Lastensuojelutarpeen selvitykset, ilkeät virkailijat, loputtomat kuulustelut, tuhansia palaverejaä, perheneuvolakäyntejä, perhetyöntekijän ramppaaminen(käyn töissä) heti kun tuleet töistä tai peräti iltavuoroon lähdössä niin sitä ennen. Seuraus: Mitään järkevää apua nuorelle en saanut, itse uuvuin ja joudun jättämään työni masennuksen vuoksi(olen itse hoitoalalla ja itseluootamukseni on viety).Asiatonta ja epäpätevää kohtelua.
Sosiaalitoimisto vei kaikki voimani
30
936
Vastaukset
- ------------
Tuttua huttua. Mitään normaalia elämää ei saisi olla. Perhetyöntekijöiden ja sossun mukaan pitäisi koko elämänsä rakentaa. Töissä käynnistäkin tuli ongelma sossulle, että työttömäksi olisi pitänyt jäädä. Perhetyötä oli sitten joko aamulla seitsemästä alkaen ja myöhäisimmillään olen "heittänyt" perhetyöntekijän ulos kun yhdeksän aikaan illalla ovat vielä notkuneet nurkissa.
Heti kun töistä tulee niin alkaa jo "terapia"harjoitukset ja niitä oli nukkumaanmenoon asti tai päinvastoin aamulla aikaisin siihen asti, että lähtee iltavuoroon. Välipäiviksi kun ei ollut perhetyötä oli järjestetty palavereja ja parhaimmillaan olen saman päivän aikana palaveerannut eri kokoonpanoilla kolmeen eri kertaan samojen ihmisten kanssa joissa viimeisimmässä palaverissa uhattiin pakkohuostaanotolla.
Kerran laskin meidän verkoston ja äkkisiltään tuli mieleen 20 eri " asiantuntijaa" ja tahoa ketä kuului verkostoomme. Yleensä emme edes mahdu koko porukalla kokoushuoneeseen vaan istutaan melkein toistemme päällä. Normi palaverissa on yleensä paikalla vaatimattomasti 11 läheisimmin asian kanssa tekemisissä olevaa ihmistä.
Onko sitten ollut apua... NO EI!!!!
Tuli ero, minä muutin huitsin nevadaan ja lapset jäivät isälleen, koska lastensuojelu ei niitä minun anna ottaa luokseni, koska en ole suorittanut vanhemmuuden arviointia. Ja en perkele suorita! Minä en ole päihteiden väärinkäyttäjä, minulla ei ole rikosrekisteriä,en ole mielenterveysongelmainen, en ole väkivaltainen vaan ihan normaali tavallinen hoitoalalla työskentelevä nainen. Hemmetti, harrastan sauvakävelyä ja kutomista! Katson telkkarista uutisvuotoa ja hömppäsarjoja. Että siinä oikein suomalaisen pahuuden ilmentymä! Tänään olen leiponut kuivakakkuja. No kyllä jotain pahaa tuostakin keksisivät.
No sossu on nyt saanut aikansa leikkiä lasteni kanssa. Vanhin jäi juuri kiinni myymälävarkaudesta, keskimmäinen on koulukiusattu ja hänellä ei ole yhtään kaveria ja nuorin ei jostain syystä nyt mitenkään tunnu saavan apua puhevikaansa. Vanhimman adhd ja nuorimman puhevika ei ole parantunut sijoituksessa, kas kummaa...- 100 x HAH HAH
yleensä kaikki ls:ssa ja toinen silmänlumeala on psykiatria. Hirveä määrä ihmisiä kutsutaan osallistumaan, niin saadaan leikkiä MONIAMMATILLISTA yhteistyötä. Todellisuudessa paikalla olevista suurin osa sanoo vain muutaman sanan, heidän osuutensa on täysin plus miinus nolla, heiltä ei kysytä mitään, eikä heidän "asiantuntijuuttaan" tarvita mihinkään.
Mutta TÄRKEINTÄ on saatu VAIKUTELMA, miten muka tärkeät asiantuntijat kokoontuivat ja päätösten on oltava "päteviä" ja "tarkkaan harkittuja". HAH HAH HAH, yhtä suurta pelleilyä kaikki.
Todellisuudessa koolle kutsujat eivät mieti sekuntiakaan, ketä kannattaa kutsua ja ketä ei.
Koolle kutsuja katsoo yleensä jotain vanhaa kokouslistaa ja jos siellä lukee vaikkapa ls-työntekijän nimi, niin hänet kutsutaan seuraavaankin palaveriin. Noin meillä meni ja teki mieli monesti kysyä, miksi hänet on kutsuttava, mutta en viitsinyt. Ajattelin vain, että jos noin tyhmiä kerran ovat, niin siinähän kutsuvat.
Lopulta erään palaverin jälkeen sossu kysyi, että "Miksi minut oli kutsuttu mukaan tänne?"
Syntyi aika kiusallinen hiljaisuus, kun kukaan ei keksinyt mitään vastattavaa... - Tiedoksi.
100 x HAH HAH kirjoitti:
yleensä kaikki ls:ssa ja toinen silmänlumeala on psykiatria. Hirveä määrä ihmisiä kutsutaan osallistumaan, niin saadaan leikkiä MONIAMMATILLISTA yhteistyötä. Todellisuudessa paikalla olevista suurin osa sanoo vain muutaman sanan, heidän osuutensa on täysin plus miinus nolla, heiltä ei kysytä mitään, eikä heidän "asiantuntijuuttaan" tarvita mihinkään.
Mutta TÄRKEINTÄ on saatu VAIKUTELMA, miten muka tärkeät asiantuntijat kokoontuivat ja päätösten on oltava "päteviä" ja "tarkkaan harkittuja". HAH HAH HAH, yhtä suurta pelleilyä kaikki.
Todellisuudessa koolle kutsujat eivät mieti sekuntiakaan, ketä kannattaa kutsua ja ketä ei.
Koolle kutsuja katsoo yleensä jotain vanhaa kokouslistaa ja jos siellä lukee vaikkapa ls-työntekijän nimi, niin hänet kutsutaan seuraavaankin palaveriin. Noin meillä meni ja teki mieli monesti kysyä, miksi hänet on kutsuttava, mutta en viitsinyt. Ajattelin vain, että jos noin tyhmiä kerran ovat, niin siinähän kutsuvat.
Lopulta erään palaverin jälkeen sossu kysyi, että "Miksi minut oli kutsuttu mukaan tänne?"
Syntyi aika kiusallinen hiljaisuus, kun kukaan ei keksinyt mitään vastattavaa...Aiheista on ollut kesksusteluita aikaisemminkin. tällä foorumilla. Yritin siirtää artikkelia tähän, mutta tietokoneen takkuilee jostain syystä.
Tässä on hyviä asiallisia juttuja. Toivottavasti linkki toimii.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418808
----- - Tiedoksi.
Tiedoksi. kirjoitti:
Aiheista on ollut kesksusteluita aikaisemminkin. tällä foorumilla. Yritin siirtää artikkelia tähän, mutta tietokoneen takkuilee jostain syystä.
Tässä on hyviä asiallisia juttuja. Toivottavasti linkki toimii.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418808
-----Vuoden 2007 perheterapeutti Anita Bristolin mielipidekirjoitus Perheterapialehdessä 3/2003.
http://www.perheterapiayhdistys.fi/anitabirstolin/index.php?page=13
----- - Tiedoksi.
Tiedoksi. kirjoitti:
Vuoden 2007 perheterapeutti Anita Bristolin mielipidekirjoitus Perheterapialehdessä 3/2003.
http://www.perheterapiayhdistys.fi/anitabirstolin/index.php?page=13
-----Olen miettinyt, kun tälläkin foorumilla löytyy useita hyviä keskusteluita, joita on käyty aikaisemmin, että voitaisiinko niistä tehdä jonkinlainen oma palsata jonkun otsakkeen alle.
Näitä avauksia on kymmenittäin, johinka löytyy hyvä keskusteluita, mutta ne jäävät paitsioon.
Tässä linkissä on useita keskusteluita ja kannaottoja huostaanottoihin liittyviä mielipidekirjoituksia , lehtiartikkeleita, joissa löytyy vastauksia moniin aloituksiin.
Allaolevassa linkissä on lainauksia lehtiartikkeleista, sekä keskustelua.
Viimeisessä kirjoituksessa otsakkeessa Löysin mielenkiintoisen linkin löytyy lisää mielenkiintoisia linkkejä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9343756
---- - lapsenei
tilanteessasi. etkö kuitenkin voisi suostua vanhemmuuden arvioitiin lastesi takia.saat luokse jos haluat oikeasti ?.
- Anonyymi
Niinpä. Täälläkin valehtelivat että nuoreni viiltelee,yhtään jälkeä tai arpea ei ole. Tasan kerran oli pienen nirhauman tehnyt kun koulu ahdisti. Ja sekin oli pintanaarmu jota lääkäri sanoi että voiteella häviää.
- Äiti Savosta
Hain itse murrosikäiselle lapselleni apua lukuisista instansseista. Kokemus: palaveri palaverin jälkeen, mutta lapsi jäi ilman mitään apua. Viimein hänet huostaanotettiin vaatimuksestani, mutta hän on edelleen ilman hoitoa. Lastenkodissa hän on joutunut pahoinpitelyn ja uhkailun kohteeksi. Asiaa selvittää nyt poliisi ja aluehallintovirasto. Lapsen sijoittaminen lastenkotiin maksaa kunnalle useita satoja (400-500 euroa/päivä) eli näin yhteikunnan rahoja käytetään eli joku tekee hyvää bisnestä.
- sunnuntaituokio
-ja mikä hinta!!! Sit muka "nuorten pahoinvointi on lisääntynyt"!!! PAH se on sitä kun vanhempaa ei haluta edes kuulla kun se etsii kiusaamiseen tai pelkoon tai oppimisvaikeuksiin tukea. Nykyään vanhemmat on paljon valveutuneempia kuin aikaisemmin ja epäilen vahvasti että hra Arnkilliin Varpu-Huoli-levittely on seuraus siitä että vanhemmat alkoivat syyttää opettajia/päivähoitoa virkavirheistä...kanteluita alettiin laatia enemmän ja enemmän.
Onhan se koululle helpompaa varmistaa oikein kunnolla selusta tuon Huolilistauksen turvin!! :D
Paljon kun olisi kanteluiden paikkoja koulujen opettajien käytöksen takia.
Pitäisi kyllä tarkistaa Arnkillin tausta ja kytkökset ja motiivit tuon huolihöpinän levittämisen takia. Koska vaikka se miten olis ollut muka pahoillaan, niin edelleen "HUOLI RULAA". Kuuluukohan mahd Hyviin Veljiin...asianajajia ainakin piisaa siinä porukassa, tiedä sitten heistä mitä hauskaa taustalla on ollutkaan. -Kun pahoilla on aika luovat konstit keksiä listimismenetelmiä.
- Ilkeät virkailijat
AP kirjoittaa:
"ilkeät virkailijat"
Todellakin. Hyvä luonnehdinta kunnan peruspalveluiden tarjoajista! Yllättävän harvoin me tällä palstalla nimeämme virkamiehet ja monet virkaan kelpaamattomat, epäpätevinä palkatut "sossut" ilkeiksi. Vaikka se on osuva kuvaus. Valitettavasti.
Virkamiesten ei tarvitse pysähtyä tarkastelemaan itseään. Tänään Yle uutisoi, että kuntaliitokset tehdään poliitikkojen ja virkamiesten urakehityksen tueksi eli heidän henkilökohtaisten tarpeidensa mukaan. Huh, huh! Virkakoneistossa on näköjään loputtomiin itseriittoisuutta ja -tyytyväisyyttä. Kuntalainen on vaarassa. Kuntalaiset eli tavalliset kansalaiset uhrataan. - Huono äiti
Saman olen kokenut myös aikanani minä. Ensin perhekodissa viikkoja kestävät ristikuulustelut. Yksin. Yhdessä lasten kanssa. Lapset erikseen. Yhdessä sossujen kanssa ja sossut erikseen. Ristikuulustelujen tulos...? Yllättäen lasten tarinat täsmäsivät omiini ja päin vastoin. Tuli ilmi, että:
- en oikeastikaan käytä alkoholia
-en polta, enkä käytä muutakaan huumetta
-lapset eivät ole koskaan nähneet minua humalassa
-teen lapsille normaalia kotiruokaa oikeisiin aikoihin joka päivä
-lapset ovat äitiinsä tyytyväisiä ja pitävät äitiään huolehtivaisena ja hauskana
-huolehdin kodista,lapsistani ja olen antanut heille oikean esimerkin käydessäni työssä ja harrastaessani liikuntaa
Silti yksi lapsistani oli päättänyt pistää elämänsä risaiseksi ja alkaa juomaan, lintsaamaan ja karkailemaan kotoa. Minäkö syyllinen? KYLLÄ. Kaikesta ristikuulustelusta huolimatta. MITEN? Siihen ei kukaan osannut koskaan vastata. Ei rellestävä nuori,eikä sossut.
Sitten alkoivat palaverit palaverien päälle. Töiden jälkeen riensit rättiväsyneenä pöydän ääreen pohtimaan,selittämään,suunnittelemaan,kuulusteltavaksi,arvioitavaksi,milloin mitäkin. Kalenteri täyttyi tapaamisista,palavereista,miitingeistä,kokouksista, hopseista. Liikuntaharrastukset alkoivat pikkuhiljaa jäädä ajan puutteen takia. Äidin lepoa tärkeämpäähän on saada sossukoneistolle pyöriteltävää.
Niin...äitikin on sentään ihminen, joka työn jälkeen tarvitsee lepoa- jos sellaiseen aikaa jää kotitöiltä. Usein kävi niinkin, että toiset lapset saivat kotona odotella nälissään, kun äitiä istutettiin palaverissa, eikä päässyt valmistamaan kotiin päivällistä. Harrastuksekseni aloin mainita palaveeraamisen.
Onneksi aika on tosiaankin takanapäin...Mutta muisteltavaa löytyy ja muistojahan on mukava tällä palstalla jakaa.- Uhrifeminismiä.
Näkökulma sivustoilla mielenkiintoisia aiheita. Kolumni julkaistu 22.10.2010.
Teorian korostaminen käytännön kustannuksella.
Uhriajattelu ja irrallisuus muusta yhteiskunnasta.
Alan naisvaltaisuus.
Maahanmuuttajien aiheuttamat ongelmat.
Kommentti. Maahanmuuttajien aihettamia ongelmia , kuten seksuaalirikoksia, omaisuusrikoksia, kerjäämistä, raiskauksia ei haluta nähdä, vaan nekin on käännetty suomalaisten aiheuttamiksi viharikoksiksi.
Kunhan ensimmäinen pommi-isku tehdään Suomessa, vaaditaan viranomaisia suojelemaan kansalaisia, erityisesti naisia ja lapsia.
Ruotsissa räjäytettiin kaksi pommia hiljattain. Eilen tai tänään räjäytettiin pommi Tanskassa.
Linkki näkökulmaan.
Lisälinkit:
Vanhempien uupumus lastensuojelutarpeen taustalla.
Yhteistyö on avain nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen.
http://www.uutiskynnys.fi/mielipide/2007/lastensuojelusta-ruohonjuuritasolta
--- - ..............
eteenpäin esimerkiksi sosiaali- ja terveysministerille, -ministeriöön, valviralle, aville, lapsiasiavaltuutetulle, oikeusasiamiehelle kerrottavaksi siitä
mitä tämän päivän asiakasperhe lapset vanhempineen/vanhempansa joutuvat
kestämään, kokemaan, elämään.
Jos tämä ei olisi tänä päivänä meillä Suomessa totisinta totta
näitä eläviä kertomuksia ja kokemuksia
lastensuojeluviranomaisten kynsissä, näpeissä, hampaissa
voisi jopa nauraen lukea.
Komiikkaa eikä tilannekuvia ei ainakaan yhdenkään
simputuksen, ryöpytyksen, nirhaamisen, repimisen, alistamisen, rikkomisen kohteeksi joutuneen
perheen kohdalta
puutu.............. - Let´s laugh ¨^ ^¨
.............. kirjoitti:
eteenpäin esimerkiksi sosiaali- ja terveysministerille, -ministeriöön, valviralle, aville, lapsiasiavaltuutetulle, oikeusasiamiehelle kerrottavaksi siitä
mitä tämän päivän asiakasperhe lapset vanhempineen/vanhempansa joutuvat
kestämään, kokemaan, elämään.
Jos tämä ei olisi tänä päivänä meillä Suomessa totisinta totta
näitä eläviä kertomuksia ja kokemuksia
lastensuojeluviranomaisten kynsissä, näpeissä, hampaissa
voisi jopa nauraen lukea.
Komiikkaa eikä tilannekuvia ei ainakaan yhdenkään
simputuksen, ryöpytyksen, nirhaamisen, repimisen, alistamisen, rikkomisen kohteeksi joutuneen
perheen kohdalta
puutu..............on kyllä tarjonnut ihan huutavat naurut kyyneleinensä (mikä ilmeisesti böönautiksi kirjataan), kun useampi äiti on yhdessä ollessaan (jälkeenpäin) kuvaillut mietteitänsä ja kohtaamisia vakavien rouvain kera.
Suomalainen Lastensuojelu ansaitsee Mitalin ollessansa ylitsevuotavan runsas. MUUSAN hahmossa siis. - krimin.
Let´s laugh ¨^ ^¨ kirjoitti:
on kyllä tarjonnut ihan huutavat naurut kyyneleinensä (mikä ilmeisesti böönautiksi kirjataan), kun useampi äiti on yhdessä ollessaan (jälkeenpäin) kuvaillut mietteitänsä ja kohtaamisia vakavien rouvain kera.
Suomalainen Lastensuojelu ansaitsee Mitalin ollessansa ylitsevuotavan runsas. MUUSAN hahmossa siis."mitalin" anto tilaisuus jollekin näistä sosiaalirouvista/tyttösistä
siitä kaikesta hyvästä (=pirun pahasta)
mitä he ovat perheille tässä menneinä vuosina järjestäneet.
Olisi sellainen häpeä"raha/mitali", joka annettaisiin sen kunniaksi
kuinka törkeästi on asiakkaitaan kohdellut. Hakekoot mitalinsa tai olkoon hakematta.......
Saisihan lastensuojeluviranomaisena esiintyvien henkilöiden touhu ainakin julkisuutta.
Verovaroilla ylläpidettävä lastensuojelujärjestelmä haisee tässä maassa
ja sehän haisee yli rajojemme.
Mutta kun ministerit ja ministeriöt ovat hampaattomia ja voimattomia
kuntakriminaalien seassa niin julkisuus voisi olla se yksi tie
miten tätä paskajärjestelmää saataisiin hiukan ehkä edes laillisemmaksi ja asiallisemmaksi.
Vaalit ovat tulossa ja moni ehdokas ehkä haluaisi julkisuutta ............... - Anonyymi
Onneksi aika kuluu. Muutama vuosi ja oma nuoreni on täysikäinen. Toivon että nyt alkaa aika kuluakim nopeasti.
- sijari
..tuo vie varmasti voimat. Olemme sijariperhe,niin parjattuja sijareita,emmekä tosiaan aina ymmärrä "sossuja".Meillä kun käy tukilapsiakin,niin emme ymmärrä sitä "sossujen" lukematonta kyselyä jonka tekevät tukilapsista ja olemmekin jo uusille "sossuille" ruvenneet ilmoittamaan,että kerromme kyllä jos jokin meitä huollestuttaa. Mutta eipä ole tarvinnut kertoilla, päin vastoin perheissä alkaa asiat luonnistumaan kun aikuiset saa aikaa järjestellä niitä;no,joo on tullut avioeroja,mutt yksinhuoltajaäiti huomasi ettei tartte meitä kun lasten isä ottaa joka toinen viikonloppu lapsia luokseen. Joten silti toivon VOIMIA sinulle.
- sossu johtoon
Meille on sattunut niin mielipuolinen sijari, että olenb oikein vaatimalla vaatinut, että sossun pitää johtaa hommaa - he kun mielellään antavat kaiken vaalaan mielivaltiasesti käyttäytyvälle ja riitelevälle sijarille. Ei kiitos - hän ei vaikuta ihan täysj....
- Huhkamalaa
sossu johtoon kirjoitti:
Meille on sattunut niin mielipuolinen sijari, että olenb oikein vaatimalla vaatinut, että sossun pitää johtaa hommaa - he kun mielellään antavat kaiken vaalaan mielivaltiasesti käyttäytyvälle ja riitelevälle sijarille. Ei kiitos - hän ei vaikuta ihan täysj....
aivan tavallinen työssäkäyvä yh, jonka teini-ikäinen kaljotteli ja lintsasi. Joo, alkoi kuulustelut, pää savuten toinen kirjoitti lauseitani ja toinen ristikuulusteli ja tuijotti. Oli tapaamisia, palaverejä, kirisystä ja uhkailua, asiattomia kommentteja. Töistä suoraan palaveriin tai perhetyöntekijöitten tuloa odottaan. Koko elämä muuttui, ahdistuin ja stressasin. Pelkäsin huostaanottoa, meidän koko elämä oli vain heitä varten ja minkä päätöksen tekevät. Lapsi jäi kotiin mutta traumat jäivät.Edelleen pelkään ,ahdistun, pian on taas uusi arviointi. Kamalinta oli se, että sossut vääristelivät asioita, muunsivat niitä omiin raportteihinsa vaikken edes ollut tarkoittanut mitään sellaista. Oli vain sosiaalitoimisto ja perhetyö. Ei mitään muuta saanut olla. Osoitettiin mieltä jos en saanut töistä vapaata, eräskin sanoi, että minua ei muka kiinnosta! En päässyt töistä lähteen ja se vääristeltiin piittamattomuudeksi. Eräs puhui niin tiukkaan sävyyn kuin olisin murhaaja. Hitto...
- Huono äiti
Huhkamalaa kirjoitti:

"Huhkamalaa" kirjoitti: "aivan tavallinen työssäkäyvä yh, jonka teini-ikäinen kaljotteli ja lintsasi. Joo, alkoi kuulustelut, pää savuten toinen kirjoitti lauseitani ja toinen ristikuulusteli ja tuijotti."
Juuh..aivan näin! Muistan myös itse,kun yhdessä alkuvaiheen ristikuulustelussa lohkaisin omasta mielestäni keventävän vitsin siihen haudanvakavan kuulustelun väliin, niin toinen kuulustelijoista alkoi kirjoittamaan niin vinhasti, että sen tukkakin alkoi tutisemaan kynän tahtiin. hehehe... helppohan tätä on nyt jälkeenpäin nauraa, mutta silloin tajusin, että ne ottivat sen vitsiksi tarkoitetunkin lohkaisun verisesti tosissaan ja tekivät siitä suorat johtopäätökset.....no..ties mistä. Hehe.
"Osoitettiin mieltä jos en saanut töistä vapaata, eräskin sanoi, että minua ei muka kiinnosta! En päässyt töistä lähteen ja se vääristeltiin piittamattomuudeksi. Eräs puhui niin tiukkaan sävyyn kuin olisin murhaaja."
Juuri näin! Myös minua syyllistettiin työssä käynnistä: Kun sattumoisin kävin vuorotöissä, niin olin huono äiti, koska en päässyt palavereihin silloin kun HE HALUSIVAT. "Ei kiinnosta ilmeisesti", oli mielipide. Useinmiten palaveriajat vain saneltiin minulle. Työvuoroista viis. Mitään muuta elämäähän ei enää saanut olla!
Kysyin, miten voin yhtä aikaa olla työssä ja palaverissa, niin vastaus oli kyllä uskomaton:
"sano suoraan työnantajalle,että sun pitää mennä lastensuojelupalaveriin perhekeskukseen". SIIS MITÄ???? Mielestäni kenenkään ihmisen yksityisasiat EIVÄT KUULU millekään työnantajalle. Haluaisko joku leiman otsaansa työpaikalla??? Käsi ylös vaan rohkeesti! Vaikka pomo olisikin vaitiolovelvollilnen (mikä ainakin meillä on vähän niinkun joustava käsite), niin haluatko, että joka aamu pomosi katsoo sinua SILLÄ SILMÄLLÄ, merkitsevästi ja säälivästi, kulmiensa alta?
Muistakaa vanhemmat pitää kiinni oikeudestanne YKSITYISYYTEEN ja siihen, että teille ei SANELLA asioita. TE olette ASIAKKAITA ja he ovat ASIAKASPALVELIJOITA! - ei mitään apua
Huono äiti kirjoitti:

Muistakaa vanhemmat pitää kiinni oikeudestanne YKSITYISYYTEEN ja siihen, että teille ei SANELLA asioita. TE olette ASIAKKAITA ja he ovat ASIAKASPALVELIJOITA!auttaa ihmisiä. Kyllä se vaikuttaa olevan aika lailla muuta. Kun joutuu lastensuojelun kanssa tekemisiin, joutuu elämään jatkuvaa painajaisunta ja elämä muuttuu 100 kertaa raskaammaksi.
Sossut ja sijaisvanhemmat halveksivat sijoitettuja lapsia ja näiden sukuja. Näin on.
Pysykää kaukana kaikki, joille se suinkin on mahdollista. - suomisuomi suo
Huhkamalaa kirjoitti:
aivan tavallinen työssäkäyvä yh, jonka teini-ikäinen kaljotteli ja lintsasi. Joo, alkoi kuulustelut, pää savuten toinen kirjoitti lauseitani ja toinen ristikuulusteli ja tuijotti. Oli tapaamisia, palaverejä, kirisystä ja uhkailua, asiattomia kommentteja. Töistä suoraan palaveriin tai perhetyöntekijöitten tuloa odottaan. Koko elämä muuttui, ahdistuin ja stressasin. Pelkäsin huostaanottoa, meidän koko elämä oli vain heitä varten ja minkä päätöksen tekevät. Lapsi jäi kotiin mutta traumat jäivät.Edelleen pelkään ,ahdistun, pian on taas uusi arviointi. Kamalinta oli se, että sossut vääristelivät asioita, muunsivat niitä omiin raportteihinsa vaikken edes ollut tarkoittanut mitään sellaista. Oli vain sosiaalitoimisto ja perhetyö. Ei mitään muuta saanut olla. Osoitettiin mieltä jos en saanut töistä vapaata, eräskin sanoi, että minua ei muka kiinnosta! En päässyt töistä lähteen ja se vääristeltiin piittamattomuudeksi. Eräs puhui niin tiukkaan sävyyn kuin olisin murhaaja. Hitto...
on asiakkaalla oikeus AINA omien viranomaisten rekistereissä oleviin asiakirjatietoihin.
Viranomaistenhan pitäisi itse ja omaehtoisesti "siivota" omat asiakasrekisterinsä
väärästä, asiaankuulumattomasta jne tiedosta,
mutta mistähän löytäisi sen ensimmäisen viranomaisen, joka näin tässä maassa toimii ..........
Tietosuojavaltuutetun sivuilta löytyy tietoa asiakkaan oikeuksista omiin ja alaikäisen huollettavansa rekisteritietoihin liittyen. - Mamma2009
Huono äiti kirjoitti:
"Huhkamalaa" kirjoitti: "aivan tavallinen työssäkäyvä yh, jonka teini-ikäinen kaljotteli ja lintsasi. Joo, alkoi kuulustelut, pää savuten toinen kirjoitti lauseitani ja toinen ristikuulusteli ja tuijotti."
Juuh..aivan näin! Muistan myös itse,kun yhdessä alkuvaiheen ristikuulustelussa lohkaisin omasta mielestäni keventävän vitsin siihen haudanvakavan kuulustelun väliin, niin toinen kuulustelijoista alkoi kirjoittamaan niin vinhasti, että sen tukkakin alkoi tutisemaan kynän tahtiin. hehehe... helppohan tätä on nyt jälkeenpäin nauraa, mutta silloin tajusin, että ne ottivat sen vitsiksi tarkoitetunkin lohkaisun verisesti tosissaan ja tekivät siitä suorat johtopäätökset.....no..ties mistä. Hehe.
"Osoitettiin mieltä jos en saanut töistä vapaata, eräskin sanoi, että minua ei muka kiinnosta! En päässyt töistä lähteen ja se vääristeltiin piittamattomuudeksi. Eräs puhui niin tiukkaan sävyyn kuin olisin murhaaja."
Juuri näin! Myös minua syyllistettiin työssä käynnistä: Kun sattumoisin kävin vuorotöissä, niin olin huono äiti, koska en päässyt palavereihin silloin kun HE HALUSIVAT. "Ei kiinnosta ilmeisesti", oli mielipide. Useinmiten palaveriajat vain saneltiin minulle. Työvuoroista viis. Mitään muuta elämäähän ei enää saanut olla!
Kysyin, miten voin yhtä aikaa olla työssä ja palaverissa, niin vastaus oli kyllä uskomaton:
"sano suoraan työnantajalle,että sun pitää mennä lastensuojelupalaveriin perhekeskukseen". SIIS MITÄ???? Mielestäni kenenkään ihmisen yksityisasiat EIVÄT KUULU millekään työnantajalle. Haluaisko joku leiman otsaansa työpaikalla??? Käsi ylös vaan rohkeesti! Vaikka pomo olisikin vaitiolovelvollilnen (mikä ainakin meillä on vähän niinkun joustava käsite), niin haluatko, että joka aamu pomosi katsoo sinua SILLÄ SILMÄLLÄ, merkitsevästi ja säälivästi, kulmiensa alta?
Muistakaa vanhemmat pitää kiinni oikeudestanne YKSITYISYYTEEN ja siihen, että teille ei SANELLA asioita. TE olette ASIAKKAITA ja he ovat ASIAKASPALVELIJOITA!Eikö ne osaa päättää???
Toisinaan ne väittää, että sulla pitää olla töitä että voit elättää lapses,
toisinaan, että et sä voi töissä olla.
Eikö ne tiedä itekkää mitä ne haluaa?
Tässähän menee ihan itekkin sekasi,
mikä on oikein ja mikä väärin. - kokeile vaan
suomisuomi suo kirjoitti:
on asiakkaalla oikeus AINA omien viranomaisten rekistereissä oleviin asiakirjatietoihin.
Viranomaistenhan pitäisi itse ja omaehtoisesti "siivota" omat asiakasrekisterinsä
väärästä, asiaankuulumattomasta jne tiedosta,
mutta mistähän löytäisi sen ensimmäisen viranomaisen, joka näin tässä maassa toimii ..........
Tietosuojavaltuutetun sivuilta löytyy tietoa asiakkaan oikeuksista omiin ja alaikäisen huollettavansa rekisteritietoihin liittyen.jos luulet, että väärät tiedot saa oikaistua. Sossuille ei seuraa mitään, vaikka kirjoittavar sadun perheen elämästä - eivätkä he koskaan suostu muuttamaan satuilujaan.
- Anonyymi
Huhkamalaa kirjoitti:
aivan tavallinen työssäkäyvä yh, jonka teini-ikäinen kaljotteli ja lintsasi. Joo, alkoi kuulustelut, pää savuten toinen kirjoitti lauseitani ja toinen ristikuulusteli ja tuijotti. Oli tapaamisia, palaverejä, kirisystä ja uhkailua, asiattomia kommentteja. Töistä suoraan palaveriin tai perhetyöntekijöitten tuloa odottaan. Koko elämä muuttui, ahdistuin ja stressasin. Pelkäsin huostaanottoa, meidän koko elämä oli vain heitä varten ja minkä päätöksen tekevät. Lapsi jäi kotiin mutta traumat jäivät.Edelleen pelkään ,ahdistun, pian on taas uusi arviointi. Kamalinta oli se, että sossut vääristelivät asioita, muunsivat niitä omiin raportteihinsa vaikken edes ollut tarkoittanut mitään sellaista. Oli vain sosiaalitoimisto ja perhetyö. Ei mitään muuta saanut olla. Osoitettiin mieltä jos en saanut töistä vapaata, eräskin sanoi, että minua ei muka kiinnosta! En päässyt töistä lähteen ja se vääristeltiin piittamattomuudeksi. Eräs puhui niin tiukkaan sävyyn kuin olisin murhaaja. Hitto...
Kyllä saa olla henkisesti vahva,että kestää noiden myllytyksen. Muutama vuosi pitäisi jaksaa.
- Anonyymi
Huono äiti kirjoitti:
"Huhkamalaa" kirjoitti: "aivan tavallinen työssäkäyvä yh, jonka teini-ikäinen kaljotteli ja lintsasi. Joo, alkoi kuulustelut, pää savuten toinen kirjoitti lauseitani ja toinen ristikuulusteli ja tuijotti."
Juuh..aivan näin! Muistan myös itse,kun yhdessä alkuvaiheen ristikuulustelussa lohkaisin omasta mielestäni keventävän vitsin siihen haudanvakavan kuulustelun väliin, niin toinen kuulustelijoista alkoi kirjoittamaan niin vinhasti, että sen tukkakin alkoi tutisemaan kynän tahtiin. hehehe... helppohan tätä on nyt jälkeenpäin nauraa, mutta silloin tajusin, että ne ottivat sen vitsiksi tarkoitetunkin lohkaisun verisesti tosissaan ja tekivät siitä suorat johtopäätökset.....no..ties mistä. Hehe.
"Osoitettiin mieltä jos en saanut töistä vapaata, eräskin sanoi, että minua ei muka kiinnosta! En päässyt töistä lähteen ja se vääristeltiin piittamattomuudeksi. Eräs puhui niin tiukkaan sävyyn kuin olisin murhaaja."
Juuri näin! Myös minua syyllistettiin työssä käynnistä: Kun sattumoisin kävin vuorotöissä, niin olin huono äiti, koska en päässyt palavereihin silloin kun HE HALUSIVAT. "Ei kiinnosta ilmeisesti", oli mielipide. Useinmiten palaveriajat vain saneltiin minulle. Työvuoroista viis. Mitään muuta elämäähän ei enää saanut olla!
Kysyin, miten voin yhtä aikaa olla työssä ja palaverissa, niin vastaus oli kyllä uskomaton:
"sano suoraan työnantajalle,että sun pitää mennä lastensuojelupalaveriin perhekeskukseen". SIIS MITÄ???? Mielestäni kenenkään ihmisen yksityisasiat EIVÄT KUULU millekään työnantajalle. Haluaisko joku leiman otsaansa työpaikalla??? Käsi ylös vaan rohkeesti! Vaikka pomo olisikin vaitiolovelvollilnen (mikä ainakin meillä on vähän niinkun joustava käsite), niin haluatko, että joka aamu pomosi katsoo sinua SILLÄ SILMÄLLÄ, merkitsevästi ja säälivästi, kulmiensa alta?
Muistakaa vanhemmat pitää kiinni oikeudestanne YKSITYISYYTEEN ja siihen, että teille ei SANELLA asioita. TE olette ASIAKKAITA ja he ovat ASIAKASPALVELIJOITA!Joo meilläkin teki samaa. Pitäs olla töissä mut pitäs olla heidän palavereissa. Sanoin jään työttömäksi niin tyhmänä akat että miksi. No siksi että juoksen heidän pillin mukaan !!
- Iquestonwhat
Huh huh Joo tuo on jännä että aina valtion silmissä se äiti on syyllinen.
Varmaan koska miehet on suojelee omaakunniaa ja piilottaa syntinsä ja pitää hyvä veli kerhoa vahvempana sukupuolensa.
Naisen asema ja eläminen Suomessa on hirveää. Saati jos tulet äidiksi!
En ikinä ole sisimmässäni unelmoinut että perustaisin perheen Suomeen! En aikuisena enkä lapsena(Lapsena ei ole tarvetta koska elää jo paratiisissa)
Siksi luoja ei ole luonut että lapset tekisi lapsia.. - taisittenkin
Hallituksen kärkihankkeena "toteutettava"
lape- muutosohjelma, lupa- auttaa; klikkaa nappia, apua-
ja vastausta jo seuraavana arkipäivänä, lainaa
perhevalmentaja ei toimi- ja toteudu; yhteydenotot- ja avunpyynnöt tarkoitushakuisesti estetty- ja salattu.
Lapsen tarkoitushakuinen vieraannuttaminen, manipulaatio, vainoaminen omasta isästään, isovanhemmistaan ym. isänpuoleisesta suvustaan; perättömin selvityksin, lausumin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista "viranomais-" menettelyssä-
sama pelleily edelleen jatkuu vielä yli 12 vuoden jälkeenkin- lapsen- ja isän elämä- ja hyvinvointi tarkoitushakuisesti tuhottu yhteistyössä vieraannuttaja "äidin-" kanssa tarkoitushakuisessa "viranomais-" menettelyssä.
On jännä juttu, että aina valtion/ "viranomaisten" silmissä se isä
on lapsilleen ainut paha- ja syyllinen kaikkeen; ei lapsen oikeuksia.
Varmaan, koska naiset suojelee omaa kunniaa ja piilottaa
omat syntinsä- pitää "narsisti-" ompelukerhoa vahvempana sukupuolensa -50 luvun tyyliin ja kukaan ei puutu
"lastensuojelun-" tarkoitushakuiseen menettelyyn "lapsen
edun" nimissä-
Miehen elämä/ asema omia lapsiaan rakastavana isänä ja
eläminen Suomessa on hirveää. Saati jos tulet isäksi odottaa
riitaisan eron myötä pelkkä elatushelvetti vailla mitään oikeuksia.
Lapsen elämä- ja hyvinvointi tarkoitushakuisesti tuhottu Raision
kaupungin "viranomais-" menettelyssä.
En ikinä ole sisimmässäni unelmoinut että perustaisin perheen Suomeen! En aikuisena enkä lapsena(Lapsena ei ole tarvetta koska elää jo paratiisissa)
Siksi luoja ei ole luonut että lapset tekisi lapsia.. - alagarde
Samaa juttua se on muissakin virastoissa. He ovat aina kaikkein tärkeimpiä ja sinun pitäisi uhrata kaikki aikasi ja energiasi heidän tarkoitusperilleen.
Kyllä sitä jossain välissä alkaa ajattelemaan, kun köyhemmistä maista tänne tullaan ja tulijat kertovat että heillä hienoa on yhteisöllisyys. Täällä ongelmia, joita voisi usein ratkoa ihan hyvin vain yhteisössä eri ihmisten kanssa puhumalla, ratkovat tälläiset touhuvirastot, jotka usein, ehkä jopa säännönmukaisesti tekevät ihmisille enemmän haittaa kuin hyötyä ja saavat ihmiset melkoisen usein tuntemaan itsensä jonkinnäköisiksi pelinappuloiksi. - Kolmastoista
Tänne ei kannata paljoa asioita kirjoitella, tänne kirjoittavia voidaan lähteä seuraamaan oikeaan elämään. Eivätkä maksa korvauksia vainoamilleen ihmisille. Itseäni seurasi mielenterveys ongelmaiset naiset jotka itse olivat epäonnistuneita parisuhteissaan ja käyttäytyivät suvaitsemattomasti samaa sukupuolta kohtaan. Esiintyivät psykiatrian ammattilaisina ja tekevät diagnooseja vainoamilleen ihmisille. Harrastavat harhoissaan seksuaalista ahdistelua ja silti ovat vielä vapaudessa.
Kannattaa harkita siis mitä kirjoittaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391