Pitäisi olla varmasti onnellinen, että itse olen vain masentunut, mutta en mä osaa siitä iloita, kun vanhemmista molemmat sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Heidän vanhemmillaan, entisellä tyttöystävällä ja hänen vanhemmillaan, kaikilla heillä on tämä sama tauti. Ainut, joka on saanut suht oikeaa apu on äitini, mutta ei hänkään ole hyväksynyt sairauttaan.
Vanhemmillani on nyt mania ja minä näytän nyt erittäin huonolta ihmiseltä, kun en jaksa mitään, kun mua ei kiinnosta mikään. Olen asiasta puhunut monta kertaa, mutta kaikki tilanteen itsekokeneet tietävät, ettei se mitään auta. Pitää vaan koittaa jaksaa jatkuvien syytösten alla ja olla jatkuvasti varuillaan ja toivoa, ettei mitään pahaa tapahtuisi.
Tyttöystäväni menetin hänen sairautensa takia. Luultiin molemmat, että hän sairasti masennusta, mutta, kun hän alkoi syödä masennuslääkkeitä hän kärsi aluksi hypomaniasta ja sen jälkeen maniasta. No en mä sitä sillein tajunnut, mutta molemmat ajateltiin, että sivuvaikutukset on niin pahat, että lääkettä pitää alkaa vähentää ja lopulta kokonaan lopettaa. No hän yritti kuitenkin tappaa itsensä masennuslääkkeillä ja siitä alkoi sen suhteen kivulias pitkä kuolema.
Tällä hetkellä hänellä on erittäin paha mania masennuslääkkeiden syömisen takia. Kukaan ei usko, että hänellä on mielenterveysongelmia. 11 vuotta masennusta, neljä itsemurhayritystä ja viiltely eivät näköjään ole oikein mitään. Itselläni alkoivat hälytyskellot soimaan heti erottuamme, eikä erollemmekaan ollut mitään kunnollista syytä. Hänellä ei kuulemma ollut enää tunteita, eikä kuulemma ole ollut enää pitkään aikaan. Tarkemmin sanottuna sen jälkeen, kun yritti itsemurhaa masennuslääkkeillä. Kun sain häneltä viestejä, että minun pitäisi hakea hoitoa. Sinun takiasi olin ainoastaan sairas. Ei ole koskaan ollut näin hyvä olo. Yrität manipuloida minua. On agressiivinen, vihaa minua kuulemma koko sydämmestään. Valehtelee, eikä voi ikinä sanoa miksi on jotain mieltä, eikä hän välitä mistään ja, kun mietin mitä hän on minulle kertonut ja mitä suhteemme aikana on tapahtunut. On erittäin selvää, että hänellä on mielenterveysongelmia. Pahintahan tässä on se, ettei hän oikeasti halunnut erota ja kun mania joskus loppuu ja vaihtuu masennukseksi pelkään, että hän jää ongelmiensa kanssa ihan yksin. Voi hän myös yrittää itsensäkin tappaa tai tauti voi mennä psykoottiseksi. Kaikki on elämässä mahdollista.
Eli en voi siis auttaa ketään, eikä kukaan voi auttaa minua. Mä kaipaisin ihmistä joka ymmärtäis mua, mutta en usko, että sellaista ihmistä löytyy tai sitten hänellä on mielenterveysongelmia. Herkät ihmiset näihin tauteihin eniten sairastuu. Ihmettelen miksen jo minäkin ole sairas? Kaikille asioille voi tehdä jotain ja tottakai myös tällekkin. En tarkoita itsemurhaa, koska se olisi muille ihmisille aivan hirveää, vaikka mun vanhemmat onkin sairaita silti ne aidosti rakastaa mua niin, kun mun entinenkin, vaikka se puhuu ja ajattelee musta nyt ties mitä väärien lääkkeiden ja diagnoosin takia. Itseni hyvinvointia mä en laske enää mihinkään. Ei se saa mua itkemään. Muiden pahoinvointi saa mut itkemään ja se tuntuu pahalta, kun ei pysty auttamaan niitä ihmisiä, joista oikeasti välittää, mutta se asia minkä mä voi tehdä on alkaa juomaan ja sitä kautta sairastua. Sen jälkeen minäkin olen yhtä onnellisen tietämätön ja taas on maailmassa yksi ihminen vähemmän, joka muista välittää.
Vanhemmillani on nyt mania ja minä näytän nyt erittäin huonolta ihmiseltä, kun en jaksa mitään, kun mua ei kiinnosta mikään. Olen asiasta puhunut monta kertaa, mutta kaikki tilanteen itsekokeneet tietävät, ettei se mitään auta. Pitää vaan koittaa jaksaa jatkuvien syytösten alla ja olla jatkuvasti varuillaan ja toivoa, ettei mitään pahaa tapahtuisi.
Tyttöystäväni menetin hänen sairautensa takia. Luultiin molemmat, että hän sairasti masennusta, mutta, kun hän alkoi syödä masennuslääkkeitä hän kärsi aluksi hypomaniasta ja sen jälkeen maniasta. No en mä sitä sillein tajunnut, mutta molemmat ajateltiin, että sivuvaikutukset on niin pahat, että lääkettä pitää alkaa vähentää ja lopulta kokonaan lopettaa. No hän yritti kuitenkin tappaa itsensä masennuslääkkeillä ja siitä alkoi sen suhteen kivulias pitkä kuolema.
Tällä hetkellä hänellä on erittäin paha mania masennuslääkkeiden syömisen takia. Kukaan ei usko, että hänellä on mielenterveysongelmia. 11 vuotta masennusta, neljä itsemurhayritystä ja viiltely eivät näköjään ole oikein mitään. Itselläni alkoivat hälytyskellot soimaan heti erottuamme, eikä erollemmekaan ollut mitään kunnollista syytä. Hänellä ei kuulemma ollut enää tunteita, eikä kuulemma ole ollut enää pitkään aikaan. Tarkemmin sanottuna sen jälkeen, kun yritti itsemurhaa masennuslääkkeillä. Kun sain häneltä viestejä, että minun pitäisi hakea hoitoa. Sinun takiasi olin ainoastaan sairas. Ei ole koskaan ollut näin hyvä olo. Yrität manipuloida minua. On agressiivinen, vihaa minua kuulemma koko sydämmestään. Valehtelee, eikä voi ikinä sanoa miksi on jotain mieltä, eikä hän välitä mistään ja, kun mietin mitä hän on minulle kertonut ja mitä suhteemme aikana on tapahtunut. On erittäin selvää, että hänellä on mielenterveysongelmia. Pahintahan tässä on se, ettei hän oikeasti halunnut erota ja kun mania joskus loppuu ja vaihtuu masennukseksi pelkään, että hän jää ongelmiensa kanssa ihan yksin. Voi hän myös yrittää itsensäkin tappaa tai tauti voi mennä psykoottiseksi. Kaikki on elämässä mahdollista.
Eli en voi siis auttaa ketään, eikä kukaan voi auttaa minua. Mä kaipaisin ihmistä joka ymmärtäis mua, mutta en usko, että sellaista ihmistä löytyy tai sitten hänellä on mielenterveysongelmia. Herkät ihmiset näihin tauteihin eniten sairastuu. Ihmettelen miksen jo minäkin ole sairas? Kaikille asioille voi tehdä jotain ja tottakai myös tällekkin. En tarkoita itsemurhaa, koska se olisi muille ihmisille aivan hirveää, vaikka mun vanhemmat onkin sairaita silti ne aidosti rakastaa mua niin, kun mun entinenkin, vaikka se puhuu ja ajattelee musta nyt ties mitä väärien lääkkeiden ja diagnoosin takia. Itseni hyvinvointia mä en laske enää mihinkään. Ei se saa mua itkemään. Muiden pahoinvointi saa mut itkemään ja se tuntuu pahalta, kun ei pysty auttamaan niitä ihmisiä, joista oikeasti välittää, mutta se asia minkä mä voi tehdä on alkaa juomaan ja sitä kautta sairastua. Sen jälkeen minäkin olen yhtä onnellisen tietämätön ja taas on maailmassa yksi ihminen vähemmän, joka muista välittää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tyttöystäväsi jo elää uutta elämäänsä uuden poikaystävänsä kanssa........samaa asiaa toistat täällä yhä uudelleen ja uudelleen. " Pahintahan tässä on se, ettei hän oikeasti halunnut erota ja kun mania joskus loppuu ja vaihtuu masennukseksi pelkään, että hän jää ongelmiensa kanssa ihan yksin." Hänellähän on uusi poikaystävä, asia ei enää edes kuulu sinulle.
Ja jos suvussasi on noin paljon bipoutta niin kait sinut on tarkkaan tutkittu? Aikamoinen sattuma; molemmilla vanhemmillasi on bipo ja heidän vanhemmillaan samoin...hmm.......ja exällä on kuin m yöksin exän vanhemmilla...
"...vaikka mun vanhemmat onkin sairaita silti ne aidosti rakastaa mua niin, kun mun entinenkin, vaikka se puhuu ja ajattelee musta nyt ties mitä väärien lääkkeiden ja diagnoosin takia" Miten sinun on niin vaikeata uskoa ettei exäsi rakasta sinua?
Mä voisin tähän sanoa, ettei koskaan voi tietää, koska bipo exä ei oikeesti enää rakasta. Se että exä jo elää uuden partnerin kanssa on itsestään selvyys, jos exä on bipo ja maniassa - se suorastaan kuuluu taudin kuvaan. Sekin kuuluu taudinkuvaan, että kun mania alkaa, niin rakkaus omaa partneria kohtaan loppuu täydellisesti ja vaihtuu vihaksi ja halveksunnaksi. Sitä mennään niin lujaa ja korkealla ...
Jos nimimerkin kuhan_kirjotin_ exä on oikeasti maniassa, niin hän kirjoittaa täyttä asiaa. On se vain niin kummallista, kuinka niin monen on tätä niin vaikea käsittää.
Toi "rakastaa, en ole enää aikoihin/en ole koskaan rakastanutkaan-pelleily kuuluu bipouteen". Mä en kyllä enää ole varma siitä, onko mikään biposairaan tunne koskaan oikea ja todellien, vai kaikki
vain harhaa, niin hyvässä kuin pahassa.
stooria vähän eri vivahteinhan on ollut täällä useaan eri otteeseen.
On aivan normaalia että nuori nainen seurustelee, on hänellä sitten bipo tahi ei. Ja se seurustelukumppani nuorilla aika usein vaihtuu....
Niin tietty suhteet päättyy ja uudet alkaa. Mutta maaninen lähtö suhteesta on niin selkeästi sairauden aiheuttamaa, että sitä vain ei enää "jos on bipoista kokemusta" voi ottaa todesta. Kuka on läheltä joutunut seuraamaan maanikkoa tai itse tullut useaan kertaan jätetyksi tunnistaa "ne oireet" - Se vaan ihmetyttää kovasti, kuinka ulkopuoliset ei huomaa mitään. Ne uskoo kaikki maaniset höpötykset jätetyn partnerin hirveydestä ja kannustavat jopa vielä uutta suhdetta. Tämä uusi suhde sitten yleesä kai osoittautuu samanlaiseksi kuplaksi kuin mitä koko maniakin oli ollut.
tämä joka kertoi eksästä.. olis voinu puhuu vaikka musta, kuulosti todella tutulta, ja pahalta että minäkin olen noin tehnyt,,, jos haluu jubailla niin vois vaik meses???