Monissa koulujen biologian kirjoissa on yritetty todistaa, että ihminen on kehittynyt evoluution kautta jostain ihmisen ja apinan kantamuodosta. Näistä, apinan ja ihmisen "välimuodoista" on sitten kuvia.
Nämä piirrokset ovat kuitenkin suurta eksytystä. Ne on piirretty vain muutaman luun kappaleen perusteella taiteilijoiden mielikuvituksen siivittämänä.
Muutaman hampaan tai leukaluun kappaleen pohjalta ei voida ollenkaan tietää millaiselle olennolle ne ovat kuuluneet, varsinkin kun kaikki pehmytkudokset puuttuvat.
Samojen luiden kappaleiden perusteella voisi yhtä hyvin piirtää karhu, sika tai kirahvi.
Mutta totta kai taiteilija piirtää apinan ja ihmisen välimuodon, koska hänelle siitä palkka maksetaan!
Evoluutiopetkutusta oppikirjoissa
5
178
Vastaukset
- pekka-
Luulosi ei ole tiedon väärti.
Ota selvää, millä operusteella luurangosta päätellään yksilön ulkonäkö, siihen ei taiteilija kykene, tarvitaan osaamista. Sitähän sinä et ilmeisesti ymmärrä. - A.E.A.
Vaikka yhtään fossiilia ei olisi olemassa, niin pelkästään ihmisen ja muiden ihmisapinoiden perimää vertailemalla ei voi tulla mihinkään muuhun loogiseen johtopäätökseen kuin siihen, että meillä on yhteinen kantamuoto.
Ja koulujen uskonnonkirjoissa on ainakin minun kouluaikoinani väitetty että alussa Jumala loi taivaan ja maan. Tasoissa ollaan.
> Muutaman hampaan tai leukaluun kappaleen pohjalta ei voida ollenkaan tietää millaiselle olennolle ne
> ovat kuuluneet, varsinkin kun kaikki pehmytkudokset puuttuvat.
> Samojen luiden kappaleiden perusteella voisi yhtä hyvin piirtää karhu, sika tai kirahvi.
Sinulla on täysin väärä käsitys paleontologiasta - tai oikeastaan ei minkäänlaista käsitystä. En itse ole paleontologi, mutta tiedän että muutaman hampaan perusteella voi päätellä paljonkin VERTAAMALLA NIITÄ MUIDEN OLEMASSAOLEVIEN JA/TAI SAMANKALTAISTEN LAJIEN HAMPAISIIN. Satuihin turvautuvat vain kreationistit.
Suosittelen että virität television muillekin kanaville kuin TV7:lle ja katselet tiededokumentteja. Vaikka niistä ei tietenkään pysty päättelemään kaikkea mitä maailmassa on, niistä saa kuitenkin käsitystä siitä miten tiedettä oikeasti tehdään.- LauriT
Mistähän sinä aina keksit että fossiileista on löydetty vain jotain pieniä rippeitä? Aivan sama juttu valaita koskevassa ketjussa. Olit siinä väärässä ja samoin tässä: http://www.theistic-evolution.com/hominids2_big.jpg
- poikjuhg
Olisiko liikaa vaadittu että lukisit vaikkapa lukion biologian kirjat, jos haluat esiintyä biologian asiantuntijana? Nykyisillä menetelmillä teet itsestäsi johdonmukaisesti narrin.
Ai ettei tarvitse, kun kaikki tarpeellinen löytyy Raamatusta?
Ei vain löydy. Raamatussa ei puhuta höyrykoneesta eikä sähköstä, ei painovoimasta eikä ydinfysiikasta, ei moderneista kulkuneuvoista eikä modernista lääketieteestä joita sinäkin varmaan estottomasti käytät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1024669- 272415
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1102342- 2002199
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4252010- 1751555
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1011285Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.331097Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72986Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79870