Onkohan mitään enää tehtävissä, kun haettiin kuusi sunnuntai iltana ja laitettiin jäätyneenä suoraan jalkaan ja kylppäriin. Oli lämpimässä, ei mitään kylmähuuhteluita ja siis heti jalassa, tosin ei kiristettynä noin 30min ja vettä on ollut koko ajan. Nyt on sitten jo merkittävä määrä neulasia tippunut ja alkaa mennä ruskean väriseksi. Koristeita tai valoja ei voi laittaa, kun sellainen häiriö määrä saisi varmasti melkein kaikki neulaset putoamaan. Vikuttelenko siis vain hyvästit viisikymppiselle vai vieläkö tuon voi pelastaa?
Joulukuusi pilalla?
15
1901
Vastaukset
- oi kuusipuu
Vie kuusi takaisin, mistä sen ostit. Mitään virhettä et ole tehnyt.
- dyhjdtyjkt
hmm.. perin outoa. meillä on ruukattu aina ku ollaan haettu kuusi niin laittaa se jonnekkin orsille tai puuhun roikkumaan ylösalaisin. en tiiä miksi niin tehdään mutta se kuulemma parantaa kuusta
- Epätoivoinen :(
No ilmeisesti tuossa on paljonkin omaa virhettä. Olisi pitänyt hitaammin sulattaa ja kylmällä vedellä suihkutella, jos ei ole muutaman asteen viileää paikkaa missä sulattaa. Noin olen nyt jälkikäteen lukenut ohjeista. Ostaessa myyjä sahasi uuden imupinnan, eikä ulkona ollut mikään hirveä pakkanen. Ei varmaan aleta takaisin viemään, kun meni paikalliseen hyvään kuitenkin raha. Ei millekään bisnesmiehelle.
Nyt tuo kuusi on jo osin pilalla, niin en voi aloittaa alusta. Mutta attaiskohan jos lyhentäis sitä merkittävästi. Alhaalla on kuivimmat oksat. Taidanpa kokeilla, jos ei muuta super vinkkiä, joltakin metsien mieheltä tänne ilmesty. - Nii Nuu
Epätoivoinen :( kirjoitti:
No ilmeisesti tuossa on paljonkin omaa virhettä. Olisi pitänyt hitaammin sulattaa ja kylmällä vedellä suihkutella, jos ei ole muutaman asteen viileää paikkaa missä sulattaa. Noin olen nyt jälkikäteen lukenut ohjeista. Ostaessa myyjä sahasi uuden imupinnan, eikä ulkona ollut mikään hirveä pakkanen. Ei varmaan aleta takaisin viemään, kun meni paikalliseen hyvään kuitenkin raha. Ei millekään bisnesmiehelle.
Nyt tuo kuusi on jo osin pilalla, niin en voi aloittaa alusta. Mutta attaiskohan jos lyhentäis sitä merkittävästi. Alhaalla on kuivimmat oksat. Taidanpa kokeilla, jos ei muuta super vinkkiä, joltakin metsien mieheltä tänne ilmesty.Niin todennäköisesti sinua on huijattu, kuusi on kaadettu kuukausi pari sitten jonkun hakkuun yhteydessä, pakkasessahan kuusi säilyttää värin ja neulaset, sitten kun tuot sisälle niin ruskeentuu ja neulaset irtoo, ei auta vaikka tekisit mitä tahansa poppakonsteja. Tosin voi olla mahdollista, että huijatuksi on joutunut paikallinen hyväntekijä järjestökin, jolle on myyty vanhoja kuusia saa paremman hinnan kuin energiapuuksi. Tämän takia pitää myyjältä kysyä milloin kuuset kaadettu, ja mieluiten ostaa joltain myyjältä mikä on vuosia myynyt samassa paikkaa,.
Tolla kylmähuuhtelulla estetään vain pieni nestehukka jonka seurauksena kuusi voi alkupäivinä karistaa hieman normaalia enemmän neulasia, siis ei mitään sulkasatoa mitä kuusesi tekee. Mutta yleensä kuusenoksilla on hitusen lunta joka sulaa vedeksi joten veden suihkuttelua ei tarvitse. Kylmähuuhtelua ei kannata millään suihkulla tehdä kuusi saa lämpösokin, vaan ihan suhkupullol hitusen kosteutta.
Se mitä itse tekisin, ottaisin valokuvan ja tulostaisin sen ja menisin myyjänluokse, ja pyytäisin myyjää hakemaan vanhan pois ja toimittamaan uuden tilalle. Kyllä 300 markkaa on niin iso raha, että kuusi pitää olla hyvä. Epätoivoinen :( kirjoitti:
No ilmeisesti tuossa on paljonkin omaa virhettä. Olisi pitänyt hitaammin sulattaa ja kylmällä vedellä suihkutella, jos ei ole muutaman asteen viileää paikkaa missä sulattaa. Noin olen nyt jälkikäteen lukenut ohjeista. Ostaessa myyjä sahasi uuden imupinnan, eikä ulkona ollut mikään hirveä pakkanen. Ei varmaan aleta takaisin viemään, kun meni paikalliseen hyvään kuitenkin raha. Ei millekään bisnesmiehelle.
Nyt tuo kuusi on jo osin pilalla, niin en voi aloittaa alusta. Mutta attaiskohan jos lyhentäis sitä merkittävästi. Alhaalla on kuivimmat oksat. Taidanpa kokeilla, jos ei muuta super vinkkiä, joltakin metsien mieheltä tänne ilmesty...paskakuusen ostin. Mutta enpä ole toista kertaa ostanut.
- =)=))(&/&¤/=)
Nii Nuu kirjoitti:
Niin todennäköisesti sinua on huijattu, kuusi on kaadettu kuukausi pari sitten jonkun hakkuun yhteydessä, pakkasessahan kuusi säilyttää värin ja neulaset, sitten kun tuot sisälle niin ruskeentuu ja neulaset irtoo, ei auta vaikka tekisit mitä tahansa poppakonsteja. Tosin voi olla mahdollista, että huijatuksi on joutunut paikallinen hyväntekijä järjestökin, jolle on myyty vanhoja kuusia saa paremman hinnan kuin energiapuuksi. Tämän takia pitää myyjältä kysyä milloin kuuset kaadettu, ja mieluiten ostaa joltain myyjältä mikä on vuosia myynyt samassa paikkaa,.
Tolla kylmähuuhtelulla estetään vain pieni nestehukka jonka seurauksena kuusi voi alkupäivinä karistaa hieman normaalia enemmän neulasia, siis ei mitään sulkasatoa mitä kuusesi tekee. Mutta yleensä kuusenoksilla on hitusen lunta joka sulaa vedeksi joten veden suihkuttelua ei tarvitse. Kylmähuuhtelua ei kannata millään suihkulla tehdä kuusi saa lämpösokin, vaan ihan suhkupullol hitusen kosteutta.
Se mitä itse tekisin, ottaisin valokuvan ja tulostaisin sen ja menisin myyjänluokse, ja pyytäisin myyjää hakemaan vanhan pois ja toimittamaan uuden tilalle. Kyllä 300 markkaa on niin iso raha, että kuusi pitää olla hyvä.hitosta sitä nyt löytäisi jonkun kuusimyyjän keskellä joulupyhiä, eiköhän kuuset ole myyty ja myyjät poistuneet, voi v....u että on tyhmä idea
- sgfh
Mene kaupungista niin kauas että löydät paikan jossa on kuusia,nappaa sieltä.
- Ronski-Riitta
työnnä oma pääsi avantoon,mutta ojenna rahat sitä ennen minulle.
Minulla ei putoa neulat,,,,,,,,,,,,,,,,vaan h ousut - xxxxxxxäääää
Juu, eikai siinä muuta kuin liian nopea sulatus saas nähdä käykö samallailla :)
Hyvät joulut kaikille muoviosastolta kumikuusi tillle... :D saa koristeet ripustella rauhassa.
- fghjkgul
Kuusi täytyy "lämmittää" aste asteelta, eikä suoraa kylmästä kuumaa -muutosta. Tämän takia se pudottaa neulasensa ja kuihtuu nopeammin. Uusi yritys vain (:
- Kuusivaras
fghjkgul kirjoitti:
Kuusi täytyy "lämmittää" aste asteelta, eikä suoraa kylmästä kuumaa -muutosta. Tämän takia se pudottaa neulasensa ja kuihtuu nopeammin. Uusi yritys vain (:
Metsään ja kuusta sahaamaan
ps.Varo poliisia - dfgd
Kuusivaras kirjoitti:
Metsään ja kuusta sahaamaan
ps.Varo poliisiaparas kuusi.
- K
nopeasti näillä pakkasilla olet kuusen sulattanut. Olis pitänyt toimia hitaammin.... Lohdutukseksi sinulle, monelle mulle on käynyt juuri noin tämän joulun aikaan!
- vanha tallukka
Viileässä ensin, esim. kylmävesihuuhtelu, uusi imupinta...
Jos yli 20 asteen pakkasella kuusen tuo suoraan huoneenlämpöön, tapahtuu soluissa
jonkinlainen "räjähdys" ja kuusi kuolee ilman muuta. Radiossa joku "joulukuusibiologi"
sitä juuri selvitti. Kylmällä vedellä sulattelua tai esim. jossain kellarissa tai
autotallissa, jossa lämpötila nippanappa plussalla. Sahattava uusi imupinta ja
pidettävä huolta, että tyvi on sitten koko ajan vedessä eli ei pääse hörppimään ilmaa
välillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k2494257Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin
Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän402499Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?
Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop5112134Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella
👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h582092Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn431820Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.1031694Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!
Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh261589Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on31571Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!
Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A411301Mitä metsaman tuottaa
Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit1211166