Sillä se kuri saadaan liikenteeseen. En jaksa ymmärtää, ettei valvontaan muka ole resursseja. Ei se nopeuden mittaaminen avaruustiedettä ole. Eikä sen havaitseminen, jos ohittaa kieltoalueella tai ajaa päin punaisia. Miksi mokoma puuha pidetään yleensä poliisin harteilla, kun aivan hyvin voitaisiin kouluttaa satamäärin työttömiä luusereita samaan työhön aivan kuin lappuliisojakin. Tässä työssä olisi vielä se etu, että tekijä tienaisi oikeasti palkkansa moninkertaisesti, toisin kuin monissa muissa "työllitämistöissä". Vapautuisi samalla virkavalta selvittelemään isompia sotkuja.
Lisää valvontaa...
roskpostiropotti
1312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sanoisin tuohon kyllä ensimmäisenä, että sillä millä saadaan kuri liikenteeseen on liikennekulttuurin muuttaminen ja erityisesti asenteisiin vaikuttaminen. Asenne liikenne on kamalaa. Keskisormea, minä ensin-etuilua, minulla-on-iso-auto-joten-minä-menen-NYT!, "hittoako siinä jarruttelet!", "MEE MAAJUSSI POIS MUN EDESTÄ AJAMASTA LIIAN HITAASTI!".
Valvonta on tällä hetkellä tiukkaa, jo neljän kilometrin ylinopeudesta voi tulla varoitus ja jo kahdeksan kilometrin ylityksestä voi napsahtaa sakko. Kameratolppia on siellä sun täällä ja itseasiassa, totta puhuen, ne aiheuttavat paljon ongelmia liikenteeseen. Porukka ajaa 80-alueella satasta, kunnes navi piippaa kameraa tai se huomataan, jolloin jarrutetaan reilusti, minkä jälkeen joutuu koko jono jarruttamaan takana.
Liikenteessä onnettomuudet yleensä johtuvat myös siitä, ettei autoa hallitakaan. Luullaan liikoja itsestään, luullaan liikoja autosta tai on muka "kiire".
Ei siellä tiellä tarvitse esitellä sitä hienoa uutta BMW:tä, Audia tai muuta kallista autoa. Kyllä sen nyt jokainen näkee, että siinä lukee se auton nimi, oli se Volvo tai Toyota.
Virkavalta valvoo sen minkä kykenee rerussien puolesta, he eivät päätä itse milloin saavat olla töissä ja ketä valvovat. Itseasiassa liikenteessä palloileva poliisi ei välttämättä jahtaa sarjamurhaajaa, vaan siihen on erikseen tutkijat. Tietysti he ottavat kiinni, mikäli rysän päältä sellaisen saavat.
Päättäjät päättää mihin se raha käytetään ja nykyään se käytetään kaikkialle muualle kuin tärkeisiin kohteisiin.