tulkitaan maa heti ainakin väliaikaisesti tarpeeksi turvalliseksi että sinne voidaan alkaa palauttamaan pakolaisia.
3. Pakolaisuus Suomessa on työvelvoitteista. Jokaiselle pakolaiselle tehdään tarkka oppi- ja työsuunnitelma, ja siitä suoriutuminen on pakollista ja valan velvoittamaa. Mikäli työ ei maita tai opiskelu ei suju, voi se johtaa välittömään palautukseen ja pakolaisaseman purkamiseen. Väliaikaista itsestään johtumatonta työttömyyttä seurataan tarkkaan.
4. Erilaisten etuuksien perusteena on se että ne ovat valtion laina pakolaiselle ja ne maksetaan takaisin ennen paluuta kotimaahan.
4. Suomen kielen oppiminen on pakollista ja sitä tuetaan kursseilla. Ilman kieltä sopeutuminen ei onnistu.
5. Jos yksi henkilö saa Suomesta turvapaikan, se EI tarkoita sitä että hänen koko perheensä ja sukunsa pääsisivät myös muuttamaan tänne heti. Eihän näin käy edes normaalissa työperäisessä maahanmuutossa! Poikkeustapauksissa tapahtuvaa perheiden yhdistämistä varten pitää sukulaissuhteiden todistavan dokumentaation olla täysin aukotonta. Mikäli paperit eivät ole täysin kunnossa, ei yhdistämisen pitäisi olla missään tapauksessa mahdollista.
6. Uskonvapaus tarkoittaa sitä että pakolaiset ovat omissa piireissään vapaita uskoonsa ja siihen liittyviin ritulaaleihin MIKÄLI ne eivät ole ristiriidassa meidän kulttuurimme ja tapojemme kanssa. Uskonvapaus ei velvoita meitä maksamaan heidän palvontapaikkojaan, rahoittamaan heidän uskonnollista toimintaansa eikä hyväksymään tapoja jotka ovat meidän ja länsimaisen näkemyksen mukaan barbaarisia. Näistä mainittakoon esimerkiksi naisten ympärileikkaus ja halal-teurastus. Minkäänlaista käännätystoimintaa ei sallita. Jos uskonnon varjolla kokoontumisissa havaitaan poliittisia tavoitteita tai muuta epäsuotavaa toimintaa, voidaan uskonvapaus peruuttaa vedoten sen politisoitumiseen ja tähän toimintaan syyllistyneet tuomita vankeuteen tai karkoitukseen. Oman uskonnon toiminta ei saa olla ristiriidassa valtaväestön kulttuurin tai uskonnon kanssa, eikä sen varjolla saa esittää vaatimuksia.
7. Vakavista rikoksista kuten väkivalta, raiskaus, ryöstö, petos tai väärän tiedon antamisesta kiinni jäävät karkoitetaan perheineen, tai yksilö tuomitaan pitkään vankeustuomioon AINA, riippumatta esimerkiksi siitä onko yksilö ollut Suomessa pitkään tai onko hänellä suomalaista puolisoa.
8. Minkäänlaista viranomaisten huijausta ei suvaita vaan sen seurauksena on välitön statuksen purku.
9. Kerran karkoitettua ihmistä ei oteta uudelleen pakolaiseksi Suomeen eikä hänellä ole maahantulo-oikeutta.
10. Suomen kansalaisuuden hakeminen on mahdollista vain moitteettomasti käyttäytyvälle henkilölle joka on suorittanut takaisin Suomen valtiolta saamansa avustukset. Kansalaisuutta voi hakea kuuden vuoden jälkeen.
1. Suomeen otettaville pakolaisille tehdään äärimmäisen selväksi että heidän oletetaan valan kautta vannomalla noudattavan tiettyjä käytössääntöjä ja yrittävän sopeutua MEIDÄN kulttuuriimme, sen sijaan että he vaatisivat meidän sopeutuvan omaansa. Koska tietoa eri kulttuureista on saatavilla, pitäisi viranomaisten jo etukäteen poimia esimerkkejä täysin sopimattomasta käytöksestä kuten kunniamurhat, moniavioisuus, väkivalta, mahdollisen uuden puolison uskontoonkääntymisvaatimukset ja niin edelleen. Valan vannova sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä karkottamisen tai pitkän vankeustuomion (joka voidaan myös siirtää muuhun maahan suoritettavaksi) uhalla.
2. Pakolaisuus perustuu AINA VÄLIAIKAISUUTEEN: Vala sitoo paluuseen heti kun se on mahdollista. Jos pakolaiset jostain maasta alkavat lähettää esimerkiksi lapsiaan lomille vanhaan kotimaahansa, tulkitaan maa heti ainakin väliaikaisesti tarpeeksi turvalliseksi että sinne voidaan alkaa palauttamaan pakolaisia.
3. Pakolaisuus Suomessa on työvelvoitteista. Jokaiselle pakolaiselle tehdään tarkka oppi- ja työsuunnitelma, ja siitä suoriutuminen on pakollista ja valan velvoittamaa. Mikäli työ ei maita tai opiskelu ei suju, voi se johtaa välittömään palautukseen ja pakolaisaseman purkamiseen. Väliaikaista itsestään johtumatonta työttömyyttä seurataan tarkkaan.
4. Erilaisten etuuksien perusteena on se että ne ovat valtion laina pakolaiselle ja ne maksetaan takaisin ennen paluuta kotimaahan.
4. Suomen kielen oppiminen on pakollista ja sitä tuetaan kursseilla. Ilman kieltä sopeutuminen ei onnistu.
5. Jos yksi henkilö saa Suomesta turvapaikan, se EI tarkoita sitä että hänen koko perheensä ja sukunsa pääsisivät myös muuttamaan tänne heti. Eihän näin käy edes normaalissa työperäisessä maahanmuutossa! Poikkeustapauksissa tapahtuvaa perheiden yhdistämistä varten pitää sukulaissuhteiden todistavan dokumentaation olla täysin aukotonta. Mikäli paperit eivät ole täysin kunnossa, ei yhdistämisen pitäisi olla missään tapauksessa mahdollista.
6. Uskonvapaus tarkoittaa sitä että pakolaiset ovat omissa piireissään vapaita uskoonsa ja siihen liittyviin ritulaaleihin MIKÄLI ne eivät ole ristiriidassa meidän kulttuurimme ja tapojemme kanssa. Uskonvapaus ei velvoita meitä maksamaan heidän palvontapaikkojaan, rahoittamaan heidän uskonnollista toimintaansa eikä hyväksymään tapoja jotka ovat meidän ja länsimaisen näkemyksen mukaan barbaarisia. Näistä mainittakoon esimerkiksi naisten ympärileikkaus ja halal-teurastus. Minkäänlaista käännätystoimintaa ei sallita. Jos uskonnon varjolla kokoontumisissa havaitaan poliittisia tavoitteita tai muuta epäsuotavaa toimintaa, voidaan uskonvapaus peruuttaa vedoten sen politisoitumiseen ja tähän toimintaan syyllistyneet tuomita vankeuteen tai karkoitukseen. Oman uskonnon toiminta ei saa olla ristiriidassa valtaväestön kulttuurin tai uskonnon kanssa, eikä sen varjolla saa esittää vaatimuksia.
7. Vakavista rikoksista kuten väkivalta, raiskaus, ryöstö, petos tai väärän tiedon antamisesta kiinni jäävät karkoitetaan perheineen, tai yksilö tuomitaan pitkään vankeustuomioon AINA, riippumatta esimerkiksi siitä onko yksilö ollut Suomessa pitkään tai onko hänellä suomalaista puolisoa.
8. Minkäänlaista viranomaisten huijausta ei suvaita vaan sen seurauksena on välitön statuksen purku.
9. Kerran karkoitettua ihmistä ei oteta uudelleen pakolaiseksi Suomeen eikä hänellä ole maahantulo-oikeutta.
10. Suomen kansalaisuuden hakeminen on mahdollista vain moitteettomasti käyttäytyvälle henkilölle joka on suorittanut takaisin Suomen valtiolta saamansa avustukset. Kansalaisuutta voi hakea kuuden vuoden jälkeen.
Ja noin se onkin joissakin viisaammin toimivissa maissa.
Postaa ehdotuksesi eduskuntaan, niin heidän ei tarvitse itse perustaa kallispalkkioisia työryhmiä paskaa puhumaan vuosikausien ajaksi, jona aikana nämä työryhmät eivät kuitenkaan saa yhtään järkevää ajatusta paperille.
Kansan suuri enemmistö olisi uskoakseni tuollaisten sääntöjen ja vaikka vähän tiukempienkin kannalla.
PÄÄTÖKSIÄ.VELAKSI Otetaan noita kultuurin rikastuttajia,liikaa.ei ole rahaa,ei ole asuntoja,ei ole ruokaa,ei ole terveyden hoitoa kaikkille suomalaisillekkaan.LEIPÄ JONOT KERTOO KARUA TOTUUTTA.suomalaisille työ markkina tuki,ei riitä kun ärsykkeeksi.sillä ei elä...vuokrat on nousseet.ruoka on arvokasta.Matala palkka aloilla niin huonot palkat..niillä asuu korkeintaan kuusen alla.hullua mutta totta.