Nyt taas joulun alla tuli tämäkin asia ajankohtaiseksi ja alkaa hieman jo hermot mennä. Eli siis kyseessä se, että kissani syö kaikki mahdolliset huonekasvit. Normaalisti meillä ei kasveja olekaan, mutta näin joulun alla tykkään hommata joulukukkia, jotka kissa vetelee parempiin suihin. Nytkin vajaan viikon ollut joulutähti näyttää melkoisen raadellulta.
Eli siis osaisiko kukaan neuvoa, kuinka estän kissaa syömästä joulukukkiani tai ylipäätään huonekasveja? Kissa kun vielä harrastaa tätä yöaikaan, jolloin en voi olla komentamassa. Kissanruohoa on kokeiltu, mutta se ei herralle kelvannut, ruoho kerkesi kuolla ilman, että kissa koskikaan siihen.
Sen lisäksi, että kukkani näyttää hirveiltä, pelkään kissani terveyden puolesta, kun ei tuolla kukkakaupassakaan aina osata sanoa, mitkä kasvit ovat kissoille myrkyllisiä ja mitkä eivät.
Kissa+kukat
17
4572
Vastaukset
- Ei mene hermot
Jätä kukat ostamatta tai osta silkkikukkia jotka ovat aivan aidon näköisiä.
- perustietoja
Joulutähdet ja hyasintit ovat kissoille myrkyllisiä!!! Niitä ei saa hankkia kissatalouten. Kannattaa etsiä netistä lista myrkyllisistä ja myrkyttömistä kasveista ja heittää myrkylliset mäkeen.
- Scarlet.
En kaivannut saarnaa myrkyllisistä kasveista vaan vinkkejä kuinka ESTÄÄ kissaa syömästä kukkaa. Mutta olisihan se pitänyt arvata, että Suomi24 palstalta neuvoa on turha hakea, kun neuvomisen sijaan täällä vaan saarnataan ja vittuillaan.
Hei te kaikki saarnaajat. Kuvitteletteko te tosiaan, että TE ainoastaan tiedätte miten asiat ovat tai miten esim. lemmikkejä tulee hoitaa etc.? Eikö ole tullut pieneen mieleenkään, että joku muukin saattaa asioista tietää tai jopa tietää teitä paremmin. Mikään ei ole niin raivostuttavaa, kun kysyy omasta mielestään asiallisen kysymyksen ja vastaukseksi saa järkyttävän saarnan usein aivan turhasta asiasta tai asian vierestä jopa.- tietää kissansa
syövän kasveja, on minusta hullua hankkia myrkyllinen joulutähti. Ja miten niin saarnataan??
"en lisäksi, että kukkani näyttää hirveiltä, pelkään kissani terveyden puolesta, kun ei tuolla kukkakaupassakaan aina osata sanoa, mitkä kasvit ovat kissoille myrkyllisiä ja mitkä eivät. "
Itse tuossa lauseessa ilmaiset ettet tiedä ovatko joulutähdet myrkyllisiä, ja vastauksen siihen sait. Netistä löytyy paljon tietoa siitä, mitkä kasvit ovat kissoille myrkyllisiä. Jos todella pelkäisit kissasi puolesta, et ostaisi kasvia jonka turvallisuudesta et olisi 100% varma.
Meillä on jo useamman vuoden ollut joulukaktus, näistä ei ainakaan oma kissani ole kiinnostunut. Myös amaryllis menestyy, kunhan on sellaisessa paikassa minne kissa ei pääse.
itse en ylipäätänsä ymmärrä miksi jouluksi pitäisi hankkia joulutähti/hyasintti. nehän ovat molemmat rumia ja hyasintit vieläpä haisevat järkyttävästi. Kaupoista löytyy muitakin punakukkaisia ja joulusia kasveja, jotka ovat eläimillekin turvallisia. - tassuton
tietää kissansa kirjoitti:
syövän kasveja, on minusta hullua hankkia myrkyllinen joulutähti. Ja miten niin saarnataan??
"en lisäksi, että kukkani näyttää hirveiltä, pelkään kissani terveyden puolesta, kun ei tuolla kukkakaupassakaan aina osata sanoa, mitkä kasvit ovat kissoille myrkyllisiä ja mitkä eivät. "
Itse tuossa lauseessa ilmaiset ettet tiedä ovatko joulutähdet myrkyllisiä, ja vastauksen siihen sait. Netistä löytyy paljon tietoa siitä, mitkä kasvit ovat kissoille myrkyllisiä. Jos todella pelkäisit kissasi puolesta, et ostaisi kasvia jonka turvallisuudesta et olisi 100% varma.
Meillä on jo useamman vuoden ollut joulukaktus, näistä ei ainakaan oma kissani ole kiinnostunut. Myös amaryllis menestyy, kunhan on sellaisessa paikassa minne kissa ei pääse.
itse en ylipäätänsä ymmärrä miksi jouluksi pitäisi hankkia joulutähti/hyasintti. nehän ovat molemmat rumia ja hyasintit vieläpä haisevat järkyttävästi. Kaupoista löytyy muitakin punakukkaisia ja joulusia kasveja, jotka ovat eläimillekin turvallisia.eli sopiiko kissatalouteen entä traakkipuu
- Perustietoja
Anteeksi jos ymmärsit viestini saarnaamiseksi. En vain käsitä sitä että miten tänä päivänä ihmiset eivät osaa ottaa asioista selvää muuta kuin kaikenmaailman keskustelupalstoilla vaikka google kertoo vastauksen hyvinkin monesti nopeammin.
Etsin sinulle valmiiksi erään listan myrkyllisistä huonekasveista (poimittu perniönseudun eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta), mutta muita vastaavia löydät kun laitat googleen hakusanoiksi esimerkiksi "kissa,myrkylliset huonekasvit"
Aasinkorva
Alppiruusu
Amaryllis eli Ritarinkukka
Anopinkieli
Atsalea
Avokado
Belladonna
Fiikus eli Viikunapuu
Happomarjapensas
Hevoskastanja
Hortensia
Hukanputki
Hulluruoho
Huonearalia
Huonekoiso
Huonevehka
Hyasintti
Ihmepensas
Jasmiini
Jouluruusu
Joulutähti
Karheapäivänhattu
Kielo
Kirjolehti
Kirjovehka
Kissanhäntä
Klivia
Koiranpensas
Kolibrinkukka
Krookus
Krysanteemi
Kukonkannus
Kultaköynnös
Kultasadepensas
Kurjenmiekka
Kustaankukka
Käpypalmu
Köynnösvehka
Laakerikirsikka
Laakeripuu
Leinikit
Limoviikuna
Lobelia
Lumikello
Lupiini
Marjakuusi
Misteli
Muratti
Myrkkylilja
Narsissit
Neilikka
Niilin-/Säde-/Kissankaisla
Näsiä
Oleanteri
Peikonlehti
Perunanvarret
Pietaryrtti
Piikkikruunu
Pikarililja
Pylväskaktus
Pylvästyräkki
Raparperi
Rautayrtti
Risiinikasvi
Ruiskukka
Sormustinkukka
Sorvarinpensas
Sudenmarja
Sulkasaniainen
Suokorte
Suolakkeet
Syklaami eli Alppiorvokki
Särkynyt sydän
Tohtorinkukka
Traakkipuu
Tulppaani
Tupakkakasvi
Tyrnipensas
Ukonhattu
Unikko
Valkovuokko
Vehkat
Villiviini - tuo amaryllis
tassuton kirjoitti:
eli sopiiko kissatalouteen entä traakkipuu
sellaisella paikalla että kissat eivät siihen pääse. amaryllishan ei tiputtele lehtiä/terälehtiä, joten kissat eivt pääse niihinkään käsiksi
- Scarlet.
tietää kissansa kirjoitti:
syövän kasveja, on minusta hullua hankkia myrkyllinen joulutähti. Ja miten niin saarnataan??
"en lisäksi, että kukkani näyttää hirveiltä, pelkään kissani terveyden puolesta, kun ei tuolla kukkakaupassakaan aina osata sanoa, mitkä kasvit ovat kissoille myrkyllisiä ja mitkä eivät. "
Itse tuossa lauseessa ilmaiset ettet tiedä ovatko joulutähdet myrkyllisiä, ja vastauksen siihen sait. Netistä löytyy paljon tietoa siitä, mitkä kasvit ovat kissoille myrkyllisiä. Jos todella pelkäisit kissasi puolesta, et ostaisi kasvia jonka turvallisuudesta et olisi 100% varma.
Meillä on jo useamman vuoden ollut joulukaktus, näistä ei ainakaan oma kissani ole kiinnostunut. Myös amaryllis menestyy, kunhan on sellaisessa paikassa minne kissa ei pääse.
itse en ylipäätänsä ymmärrä miksi jouluksi pitäisi hankkia joulutähti/hyasintti. nehän ovat molemmat rumia ja hyasintit vieläpä haisevat järkyttävästi. Kaupoista löytyy muitakin punakukkaisia ja joulusia kasveja, jotka ovat eläimillekin turvallisia.Minusta kyllä nyt tuntuu, että sinä ymmärsit hieman väärin. En ole missään vaiheessa sanonut, että en tietäisi joulutähden olevan myrkyllinen. Tuolla lausella johon viittaat tarkoitan huonakasveja YLIPÄÄTÄÄN en joulukasveja.
Olen asian tarkistanut eläinlääkäriltä ja hän kertoi, että joulutähti luokitellaan myrkylliseksi koska se aiheuttaa JOISSAIN TAPAUKSISSA ärsytystä ja vatsanpuruja kissalle. Oman tapauksen hänelle kuvattuani, eläinlääkäri totesi, että kissani todennäköisesti ei kuulu siihen VÄHEMMISTÖÖN joille joulutähti on myrkyllinen. Joten en siis ehdoin tahdoin yritä kissaani myrkyttää, vaan haluan tietää kuinka estän kissaa syömästä kukkaa.
En TIETENKÄÄN hommaa kotiini kasveja joiden tiedän olevan kissalleni myrkyllisiä. Tiedän myös, että netti on pullollaan mitä erilaisempia listoja myrkyllisistä kasveista. Ainut vaan, että nämä listat ovat useinmiten ihan erilaisia, joten vaikea tietää mitä uskoo.
Ja se, että sinun mielestäsi joulutähti ei ole kaunis, on täysin oma asiasi, eikä liityy minuun mitenkään. Minun mielestäni taas joulukaktus on ruma kasvi. Ja tunnettu totuushan on, että makuasioista ei voi kun kiistellä.
- Pirskatti_84
Niin mutta edelleenkään kukaan ei ole neuvonnut, että miten sitä kissaa estää syömästä kukkia... Itselläni alkaa trakkipuu olemaan aika raadeltu, sitä ei enää mikään pelasta :D Mutta muita kukkia olisi kiva vähän suojella kattien raateluhaluilta. Eli miten pidätte kissa eross kukista?Muuten kuin nostamalla sellaiseen paikkaan johon kissa ei pääse?
- Perustietoja.
Anteeksi jo etukäteen jos loukkaan. Poista/heitäroskiin myskylliset kasvit.. Myrkyttömiä kasveja kissasi todennäköisesti syö niin kauan kun ne sinulla ovat. Meillä kissat antavat ihmeellistä kyllä kasvien olla rauhassa, mutta tiedän useammankin kissatalouden jossa ei ole minkään näköisiä mahdollisuuksia edes pieneen saintpauliaan(kodit ovat siis kasvitomia.) Jotkut ovat keksineet laittaa kasveja suuriin lasilyhtyihin, akvaarioihin tms.
- esim. sitrushedelmän
kuoria kukkaruukkuun tai suihkuttavat sitruunasuihketta ruukun kylkeen, saattaa toimia joihinkin kissoihin. Mutta esim. tuo suihke ei haise kovin kauaa, joten joutuu suht. tiheästi lisäileen.
- Kokeiltu on!!
Kokeilepa laittaa ruukku pari neilikoita,kissa siitä aikansa popsii kukkia tarkoin valiten,ja kun on tarpeekseen saanut ei siihen enää koske.
Toista sama aina kun kissa kiinostuu kasveista.
Se on kissalle luontaista.Älä huoli,kissa kyllä tietää paljon sitä syödä. Meillä saa muuten olla kasvit rauhassa, mutta lihansyöjäkasvit (kärpäsloukut) sitä kiinnostavat kovasti. Ainoa keino millä saimme kasvit turvaan, oli laittaa ne häkkiin... Teimme niiden ympärille myyräverkosta laatikon ikkunan eteen niin että kissa ei pääse niihin käsiksi. Siitä on nyt muutama kuukausi, mutta edelleen se yrittää joskus murtautua kasvihäkkiin väkivalloin. Sen leikin olemme saanneet melkein loppumaan sen jälkeen, kun pari viikkoa sitten löysin vanhoista tavaroistani vesipistoolin.
Muuan kissaihminen sanoi, että kissa jättäisi kasvihäkin rauhaan jos levittäisin verkkoon sitruunan mehua tai etikkaa. Niiden haju kuulemma karkottaa kissan. Emme ole vielä kokeilleet kun vesipistooli näyttää tehoavan, joskin viiveellä, enkä tiedä kestäisivätkö kasvit jos niihin sivelisi jompaa kumpaa mehua.
Vesipistoolia ei voi yöllä käyttää ellet aio valvoa kasviesi vierellä kaiken yötä, joten jäljelle jää kasvien sulkeminen häkkiin. Toivottavasti joku keksii parempia ideoita, ne häkit näyttävät aika hölmöiltä, mutta ainakaan kissa ei pääse niihin käsiksi.- TIGERPOWER
Meitsillä ei ole enää neilikkaan eikä mihinkään muuhunkaan kasviin koskeneet kun flunssassa tajusin ettei kissat suostu (4 kissaa, kaikki samaa mieltä tästä jutusta) tulemaan lähellekkään TIIKERISALVAA. :-)
En halunnut kokeilla mitä tämä vahva voide aiheuttaisi kasville, niinpä laitoin sitä ruukun reunaan ja suuremmille kasveille puun runkoon. Itse tykkään tuoksusta ja pitää pöpöt poissa ja nenän auki :DD plus taisi myös karkoittaa atsaleastani loiset joita en ollut saanut millään pois :D
Eli tiikerisalvaa vaan ja kissa muuttaa mielensä järsimisestä. - Kahenkissan
Kukat amppeleihin. Ja kynttilät myös katosta roikkuvaan kruunuun. Toimii!! ♡
- tavoittamattomiin
Kotiin, jossa on kissa, ei pitäisi hankkia kissalle myrkyllisiä kasveja, vaikka olisivat kuinka kauniita. Joskus ymmärtämätön vieras kuitenkin voi tuoda lahjaksi myrkyllisen kasvin. Se on sitten sijoitettava sellaiseen paikkaan, mihin kissa ei pääse. Muuta keinoa en tiedä.
Eihän kukaan voi vahtia yötä päivää, ettei kissa syö kasveja, jos ne sille maistuvat. - Anonyymi
Herrajumala! Joku kissanvihaaja täällä kehottaa syöttämään kissoille neilikkaa, joka on myrkyllinen!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36637548Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896386Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315330Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213808Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta662972Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi522549En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122124Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D582049Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182021Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4891959