Menin Etelä-Suomen taajamassa taksilla linja-autoasemalle ja sitten Lappiin linja-autolla. Sanoin tilauskeskukseen että mukanani on sukset. Tilauskeskus selitteli että ei he mistään autojen suksiluukuista tiedä.... no lähettivät sitten pikkubussimallisen. Enkä sitäkään ymmärrä, että otettiin 6 euroa lisämaksua kun tilasin taksin illalla seuraavaksi aamuksi, jotta saan taksin varmasti ja olen oikeaan aikaan linjuriasemalla. Eikö ennakkotilauksesta pitäisi saada alennusta, kun olisi tiedossa varma kyyti jollekin autolle eikä sen kuskin värjötellä jonossa taksitolpalla?
Paluumatkalla taksijonossa meinasi olla vaikeuksia kun ei kuski autosta suksiluukkua löytänyt tai osannut avata, ja sitten tunki sukset farkun takapenkin yli kattoa myötäillen melkein kojelaudan päälle saakka.
Ja kerran aiempana talvena piti oikein autoa vaihtaa kun tolpan jonosta eka kuski ei suksia kyytiin hyväksynyt.
Kyllä se vaan on niin, että Etelä-Suomessakin sukset ovat sen verran vakiomatkatavaraa lentoasema-, linja-autoasema- ja rautatieasemaliikenteessä, että takseina käytettävien automallien vakiovarusteena olisi hyvä olla suksiluukku!
Paluumatkalla taksijonossa meinasi olla vaikeuksia kun ei kuski autosta suksiluukkua löytänyt tai osannut avata, ja sitten tunki sukset farkun takapenkin yli kattoa myötäillen melkein kojelaudan päälle saakka.
Ja kerran aiempana talvena piti oikein autoa vaihtaa kun tolpan jonosta eka kuski ei suksia kyytiin hyväksynyt.
Kyllä se vaan on niin, että Etelä-Suomessakin sukset ovat sen verran vakiomatkatavaraa lentoasema-, linja-autoasema- ja rautatieasemaliikenteessä, että takseina käytettävien automallien vakiovarusteena olisi hyvä olla suksiluukku!
Vastaukset 15
Vanhimmat
osaa itse hiihtääkkään,niin eihän silloin voi odottaakkaan palvelua jos on ne sukset mukana. Pakutaksissa laittavat sukset liukuovesta kyytiin poikittain ja painavat napista oven kiinni sillä seurauksella että sukset on entiset.
hyvä varuste. Mutta mersuun se olisi maksanut paljon, oliko peräti 700,-. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana kuljettanut suksia alle 5 kertaa niin ei oikein raskinut ottaa sitä..
On lisäpalvelu, jolla asiakas varmistuu että saa auton haluttuun aikaan. Monet ei siitä reilun 6 euron maksusta itke....köyhät kyllä.
Ei minun talous 6 eur lisämaksuun kaadu, mutta en ymmärrä perustelua että se olisi lisäpalvelu. Siis minähän taksin tilaajana tarjoan taksille varman keikan - minunhan pitäisi saada siitä alennusta!!!!
P.S.
Jos suksiluukku on Mersuun liika kallis, niin voi ostaa Skoda Suberbin jossa suksiluukku on vakiona!
Suksien kanssa matkustava voi tilata keskuksesta farmarimallisen auton, joista suurimmasta osasta löytyy kyllä takapenkkien kaatomahdollisuus. Skodasta taitaa löytyä ihan suksiluukku, volvoista kaatuu keskimmäinen penkki erikseen, mersuissakin saa takapenkit kaadettua.
Ei kannata kuitenkaan kuvitella, että suksien kanssa samaan autoon mahtuu kuljettajan lisäksi neljää matkustajaa, riippuen noista takapenkkien järjestelymahdollisuuksista voi mahtua 1-3hlöä.
Ja ennakkotilaus on lisäpalvelu mm. seuraavista syistä:
- Keskus säilyttää sitä tilausta vaikka useamman vuorokauden ajan ja tarjoaa sitä autolle vasta kun enakkon aika lähestyy
- Ennakkotilauksessa saat itse päättää, milloin auto on sinua noutamassa. Ei tarvitse esim. kiireellisessä lähdössä stressata sitä taksin tilaamista, eikä tarvitse miettiä kauanko sillä kestää ajaa tolpalta ilmoittamaasi osoitteeseen. Se on paikalla viimeistään siihen aikaan, jolloin olet sen halunnut saapuvan.
- Ennakkotilausta ei pääsääntöisesti tarjota autoille esim. edellisen illan aikana (jotta voivat varautua tms.) vaan se laitetaan jakoon autoille pääsääntöisesti 10-20min ennen ilmoittamaasi aikaa. Tällä varmistetaan, että joku auto varmasti ehtii ottaa tilaukseen ja ehtii myös hyvissä ajoin paikalle. Usein se taksi odottaa pihassa sen 5-10min ennen ilmoittamaasi aikaa ja mittarinhan saa laittaa päälle aikaisintaan siihen kellonaikaan, jolloin olet auton halunnut olevan pihassa. Tuo 6,40€ on korvaus mm. tästä odotusajasta.
- Ennakkotilausmaksu 6,40€ siis varmistaa, että saat varmasti auton ja nimenomaan sinun pyytämänä ajankohtana. Jos auto on myöhässä, ei ennakkotilausmaksua saa periä. Ja kellonaika katsotaan taksamittarista, ei esimerkiksi asiakkaan rannekellosta. Ja jokatapauksessa ennakkotilaukset menevät etusijalle muihin tilauksiin nähden, eli vaikka auto olisikin myöhässä (tilausruuhkaa alueella), niin ne muut jäävät vielä odottamaan taksiaan kun ennakkoon autonsa tilannut saa sen ensimmäisenä.
Hiidä homo himaas saatanan jänkhä joonas.
Jos tuut stadissa mun kyytiin suksines työnnän ne sporan alle prkl....
"Suksien kanssa matkustava voi tilata keskuksesta farmarimallisen auton, joista suurimmasta osasta löytyy kyllä takapenkkien kaatomahdollisuus."
No enpä ole vielä tavannut farmariautoa, jossa takaselkänojat eivät kääntyisi !
Taksimiehen jonka selkä ei taivu.
No hyvä jos et ole tavannut, voinemme sitten tehdä oletuksen, että farkku-attribuutilla saa keskuksen kautta varmasti auton, jossa takapenkit kaatuvat. Löytyiskö muuta oleellista huomautettavaa?
Olen viestiketjun aloittaja, tämä keskusteluketju joutaa jo päättyä.....
Minulle on nyt 2 kertaa osunut Etelä-Suomessa kohdalle taksifarkku, jossa ei ole suksiluukkua eikä takapenkki tai takapenkin puolisko kaadu alas. Vastaavassa yksityisautossa on luukku tai kaatuva penkki.
Siis tämä ei ilmeisestikään ole autotekninen asia, vaan palveluhaluasia.
...jos tilaat vaikka putkimiehen huomenaamuksi sovittuun aikaan, niin putkimiehen pitää maksaa sinulle että saa tehdä töitä.....kummallista....
Kuljettaako farmaritaksi sontasäkkejä ravitallilta mamman kasvimaan reunaan jos mamma maksaa sen mitä taksamittariin tulee kaikkine lastauksineen ja purkuineen.
hoitaa noi kuljetukset
Kyllä tämä lisämaksu taitaa olla taksimiesten omaa keksintöä....
Muilla aloilla ennakkotilauksesta saa yleensä tai aina alennusta, olipa ne sitten palveluja (lentoliput, laivaliput, hotellit,...) tai tilattavia tavaroita (talopaketit, kesämökkihirret,...). Ja sitten viime hetken ylimääräisiä myydään taas alennuksella.
Minkä lisävarmuuden ennakkotilaus antaa auton saantiin jos se pannaan "jakoon" hetki ennen määräaikaa? Onko mitään takuuta että autoja on vapaana, ja ehtiikö mikään auto enää ajaa kohdeosoitteeseen?
Eikö se pitäisi panna "jakoon" heti kun tilaaja tekee tilauksen, silloin joku auto saisi varman keikan ja tilaaja auton varmasti?
Valtioneuvoston asetus
taksiliikenteen kuluttajahinnoista
Annettu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 2010
6 §
Lisämaksut
Kuljetuksesta saadaan periä seuraavat lisämaksut:
1) enintään 6,40 euron suuruinen ennakkotilausmaksu
silloin, kun kuljetus on tilattu
vähintään 30 minuuttia ennen asiakkaan ilmoittamaa
lähtöaikaa;
2) lentokenttälisä, joka on enintään yhtä
suuri kuin se maksu, jonka taksi joutuu maksamaan
päästäkseen lentokentällä matkustajaterminaalin
alueelle noutamaan asiakasta;
3) enintään 14,00 euron suuruisen avustamislisä,
jos asiakas tarvitsee avustamista ja
kuljettaminen edellyttää autoa, joka täyttää
kaluston esteettömyyttä koskevat, taksiliikennelain
(217/2007) 2 §:n 6 kohdan mukaiset
vaatimukset;
4) tavarankuljetuslisä:
a) enintään 2,50 euron suuruisena isokokoisten
esineiden ja kotieläimien kuljettamisesta;
b) enintään 26,00 euron suuruisena asiakkaan
kuljettamisessa tarvittavien paarien
noutamisesta ja asentamisesta autoon ennen
varsinaisen kuljetuksen alkua.
Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua
ennakkotilausmaksua ei kuitenkaan saa periä:
1) sosiaalihuoltoasetuksen (607/1983)
9 §:ssä tarkoitetuista kuljetuksista;
2) vammaisuuden perusteella järjestettävistä
palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen
(759/1987) 4, 5 ja 6 §:ssä tarkoitetuista
kuljetuksista;
3) kehitysvammaisen erityishuollosta annetun
lain (519/1977) 39 §:ssä tarkoitetuista
kuljetuksista;
4) sairausvakuutuslain (1224/2004) 4 luvun
1—5 §:ssä tarkoitetuista kuljetuksista;
5) kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista
ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain
(566/2005) 15 §:ssä tarkoitetuista kuljetuksista;
6) kansaneläkelain (568/2007) 61 §:ssä tarkoitetuista
kuljetuksista.
Edellä 1 momentin 4 a kohdassa mainittua
tavarankuljetusmaksua ei kuitenkaan saa periä
matkustajan kooltaan tavanomaisista matkatavaroista
eikä liikkumisesteisen henkilön
välttämättömistä apuvälineistä kuten pyörätuolista,
rollaattorista tai opas- tai avustajakoirasta;
Muiden kuin tässä asetuksessa säädettyjen
lisämaksujen periminen ei ole sallittua.