Olen 21 vuotias miehenalku (tätä menoa loppu) ja viimiset viisi vuotta on mennyt aivan päin vittua. Ylä asteen jälkeen menin ensimmäiseen amikseen ja olin siellä n.puoli vuotta kunnes lopetin sen kiinnostuksen puutteen ja erittäin huonon luokan takia. Sen jälkeen tuli ahdistus oireet joita tosin oli jo vähän aikaisemminkin mutta nyt paljon pahempana. Outoja sellaisia kuin äärimmäinen hygienia pakko, pelkäsin että tietokoneeni tai muu asia joka helpottaa oloani hajoaa ja siihen liittyi myös täydellisyyden tavoittelua.
Sitten n.17ikäisenä aloin käydä nuorten puolella psygologin vastaan otolla. Vitun moinen virhe! Taisi olla narsisti. Aluksi oli kyllä hyvin ymmärtäväinen mutta myöhemmin hän alkoi kai turhautua kun hänen laimea ¨psyykkaus¨ ei toiminut. Hän ei kuunnellut mitään vaan ohimennen nyökytteli ja heitti aivan paskoja kommentteja ja hän ei myöskään muistanut ikääni tai mitään muutakaan koko kolmen vuoden aikana jona tapasimme. Tänä aika olin kymppiluokalla ja myöhemmin kokeilin aloittaa taas ammattikoulun. Noh sitten alkoi massiivinen jännitys oire. Joka päivä ennen koulua jouduin käymään kolme kertaa vessa kun meni maha niin sekaisin ja koko ajan oli toinen vanhemmista kiljumassa kuten: Myöhästyt taas! Lennät ulos kun myöhästelet! Yritä nyt saatana! Maha jännitys oireisiin liittyi myös kovaa kipua joka aiheutti aivan järkyttävää hikoilua enimmäkseen kainaloista johon ei auttanut yksikään antiperspirantti. Kolmen kuukauden sinnittelyn jälkeen loppui sekin koulu.
Eli tähän mennessä oli siis kaikki edellä mainitut oireet ja ikää 18v. Nyt siis takaisin kympille. Vähän ajan jälkeen vanhempien saatanallisen painostuksen takia taas amikseen mutta eri linjalle. Noh helvettihän siitä alkoi kun edellinen koulu jätti minulle koulu trauman jota vanhemmathan ei pysty tietänkään käsittämään. Joka saatanan päivä alkoi paniikki kohtauksella ja joka koulupäivän jälkeen olin niin kiihtynyt ja samaan aikaan rättiväsynyt jännityksestä että seuraavan päivän ajattelu sai itkun kurkkuun. Stäkin kestin vain pari kuukautta.
Kaiken tämän jälkeen olen ollut vain välillä jollain kelan paska kursseilla jotka eivät täytä yhtäkään lupausta. Sanovat aina että otetaan kaikki ongelmat ja rajoitteet huomioon mutta todellisuudessa jos et pysty mihin normaalit ihmiset pystyvät niin huutoahan siitä tuli ja samaan aikaan työkkäri hengittää niskaan.
Nyt siis olen 21v,asun vanhempieni luona, ei ole ajokorttia, en ole käynyt armeijaa, ei ole kavereita, ei ole ammattia, ei ole työtä. Kärsin tällä hetkellä yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, vitun pahoista uni ongelmista, migreeneistä ja tietenkin vanhemmistani (vitun kusipäitä molemmat).
Olen yrittänyt hakea apua psygologeilta, siis muiltakin kuin siltä ensimäiseltä, olen käynyt kaiken laisia kursseja ja ryhmä terapiaakin olen kokeillut. Voisin käydä jonkinlaista koulua mutta en 8h päiviä tai nuorten kanssa opiskelua. Työtäkin voisin tehdä mutta kun sielläkin on pakko olla 8h ylityöt niin ei sitten sitäkään.
Välillä mietin ihan tosissaan itseni tappamista mutta en ole tehnyt sitä koska jopa näinkin kurjassa paskassa mitä kutsun elämäksi löydän sentään jotain mistä nauttia. Kohta tosin ei ole muuta vaihtoehtoa kun en saa apua mistään, vanhemmilta on turha toivoa muuta kuin haukkuja.
Joten mitä helvettiä tässä voi tehdä!? Olen aivan umpikujassa ja en pysty elämään enää normaalia elämää koskaan. Voiko näinkin henkisesti rampa ihminen selviytyä?
Ps. Tarkoitus ei ole valittaa mutta olen aivan toivoton tällä hetkellä...
Sitten n.17ikäisenä aloin käydä nuorten puolella psygologin vastaan otolla. Vitun moinen virhe! Taisi olla narsisti. Aluksi oli kyllä hyvin ymmärtäväinen mutta myöhemmin hän alkoi kai turhautua kun hänen laimea ¨psyykkaus¨ ei toiminut. Hän ei kuunnellut mitään vaan ohimennen nyökytteli ja heitti aivan paskoja kommentteja ja hän ei myöskään muistanut ikääni tai mitään muutakaan koko kolmen vuoden aikana jona tapasimme. Tänä aika olin kymppiluokalla ja myöhemmin kokeilin aloittaa taas ammattikoulun. Noh sitten alkoi massiivinen jännitys oire. Joka päivä ennen koulua jouduin käymään kolme kertaa vessa kun meni maha niin sekaisin ja koko ajan oli toinen vanhemmista kiljumassa kuten: Myöhästyt taas! Lennät ulos kun myöhästelet! Yritä nyt saatana! Maha jännitys oireisiin liittyi myös kovaa kipua joka aiheutti aivan järkyttävää hikoilua enimmäkseen kainaloista johon ei auttanut yksikään antiperspirantti. Kolmen kuukauden sinnittelyn jälkeen loppui sekin koulu.
Eli tähän mennessä oli siis kaikki edellä mainitut oireet ja ikää 18v. Nyt siis takaisin kympille. Vähän ajan jälkeen vanhempien saatanallisen painostuksen takia taas amikseen mutta eri linjalle. Noh helvettihän siitä alkoi kun edellinen koulu jätti minulle koulu trauman jota vanhemmathan ei pysty tietänkään käsittämään. Joka saatanan päivä alkoi paniikki kohtauksella ja joka koulupäivän jälkeen olin niin kiihtynyt ja samaan aikaan rättiväsynyt jännityksestä että seuraavan päivän ajattelu sai itkun kurkkuun. Stäkin kestin vain pari kuukautta.
Kaiken tämän jälkeen olen ollut vain välillä jollain kelan paska kursseilla jotka eivät täytä yhtäkään lupausta. Sanovat aina että otetaan kaikki ongelmat ja rajoitteet huomioon mutta todellisuudessa jos et pysty mihin normaalit ihmiset pystyvät niin huutoahan siitä tuli ja samaan aikaan työkkäri hengittää niskaan.
Nyt siis olen 21v,asun vanhempieni luona, ei ole ajokorttia, en ole käynyt armeijaa, ei ole kavereita, ei ole ammattia, ei ole työtä. Kärsin tällä hetkellä yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, vitun pahoista uni ongelmista, migreeneistä ja tietenkin vanhemmistani (vitun kusipäitä molemmat).
Olen yrittänyt hakea apua psygologeilta, siis muiltakin kuin siltä ensimäiseltä, olen käynyt kaiken laisia kursseja ja ryhmä terapiaakin olen kokeillut. Voisin käydä jonkinlaista koulua mutta en 8h päiviä tai nuorten kanssa opiskelua. Työtäkin voisin tehdä mutta kun sielläkin on pakko olla 8h ylityöt niin ei sitten sitäkään.
Välillä mietin ihan tosissaan itseni tappamista mutta en ole tehnyt sitä koska jopa näinkin kurjassa paskassa mitä kutsun elämäksi löydän sentään jotain mistä nauttia. Kohta tosin ei ole muuta vaihtoehtoa kun en saa apua mistään, vanhemmilta on turha toivoa muuta kuin haukkuja.
Joten mitä helvettiä tässä voi tehdä!? Olen aivan umpikujassa ja en pysty elämään enää normaalia elämää koskaan. Voiko näinkin henkisesti rampa ihminen selviytyä?
Ps. Tarkoitus ei ole valittaa mutta olen aivan toivoton tällä hetkellä...
Vastaukset 28
Vanhimmat
olen 20 vuotias tyttö ja sinun tilanne kuulostaa surulliselta. Onko muita sukulaisia ko vanhemmat joille voit uskaltaisit avata suuta? Toivotan sulle tsemppiä ja muista että toivoa on parempaan.olen itse myös huonossa tilanteessa ja tarvittisin varmaanki vertaistukea jolle jutella asiasta.en halua antaa periksi niin älä siekään! Mie olen ainaki yks joka jaksais kuunnella sinua. ja niin hyvää joulua
ehkä kuulostan teennäiseltä paskalta ja sitä varmaan olenki mutta en tässä asiassa.
Harmi vaa että ei ole tai sitten en oo törmänny semmosii.Tää vuos sais kyl loppua jo,tuntuu että viime vuodet on menny huonompaa suuntaa yrityksistä huolimatta.Ens vuos on pakko olla parempi,ei oo muuta vaihtoehtoa.
Siis vanhemmilleni en voi avata suutani. Olen kokeillut ja ei ne ymmärrä ja miten ne voiskaan ymmärtää kun ovat terveitä. Aina jouluisin tekisi lähteä pois kotoa vaikka hotelliin kun kolmen päivän siivous urakka ja kun pääsen nykyisestä työharjoittelu paikasta himaan niin pitäisi jaksaa siivota koko loppu päivä. Koko urakkahan on siis pelkkää kiroilua ja huutamista ja ovien paiskomista (vihaan ovien paiskomista). Joulu on ihan ok kun siinä on oma tunnelmansa vaikka yksin olisikin mutta sitä edeltävät päivät ovat yhtä HELVETTIÄ.
Esimerkki tästä päivästä: Nukuin todella huonosti ehkä 4h. Jouduin siivoamaan vessoja työpaikalla (hyi vittu) ja muutenkin koko päivä oli kiireinen. Kun menin bussilla himaan niin sinne rupesi lappaamaan niin paljon porukkaa tai siis koululaisia että bussi oli niin täynnä ettei sinne mahtunut enää ketään ja itselläni tuli ahtaan paikan kammo joten jäin 3km aikaisemmin ja kävelin kun ei kiinnostanut olla bussissa. Koko matkan ajattelin että kohta pääsen nukkumaan päikkärit. Ja vitut lumitöihinhän minä jouduin ja tässä vaiheessa siis painotan että olin nukahtaa seisaalleni. Kun menin ottamaan päikkäreitä rupesi imuri huutamaan kiroilun säestyksellä. Joten ei oikein uni tullut. Siinä sitten joiduin aivan vitun väsyneenä koko loppupäivän kuunella sitä riehumista mitä he siivoomiseksi kutsuvat.
NÄMÄ JOULUA EDELTÄVÄT PÄIVÄT ON AINA JOLLAIN LAILLA TODELLISIA KOETTELEMUKSIA JOKA PERKELEEN VUOSI. Vaikka en alkoholia käytä mutta jos huominen on yhtä ihana kuin tämä päivä nin lähtee muuten pullosta korkki.
Ps. Ai niin hyvää joulua! Ilman sarkasmia...
Lääkärin pitäisi tehdä sinulle kuntokartoitus ja katsoa oletko työkykyinen ollenkaan. Ainakin sinulla tuntuu olevan todella kova stressi. Ja väsymys tietysti pahentaa sitä ja epätoivo syvenee ja syvenee. Siinä käy huonosti jos asioihin ei puututa ajoissa.
Jos pääsisit vaikka osa-aikatyöhön, missä työpäivät olisi lyhempiä tai työpäiviä ei olisi kuin muutama/vko, saisit kuitenkin rahaa muuttaa omaan asuntoon. Sitten ei tulisi riideltyä niin paljon vanhempienkaan kanssa kun saisit omaa rauhaa.
Hei,
Onko sulla uniongelma vai oletko kiinni tietsassa?
Jos ongelma on se, että uni ei tule tai se että herää kesken unien, mee lekuriin, jotta saat jotain lääkettä tohon uniongelmaan, sillä pitkäaikainen väsymys kyllä pistää ihmisen pään sekasin ja tekee vaikka mitä oireita.
Jos unen puute johtuu siitä, että olet kiinni tietsassa, pelissä tai foorumeilla, niin siihen ei ole muuta keinoa kuin omatahto, eli sun on itse laitettava itselles rajat sen koneen käytön kanssa, sillä kuten jo edellä sanoin unenpuute tekee vaikka mitä oireita ja ongelmia. Katsoin jost jokuaika sitten sellasen dokumentin, kun "Väsymys tappaa" oli aika pahaa jälkee mitä unenpuute saa aikaseksi.
Toi uniasia olis niinku mun mielestä se eka juttu joka sun pitäs saada kuntoon ja sitten alkaa pääkin toimiin paremmin ja voit alkaa miettiin niitä muita ongelmia, että miten niiden kanssa edetä.
Tosta opiskelusta vielä, semmonen juttu, että ei koulu oo ainoo paikka jonka kautta voi saada ammatin on myös oppisopimus koulutus jospa sellanen sopisi sulle paremmin ja jos et tykkää ihmisten parissa työskennellä niin älä edes harkitse sellasii aloja joissa on paljon kontakteja. On niitä sellasii yksinäisii ja itsekseen tehtävii töitäkin, kuten arkistointi, museotyö, jotkin vatastotyöt ja paljon muuta.
Ei se elämä sulla tähän lopu se on vasta alussa. Ja älä ota ittees niistä sun vanhemmista ne ei vaan tajuu, että tekee sulle huonosti kun luulevat että tekevät hyvin, kain sä sen tiedät että ne ajattelee vaan sun parasta mutta ne ei tiedä miten se pitäs tehdä ja tekee sen niin kuin niillekin on aikoinaan tehty.
Vielä se elämä sullekin hymyilee :)
Moikka,
Oletko sinä aloittaja käynyt jossain kunnon terapiassa? Siis ei missään ryhmäterapiassa tai jossain työllistysprojektipiiskauksessa vaan kunnollisessa terapiassa, jossa voisi selvittää asioitaan perusteellisesti ja rauhassa?
Nuo jännitykset ja ahdistukset somaattisine oireineen kaikkineen, mistä kerroit, kuulostavat kyllä aika kovan luokan jutuilta. Kunnon apuahan niihin tarvitsisit. Jotkut self-helpit ja "hyvät" neuvot ei välttämättä tällaisiin paljon (yhtään) auta, sitä mieltä itse olen (oman kokemuksen ja muutoin nähdyn ja koetun perusteella). Toisaalta apua voi kyllä hankaliinkin ongelmiin saada, mutta sen tulee olla kunnollista hoitoa eikä jotain sinne päin huitelua, joka loppuu ennen alkamistaan tai on muuten mitä sattuu.
Niin kuin joku sanoi, niin kannattaisi ehkä ensimmäisenä miettiä sitä, oletko ylipäätään työkykyinen, vai tarvitsisitko ennemmin sairaslomaa ja sen turvin jotain kunnollista apua, kuntoutusta. Minusta kertomasi kuulostaa kyllä siltä, että tappelet todella raskaiden juttujen kanssa arkeasi eteenpäin, yrität aika sissinä toimia ja tehdä, vaikka on melkoisia vastoinkäymisiä, paitsi mielenterveytesi myös ympäristösi kanssa. Harva (jos kukaan) jaksaa sellaista.
Olisitko sitten halukas itse esim. muuttamaan pois kotoasi, jos ja kun porukoidesi kanssa on noin hankalaa, jos he toimivat paskamaisesti ja välinpitämättömästi sinua kohtaan eivätkä tue ja ymmärrä vastoinkäymisissäsi...? Olisiko omilleen muuttaminen paras ja ehkä ensimmäinen ratkaisu siihen? Mitä käytännön esteitä tms. vaikeuksia siihen liittyisi?
No muuttaminen olisi ihan hyvä mutta siitäkin tulee rankasti tressiä ja vaikeuksia kun joutuu kaikenlaisia raha hakemuksia tekemään. Tulot tippuvat myös tietenkin minimiin ja eletään kädestä suuhun. Kun asun nyt vanhempieni luona olen rahallisesti ihan ok kunnossa. Kyllä täällä kotonakin vielä voi asua kunhan nuo ¨valaat¨ eivät rupea vaikeuttamaan elämääni. Vuoden tai 1,5v asun kotona ja sitten lähden.
En vaan enää jaksa kun ihmiset jotka eivät tiedä minusta mitään sanovat että ota itseäsi niskasta kiinni ja selittävät kuinka noin ei saa tehdä. Muutenkin kaikki painostus mitä tulee joka suunnasta oikeasti tappaa minut kohta. Siis yritän ihan tosissaan mennä ajoissa ja hoitaa asioitani mutta kun se on niin älyttömän vaikeaa. Ongelma on siinä kun minun yritykseni näyttää muiden silmissä ihan mitättömältä kun eivät tiedä mitä käyn joka päivä läpi ja kun se ei ole muille niin vaikeaa ollenkaan.
Olin tänään taas vaihteeksi rättiväsynyt ja oksetti sen takia ja en pystynyt menemään työharjoitteluun. Sain itkukohtauksen kun toi vitun läski natsi sialla (isällä) oli vapaa päivä ja sekin vaan vittuili kun en mennyt. Kokosin itseäni puoli tuntia ja kun rupesin voimaan paremmin niin soittivat työharjoittelu paikalta ja syyttelivät oikein kunnolla kun en tullut ja sieltä tuli kaikenlaista kuten ei näitä asioita näin hoidella, menet lääkäriin ja hommaat sitten sairaspäivä todistuksen ja toimitat sen työ harjoittelu paikan pomoille, työharjoittelun järjestäjälle, työkkäriin. Ota itseäsi niskasta kiinni! eihän se päivä ole kuin 4tuntia, kumpi on parempi homehdut kotona vai tulet tänne. Tilitys jatkui puoli tuntia.
En liioittele yhtään tai angstaa. YKSIKIN TÄMÄN LAINEN PÄIVÄ TÄLLE VIIKOLLE JA TAPAN ITSENI!!!
Tekisi vitusti mieli tehdä se vaikka saatana saman tien...
Koita ottaa rennosti
Kuvauksesi kuulostaa kyllä aika tragikoomisilta, siis tuo miten vastoinkäymisten päälle sataa ympäriltä pahimmassa tapauksessa vain kunnolla lisää sitä itseään... On hyvin ymmärrettävää, että sellainen tuntuu paskamaiselta ja epäoikeudenmukaiselta. Mutta älä nyt itseäsi hengiltä ota sen takia kuitenkaan. Yritä olla välittämättä ihmisten puheista, kun eivät ne ilmeisimmin ymmärrä tilannettasi kovinkaan hyvin, jos yhtään...
Et vastannut uteluihini terapiasta... En tiedä, millaisia hoitokontakteja sinulla on ollut ja on, mutta ehkä olisi hyvä, jos voisit miettiä jonkun sellaisen (lääkärin/terapeutin tms.) kanssa, miten koko tilannetta ja asioita pitäisi lähteä ratkomaan.
Omilleen muuttamisesta varmaan tulee vähän stressiä, mutta toisaalta tulee sitten myös vapaus, kun voit elää omilla ehdoillasi. Jos haet ne tuet, mitkä voit saada, niin sitten sinulla on ainakin ne, ei tarvitse ehkä olla niin riippuvainen vanhemmistasi tms. Ei sellaista muutosta tietty liian hätäisesti kannata repäistä, vähitellen ja rauhassa suunnitellen ja toteuttaen varmaan menee vaivattomammin. Ensimmäiseksi tärkeää olisi kuitenkin varmaan se, että saat jotain apua noihin ahdistuksiin ja toisaalta myös ympäröiviin olosuhteisiisi. Jos joudut psyykkisten vaikeuksiesi lisäksi kohtaamaan koko ajan arjessasi ja ympäristössäsi tilanteeseesi nähden liian kovia vaatimuksia ja taistelemaan sellaisten kanssa, niin se on liian raskasta...
Ai niin, ensimmäisessä viestissä kerroit noista vanhoista psykologeista ja muusta. Ehkä et sitten tällä hetkellä käy missään terapiassa tai muussa. Mietin siis lähinnä sitä, onko joku lääkäri arvioinut terveydentilasi ja onko sen pohjalta päätetty jostain hoidosta ja tuosta, että yrität noita työkokeiluja ym. ongelmista huolimatta. Seurataanko tilanteesi kehittymistä miten ylipäätään, onko sinulla olemassa joku säännöllinen kontakti sitä varten. Jne.
Ainut ¨apu¨ mitä olen ¨saanut¨ oli ensimmäinen psygologi ja myöhemmin aikuisten puolella toinen ja se parin kuukauden ryhmä terapia ei muuta. Vaikea enää avautua muulle kuin purkautua nimettömänä foorumeille.
En toisaalta halua enää selittää ongelmistani kenellekkään koska minulla on jo aikapahoja raivari kohtauksia jos minua ruvetaan tuntematta tuómitsemaan tai jos joku alkaa vanhempana ja viisaampana kertomaan miten otetaan itseä niskasta kiinni ja tartutaan toimeen. Pelkään että muutenkin että saatan tehdä jollekkin ihmiselle vielä jotain mitä saan katua. Raivokohtauksessa vedän Hulkit ja hakkaan seiniä. itseäni, raavin paikkoja verille, rikon jotain ja olen ihan humaltuneena adrenaliinistä ja mikä pahinta ne on ruvenneet pahenemaan.
Esim. tänään kuten aikaisemmin mainitsin niin vihaan ovien paiskomista ja sitähän riitti tälle päivälle kun porukka ravasi jatkuvasti ulos ja sisään ja joka kerta kun joku menee sisään pamauttaa oven kiinni niin että mäsähtää ja sama hommo ulostautuessa. Tempo oli että joka 30s välein ja saatanan kova tärähds ja pamahdus. Yleensä tuo yksi mäiskähdys riittää nostattamaan verenpainettani tuntuvasti.
Sit rupes pimenemään ja hakkasin seinää niin kovaa kun lähtee, pistin melkein tuolin paskaksi ja raavin kynsillä vasurin ranteesta kyynerpäähän verille. Päätin lähteä ulos ennekuin tulee tehtyä jotain peruuttamatonta ja pumppasin samalla jatkuvasti tupakkaa. Päädyin läheiselle sillalle ja jäin sinne mietiskelemään ja edelleen vedin jatkuvasti tupakkaa. Olin ollut kai 3h vähissä vaatteissa ulkona ja en ollut syönyt mitään koko päivänä ja kun vitutus oli laskeutunut niin lähdin takaisin kotiin. No menin sitten kellariin pimeään ja tavallaan sammuin sinne. Että näinkin mukava päivä.
Ehkä pitäisi löytää joku sellainen auttaja, terapeutti, joka ei ole liikkeellä "neuvoja"-asenteella. En tiedä, toimisiko analyyttinen terapia paremmin sinulle, siinä pyritään käsittelemään asioita ja tunteita (niiden taustoja, syitä) nimenomaan ilman neuvomista ja ulkopuolisten ratkaisujen tuputtamista. Joka tapauksessa kannattaisi minusta ehkä hakeutua ainakin jonkun lääkärin tai vastaavan pakeille, se luultavasti auttaisi eteenpäin, jos voisit puhua ja miettiä asioitasi jonkun toisen ihmisten kanssa, sellaisen joka ymmärtää niitä. Netissä keskustelu voi olla joskus hyväksi avuksi, mutta on tietty niin hajanaista ja satunnaista, että kovin kestäväksi avuksi siitä ei ole...
Tunteiden purkaminen on yleensä hyvä asia, itsetuhoisuus vihan kohdalla tietysti usein ongelmana (itsellänikin on kokemusta vastaavasta). Raivotessa ei vaan ne tunteiden aiheuttajat tule käsitellyiksi ja muutu, vaan samat jutut tuppaa toistumaan sitten uudestaan. Pitäisi jotenkin vähitellen löytää keinoja purkaa tunteita uusin ja erilaisin tavoin, mennä jotenkin syvemmälle niiden syihin ja aiheisiin. Sellaisessa voi terapiat olla tietty avuksi, samoin kuin ahdistusten, pelkojen yms. käsittelyissä.
Toivon voimia sinne! Mieti tuota avun hakemista, jos se suinkin tuntuisi hyvältä ajatukselta. Tärkeintä on, että löydät sellaisen ihmisen, joka osaa oikeasti auttaa ja ymmärtää, millaista apua voisit kaivata. Sulla on ilmeisimmin huonoja kokemuksia noista aiemmin, mutta kyllä niitä hyväkin ammattiauttajia on olemassa, ei kannata luovuttaa senkään suhteen!
Hei! Luin kirjoituksesi, ja minun tuli puolestasi paha olo, koska sinä voit pahoin. Olet umpikujassa, ja siitä pitäisi päästä vapaille ja valoisammille "vesille". Kun kirjoitit mm, että oksensit aamulla, jos se johtuu pelkästä ahdistuksesta, sinulle olisi hyvästä, että saisit mielialalääkkeet. Niiden ei tarvitse olla mitään vahvoja lääkkeitä, sellaiset riittää, jotka auttavat mieltäsi pysymään ilman liikoja kierroksia. Tuli myös mieleeni, että jos et saa nukuttua hyvin, se kostautuu väkisin. Sen voin todeta aivan omakohtaisena ja pitkäaikaisena kokemuksena. Vaikutus alkaa useamman viikon käytön jälkeen, mutta se on ns. huomaamatonta. Ainoa, mitä saatat huomata, että et hermostu niin helposti, niin ja auttaa uniongelmiisi.
Vanhempasi käyttäytyvät sinua kohtaan asenteella, että he eivät ajattele sanoessaan pintaa syvemmälle, eivätkä siten sisäistä sinun mielesi todellista olotilaa. Olet nuori ja etsit paikkaasi aikuisessa elämässäsi. Ei ole itsestään selvyys, että nuori löytäisi heti sen omimman jutun, mikä olisi esim. sinulle sopivin. Kun olet aloittanut useamman kerran ammattikoulun, on viisaampi, että katsot työelämää, kuten nyt työharjoittelussa, jos oikein muistan. Jokseenkin jokainen aloittaa vaatimattomista töistä ja siitä sitten voi mielenkiinnon ja motivaation lisäännyttyä pyrkiä eteenpäin. Monessa työpaikassa voi myös siellä edetä ajan myötä.
Kodin siivous on sellainen ikuisuus juttu, josta riidellään monessa kodissa. Siistissä kodissa on miellyttävämpi kaikkien olla, ja sopu pysyy, kun kaikki siihen myös osallistuu vapaaehtoisesti. Siivoamisen voi sisäistää sen myös mielekkääksi, koska siinä näkee työnsä jäljen.
Ajattelin myös, että onko sinulla jotain läheisiä hyviä sukulaisia, joiden luona voisit asua jonkin aikaa, tai edes käydä viikonloppuisin ja voisit keskustella asioistasi. Kun kotonasi on tulehtuneen oloinen tila, ei siellä ehkä ole hyvä puhua niin, että saisit vanhempasi ymmärtämään. Vieraammalle ihmiselle on helpompi avautua ja ymmärtää hänen mielipiteitä. Se, että napit menee vastakkain vanhempiesi kanssa on osa luonnollista itsenäistymisprosessia, mutta myös sitä, että vanhemmat omalla käytöksellään viestittävät jopa tiedostamattaan, että olet kasvanut aikuiseksi ja että on kodista irrottautumisvaihe. Se ei silti tarkoita sitä, että he olisivat ajamassa sinua kotoa pois.
Kirjoituksissasi oli hyvin negatiivinen sävy. Negatiivisuus kuluttaa kohtuuttomasti sinun henkisiä voimavarojasi ja siten asiat näyttävät vielä pahemmalta, mitä ne todellisuudessa on. Siksikin tahdon kirjoittaa sinulle, että sinussa on myös hyvä minä, joka tahtoo nähdä asiat sinun parhaaksi, puhutella sinua rakastavasti ja kauniisti. Se hyvä minä eli omatuntosi on nyt hakoteillä, mutta ei suinkaan kuollut. Omatuntosi on aito, jos kuuntelet sen todellista viestiä. Entä jos yrittäisit antaa itsellesi luvan nähdä niitä hyviä asioita niin itsessäsi kuin vanhemmissasikin, kuten kirjoititkin, että niitä on. Täydellisiä meistä ei ole kukaan. Olen sanonutkin, että me kukin olemme oman luonteemme ja olosuhteidemme vankeja. Mutta kun yrittää löytää niitä hyviä puolia, joita meissä jokaisessa on, niin elämä tuntuu vaikeuksienkin keskellä mielekkäämmältä, eikä mielen tila olekaan "vankeutta", se on vapautta.
Rohkaisen sinua, että jos antaisit itsellesi joululahjan, se ei maksa mitään, mutta se olisi usko ja toivo, että mielen rauha ja elämän mielekkyys tulisivat sinulle matkakumppaniksi jokaiselle päivälle. Samalla lupaisit itsellesi, että menisit lääkäriin, joka tutkisi mm veriarvosi, onko terveytesi hyvä. Keskustelisit siitä, että saisit mieltäsi rauhoittavia lääkkeitä, sillä tupakka eikä alkoholi ole oikeat aineet parantamaan mielen olotilaa. Hyvä psykoterapeutti olisi hyvästä, mutta ei ole itsestään selvyys sellaista saada. Jos vielä uskoisit esim. luontaishoitoihin, niin menisit edes kerran esim. vyöhyketerapiaan, saattaisit tuntea, että energiasi kehossasi olisi tasapainossa, samoin mielesi. Yhden hoitokerran vaikutus ei kauaa kestä, mutta sen uskon olevan kokemisen arvoinen, olosi tulee olemaan levollinen.
Sinun elämälle on tarkoitus, elämä kannattelee siihen, kun yrität kuunnella omantuntosi ääntä ja annat elämän viedä valitsemalla omantunnon vaihtoehto. Täällä netissä on henkilöitä, joille voit avautua. Mutta jos sinulla olisi tahtoa, kirjoittaisin sinuna vanhemmillesi kirjeen, jossa kerrot avoimesti mielesi tilan ja hädän, älä kirjoita kirosanoja ja pahasti, kirjeesi voi olla vanhemmillesi positiivinen yllätys. Kun annat kirjeen, lähde ulos, jotta he voivat rauhassa lukea sitä ja sisäistää viestisi. Uskoisin, että he ymmärtäisivät sinua paremmin ja voisitte saavuttaa asiallisen keskustelun. Toivon mukaan vanhemmiltasi saisit kannustusta elämääsi ja apua vaikeuksiesi voittamiseksi. Siihen tarvitaan kunkin hyvää tahtoa.
Joulu on hyvän tahdon ja rakkauden juhla, toivon sitä sinulle ja perheellesi!
Siis elämä tässä mättää kaikkein pahimmin. En pysty käymään kouluja varsinkaan missään 30 ihmisen luokass ja olemaan siellä 6-8h tai noin isoon luokkaan en menisi kyllä hetkeksikään. Terapia ei riitä tai omat kokemukset ollut ainakin yhtä tyhjän kanssa. Vituttaa kun ei ole mitään työtä mitä voisi tehdä täysin omassa oloissaan. En vain saatana kykene siihen mitä vaaditaan ja tähän mennessä koetut kurssit sun muut turhanpäiväiset paskat vaan vahvistaa sitä tunnetta ettei tässä kannata mitään yrittää. Maailmassa ei vaan ole paikkaa mulle kun en pysty siihen mihin muutkin. En kestä enää tätä. Siis haluaisin saada työn mitä pystyisin tekemään ja saada ns. oman elämän ja päästä vittuun täältä porukoitten nurkista.
En vaan usko että tämä tästä koskaan muuttuu ja mietin varmaan 30v ikäisenäkin että mitähän vittua tekis.
Miksei mulla ole voimia tappaa itseäni? Vielä kolme vuotta sitten ajattelin tulevaisuutta suht. positiivisesti ja uskoin että se lutviutuisi omalla painollaan. Nyt olen täysin vakuutunut että vituiks meni. Pitää ruveta kantamaan messissä jotain tappaa paskaa ja hetkellisessä hermoromahduksessa heittää huiviin...
Maailmassa on paikka ja tehtävä sinulle, mutta se ei ole tullut vielä kohdallesi. On ikävä, että elät vaikeuksissa, josta ei mielestäsi ole näkyvissä ulospääsyä. Näin varmasti onkin, ethän muuten kirjoittaisi niin. Jokaiselle ihmiselle on tehtävä, mihin hän kykenee, mutta sekin on toistaiseksi kohdallasi vielä tietämättömyydessä, mikä se on. Kirjoituksesi mukaan sinulla saattaa olla paniikkihäiriö. En ole asiantuntija laisinkaan, mutta oletan näin. Jos sinua lohduttaa, kaksi ystävääni on kokenut tämän saman, eivät pystyneet työskentelemään porukassa, vain yksin. Kumpikin toipui siitä ja ovat olleet energisiä ihmisiä parannuttuaan. Näin varmasti käy sinullekin. Olet nuori, ja tulevaisuus on avointa, tyhjää kenttää, mutta sitä ei voi olla loputtomiin.
Kirjoitat, "miksei mulla ole voimia tappaa itseäni?" Mm siksi, että sinun elämällesi on tarkoitus. Voi kunpa voisin sitä jouduttaa, tai tietäisin, mikä se on. Mutta sitä ennen menisin sinuna lääkäriin ja pyytäisin jotain lieviä mielialalääkkeitä, jotta pystyisit nukkumaan ja näkemään elämää valoisammin. Olet kuitenkin nuori, harva sinun ikäisenä tietää kovin hyvin, mitä hän todellisuudessa haluaa tehdä, mikä hänelle on sopivin työ, mistä pitäisi aloittaa.
Sinulla on vanhemmat. Toivoisin edelleen, että yrittäisit kirjoittaa heille välttäen kiroilua ja sopimatonta tekstiä. Silloin hätäsi avautuisi heille uskoakseni todellisemmin ja aidommin. Tiedän ihan omasta kokemuksestakin sen, että kun elämä koettelee, sanasto on sen mukaan. Mutta kun tahtoo itsensä parasta, niin sitten voi yrittää ilmaista hätäänsä myös niin, että sinua kuunnellaan. Myöskin tuskaista oloa helpottaa itku, anna itkun tulla, jos se on tullakseen. Itku puhdistaa mieltä, vaikka ongelmat ei sillä poistuisikaan.
Entä jos ajattelisit, että esim. yrittäisit mennä vaikka johonkin vapaaehtoiseen toimintaan mukaan. Ajatuksesi kiertää noidan kehää, ja siitä kehästä pitäisi päästä edes hetkeksi pois muihin ajatuksiin ja kokemuksiin. Selaa paikallista lehteä, katso kotikuntasi kotisivuja, löytyisikö sieltä mitään, vaikka koiran ulkoiluttajaa. Voit myös näin lumisena talvena tehdä vaikka lumitöitä kotipihalla, tai lähteä hiihtämään. Yritä rohkaista itsesi johonkin sellaiseen, mikä on uutta ja voit toimia yksin. Luonnossa ajatukset löytävät uuden ulottuvuuden.
Toivon rohkeutta ja voimia johonkin uuteen, joka saa ajatuksiisi mielenrauhaa!
Kirjoitan nyt humalassa ja ensimmäiset kännit sitten pariin vuoteen mutta oli pakko jouda kun ei täällä selvinpäin kestä. Ajatukset kiertää todellakin noidan kehää ja siinä on taas vaihteeksi päässyt syntymään pyörremyrsky pään sisään. Olen oppinut että nyrkillä ei kannata hakata mitään joten hakkasin kyynerpäillä oveen parit komeat lommot. täällä kotona ei perkele enää kestä nuppi siis oikeasti onko tämä joku vitun kulttuuri ongelma vai mikä että vanhmmat yrittävät tehdä lapsestaan hullun!!!! Nyt mennään taas vitun lähellä rajaa siis niin vitun lähellä. En tiedä lopujen lopuksi että mitä järkeä tänne on kirjoitella kun tännekin tulee varmaan viisi sataa itsemurha uhkausta päivässä mutta mulla ei oikeasti ole YHTÄÄN MITÄÄN muutakaan. Haluan pois täältä!! jonnekin missä ei tarvii nähdä ketään ja sais olla ihan rauhassa. Voisin maksaa ihan mitä tahansa että pääsisin vaan pois. Mitä mun pitäis tehdä!? En jaksa enää yrittää tätä... no yrittämistä. Laitokseen kenties?
Missäpäin Suomea sinä asut? Onko tämä nyt viisas aloitus, ei varmaankaan, mutta tuli mieleen. Oletko soittanut mihinkään auttavaan puhelimeen? Katso googlella "auttava puhelin, mielenterveys", sieltä voivat neuvoa myös, mihin sinun kannattaisi ottaa yhteyttä.
Ymmärrän, että kun kierrokset on liian kovat, on jollakin tavalla yritettävä tilannetta tasapainottaa ja otit alkoholia. Olet fiksu, koska tiedostat, että jatkuva kännääminen ei paranna tilaasi, päinvastoin huonontaa.
Pieneltä osin sinun noidankehä johtuu siitäkin, että olet itsenäistymisikäinen ja osa ongelmasta on se, että se kuuluu kodista irtautumisprosessiin. Kuitenkin sinun on taloudellisesti järkevää asua kotona.
Ihmettelen kyllä sinun vanhempiasi, että jos he eivät ole yrittäneet tehdä sinun tilanteen helpottamiseksi muuta kuin pakottaa kouluun tai työhön. Hyviähän ne ovat, jos mielenterveytesi on tasapainossa, mutta niin ei ole. Kun et muistini mukaan saa nukuttua, se lisää kierrettäsi umpikujassasi edelleen. Etkö voi ajatella, että menisit terveyskeskuksen päivystykseen ja pyytäisit rauhoittavia lääkkeitä ja nukahtamislääkkeitä. Samalla puhu rehellisesti ahdistuksestasi, että voit henkisesti pahoin.
Kuule, minä ymmärrän sinua, vaikka et sitä välttämättä uskokaan. Kun oma lapseni on voinut anoreksia nervosan johdosta pahoin, tiedän, mitä se henkinen helvetti on. Mutta hän on päässyt siitä tuntuvasti paremmille vesille, eli löysi hänelle mielekkään alan ja työpaikan, jossa viihtyy. Syö sen verran, että jaksaa harrastaa ja tehdä työnsä.
Mielestäni sinun nukkuminen pitäisi saada vaikka lääkkeillä tasapainoon, jotta näkisit elämää vähän valoisammin. Itse olen ollut pahasti uniongelmainen ja huonosti nukkuva ihminen ei pysty tasapainoisesti ajattelemaan asioita. Tänään tuli siitä dokumentti TV:stä.
Miltä nämä ehdotukset kuulostaa? Älä luovuta kuitenkaan, sillä uskon vahvasti, että sinä saat avun tavalla tai toisella ja tulet olemaan kiitollinen siitä, että saat elää. Kirjoittele ajatuksiasi!
Otsikostasi "Miten tässä voi muka parantua?" tuli vain mieleen eilen katsomani Kalle Päätalon kirjojen perusteella filmatisoitu "Nuoruuteni savotat" ja siitä yksi lauseen pätkä.
Kallen nuoruudessa koetut päivät olivat varmaan aivan jotain muuta kuin mitä nuoren ihmisen elämä pitäisi olla, köyhyyttä, köyhyyttä ja köyhyyttä, psyykkisesti sairas isä, rankkaa työtä, epäonnistumisia ja monia kokemuksia ilkeistä ihmisistä.
Kuitenkin hänellä oli yksi unelma, joka oli kait syntynyt jo varhain, hän halusi kirjailijaksi. Hän raapusteli, kirjoitteli tuntemuksiaan ja elokuvassa hän kerran totesi vähän tähän tapaan (ei sanasta sanaan, mutta näinikään):
"Miten sitä voi kirjoitella kauniita kertomuksia, maalailla ihania näkymiä, kun elämä ympärillä on yhtä helvettiä?" Ilmeisesti hän kuitenkin piti joistain unelmistaan kiinni, vaikka siitä paperin paloille raapustelusta, jaksoi katsoa eteenpäin ja uskoa, että "kyllä se aurinko risukasaankin joskus paistaa" - niinhän se varmaan hänen elämässään on sitten välillä paistanutkin.
Olosuhteet, ihmisen läpi käymä historia ja kokemukset voivat olla rankempaakin rankemmat, mutta jos ihmisen koko elämänkulku olisi täysin tietyn ajanjakson huonoista olosuhteista kiinni, niin kyllä se taitaisi olla harvalukuinen joukko, joka täällä vanhuuteen asti jaksaisi elää.
Kirjoitit todella hyvin. Ihmisellä pitää olla unelmia, vaikka elämä ympärillä olisi miten helvetillistä tahansa. Kun jaksaa uskoa unelmiinsa ja yrittää tehdä jotain niiden eteen, ne kannattelee ja sitkeys palkitaan. Se palkkio on tuntuvasti arvokkaampaa kuin ostettu tavara tai nautinto, se on jotain, mitä ei rahalla saa.
Se pitää paikkansa, että harva olisi tämä populaatio, jos sitkeyttä ja uskoa parempaan ei olisi ollut, on ollut unelmia, joita kohti on pyrkinyt. Unelmat eivät tule kotiin valmiiksi toteutuneita, ajatuksia niiden toteutumiseksi voi tulla ja niihin on yritettävä tarttua, jotta ne voisi myös toteutua.
Elämä ilman tavoitteita voi tuntua tarkoituksettomalta. Jokaisen ihmisen elämällä on hyvä tarkoitus!
Kokeile löytää itse keinoja parempaan oloon. Virallinen hoito nyt on mitä on.
http://masennus.nettisivu.org
Kuule, aivosi ne vain sinulle tekevät tepposet ja saavat tilanteen näyttämään tällä hetkellä toivottomalta, vaikka niin ei ole! Hakeudu hyvä mies lääkäriin, että saat lääkityksellä aivokemiat tasapainoon. Se on vain yksi "tauti" muiden joukossa, ei sen kummempaa, vaikka miten helvetiltä tuntuisi: aivot kun ovat sillä tavalla taitavat. Hoidattaisithan fyysisenkin sairauden. Voitko hävitä mitään tärkeää, jos et kokeile? Voiko mikään toisaalta olla tärkeämpää kuin että olo helpottuisi? Meille kaikille tulee jonkinlaisia sairauksia jossain vaiheessa elämää, vittumaista mutta totta, ja sinulla on oikeus saada hoitoa ja normaali elämä. Tiedäthän, että psykologilla ei ole lääketieteen koulutusta. Eipä siis ihme, ettei hän ole pystynyt sinua auttamaan.
Sun kirjoituksesi kosketti mua ja päätin kirjoittaa.
Olen sun ikäinen tyttö, 18 vee kans. Mulla todettu vaikea masennus kesäkuussa. Tosin mulla oli masennusta varmaan sitä ennenkin... mä kävin koulukuraattorilla jonkin aikaa ylä-aste aikoihin. helpotti ehkä sinä hetkenä et pääsin jakamaan mun tunteet mut ei siitä loppujen lopuksi ollut mitään apua. Elämä jatkui mut musta tuntu et kaikki meni vaan alaspäin. Mäkin löydän vielä elämästä asioita, joista mä nautin ja ihmisiäkin joista välitän ja siks tuntuuki niin vaikeeta päästä kaikesta irti vaikka tekis mieli jättää kaikki ja lähteä pois. Mulla on aika paljon itsetuhoisia ajatuksia ja suunnitelmia yms. No jokatapauksessa sain lähetteen semmoseen mielialapoliklinikkaan. Tapasin psykiatri joitaki kertoja ja aloitettiin lääkkeitä, sopivia ei oikein koskaan löytynyt eikä oikein tänä päivänäkään... oon kokeillut vaikka mitä.... tuntuu etten jaksa enää tätä lääkkeiden jatkuvaa kokeilemista. Musta tuntuu et oon tosi yksin ja mun perhe ei käsitä mun tilannetta myöskään. Mun äiti vaan selittää, et kaikki menee hyvin jos käyt ulkona lenkillä yms. ja se koko ajan vaihtaa puheenaihetta eikä jotenkin ota uskoakseen et täs on tosi kyseessä. se välttelee tätä mun masennusta viimeiseen asti. ... ei oikein kukaan ymmärrä mua. Vasta tuolla mieliala paikas mua on ymmärretty mut en koe et oon saanut apua. Oon käynyt kesästä lähtien, joskus tosin ollut pitkiä taukoja siellä käymisestä... mut en koe et saan mitään apua.
kirjotan tätä sanoakseni et sä et oot yksin sun tuntemuksies kanssa. meitä on monia.. vähän eri tilanteis mut huonoissa fiiliksissä.. en tiedä miten mä voisin auttaa sua, koska en tiedä miten voisin auttaa itteeni.
mut kuten jotkut jo sanoi niin vaikka sulla on huonoja kokemuksia kantsis mennä terkkariin ja sielt pyytää lähetettä psykiatrille ja sit on mahdollista tavata ihan tän linjan asiantuntija ja päästä juttelemaan säännöllisesti jonkun kans. ne vois myös auttaa sua jaloilleen kodista muuton yms. kannattaa ainakin harkita, ennenkuin meet tekemään mitään, mitä et saa tekemättömäks....
tarkoitin suunnilleen sun ikäinen** eli lähellä sun ikää parin ikävuoden heitol.
En jaksanut nyt keskittyä koko viestiketjuun, mutta halusin jotain vastata sinulle.
En tosin varmaan osaa auttaa mitenkään, mutta tilanteesi kuulosti paljon samalta kuin omani.
Itse olen jo melkein kolmekymppinen, mutta ei ammattia, ei työtä, ei elämää. Ja päälle vielä tuo, että kukaan ei ymmärrä mikä mua vaivaa. Mieheni, tai entinen sellanen syyttää, että esitän vaan, haen jotakin sääliä, olen vaan laiska paska, nahjus, pitäisi vaan kasvaa aikuiseksi.
Hän tai kukaan muukaan ei ymmärrä miten paljon se voi satuttaa kun tuollasta väitetään. Ihan kuin olisin valinnut tahallani itselleni kaikki pelot, ahdistukset, masennukset.
Ystävät on kaikonneet, lääkäreistä ei paljon apua ole. Omakin tilanne siis tuntuu aikas toivottomalta. Väkisinkin alkaa itsetuhoiset ajatukset tulla pintaan. Vaikka tiedänkin että se olisi tyhmintä mitä voisi tehdä.
En tiedä mitä tällä viestillä halusin sanoa, kai vaan sitä, että et ole yksin näiden ongelmien kanssa. Vaikeaa on elää tässä yhteiskunnassa kun pitäisi olla täydellinen, aikaansaava. Jos et pysty siihen mihin vaaditaan niin sitten saat luuserin leiman. Se on niin väärin. Kumpa tästä suosta pääsisi ylös.. Ei vaan tunnu olevan ketään kuka antaisi sen pelastusköyden että voisi nousta, lähinnä vaan ihmisiä jotka heittelee maassa makaavaa vielä kivillä kaiken tuskan maksimoimiseksi.
Moi,
Saman ikäinen naishenkilö täällä kirjoittelee.
Sinun tiesi näyttää olleen paljon pidempi noine Kelan kursseineen, mutta itselläni myös kaikenlaista paskaa tapahtunut elämäni varrella, ettei välttämättä ihan jokaiselle taplaajalle ole mahdollista edes kuvitella kohdallensa tällaisia asioita. Noh, en ole käynyt mitään kursseja, mutta mielenterveyskuntoutuja olen edelleen vaikka opiskelenkin. Jotkut mieltävät minut opiskelijaksi, mutta samapa tuo.
Aluksi minusta tuntui, että kaikkihan lähtee tästä sutviutumaan vihdoin 15-vuotiaana alkaneen masennuksen jälkeen, mutta nyt taas parikymppisenä oin jotenkin alkanut tuntumaan, ettei elämä maistu. Olen alkanut käyttämään alkoholia ja mielestäni tuo auttaa erilaisiin jännitystiloihin ja masennukseen. Juon kuitenkin hillityn hallitusti.
Itse kanssa vanhempien luona asun ja ahdistaa niin hemmetisti välillä tuo kyttäys ja pompottelu. Asuntoa olen etsinyt tässä jo pidemmän aikaa, mutta ei van onnista. Vuokrahinnat ovat niin pilvissä, että ei ole toivoakaan. Kaikenlisäksi opiskelijoita suositaan aina etusijalla ja itse olen kohta valmistuva. Valmistun varmaankin työttömäksi, hehe.
Olen vuosikausia tuntenut olevani äitini talutusnuorassa miellyttämässä häntä ja enää en oikein jaksa. Suhteemme on vähän heikentynyt ja en oikein jaksa enää edes puhua hänelle. Ymmärrän kyllä ärsytyksesi vanhempiisi, samaa se on täälläkin.
Ja tosiaan, kaipa sitä voisi listiä itsensä?
En nyt tiedä mikä tämän viestini pointti oli, kunhan ajattelin kirjoittaa ettet ole ainakaan täysin yksin.
aattelin vaa et voiko käydä jollain puhumassa ku en haluis kertoo ni tarviiks niitte tietää jos käy jossai ???
Luin aloittajan kaikki viestit, haluaisin kovasti tietäää mitä hänelle kuuluu tänään!!??
MISSÄ OLET ALOITTAJA?
Mä meinasin ruveta vollottaa kun luin viestejäs :--(( voi tsiisus että tää maailma osaa olla epäreilu joillekkin ihmisille
Jos olet siellä jossain niin voitko kirjoittaa tänne ketjuun jotain. En usko että koskaan tavoitat tätä viestiä, mutta toivon sydämeni pohjasta ettet ole tehnyt itsellesi mitään ;'(
Kohta on nimittäin menny kaksi vuotta kirjoittamastasi viestistä,,
Paha olo tuli sun viesteistä.. voi kunpa voisit vastata tänne ja kertoa mitä sulle kuuluu tänään.... äääh en saa varmaan ees unta koko yönä.
Ikinä kenenkää viestit ei oo koskettanu mua samalla tavalla.. mulla tuli ihan toivoton olo :--/
Voimia ♥