Luottamuspula

pelo-kas

Moi,

Olemme olleet naimisissa 6 vuotta ja meillä on kaksi lasta. Vaimoni oli työmatkalla ja hänen miespuolinen työkaverinsa tuntuu olevan hieman kiinnostunut vaimostani. Olin jo etukäteen vähän mustasukkainen juuri tuon vuoksi.

Reissun jälkeen tuli tekstaria, jossa mies kiitti imartelevaan sävyyn seurasta. Kun vaimoni sai viestin, yritti vähän peitellä ja kun kysyin että mikä viesti tuli kertoi vähän vähätellen siitä. Kun pyysin lukemaan sen minulle, vaimo luki viestin muka kokonaan ja jätti tarkoituksella osan pois. Tämän jälkeen hän poisti viestin. Lopulta vaimo tunnusti ettei lukenut viestiä kokonaan koska loppu olisi kuulemma saanut minut hermostuneeksi turhaan vaikkei siinä oikeastaan mitään ollutkaan.

Oikeastaan uskon naivisti? ettei reissussa mitään tapahtunut, mutta mustasukkaisena ja muutenkin huonosti luottavana, menetän tuollaisesta salailusta ja valehtelusta lopunkin luottamuksen. Vaimo vannoi käsi raamatulla ettei mitään ole tapahtunut ja että tuo on vain imartelua siltä suunnalta ja että hän on itsekin hämillään.

Mitä pitäisi uskoa?

4

1385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pelotonton

      Joo, sellaista sattuu, mutta ei kannattaisi olla huolissaan vaan se kuulu elämään.
      Ei sille kertakaikkiaan mitään voi, jos ihastuksia tulee menee niin naisille kuin miehille. Odota vaan kun se osuu omalle kohdallesi.
      Kannattaa antaa niiden viestien olla eikä olla muutenkaan liian utelias, se ei tee omalle suhteelle hyvää.
      Suosittelen pientä huumoria mukaan ja kiusoittelua niin avoimmuuskin voi säilyä paremmin.
      Ei se naisenkipeä miespuolinen työkaveri pysty kilpailemaan sun kanssa ja jos ihastumista on, niin et voi sille yhtään mitään, yritä vaan hoitaa osasi hyvin, etkä sorru mustasukkaisuuteen.
      Salailu on tietysti paha asia myös, mutta anna asian olla ja tuet vaimoasi kaikin tavoin jos et nyt kortsuja mukaan matkalle tarjoaisikaan kaiken varalta suojaksi. Ei se sua ja lapsiasi jätä, jos vaan käyttäydyt niin kuin toisiaan rakastavien aikuisien on tapana käyttäytyä.
      Turha vaatia mitään vannomisiakaan ettei mitään tapahtunut, koska se vaan loppupeleissä ratkaisee, mitä tapahtuu/tapahtui yläpäässä eikä niinkään alapäässä.

      • Reissut

        Juuri noin olen yrittänyt vaimollenikin puhua! Olin vajaan viikon (johon tosin sisältyi hieman vapaamuotoisempi viikonloppu) työreissulla naispuolisen työkaverini kanssa. Nainen on reissun jälkeen joitakin textareita lähettänyt. No, niissä nyt oli mitä oli, voidaan ne tulkita monellakin tapaa. (Jo ennen matkaa hän oli kiinnostunut minusta jonkin verran ja vaimoni tiesi kyllä tämän). Noh, ihastuksiahan nyt tulee ja menee. En olisi halunnut vaimoni lukevan niitä mutta yhden hän pääsi lukemaan. Siitäkös riemu repesi! Olen yrittänyt sanoa ettei hän sortuisi mustasukkaisuuteen ja antaisi viestin jo jäädä unholaan, eikä muutenkaan olisi turhan utelias matkan suhteen, se ei tee meidän suhteellemme hyvää. Ei tämä naispuolinen työkaveri pysty kilpailemaan sinun kanssasi. Ja etten aijo häntä ja lapsia jättää. Minun mielestä vaimon pitäisi antaa asian olla ja tukea minua kaikin tavoin ja käyttäytyä niinkuin toisiaan rakastavien aikuisten tulisi käyttäytyä. Hän kiukuttelee ja välillä itkeskeleekin kun en vanno ettei reissussa tapahtunut mitään. Olen sanonut ettei se mitä minun ja työkaverini alapäässä tapahtui merkitse mitään vaan se mitä yläpäässä tapahtuu. Voi, kunpa hän osaisi ottaa asian huumorilla ja vaikka vähän minua kiusoitellakin tuosta naisesta, niin ehkä avoimuuskin toteutuisi paremmin.


    • vastaus täältä (n)

      vaimosi oikeasti vannomaan käsi Raamatulla? tuskin hän sitten on uskollinen jos olet noin uhkaileva...ei kukaan rakasta sellaista jota pelkää.

      Jos et, huolesi on luultavasti turha.Periaatteessa sinulla ei ole oikeutta lukea tekstiviestejä ja onhan niitä eri sukupuolta olevia ihmisiäkin olemassa.Olet mustasukkainen, tiedä sit onko se vaimostas ärsyttävää vai suloista?

    • dont cheat

      SELKÄ SEINÄÄ VASTEN ,jos on lapsia ja on sitoutunut jo perheeseen, petetä ei. Aina tulee houkutuksia, mutta ne on vaan väisteltävä, kuilun yli ei saa tunteet mennä.
      Jollain naisilla vaan on tarve saada ihastelua muualta, tietysti mieheiltä,kuinka upea on. Kun eihän oma mies välttämättä ihan joka päivä kehu ja "paapo" .Siinä 4-kympin nurkilla mennään terassille ja halutaan ihailua joka puolelta kuinka nuorekas ja ihana vielä onkaan. Ja jos omat ystävät kadehtivasti katsoo ,niin se se vasta hyvältä tuntuu! Se on neljän kympin kriisi jollain just tuollainen.
      Itse toivon erilaista 4kympin villitystä. Haluan panostaa itseeni ja omaan hyvinvointiini ihan ITSENI vuoksi, minä en ulkonäköä paranna sen vuoksi että saisin ihailua ulkopuolisilta(mieheltäni jos saan,se on aina plussaa) Toivon luovani lähemmän suhteen perheeni kanssa ja että osaisimme nauttia seurastamme entistä paremmin. Ja itse opetan tyttärelleni että ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa. Itse pidän eniten EMPAATTISISTA , lämminsydämisistä ystävistä....ja niitä ON harvassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      183
      2224
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      170
      1946
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      45
      1904
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      126
      1596
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      64
      1469
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      187
      1452
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1211
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      31
      1064
    9. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1043
    10. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      69
      1007
    Aihe