Prisma

Kävinpähän eilen tässä taannoin laajennetussa Prismassa. Ja tuntuu vähän, että laajennus mennyt yli. Kauppahan on kuin halli ja silti sieltä ei löytynyt mitään. En tykännyt yhtään.

Kassat todella nyrpeitä nuoria likkoja

No mutta positiivinen yllätys oli tuo ravintolamaailma, siis buffa, hese ja presso. Siellä oli ainakin Hesellä hyvä palvelu. Tuntui kyllä että asiakkaita oli aika vähän ja kuitenkin lauantaipäivä ja vielä jouluostosaikaa. Että kuinkahan meinaavat kaikkien ruokapaikkojen kannattavan, jos sali tyhjillään.
221200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Sen jälkeen kun prisma laajennettiin en ole käynyt muualla ostoksilla.
Silmälääkäriajankin tilasin prisman tiloissa olevasta silmälasiliikkeestä.
Keskiviikkona pesetän auton uudessa linjastossa,jossa auto todella
puhdistuu Ja KUIVUU. Parturikin on keskiviikkona. Nopeasti jos
joku kysyy missä on Kotkansaari,niin voi jäädä vastaamatta.

Äänestä
  • jälkeen tuleva lakimuutos tuo kuulema myös bordelli palvelut, mutta vain prismaan.K-marketit saa lohduksi viinin myynti oikeuden ruokapuolelle.R-kioskit puolestaan velvoitetaan myymään hinttari materiaalia.

    Äänestä

  • poluuppi persiistä kirjoitti:

    jälkeen tuleva lakimuutos tuo kuulema myös bordelli palvelut, mutta vain prismaan.K-marketit saa lohduksi viinin myynti oikeuden ruokapuolelle.R-kioskit puolestaan velvoitetaan myymään hinttari materiaalia.

    Vain S-etukortilla vessaan. Sitä en tiedä tuleeko sutelaan ko käytäntö.
    Citymarketissa on maksu.

    Äänestä

  • Ei bonuksia kirjoitti:

    Vain S-etukortilla vessaan. Sitä en tiedä tuleeko sutelaan ko käytäntö.
    Citymarketissa on maksu.

    Jummi jammi! "Hoidot" tepastelisivat kassojen edustan käytävilläsiitä kainaloon ja pikahelpotukseen wc:hen kortilla,tai vaikka rahalla.Eipä ammattilaiset ole vielä keksineet tuota.

    Äänestä

  • Ei bonuksia kirjoitti:

    Vain S-etukortilla vessaan. Sitä en tiedä tuleeko sutelaan ko käytäntö.
    Citymarketissa on maksu.

    No jos pääsylupa kusemisen VIP-aluelle tulee escortille, niin vihdonkin edes jokin helpottava nautinto-oikeus tuolla kortilla saatavissa. Tosin menen kauppaan kylläkin ostoksille enkä VIP-aluelle, meillä on kotona siihen varattu boksi.

    Jumalniemeen meidän auto suunnistaa ruokaostoksille, sielä on niin mukavat kassatädit.
    Viimeksi kun kävin niin kassa yltyi itsekin niin ystävälliseksi että kertoi olevansa sukujuuriltaan saarestolainen eli niin pihi ettei edes marenkia arvaa tehdä kun keltuaiset jää ylimääräiseksi.
    Paskat minä niitä keltuaisia ajatellut, vaan miten sitä marenkia tehdään ; )

    Äänestä

  • munanvalkuainen kirjoitti:

    Onhan cityssä sellainenkin

    Äänestä

  • 4 ostosta kirjoitti:

    Onhan cityssä sellainenkin

    Ei ollut mikään pikakassa, ihan melkein toisella laidalla rivistöä pariviikkoa sitten.

    Äänestä

  • munanvalkuainen kirjoitti:

    Ei ollut mikään pikakassa, ihan melkein toisella laidalla rivistöä pariviikkoa sitten.

    vanhoja kurttusia ämmiä, prismassa silmällekkin iloa ;)

    Terv, Toinen karkkarista

    Äänestä

  • KarkkarinMIEHiIIi kirjoitti:

    vanhoja kurttusia ämmiä, prismassa silmällekkin iloa ;)

    Terv, Toinen karkkarista

    Prisman ja S-markettien kassat on nättejä.

    Äänestä

  • KarkkarinMIEHiIIi kirjoitti:

    vanhoja kurttusia ämmiä, prismassa silmällekkin iloa ;)

    Terv, Toinen karkkarista

    Karkkarista se pedofiilikin.
    Prismassa on tyttöjä, mutta Cittarissa NAISIA kassalla.
    Kurttuja tulee iän myötä kaikkiin, jopa prisman pissiksiin.
    Tosin meillä käydään kaupassa ostoksilla eikä kyttäämässä kassoja.
    Ei muuten tuo ihmisen palvelumukavuus ole iästä tai ulkonäöstä kiinni, vaikka joku teistä niin vielä luuleekin.

    myydääks prismas moottorisahoi, tarvis joulukuusta tai itse asiassa viittä,sukulaisille kans

    Äänestä

  • asun peikkopolulla kirjoitti:

    Prisman ja S-markettien kassat on nättejä.

    siellä on ainakin vitun ruma kassa-lehmä..kolmisenkymppinen

    Äänestä

  • maukka iso muna kirjoitti:

    myydääks prismas moottorisahoi, tarvis joulukuusta tai itse asiassa viittä,sukulaisille kans

    Pistetään ihan vehkeitten mukaan eli pieni lelumalli mikä löytyy.
    Mutta ole huoleti lähtee aidon konesahanäänet ja paristot tulee mukana !

    Äänestä

Tosiaankin vain näin, parasta pysyä lähinnä ruuassa ja siivous ja hygieniatuotteissa,
Koska:
-puhelimia on myynnissä vain perusmallia, saldot loppu muissa malleissa.
-moni hyllyillä työskentelevä ei tiedä välejä joista tiettyä tuotettetta löytyy.
- kun etsii meisseleitä tai ruuveja niin vastaus on: työnnä siihen koloon mikä vain samalta näyttävä ruuvi, ei se niin mee ku korjaa standardoituja kodin asioita. Erikoistarvikkeita tarvitsee silloin olla.

Äänestä
  • Vaikuttaako helle vieläkin lamaannuttavasti joihinkin ihmisiin ?
    Kyllä pizzapuffassa on ilo nautiskella erilaisia itse koostettuja aterioita.

    Äänestä

🥵🥵

Äänestä

Varkauden uusi prisma ainakin on sellainen paikka jossa ei mielellään käydä.
Mennyt kooltaan överiksi. Alko saman katon alle ei hyvä. Kallis. Muutenkin tunnelma siellä on sellainen kireä tuntuinen. Henkilökunta on sen näköistä että juuri ovat saaneet selkäänsä ja hymykin valahtanut pyllyyn.

Äänestä
  • Juu en minäkään ole koskaan käynyt, liian pitkä kauppareissu täältä Kotkasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Juu en minäkään ole koskaan käynyt, liian pitkä kauppareissu täältä Kotkasta.

    Moni Haminalainen asioi Prismassa ja samalla reissulla ostavat possoja Leistiltä. Mietin vaan, että onko bonuksilla vaikutusta asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Moni Haminalainen asioi Prismassa ja samalla reissulla ostavat possoja Leistiltä. Mietin vaan, että onko bonuksilla vaikutusta asiaan.

    Käyvätkö Varkaudessa saakka?

    Äänestä

en tarvitse Nivalan kosmetologina musta tukan hetkiä elämääni pikku ovi Nivala
Halpa ruusuvoide Juu

Äänestä

Chat ei ollut puhe aiki

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Karkkarilainen kirjoitti:

Kävinpähän eilen tässä taannoin laajennetussa Prismassa. Ja tuntuu vähän, että laajennus mennyt yli. Kauppahan on kuin halli ja silti sieltä ei löytynyt mitään. En tykännyt yhtään.

Kassat todella nyrpeitä nuoria likkoja

No mutta positiivinen yllätys oli tuo ravintolamaailma, siis buffa, hese ja presso. Siellä oli ainakin Hesellä hyvä palvelu. Tuntui kyllä että asiakkaita oli aika vähän ja kuitenkin lauantaipäivä ja vielä jouluostosaikaa. Että kuinkahan meinaavat kaikkien ruokapaikkojen kannattavan, jos sali tyhjillään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu