Suomen talous on toipunut viime vuoden finanssikriisistä nopeasti, valtiovarainministeriö sanoo. Ministeriö nosti tuoreessa suhdannekatsauksessaan arviotaan kansantalouden kasvusta.
Valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen mukaan talous kasvaa tänä vuonna 3,2 prosenttia ja ensi vuonna 2,9 prosenttia. Vuonna 2012 talouskasvua kertyy tämänhetkisen arvion mukaan 2,7 prosenttia.
Syyskuussa valtiovarainministeriö arvioi talouskatsauksessaan, että kansantalous kasvaa kuluvana vuonna noin kaksi prosenttia ja kiihtyy ensi vuonna vajaaseen kolmeen. Vuoden 2012 kasvuksi arvioitiin syksyllä 2,5 prosenttia.
Valtiovarainministeriö kertoo, että työllisyys on parantunut odotettua enemmän. Maailmantalous ja maailmankauppa kasvavat nopeasti, ja Suomen tärkeät kauppakumppanit Saksa ja Ruotsi vahvistuvat, vaikka Euroopan kasvu muuten on hidasta.
Kaikki hyvä tapahtunut persu bolsevikkien vastustuksesta huolimatta. Kiitos Kepu!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.