Viime päivinä ovat taas lipposlaiset kokdemiläiset intoutuneet kiihottamaan kansaa kepua vastaan maataloustukijaisilla. Siitä aiheesta ei enää saa Suomessa aikaan todellista kiistaa, sillä poliittisissa piireissä ollaan melko yksimielisiä nykyisestä maatalouspolitiikasta ja maataloussuhteista Euroopan Unioniin. Panen kuitenkin vielä monesti julkaisemani kirjoitukseni jäähdyttämään näiden saitti-intoilijoiden tunteita.
TUKIAISET
Vuonna 2002 maataloustulo muodostui seuraavasti:
(Suluissa 1000 x € tilaa kohti, aktiivitiloja oli silloin 73000)
Maatalouden tulot 3,9 miljardia € (53), joka jakaantui: markkinahintainen myynti 2,1 (29), tuet 1,8 (25), josta EU:n osuus 44 %.
Kustannukset 2,8 mrd. € (38), joka jakaantui: poistot, korot, vuokrat 1,0 (14) ja muut kustannukset 1,8 (25).
Maataloustuloksi, joka on sama kuin verotettava tulo, muodostuu viljelijälle jäävästä palkasta ja sijoitetun oman pääoman korosta, jäi siis 3.9 - 2.8 = 1,1 mrd. € (15).
Maatalouden merkitys kansantaloudelle pienenee nopeasti, vuosittain poistuu tuotannosta tuhansia tiloja. Maatalouden osuus v. 2002 bruttokansantuotteesta oli 1,2 %. Viljelijäväestön osuus aikuisväestöstä 2,3 %. Päätoimisia viljelijöitä on nyt enää n. 40000, mikä on 1,0 % aikuisväestöstä.
Suomessa maksettava tuki on asukasta kohti EU-maiden keskitasoa.
Tukien osuus EU-aikana on ratkaisevasti kasvanut, sillä varsinaiset tuottajahinnat määräytyvät pääsääntöisesti maailmanmarkkinoilla. Kuitenkin unionijäsenyyden aikana viljelijöiden tulot ovat pienentyneet sen sijaan yleinen ansiotaso on noussut roimasti. Nykyään jo yli puolella maatalousyrittäjistä on lisätulon lähteenä muuta yritystoimintaa tai he tekevät palkkatyötä.
Tukia maksetaan käytännössä kaikkialla maailmassa. Se johtuu siitä, että kaikkien maiden pyrkimyksestä jonkinasteiseen omavaraisuuteen elintarviketuotannossa. Se johtaa maailmanlaajuisen ylituotantoon. Ylituotantoa yritetään hillitä maksamalla pääosin tuet viljelypinta-alojen ja kotieläinten pääluvun mukaan eikä tuotettujen määrien mukaan.
Markkinoilla myydään ylijäämäeriä millä hinnalla hyvänsä. Näin määräytyvät maailmanmarkkinahinnat pysyvät niin alhaisena, ettei niillä hinnoilla pystytä missään tuottamaan.
Jos tuista jossakin maassa luovuttaisiin, se johtaisi maatalouden loppumiseen siinä maassa. Jos tukiaisista luovuttaisiin kaikkialla, maailmanmarkkinahinnat nousisivat kannattavalle tasolle suurin piirtein niin, että tukiaiset siirtyisivät suoriin tuottajahintoihin. Kuluttaja aina joutuu maksamaan tuotantokustannuksia vastaavan hinnan. Nyt hän maksaa tukiaisina lähes puolet elintarvikkeiden raaka-aineiden hinnasta.
Tukiaisiin liittyvät vielä maisemanhoito- työllisyys- ja valtakuntien asuttuna pitämiskysymykset. Viime aikoina myös kotimaisen puhtaan elintarvikkeen vaatimus on levinnyt moniin maihin. Voi myös olla, että ajatellaan nykyinen systeemi olevan sosiaalisempi, sehän alentaa kuluttajahintoja. Kaikki syövät yhtä paljon tukemisen kohteena olevia elintarvikkeiden raaka-aineita, mutta pienituloiset eivät maksa paljokaan veroja, joilla tukiaiset rahoitetaan.
Tukien lopettaminen lopettaisi myös hallitusten pyrkimykset käyttää maataloutta em. monien kansallisten tavoitteiden toteuttamisessa.
EU on ottanut maatalouden suoraan hoitoonsa pyrkimyksenään niin jäsenmaiden kuin sen suoraan maksamien tukien määrän tarkalla rajoittamisella hillitä ylituotantoa. Unionin pyrkimyksenä on myös edellä kuvattujen kansallisten pyrkimysten rajaaminen yhteisten sääntöjen asettamiin puitteisiin. Toisaalta koko EU:a ei olisi syntynytkään, jos elintarvikkeiden raaka-aineiden tuotanto olisi päästetty säätelemättömään vapaakauppaan.
Tätä maailmanlaajuista tukiaisongelmaa yritetään ratkaista WTO:n puitteissa, mutta huonolla menestyksellä: pari vuotta sitten Seattlen kokous ajautui tässäkin suhteessa umpikujaan. Viime vuotuisessa Duhan kokouksessa päätettiin tutkia asiaa lähivuosina.
Kaikkein eniten maatalousyrittäjät itse haluaisivat päästä siitä byrokraattisesta tukiaisviidakosta eroon.
Oiva Härkönen
TUKIAISET
Vuonna 2002 maataloustulo muodostui seuraavasti:
(Suluissa 1000 x € tilaa kohti, aktiivitiloja oli silloin 73000)
Maatalouden tulot 3,9 miljardia € (53), joka jakaantui: markkinahintainen myynti 2,1 (29), tuet 1,8 (25), josta EU:n osuus 44 %.
Kustannukset 2,8 mrd. € (38), joka jakaantui: poistot, korot, vuokrat 1,0 (14) ja muut kustannukset 1,8 (25).
Maataloustuloksi, joka on sama kuin verotettava tulo, muodostuu viljelijälle jäävästä palkasta ja sijoitetun oman pääoman korosta, jäi siis 3.9 - 2.8 = 1,1 mrd. € (15).
Maatalouden merkitys kansantaloudelle pienenee nopeasti, vuosittain poistuu tuotannosta tuhansia tiloja. Maatalouden osuus v. 2002 bruttokansantuotteesta oli 1,2 %. Viljelijäväestön osuus aikuisväestöstä 2,3 %. Päätoimisia viljelijöitä on nyt enää n. 40000, mikä on 1,0 % aikuisväestöstä.
Suomessa maksettava tuki on asukasta kohti EU-maiden keskitasoa.
Tukien osuus EU-aikana on ratkaisevasti kasvanut, sillä varsinaiset tuottajahinnat määräytyvät pääsääntöisesti maailmanmarkkinoilla. Kuitenkin unionijäsenyyden aikana viljelijöiden tulot ovat pienentyneet sen sijaan yleinen ansiotaso on noussut roimasti. Nykyään jo yli puolella maatalousyrittäjistä on lisätulon lähteenä muuta yritystoimintaa tai he tekevät palkkatyötä.
Tukia maksetaan käytännössä kaikkialla maailmassa. Se johtuu siitä, että kaikkien maiden pyrkimyksestä jonkinasteiseen omavaraisuuteen elintarviketuotannossa. Se johtaa maailmanlaajuisen ylituotantoon. Ylituotantoa yritetään hillitä maksamalla pääosin tuet viljelypinta-alojen ja kotieläinten pääluvun mukaan eikä tuotettujen määrien mukaan.
Markkinoilla myydään ylijäämäeriä millä hinnalla hyvänsä. Näin määräytyvät maailmanmarkkinahinnat pysyvät niin alhaisena, ettei niillä hinnoilla pystytä missään tuottamaan.
Jos tuista jossakin maassa luovuttaisiin, se johtaisi maatalouden loppumiseen siinä maassa. Jos tukiaisista luovuttaisiin kaikkialla, maailmanmarkkinahinnat nousisivat kannattavalle tasolle suurin piirtein niin, että tukiaiset siirtyisivät suoriin tuottajahintoihin. Kuluttaja aina joutuu maksamaan tuotantokustannuksia vastaavan hinnan. Nyt hän maksaa tukiaisina lähes puolet elintarvikkeiden raaka-aineiden hinnasta.
Tukiaisiin liittyvät vielä maisemanhoito- työllisyys- ja valtakuntien asuttuna pitämiskysymykset. Viime aikoina myös kotimaisen puhtaan elintarvikkeen vaatimus on levinnyt moniin maihin. Voi myös olla, että ajatellaan nykyinen systeemi olevan sosiaalisempi, sehän alentaa kuluttajahintoja. Kaikki syövät yhtä paljon tukemisen kohteena olevia elintarvikkeiden raaka-aineita, mutta pienituloiset eivät maksa paljokaan veroja, joilla tukiaiset rahoitetaan.
Tukien lopettaminen lopettaisi myös hallitusten pyrkimykset käyttää maataloutta em. monien kansallisten tavoitteiden toteuttamisessa.
EU on ottanut maatalouden suoraan hoitoonsa pyrkimyksenään niin jäsenmaiden kuin sen suoraan maksamien tukien määrän tarkalla rajoittamisella hillitä ylituotantoa. Unionin pyrkimyksenä on myös edellä kuvattujen kansallisten pyrkimysten rajaaminen yhteisten sääntöjen asettamiin puitteisiin. Toisaalta koko EU:a ei olisi syntynytkään, jos elintarvikkeiden raaka-aineiden tuotanto olisi päästetty säätelemättömään vapaakauppaan.
Tätä maailmanlaajuista tukiaisongelmaa yritetään ratkaista WTO:n puitteissa, mutta huonolla menestyksellä: pari vuotta sitten Seattlen kokous ajautui tässäkin suhteessa umpikujaan. Viime vuotuisessa Duhan kokouksessa päätettiin tutkia asiaa lähivuosina.
Kaikkein eniten maatalousyrittäjät itse haluaisivat päästä siitä byrokraattisesta tukiaisviidakosta eroon.
Oiva Härkönen
Vastaukset 27
Vanhimmat
Maataloustuilla tulisi ohjata elintarvikkeiden alkutuotantoa kehittymään sellaisiin tuotantomuotoihin, että Suomi saavuttaisi sää- ja maaperäolosuhteisiinsa nähden parhaan mahdollisen kilpailuaseman EU:n elintarvikemarkkinoilla.
Tiedätkö, Oiva, onko tätä näkökulmaa pidetty esillä, vai meneekö tässäkin tukiasiassa pelin henki niin, että isot vie ja pienet jää ilman; nykyistä linjaa säilytetään ja uuden tuotannon (esim. luomu) tulolle rakennellaan esteitä, ettei ökytilallisten tarvitse ainakaan sopeutua mihinkään saati nyt menettää ilmaista rahaa tukien muodossa.
(Sori, tuo lopun kärjekkyys ei ole Sulle tarkoitettu, Oiva.) ;-)
Aivan itsestään tuotanto Suomessa hakeutuu sääolosuhteet huomioon ottavaksi. peltomaaperässä ei taida olla merkittäviä eroja Euroopassa. On muuten muistettava, että kasvuun tarvitaan valoa; sitä on Suomessa tarjolla lyhyen kesän aikana enemmän kuin etelämpänä.
Tulihan se sieltä, ihaanteesi pienviljely. Sitä on turha haikailla, vain suuret tilat ovat kannattavia. Nyt on ylitetty aktiivitilojen keskimääräinen hehtaariluku 30. Tukiaiset eivät ole sosiaalitukea, vaan tuotantotukea, jota annetaan samoin perustein kaikenkokoisille tiloille.
Muualla Euroopassa maanviljelijät ovat puhtaita maanviljelijöitä. Suomalainen viljelijä on useasti tai lähes poikkeuksetta myös metsätalouden harjoittaja. Paljonko metsatalouden tulot tilaa kohti ovat vuodessa?
Paljonko on paperiliiton duunarin tulot "nokkaa" kohti vuodessa?
(meinaakohan Lego, että pitäisi vielä kantohinnoista pihistää)?
Metsänomistus ja metsätulot ovat suomalaisen maatalaouden erityisetu, joka räätälöityine vero- ja muine erityisjärjestelyineen on tosiasiassa yksi osa maatalouden saamaa piilotukea.
mitä tarkoitat? "käpy"
No, enpä meinaa, kun on tuota omaakin perämetsää. Asioista olisi vaan puhuttava oikeilla nimillä. Muun Euroopan tilat ovat huomattavasti isompia ja useasti myös tuottoisempia. Meidän viljelijöillä on kuitenkin erikoistuna metsäomistus ja mielstäni tämä olisi otettava huomioon kokonaistuotoista puhuttaessa.
koskaan sitä perämetsää, vai oletko maksanut siitä vain pelkkiä veroja?
>on kuitenkin erikoistuna metsänomistus ja mielstäni tämä olisi otettava huomioon kokonaistuotoista puhuttaessa<
--Mitä vittua tämä tarkoittaa?
On totta, että monet viljelystilat omistavat myös metsämaata. Se on kyllä kokonaan oma liiketoiminta, eikä sitä missään tilastoissa sekoiteta viljelyyn. Monet itäisen-ja pohjoisen Suomen tilojen viljelijät eivät tulisi pienillä tiloillaan toimeen ilman harjoittamaansa metsätaloutta. Maatiloilla kautta maan on runsaasti muutakin yritystoimintaa tai isäntä ja emäntä käy ansiotyössä ainakin osa-aikaisesti.
MTK:n kertomien tietojen mukaan Suomessa on noin 72 000 aktiivimaatilaa. Näistä osa eli arvatakseni noin puolet on ns. monitoimitiloja, joissa on maatalouden harjoittamisen ohella muutakin yritystomintaa. Koneurakointi muodostaa tästä suurimman siivun eli noin 40 %. Itse olet väittänyt, että noin 40 000 tilaa on päätoimisia, joten näitä monialatiloja lienee sitten noin 32 000. Ymmärtääkseni sekä kokopäivätiloilla että monialatiloilla voi olla myös metsätaloutta. Sitten väität edelleen, että isännät ja emännät käyvät runsaastikin ansiotyössä ainakin osa-aikaisesti.
Tämä kaikki asettaa maatalousyrittäjän tulotason mielenkiintoiseen valoon. Tilastojen mukaan maatalous muodostaa kolmanneksen - alle puolet maatalousyrittäjien tuloista. Keskimääräinen tulotaso on noin 35 000 euroa vuodessa. Nyt tulee sitten miettineeksi, että miten ihmeessä tämä on mahdollista, kun toisaalla aina kepulaisten piiristä väitetään, että maatalouden harjoittaminen on kovaa työtä aamusta iltayöhön. Silti sitä aikaa liikenee metsätöihin, koneurakointiin, matkailuyrittämiseen jne. Tässä tulee mieleen se, että maatalouden tulotaso on vuositasolle laskettuna paljon suurempi kuin mitä sinä Oiva esim. esität luvuissasi. Se on vähän sama kuin vain osan vuodesta hitsarina ja toisen osan vuodesta muurarina toimiva väittäisi, että kummankin duunin vuosiansiot ovat surkeat, kun hän laskisi tulot vuotta kohden kummastakin erikseen.
MTK:n sivuilla meille kerrtotaan esim. siitä, mitä maanviljelijä vuoden aikana tekee. Toiminta alkaa keväällä. Silloin hän käyttää aikaa roudan ja lumen sulamisen tarkkailuun, sanotaan MTK:n sivuilla. Jos ajatellaan, että kevätkausi alkaa maaliskuun alussa ja loppuu toukokuun lopussa, viljelijä siis tarkkailee noin pari kuukautta lumitilannetta. Toukokuussa hän sitten ryntää pelloille ja jos aurinko paistaa, huhkii siellä koko aurinkoisen tovin. Kesällä viljelijä MTK:n mukaan antaa auringon ja sateen hoitaa päätyön. Elo- syyskuut ovat sitten sadonkorjuun aikaa. Kun koittaa talvikausi, viljelijä alkaa kunnostamaan ja huoltamaan koneitaan ja suunnittelemaan seuraavaa vilejlyskautta. Tähän kuluu siis noin viisi kuukautta ennen kuin pitää alkaa tarkkailla lumi- ja routatilannetta. Jos MTK:hon on luottamista maanviljelijälle osuu vuodessa noin kolmen kuukauden ruoeama, jolloin työtä pitää painaa ja sateettomina päivinä sitten jopa 12-15 tuntia. Muu aika on MTK:n mukaan suunnittelua, konehuoltoa ja lumitilanteen tarkkailua, yhteensä 7 kuukautta ja vielä kesällä pari kuukautta tarkkaillaan, miten aurinko ja sade kasvattavat yhteisvoimin viljaa pelloilla.
Voin kertoa, että aika harva muukaan yrittäjä tai työntekijä tulee toimeen kolmen kuukauden työllä. Harva työantaja suostuu ainakaan siitä koko vuoden palkkaa maksamaan. On silloin aika luonnollista, että maatalousyrittäjälläkin on muita tulolähteitä koko vuoden tarpeita varten. Niin on jäätelökauppaa pitävällä kioskimyyjälläkin.
Tukiaisissa pitää ottaa huomioon myös muut tulot. Vain päätoimisille viljelijöille tukea ja siihenkin katto esim. 20 000 euroa.
Nuo tilastot, mitkä minä julkaisin koskevat vain maatalousyrittämistä. Siksi juuri puolella viljelijöistä on muuta yritystoimintaa tai käyvät ansiotöissä, että pelkällä maanviljelyllä ei elä kuin hyvin suurilla tiloilla. Lisäksi sellaisilla viljelijöillä, joilla ei ole lypsykarjaa, on myös aikaa muuhun toimintaan. Eikö tämä ole aivan oikein, että viljelijät ovat aktiivisia yritys- ja työelämässä.
Sinä olet oppinut jo sen, ettet väitä, jotta eiväthän nuo viljelijät mitään tukiaisia tarvitse, kun tienaavat maatalouden ulkopiolelta niin hyvin. Jotkut eivät tajua, että maataloustukiaiset eivät ole sosiaalitukea, vaan tuotantotukea. Jos tuet loppuisivat ja tuotantohinnat pysyisivät nykyisinä, loppuisi maanviljelys suurimmassa osassa maailmaa.
Toisaalta tukien loppumisen jälkeen tuottajahinnat alkaisivat elintarvikkeiden niukkuudesta johdosta nousta suurinpiirtein samalle tasolle, mitä nyt viljelijä saa tukina ja myyntihintana, jolloin taas viljely kannattaisi. Tämä on tosin utopiaa, tuet eivät lopu. Niihin sisältyy niin monia alkuperäisessä kirjoituksessani kuvaamiani intressejä, ettei järjestelmästä päästä eroon näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.
Maataloustukiasioista en ole juuri eri mieltä kanssasi. Arvostan suomalaista viljelijää ja ymmärrän hyvin hänen työnsä tukemisen tarpeen. Tuethan toimivat myös kuluttajan eduksi. Tämän kaiken olen todennut aikaisemminkin tällä saitilla.
Ymmärrän hyvin senkin, että kepu pyrkii huolehtimaan peruskannattajakuntansa - maanviljelijäväestön - eduista. Siinä se on hyvin osaava, kuten on nähty. Mutta siihen se kepun osaaminen sitten oikeastaan loppuukin. Sekin nähdään tälläkin hetkellä, vaikka hallitus onkin hieman parantanut otettaan eräistä asioista, kuten EU-politiikasta, kiitos Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen hyvän yhteistyön.
En ole tänne pitkään aikaan juuri kirjoitellut. Olin sotahistoriallispainotteisella matkalla Baltiassa ja sieltä palattuani olen huomannut tason täällä vain laskeneen. Mm. tulevista EU-vaaleista puhutaan sellaista potaskaa, että siihen ainakaan en halua sekaantua.
Mutta palaan hieman vanhoihin. Meillä on ollut varsin erilaiset näkemykset turvallisuuspolitiikastamme ja minä olen kai joskus vedonnut myös taustaani, jonka oletan osaltaan hieman antavan painoa mielipiteilleni. Sinä vastineessasi juuri ennen matkalle lähtöäni myös ilmeisesti turvallisuuspoliittista asiantuntemustasi todistaaksesi kerroit olevasi reservin luutnantti. Niinpä näyt olevan. Hyllyssäni oleva RUK:n 50-vuotisjuhlakirja "Ympyröiltä kansalaisvastuuseen" kertoo kurssilla 94 (9.8. - 9.11.1957) olleen oppilaana Härkönen, Oiva Antero (Pioneerirykmentti). Sinä se lienet? Olemme samoja ikäluokkia, mutta emme me samalla RUK:n kurssilla olleet.
Annan toki arvoa reservin upseeriudellesi, mutta jos tuo kohta 50-vuotta sitten suoritettu kolmen kuukauden mittainen kurssi on turvallisuuspoliittisen ajattelusi vahvin perusta, et kyllä kovin vahvoilla ole! Minä en omassa ajattelussani itse asiassa nojaa paljonkaan sotilaskoulutukseeni, jota toki on monin verroin enemmän kuin Sinulla ja paljon myöhempääkin - jos jo hieman aikaisempaakin. Minun näkemykseni ovat syntyneet vuosikymmenten käytännön kokemukseni sekä asianharrastukseni perusteella. Historiaahan Sinäkin kerrot harrastavasi. Uskon, että kun jatkat harrastustasi ja pystyt unohtamaan puoluesidonnaiset ennakkoluulosi, päädyt vielä samoille linjoille kanssani.
Eipähän meidän - Sinun tai minun - käsityksillämme ole paljon merkitystä lopputulokseen. Nato-jäsenyyshän meitä joka tapauksessa odottaa, luojan kiitos, sillä jos siitä ei olisi toivoa, meitä odottaisi paljon pahempi.
mikä on varsinainen pihvi?
--(taakse poistu!!)
Lipposella ja Vanhasella ei käsittääkseni ole mitään yhteistyötä. Lipponen on out of business ja Vanhanen hoitaa politiikan sossuministereiden ja ulkopolitiikan myös presidentin kanssa.
Turvallisuuspoliittinen viisaus ei kasva sen mukaan, miten korkeasti koulutettu on sotilaallisesti tai sotilaallisesta kokemuksesta. Sotilailla on omanlaisensa ajattelu, joka ei välttämättä ole koko kansan edun mukaista. Siksi meillä ja muissakin demokraattisissa maissa on se hyvä tapa, että puoustusministeri on sivili, samoin ylipäällikkö.
Olen tässä oivan kanssa samoilla linjoilla. Hyvin hoidettu ulkopolitiikka on kaiken a ja o ja se on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Tämä on Paasikiven suurta viisautta ja Kekkonen jatkoi tässä suhteessa hänen linjoillaan. Jokaisen pitäisi myös tutustua Paasikiven muistelmiin, niistä löytyy paljon suurta viisautta. Sotilaiden osa on totella annettuja ohjeita ja olla kuuliaisia valtiovallalle. Tässä suhteessa Sutelan, Heiskasen ja Kannisen sooloilut olivat lähellä maanpetoksellista toimintaa ja vakoilua vieraan vallan hyväksi. Tämänkaltaiseen päätöksentekoon sotilailla ei ole oikeutta eikä pidäkään olla. He asettivat koko Suomen itsenäisyyden vaakalaudelle omatakeisella ajattelullaan.
>> Turvallisuuspoliittinen viisaus ei kasva sen mukaan, miten korkeasti koulutettu on sotilaallisesti tai sotilaallisesta kokemuksesta.>Sotilailla on omanlaisensa ajattelu, joka ei välttämättä ole koko kansan edun mukaista.>Siksi meillä ja muissakin demokraattisissa maissa on se hyvä tapa, että pulustusministeri on sivili, samoin ylipäällikkö.
>>Tässä suhteessa Sutelan, Heiskasen ja Kannisen sooloilut olivat lähellä maanpetoksellista toimintaa ja vakoilua vieraan vallan hyväksi.
Voi olla ja varmaan onkin niin, että mainituilla sotilailla oli hyvä tarkoitus. Silti he ottivat suurenmoisen riskin koko Suomen kannalta. Tässä he ottivat kantaakseen uskaliaasti sellaista laittoman päätösvallan taakkaa, joka olisi voinut pahimmassa tapauksessa johtaa täydelliseen katastrofiin Suomen kannalta. Ei heillä ollut mitään oikeutta tällaiseen. Enkä tarkoita nyt pelkästään juridista oikeutta, vaan myös demokraattisen maan yleisempää moraalista oikeutta. Olen tässä suhteessa täysin yhtä mieltä eversti (?) Pekka Visurin kanssa.
Minusta on jokseenkin käsittämätöntä sotilaalta se, että hän kertoilee NL:a koskevan tiedustelutietojen lisäksi myös Suomen strategiasta ja puolustusasemista sellaisen valtion sotilasviranomaisille, jotka silloisissa oloissa olisvat hyvinkin todenäköisesti suurvaltakriisin puhjetessa saattaneet käyttää näitä tietoja Suomen vahingoksi hyökätessään sotaan liittyvän operaation mukaisesti esim. Lapin kautta kohti Muurmanskia.
Varmasti löytyy esimerkkejä sekä sotilaiden jälkikäteen onnistuneesta harkintakyvyn ja näkemyksen käytöstä että vastaavasti epäonnistuneesta. Oma sota-aikamme tarjoaa kummankinlaisia esimerkkejä.
Talvisodan edellä oli kyllä yksi poliitikko, joka näki metsän puilta. Hän oli pääneuvottelijana toiminut J.K.Paasikivi. Hän pyrki venäläisten kanssa sovintoon ja ymmärsi, että se oli siinä tilanteessa välttämätöntä. Tässä yksi ja siinä vaiheessa keskeisin argumentti oli Mannerheimin arvio Suomen huonosta puolustuskyvystä. Mannerheim ja Paasikivi olivat lähes ainoat, joilla siinä tilanteessa oli realismin tajua. Molemmat kutsuivatkin talvisotaa sitten ulkoministeri Erkon sodaksi en vuoksi, että tämä eli siinä harhaluulossa, että NL ei tule hyökkäämään ja pelasi kaiken tämän näkemyksen varaan, mikä sitten oli kohtalokas Suomelle.
Mutta sotilailla oli kyllä sittemmin heikohko näkemys tilanteen jatkokehityksestä. Kenraali Talvela otti ilouutisena vastaan sen, että Saksa vihdoin kesällä 1941 aloitti hyökkäyksen NL:oon. Olihan Saksa luvannut hyvitystä Suomelle, kun tähän vaiheeseen päästäisiin. Kenraaleille ei tullut kuitenkaan mieleen se, että Saksa voisi hävitä sodan. Jälkikäteen kaiketi hyvinkin moni sotilasasiantuntija pitää Saksan menestystä usean rintaman sodassa täysin mielettömänä ajatuksena. Suomalaiset kenraalit eivät pitäneet sitä silloin mielettömänä eivätkä varoitelleet poliittista johtoa uhkarohkeudesta. Jälleen kerran suur valtiomiehemme J.K.Paasikivi oli ainoa, jonka silmä kantoi kauemmas. Paasikivi oli tarkoin tutustunut eri maiden historiaan ja otti mieluusti analogioita milloin buurisodasta ja milloin mistäkin kahakasta Suomea ajatellen. Paasikiven mielestä myös jatkosodan suhteen olisi pitänyt olla varovaisempi ja tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin sodan lopettamiseksi niin pian kuin mahdollista. Tähän tarjoutui tilaisuus jo kesän lopulla 1941, johon ei Suomessa kuitenkaan reagoitu tai otettu asiasta selvää. Tapahtuma liittyi siihen, että USAn ulkoministeri tai lähetteläs - en nyt tarkkaan muista - otti suomalaisiin yhteyttä ja kertoi NL:lla olevan halukkuutta iratautua sodasta ja tehdä Suomelle aluemyönnytyksiä. Paasikivi näki sotilaita tarkemmin Saksan mahdollisuudet. Hän oli historiasta tutustunut Napoleonin sotaretkiin Venäjälle ja tiesi mihin sekin yritys kaatui.
... mitään oikeutta oma-aloitteeseen sotilaalliseen toimintaan ilman poliittisen johdon tehtävänantoa tai lupaa. Se Sutelan toiminta, jossa hän torjui venäläisten "lähentelyjä" ja joka tapahtui Kekkosen hyväksymänä oli hyväksyttävää ja laillista. Voihan olla tilanteita, jossa valtionjohto käyttää sotilaita tarkoitustensa edistämiseen.
Sosiaalipolitiikan erään sektorin tekniikoita hoitamaan koulutetaan lääkintähenkilökuntaa. Samoin turvallisuuspolitiikaan erään sekrorin tekniikoita hoitamaan koulutetaan sotilait.
Sotilaiden tulee antaa turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä sotilaallisista kysymyksistä lausuntoja poliittiselle johdolle. Kun nämä sotilaskysymykset ovat paljolti salaisia, ei sotilaiden pidä lausuntojaan antaa julkisuudessa vaan valtionjohdolle.
Sen jälkeen on yksin valtionjohdon ja demokraattisten elinten asia päättää asioista. Luettelet esimerkkejä sellaisista sotilaiden neuvoista, joita ei otettu huomioon ja huonosti kävi. Enemmän löytyisi sellaisia sotilaiden neuvoja, joita seuraamalla on jouduttu tuhoon. Olkoon nyt esimerkkinä vaikka Suomen kenraalien suuri into lähteä Saksan kumppanina sotaretkelle N-liittoon v. 41.
Väitän edelleen, että Lipponen on menneen talven lumia. Hän teki suurta vahinkoa maalleemme pääministeriaikanaan. Hän tuhosi maan sosiaalisen ja alueellisen tasapainon. Hän on ollut innolla luopumassa viimeisistäkin itsenäisyytemme rippeistä kehittämälla EU:sta liittovaltiota ja sotilasliitto sekä hivuttamalla meitä Natoon. Vanhasen hallitus on kaikessa olennaisessa aivan eri linjoilla kuin Lipponen.
Annan kaiken tukeni Oivan mielipiteelle.
>>Olkoon nyt esimerkkinä vaikka Suomen kenraalien suuri into lähteä Saksan kumppanina sotaretkelle N-liittoon v. 41.>Väitän edelleen, että Lipponen on menneen talven lumia. Hän teki suurta vahinkoa maalleemme pääministeriaikanaan. Hän tuhosi maan sosiaalisen ja alueellisen tasapainon. Hän on ollut innolla luopumassa viimeisistäkin itsenäisyytemme rippeistä kehittämälla EU:sta liittovaltiota ja sotilasliitto sekä hivuttamalla meitä Natoon. Vanhasen hallitus on kaikessa olennaisessa aivan eri linjoilla kuin Lipponen.
... kyllä vastusti eduskunnassa talvisodan rauhan solmiamista niillä ehdoilla, mutta siitä minulla ei ole mielikuvaa, että hän olisi ollut innolla aloittamassa jatkosotaa. Sitä puuhasivat kenraalit osittain salassa valtion johdolta saksalaisten kanssa. Sitten saivat Rydin ja Tannerin mukaan juoneen, niin taas oltiinkin sitten sodassa. Sen sijaan Kekkonen aloitti rauhankampanjansa jo vuoden 42 alussa. Silloin Saksa kärsi katastrofin Stalingradissa. Minetkaan eivät vielä silloin heti tajunneet, miten sodassa tulee käymään. Kekkonen oli alkuperäisiä rauhanaktivistejä ja hän sai kirjoituksiaan julkaistua Suomen Kuvalehdessä nimimerkillä Pekka Peitsi. Olen lukenut niitä sen aikaisista Kuvalehdistä ja ihmetelly, että sensuuri antoi ne julkaista. Tosin pääsensorina oli Kekkosen aatetoveri Vilkuna.
Kaikessa olennaisessa on nyt erilainen suunta kuin Lipposen aikana. Nyt hillitään keskittämistä Helsingin seudulle, kehitettään maata tasapainoisemmin, pojoismaisen hyvinvointivaltion alasajo on lopetetttu, nyt ei olla kiltisti rakentamassa unionista isojen tahdissa liittovaltiota ja sotilasliittoa, ei olla menossa Natoon ja pidetään kiinni liittoutumattomuudesta.
Lipponen kun on ryhtynyt apostoliksi liittoutumattomattomuudesta luopumiseen, unionin kehittämiseen sotilasliitoksi ja meidän liittämiseen Natoon, niin hän nyt jatkaa matkasaarnaamistaan aiheesta. Niitä saarnoja eivät vain nykyiset valtaapitävät eikä kansa kuuntele.
>>Sen sijaan Kekkonen aloitti rauhankampanjansa jo vuoden 42 alussa. Silloin Saksa kärsi katastrofin Stalingradissa. Minetkaan eivät vielä silloin heti tajunneet, miten sodassa tulee käymään. Kekkonen oli alkuperäisiä rauhanaktivistejä