Minusta tuntuu välillä kuin keräisin vain rohkeutta tehdäkseni itsemurhan.
Onhan niitä parempiakin päiviä, mutta...
Onhan niitä parempiakin päiviä, mutta...
Keräätkö sinä rohkeutta?
ei enää väliä.
7466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
nyt olen jo 42-vuotias, mutta en ole vieläkään tehnyt sitä.
Ala-aste ikäisenä pidätin hengitystäni ammeessa, kunnes oli pakko nousta pintaan
vetämään henkeä vai vetikö joku minut takaisin pintaan?
Haaveilen lottovoitosta ja maallemuutosta.
Lottovoitto ratkaisisi kaikki materialistiset ongelmani,
elämänkumppanin löytyminenkin olisi helpompaa, kun olisi rahaa.
Minut pitää hengissä tieto siitä, että jos kaikki käy liian
raskaaksi voin yrittää tappaa itseni,
mutta vakavasti puhuen en kuitenkaan pystyisi tekemään sitä.
Tuossa oli paljon tuttua, paitsi että minä olin elämänhaluinen ja energinen jotain 18-vuotiaaksi asti.
Minäkin haluaisin muuttaa maalle ja lottovoitosta haaveileminen on myös ilmaista hupia.
Kaupunkiin masentuu, täällä ei ole mitään eikä ketään. Tai no, täällä on varmaan paljon samanlaisia yksinäisiä sulkeutuneina omaan elämäänsä. Sellaisena sitä ei jaksa edes seurustella kenenkään kanssa.
Olen hiukan nuorempi sinua mutta elämä ja omat mahdollisuudet on aikalailla nähty. Silloin mieleen nousee ajatus kaiken päättymisestä....
Hyvin tuttuja ajatuksia.
Minä myös ajattelen siten että jos kaikki käy liian raskaaksi (esim asunto lähtee alta), voin tappaa itseni. Se on eräänlainen pakoreitti. Olen hyvin tarkkaan miettinyt että miten ja missä tilanteessa, mutta minä uskon että pystyn tekemään sen. En ole koskaan yrittänyt, koska en ole ollut vielä niin epätoivoinen. En myöskään aio koskaan tehdä mitään huonoa yritystä (tyyliin ranteet auki) koska sitten kun aika on mennä, niin se pitää tehdä kunnolla. En aio jäädä kitumaan. En halua myöskään hakea siinä vaiheessa muiden huomiota, koska en halua tulla estetyksi.
Jotenkin se että on suunnitelma, antaa lohtua ja rauhallisuutta.
... Että kerään myöskin rohkeutta. Kuten aikaisempi kirjoittaja hyvin sanoikin, "joten se että on suunnitelma, antaa lohtua ja rauhallisuutta" pitää omasta mielestäni myös täysin paikkaansa.
Koko elämä on mennyt päin helvettiä alusta lähtien, pääosin vanhempieni edesottamuksien vuoksi, viimeaikoina myös omien virheideni aikaansaannosta.
Olen joutunut luopumaan kaikista itselleni tärkeistä olevista ihmisistä sekä pilannut omat haaveeni ja tulevaisuuteni itse, vaikka olen vasta 19-vuotias. Toki en itse ole tehnyt mitään peruuttamatonta mutta yksin en kykene pohjalta nousemaan. Tai kyllä yksinkin siihen kykenen jos vain olisi siihen syy miksi jaksaa eteenpäin.
Ainoa, joka saa minut tällä hetkellä jaksamaan on jo edesmenneen äitini äiti. Hänkin tosin on ollut jo tovin Alzheimerin kourissa, joten henkisellä tasolla olen menettänyt jo hänetkin. Kun tulee se päivä kun hän lähtee ja itse olen tässä tilanteessa kuin nyt, olen myös itsekin vapaa ja valmis lähtemään. Taino, valmiista en tiedä mutta silloin tämän kynttilän liekki on enää niin minimaalinen, että sitä tuskin näkee.
"Tartuin sateenkaaren liepeisiin, pidin niistä lujaa kii koko elämäni voimalla."
Silloin voi päästää irti.
On surullista, että meitä joiden elämä on pelkkää pohjakosketusta on todella paljon.
Mutta se masentuneisuushan johtuu just siitä ettei seurustele kenenkään kanssa. Sisältä löytyy ihan uusi ihminen eri olosuhteissa!
Minä haluaisin auttaa teitä, mutten voi. Mutta sen olen oppinut, että ollessanne masentuneita, varsinkin pitkiä aikoja, uskotte silloin harhaan. Nimittäin uskotte liikaa omaan itseenne. Uskotte niin olevanne omassa tarinassanne. Tunne on aina niin täydellinen ja kaikenpeittävä. Kun on iloinen, koko maailma ja jokainen ihminen on ihan ok, tai jopa aivan mahtava. Sekin on harhaa. Tunnetilat on aina rajattomia ja loputtomia, mutta meillä on mahdollista valita. Koska kaikki on väliaikaista, kaikki on mahdollista. Kaikki on väliaikaista. Voit elää mustetta linssissä vaikka 10 vuotta, mutta sitten kun ns. "onni" löytyy, on kuin mitään ikävää aikaa ei olisi koskaan ollutkaan. *haleja* *pusuja hymyn kera*
Aika jännä tulkinta masennuksesta! Vähän mystistä minun makuuni, mutta saatanpa silti muistaa tämänkin näkökulman...