Idän uhkan hupeneminen vie perusteen Nato-jäsenyydeltä

Houkutus on liian suuri tarkastella kriittisesti sinänsä arvostamani presidentti Martti Ahtisaaren logiikkaa. Kysymys on Venäjästä ja Natosta. Ahtisaaren ajatusrakennelma lienee siis semmoinen, että kun Lännelle vihamielisen Neuvostoliiton tilalle on ilmaantunut Lännelle ystävällinen Venäjä, niin se pätisi hyväksi ja riittäväksi perusteeksi Suomen Nato-jäsenyydelle. Eli siis "Idän uhkan" poistuminen mahdollistaisi ja jopa velvoittaisi Suomen liittymään "Lännen" sotilasliittoon.

Minä rohkenen kuitenkin kysyä, että eikö tilanteen tarkastelun pitäisi mennä toisin päin eli niin päin, että kun Neuvostoliiton katoamisen mukana "Idän uhka" on poistunut (juuri niinhän Ahtisaari tähdentää tapahtuneen), niin meillä eli Suomella ei ole enää mitään aihetta liittyä Natoon. Ei tämä ajatuksenkulku ole suinkaan pelkästään minun keksintöäni, sillä onhan näin päin ajattelua korostettu lukuisissa puheenvuoroissa, joissa on tarkasteltu Ahtisaaren "Venäjä-Nato"-logiikkaa. Monilla meillä näkyy olevan toisenlainen logiikka. Vapaassa valtakunnassa se lienee sallittua todeta ja kertoa myös näin debattipalstoilla.

5

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkossakin

      Olkoon itäisen naapurimaan nimi mikä hyvänsä,se ei tule olemaan demokratia siinä mielessä kun me demokratian tunnemme.Kautta vuosisatojen on siellä harjoitettu hajoita ja hallitse politiikkaa,eikä se ole muuttunut miksikään olkoon järjestelmä mikä hyvänsä.Aina ollaan "valmiita" haaskalle jotain ryöväämään itselleen jos vainkin on mahdollista.Meillä tosin tiedetään kuinka siellä aina tasaisin väliajoin jotain löytyy "hampaankolosta" meitäkin vastaan ja siihen ollaan varauduttu.Politikot ovat valmiita nöyristelemään minkä kerkiävät,mutta onneksi politikkoja ei päästetä jokaiseen tärkeään asiaan sotkeutumaan.Meillä tuntuu olevan vallalla näkemys,että kunhan vauraus siellä lisääntyy niin demokratiakin kehittyy.Tämä on väärä tulkinta ja jopa vaarallinen.Sieltähän on viestitetty ihan maan huipulta,ettei sinne sovi demokratia siinä merkityksessä kuin me lännessä olemme demokratian oppineet käsittämään.Ensivuonnakin tulemme näkemään kuinka he "venkoilevat" WTO jäsenyydestä ja sen tuomista velvotteista heille.Jos ennustaa pitäisi mikään ei tule heille sopimaan ilman uusia neuvotteluja ja veivaamista.Suomen pitäisikin välttää investointeja ja tiiviimpiä suhteiden luomista sinnesuuntaan.Ei ole suomen etu jos heidän lonkeronsa ulottuvat liiaksi meidän eri sektoreille.

      • Sinä Arvoisa Juttukaveri arvioit siis asetelman niin, että "Idän uhka ei ole poistunut" eli presidentti Ahtisaari ei olisikaan oikeassa. Ymmärränkö edelleen tilanteen oikein, kun tuolla "Idän uhkan jatkumisella" perustelet Suomen Nato-jäsenyyttä? Tai sitten voihan olla niinkin, että ehkä katsotkin kuviota niin päin, että Suomen olisi viisainta pitäytyä tiukkaan puolueettomuuteen esim. Sveitsin tapaan? Ja Ahtisaari perustelee Suomen Nato-jäsenyyttä sillä, että "Idän uhkaa ei enää olisi". Selvä juttu. Vai mitä? Ja mitenkähän päin se nyt olikaan? Tässä tipahtavat vissiin jo ulkomaitten tiedustelupalvelutkin rattailta.


      • Tulevaisuudessakaan
        Leiriniekka kirjoitti:

        Sinä Arvoisa Juttukaveri arvioit siis asetelman niin, että "Idän uhka ei ole poistunut" eli presidentti Ahtisaari ei olisikaan oikeassa. Ymmärränkö edelleen tilanteen oikein, kun tuolla "Idän uhkan jatkumisella" perustelet Suomen Nato-jäsenyyttä? Tai sitten voihan olla niinkin, että ehkä katsotkin kuviota niin päin, että Suomen olisi viisainta pitäytyä tiukkaan puolueettomuuteen esim. Sveitsin tapaan? Ja Ahtisaari perustelee Suomen Nato-jäsenyyttä sillä, että "Idän uhkaa ei enää olisi". Selvä juttu. Vai mitä? Ja mitenkähän päin se nyt olikaan? Tässä tipahtavat vissiin jo ulkomaitten tiedustelupalvelutkin rattailta.

        Kyllä minulle Nato kelpaa,mutta ei sellainen Nato mitä venäläiset pääsevät "peukaloimaan" omista lähtökohdistaan.Viimeisessä Naton kokouksessa keskusteltiin mm.yhteisestä ohjuspuolustuksesta,joka muistaakseni jakautuisi eri osiin ja yhtä lohkoa johtaisi venäjä.Siis olisimmeko silloin venäläisten ohjusten "suojeluksessa" vai kuuluisimmeko jonkun läntisen vallan sateenvarjon alle.Suomalaisten kuten ei muidenkaan venäjän naapurimaiden ole helppoa luottaa maahan joka on hyökännyt ja vääryydellä itselleen vienyt alueita naapurimailtaan.Vie vuosikymmeniä ja sukupolvia ennekuin luottamus on palautunut naapuriin jos silloinkaan.Minusta Ahtisaari on väärässä uskoessaan venäjän uhkan poistuneen,mutta oikeassa siinä ettei Nato ole uhka venäjälle.Venäjä on ja tulee olemaan uhka naapureillee joko suoraan tai välillisesti,mistä kouluesimerkkinä Viron patsaskiista.


      • Tulevaisuudessakaan kirjoitti:

        Kyllä minulle Nato kelpaa,mutta ei sellainen Nato mitä venäläiset pääsevät "peukaloimaan" omista lähtökohdistaan.Viimeisessä Naton kokouksessa keskusteltiin mm.yhteisestä ohjuspuolustuksesta,joka muistaakseni jakautuisi eri osiin ja yhtä lohkoa johtaisi venäjä.Siis olisimmeko silloin venäläisten ohjusten "suojeluksessa" vai kuuluisimmeko jonkun läntisen vallan sateenvarjon alle.Suomalaisten kuten ei muidenkaan venäjän naapurimaiden ole helppoa luottaa maahan joka on hyökännyt ja vääryydellä itselleen vienyt alueita naapurimailtaan.Vie vuosikymmeniä ja sukupolvia ennekuin luottamus on palautunut naapuriin jos silloinkaan.Minusta Ahtisaari on väärässä uskoessaan venäjän uhkan poistuneen,mutta oikeassa siinä ettei Nato ole uhka venäjälle.Venäjä on ja tulee olemaan uhka naapureillee joko suoraan tai välillisesti,mistä kouluesimerkkinä Viron patsaskiista.

        Onpahan tuo "Venäjän suojelus"-sektori kiinnittänyt varmaankin runsaasti huomiota jo ihan keskusteluissa harrastelevien puuhasteijoittenkin tasolla. Ei liene yllätys, jos Venäjä tuntisi kiinnostusta lyödä Naton kanssa kättä päälle ja vapauttaa Naton läntiset vallat mm. Baltian "suojeluvastuusta" ja siihen samaan kauppaan kelpaisivat mukaan myös Puola, Tsekkilä, Slovakia, Unkari, Romania ja Bulgaria. Ajatellaanpa pelkästää rahaa, niin onhan selvää, että Moskovan vastuulle siirtyvät Euroopan itäiset Nato-alueet merkitsisivät suurta taloudellista helpotusta maksuvaikeuksien kanssa painiskeleville läntisille Nato-suurvalloille. Sitä vastoin liittoutumaton ja itsenäistä puolustusta ylläpitävä Suomi ei tietenkään olisi mikään Naton kauppatavara eikä Washingtonin ja Moskovan mahdollisesti tekeillä oleva etupiirijako koskisi Suomea kuten ei myöskään Itävaltaa eikä Sveitsiä.


    • Jesus Christus

      Ylipainoinen, huonosti suomea puhuva ja vielä lyllertäen kävelevä henkilö ei ole katu-uskottava. Ahtisaaren Maralla ei ole enää oikein kaikki kotona noissa jutuissa. Hävetä sai jo pressa-aikanakin. Mara on kiertänyt liikaa maailmaa ja kuvittelee Suomen olevan Afrikassa. Maralla on jäänyt Afrikka-levy päälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1271
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1087
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      952
    4. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      179
      757
    5. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      756
    6. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      742
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      741
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      729
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      708
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      665
    Aihe