Minua on tietyt ystävät monta vuotta pitäneet jollakin tasolla vähäpätöisempänä ja henkilönä johon on voinut aina luottaa. Se on totta, minuun on voinut luottaa että pidän asiat itselläni joita kuulen ja olen rehti ja oikeudenmukainen, mutta se ei riittänyt. Olin myös kiltti ja ystävällinen, jota monet käyttivät jollakin tavalla hyväkseen saadakseen jotakin, kuten huomiota, empatiaa, myötätuntoa, tavaraa, rahaa yms.
Kun aloin tajuamaan ja heräsin utopiastiana rajemmin kuin sitten koulukiusauksen jälkeen. Opin taas kerran miten paras ystävä on vaarallisin vihollinen. Opin sen julmuuden jo ylä-asteella josta menin laitokseen ja aloin luomaan uutta elämää. Olin totaalisen yksin kunnes sovin ylä-asteeni kaveripiiriin 1vuosi koulujen päättymisen jälkeen.
Aloin käyttämään huumeita ja päihteita, romahdin totaalisesti ja jouduin taas laitoksiin pakosta ala-ikäisyyteni vuoksi. Minua pidettiin kaikessa ja kaikkeen huonona ihmisenä ja kelvottomana, sellaisen kuvan sain. Pelkäsin liikkua käytävillä. pelkäsin suunnattomasti vaikka juttelin muille ja lampaat tökkivät. Pelkäsin sielläkin, Pelkäsin siviilissä, pelkäsin kotona, pelkäsin tunteita, pelkäsin ihmisiä. Pidin kaikkea itseeni syyllisenä ja käänsin hyvät puoleni huonoksi ja pahat hyviksi. Petoni heräsin sisällä.
Sain sen avulla itsevarmuuta yrittää ja taistella vastaan ja näyttää muille etten ole niin huono, mutta matkan varrella katkeroiden 10 x pahemmin kuin ikinä ja kaupan päälle en saanut mielenrauhaa hetkeksikään. Olin sisällä ujo, kiltti, ystävällinen ja rakastavainen, mutta näytin muille vain jotain haaveroolejani. Olin täysin kadoksissa ja ajattelin kaikkien vihaavan minua. Sen vuoksi olin todella agressiivinen ja julma ja tunteeton koska pelkäsin! Aina kun minua vastaan heitettiin herjaa pelkäsin että jos tappelen tai käyn vastaväittelyyn saan koko maailman perääni! näin vain kiusaajani ja kaikki muistot olivat pahoiksi käännetty. En välittänyt itsestäni ja muista. Aina kun osoitin hyviä tunteita muille päätin hajottaa jo kaiken ennenkuin mitään oli tapahtunut koska ennemmin olin tietoinen että itse olin pistänyt jonkin jutun turvallisuus syistä poikki, kuin että minut oltaisiin häpäisty.
Jatkuvasti jotkut käyttivät hermostuneisuuttani hyväkseen ja ikinä se ei päättynyt hyvin kenekään kannalta.
VITTU! nyt alan viimeinkin päästä tästä yli koen oloni rennoksi, ainoa asia mikä on auttanut edes jotenkin minua niin se että sydämeni on puhdas. Olin vilpitön ja maksoin kovat oppirahat. Minusta tuli pelkäävä yliennakoiva mulkku joka on saanut monen vihat niskaan.
En voi koskaan mennä pyytämään anteeksi niiltä henkilöiltä joilta haluaisin, koska he käyttäisivät sen vain varmasti hyväkseen ja ylimielisyydessään tyrmäävät minut ja eivät edes halua nähdä omiakaan osuuksiaan asioihin joihin kaikki tämä johti.
Jonakin päivänä voin kai olla minä. En tiedä enää edes kelle kostan, olen jo unohtanut sen suunnattomassa vihassani. En jaksa. Pakko vaan surra ja antaa sille taakalle valta. Ei jaksa. Pakko vihdoinkin käsitellä ne vanhat heikkoudet joita ei minulle haluttu suoda tai edes haluttu nähdä minussa hyvinä ja sen takia minusta tuli paha.
Toivon että voin jonakin päivänä sovittaa tekojani ja ne jotka todella pilasivat elämäni ja vaikuttivat siihen pyytäisivät anteeksi eivätkä yrittäisi enää leikkiä parempaa ja "oikeutettua" kiusaamaan minua henkisesti, mutta se taitaa olla haave. pääasia on että on joku syntipukki ja se olen minä vaikka pahaa tekivät minä ja monet muut! Sen kanssa on nyt pärjättävä.
Kun aloin tajuamaan ja heräsin utopiastiana rajemmin kuin sitten koulukiusauksen jälkeen. Opin taas kerran miten paras ystävä on vaarallisin vihollinen. Opin sen julmuuden jo ylä-asteella josta menin laitokseen ja aloin luomaan uutta elämää. Olin totaalisen yksin kunnes sovin ylä-asteeni kaveripiiriin 1vuosi koulujen päättymisen jälkeen.
Aloin käyttämään huumeita ja päihteita, romahdin totaalisesti ja jouduin taas laitoksiin pakosta ala-ikäisyyteni vuoksi. Minua pidettiin kaikessa ja kaikkeen huonona ihmisenä ja kelvottomana, sellaisen kuvan sain. Pelkäsin liikkua käytävillä. pelkäsin suunnattomasti vaikka juttelin muille ja lampaat tökkivät. Pelkäsin sielläkin, Pelkäsin siviilissä, pelkäsin kotona, pelkäsin tunteita, pelkäsin ihmisiä. Pidin kaikkea itseeni syyllisenä ja käänsin hyvät puoleni huonoksi ja pahat hyviksi. Petoni heräsin sisällä.
Sain sen avulla itsevarmuuta yrittää ja taistella vastaan ja näyttää muille etten ole niin huono, mutta matkan varrella katkeroiden 10 x pahemmin kuin ikinä ja kaupan päälle en saanut mielenrauhaa hetkeksikään. Olin sisällä ujo, kiltti, ystävällinen ja rakastavainen, mutta näytin muille vain jotain haaveroolejani. Olin täysin kadoksissa ja ajattelin kaikkien vihaavan minua. Sen vuoksi olin todella agressiivinen ja julma ja tunteeton koska pelkäsin! Aina kun minua vastaan heitettiin herjaa pelkäsin että jos tappelen tai käyn vastaväittelyyn saan koko maailman perääni! näin vain kiusaajani ja kaikki muistot olivat pahoiksi käännetty. En välittänyt itsestäni ja muista. Aina kun osoitin hyviä tunteita muille päätin hajottaa jo kaiken ennenkuin mitään oli tapahtunut koska ennemmin olin tietoinen että itse olin pistänyt jonkin jutun turvallisuus syistä poikki, kuin että minut oltaisiin häpäisty.
Jatkuvasti jotkut käyttivät hermostuneisuuttani hyväkseen ja ikinä se ei päättynyt hyvin kenekään kannalta.
VITTU! nyt alan viimeinkin päästä tästä yli koen oloni rennoksi, ainoa asia mikä on auttanut edes jotenkin minua niin se että sydämeni on puhdas. Olin vilpitön ja maksoin kovat oppirahat. Minusta tuli pelkäävä yliennakoiva mulkku joka on saanut monen vihat niskaan.
En voi koskaan mennä pyytämään anteeksi niiltä henkilöiltä joilta haluaisin, koska he käyttäisivät sen vain varmasti hyväkseen ja ylimielisyydessään tyrmäävät minut ja eivät edes halua nähdä omiakaan osuuksiaan asioihin joihin kaikki tämä johti.
Jonakin päivänä voin kai olla minä. En tiedä enää edes kelle kostan, olen jo unohtanut sen suunnattomassa vihassani. En jaksa. Pakko vaan surra ja antaa sille taakalle valta. Ei jaksa. Pakko vihdoinkin käsitellä ne vanhat heikkoudet joita ei minulle haluttu suoda tai edes haluttu nähdä minussa hyvinä ja sen takia minusta tuli paha.
Toivon että voin jonakin päivänä sovittaa tekojani ja ne jotka todella pilasivat elämäni ja vaikuttivat siihen pyytäisivät anteeksi eivätkä yrittäisi enää leikkiä parempaa ja "oikeutettua" kiusaamaan minua henkisesti, mutta se taitaa olla haave. pääasia on että on joku syntipukki ja se olen minä vaikka pahaa tekivät minä ja monet muut! Sen kanssa on nyt pärjättävä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
heille anteeksi. Se on ainut pääsytie vihasta. Luulen että on turhaa odottaa kiusaajiltasi anteeksipyyntöä.
Anna myös itsellesi anteeksi kaikki toilaukset, mitä olet tehnyt sen takia että sinua on haavoitettu ja elämänhistoriasi takia olet joutunut hyökkäyskannalle.
Olet sisimmässäsi hyvä ja herkkä ihminen. Ole ylpeä ominaislaadustasi!
Ajattele niin, että menneet ovat menneitä. Niitä et pysty enää muuksi muuttamaan. Keskity tähän päivään ja tulevaisuuteen!
Hyvä olisi tietoisesti karttaa sellaisia ihmisiä, jotka vetävät sinua ja sellaiseen elämään jota et halua. Pyri ystävystymään sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat elämällesi rakennukseksi. Hyviäkin ihmisiä on, vaikka kaikilla on tietysti omat heikkoutensa.
Jätä kaikki häpeä ja anna itsellesi anteeksi menneet. Voisit kokeilla sanoa päivittäin mielessäsi että: "Annan anteeksi itselleni. Annan anteeksi myös minua kaltoin kohdelleille."
Se voi aluksi tuntua typerältä, mutta pitemmän päälle mieli alitajuisesti vastaanottaa sanoman.
Katkeruus on mato joka kalvaa sisukset, siitä kannattaa toimittautua eroon.
Sinulle voisi olla hyödyksi mennä keskustelemaan esim. jonkun sympaattisen papin kanssa, ja rukoilla hänen kanssaan, että voisit antaa anteeksi ja saada voimaa ja siunausta elämääsi.
ettei muilla ole huonoja päiviä tai samanlaisia tunteita?Siinä olet väärässä.Kun jaksaisit kehittää itseäsi oikeaan suuntaan huomaisit miten muutut koko ajan pois mustavalkoisuudesta mikä sinua on suojannut koko elämäsi ja huomaat ettei muiden ajatuksille ja v:mäisyydelle kannata uhrata noin paljon energiaa mitä teet nyt...
Miten sinusta konkreettisesti sitten tuli paha? Teetkö pahoja asioita vai ilmeneekö se vain ehdottomuutena? Mites muiden kohtelu ja puhuttelu, haukutko muut defensseissäsi heti pystyyn kun tunnet pahat fibat näpeissäsi vai miten olet "paha". Koska ei noi syyt ole oikeutus olla muille paha, siirtää pahaa!
Itsestä se lähtee kaikki ja itseen päättyy, muut ovat väliintulevia muuttujia. Niin minä olen onnellisempi. Ja mitä ihmisten kunnioitukseen tulee sinua kohtaan niin voihan olla että kokemuksesi ovat aiheellisia mutta myös voi olla kyse valinnoistasi, millaisia ihmisiä lähellesi "valitset" vai valitsetko? Jos olet tottunut paskaan ja arvosteluun koet turvaa sellaisista ihmisistä lähelläsi, niin sairasta kuin se onkin.Sinä valitset!
Tuo pisti kyllä miettimään "bee yourself". kiitos sinulle, vaikka karkeasti sanoitkin, mutta tuo pisti miettimään. Näköjään muillakin täällä ollut vastaavaa.
Oli kuin suoraan mun elämästäni. Itsekin huomasin vasta vuosi sitten, että musta on itsestä tullut paha, ilkeä ja katkera ihminen. En halunnut auttaa ketään, jotta ei tulisi hyväksikäytetty olo, kun ihmiset joita autoin vaivoja säästelemättä unohtivat minut aina voidessaan paremmin, eivätkä vaivautuneet auttamaan minua kun olisin sitä tarvinnut. Nyt alan saamaan empaattisuuttani takaisin ja pystyn taas katsomaan ihmisiä ymmärtäväisesti, mutta varon etten joudu kynnysmatoksi taas. Tsemppiä sulle ja koita muistaa että kaikki ihmiset eivät ole pahoja, niilläkin voi olla katkeruusvaihe menossa jos siltä vaikuttavat.
En jaksanu lukee loppuu, mutta mulla sama fiilis kaikesta ympärillä olevasta!
Kun itse kadottaa itsekunnioituksen sitä ei takaisin enään saa.