Ajattelin tarkistaa viskin hinnan alkosta netinkautta. No, eipäs selvinnyt! Alkon sivustolta saa tuotehaun vain alle 22% tuotteista.
Väkevien tuotteiden myynnin edistäminen kun on kiellettyä.
Tämä perustuu siihen alkoholipoliittiseen myyttiin, että tuotteen saatavuus aiheuttaa alkoholismia. Ja kun Sosiaali ja terveysministeriö ja alkoholipolitiikasta vastaavat muut virkamiehet pitävät kiinni myytistään, voidaan aiheen tiimoilla perustaa vuosittain lukuisia hyödyttömiä toimikuntia ja laatia muistioita ja muuta tyhjänpäiväistä.
Tänä syksynä oli uutisissa esillä 40 vuotta vanha laboratorio-rottakanta. Tuo rottakanta oli siis tutkijoiden käytössä 40 vuoden ajan jotta saataisiin selville mitkä tekijät vaikuttavat alkoholismiin. Perintötekijät, alkoholin saatavuus ja stressitekijä. Perinnollisyys lisäsi alkoholin kulutusta, mutta itseasiassa ratkaisevinta oli stressitekijä. Eli se miten rottia kohdeltiin vaikutti alkoholin nauttimiseen ja siis aiheutti alkoholismia.
Rotta joka ei kärsinyt stressistä saattoi hyvinkin tyytyä pelkkään veteen vaikka alkoholia oli saatavilla.
Miksi siis Suomessa pidetäänalkoholin saatavuutta ja sen kiristystä ainoana alkoholismiin vaikuttavana tekijänä, johon halutaan puuttua.
Mikä on väestöryhmä jossa viimeisen 10 vuoden aikana on eniten lisääntynyt alkoholin kulutus. Eiköhän tuo ole 50-70 vuotiaat pienituloiset. Jos 50nen jää työttömäksi niin miten suurta tukea hän saa työllistymiseen? Tai kuinka suuri eläke on työttömyysputken jälkeen verrattuna työsuhteesta eläkkeelle jääneeseen verrattuna.
Eli sosiaali ja terveysministeriön pitäisi vaikuttaa stressitekijän poistamiseen, eikä pelkästään viinan hinnan ja saatavuuen rajoittamiseen.
Mutta miksi virkamies näkisi vaivaa kun kansaa voi helpomminkin rahastaa ja holhota.
NINEL

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pitää silmänlumeeksi tehdä, niin tehdään sitten sen helpomman kaavan kautta, eli holhotaan kun ei pystytä korjaaviin toimenpiteisiin.
Kun joku sressaantunut sitten haluaisi vähän lievennystä tuskiinsa, niin heti pitää vallesmannin mennä toisen Joulujuomat maahan kaatamaan.
Ajattelematonta toimintaa valtion virkailijoilta, joiden pitäisi olla pienen ihmisen puolella.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisi löysi Tyrnävältä pontikkatehtaan/1135262499850