hoitajat ja imetys

toivottavasti kuuntelevat ja ottavat toiveeni huomioon.. todellaki aijon pyytää, että saisin ihan itse yrittää, enkä halua että siihen joku hoitaja tulee sorkkii.. ja aijon kyllä apua pyytää jos en vaan onnistu! Tosiaankaa aijo lasta nälissään pitää sen takia, etten halua hoitajia sorkkii rintojani.

Niin, siis jos aijon imettää. Oon vähän kahden vaiheilla.

Kiitti vastauksista! :)

Jaa että vauva itki nälkäänsä kun maito ei noussut millään. Ja hoitajat sadistisesti kieltäytyivät antamasta korviketta vaikka sehän on vauvan parasta ravintoa ja mitäpä ne hoitajat nyt mistään tietäisivät.

Harmi että monella on imetystietous näin heikolla tolalla. Kannattais sit varmaan pysyä poissa imetyspalstalta ja mennä sinne korvikepalstalle tätä tietoa levittämään.

huokaus. kirjoitti:

Jaa että vauva itki nälkäänsä kun maito ei noussut millään. Ja hoitajat sadistisesti kieltäytyivät antamasta korviketta vaikka sehän on vauvan parasta ravintoa ja mitäpä ne hoitajat nyt mistään tietäisivät.

Harmi että monella on imetystietous näin heikolla tolalla. Kannattais sit varmaan pysyä poissa imetyspalstalta ja mennä sinne korvikepalstalle tätä tietoa levittämään.

Lue lisää

Minä taas olin helpottunut, kun hoitajat auttoivat. Vauvalla oli kova imemisen tarve, enkä osannut imettää eikä vauvakaan oikein osannut imeä. Jatkuvasti jouduin kelloa soittamaan ja apua pyytämään, muuten olisi saanut odottaa kauankin.Ei se avun pyytäminenkään mukavalta tuntunut. Mutta nyt olen siitä onnellinen kun imetys lähti hyvin sujumaan. Mulla alkoi heti tulemaan sitä ensimaitoa joten vauvan ei tarvinnut olla nälissään. Mutta sitten jouduttiin antamaan lisämaitoa kun vauva meni keltaiseksi.
Sitten myös terveydenhoitaja kotikäynnillä tarkisti sen imuotteen että se on oikea.
Joillakin se imetys voi onnistuakin ilman harjoitusta. Ainakin mun yhdellä tutulla vauva otti vaan rinnan suuhun ja alkoi imeä.
Niin ei se kivalta tunnu, jos joku sorkkii rintoja. voithan tosiaan sanoa toiveesi siitä, että sinuun ei saa koskea.

musta jklssä sai vähän turhankin herkästi lisämaitoa. kaikki pullomaito siellä on lypsymaitoa, ja ainakin yks yökkö ei edes neuvonut vaan toi pullon, kun kysyin imetysasennoista. laps onneks osas imeä heti vain tissiä, ihmetteli vaan pulloa. Ja ne vastasyntyneet saattaa nyt kiljua muutenkin. ja ekat tipat on niin tosi pieniä mutta tehokkaita että niillä pärjää. ja imettämättä se maito ei nouse..

olen aina ollut sellainen, etten halua apua, jos en sitä pyydä. miksi siis tässäkään asiassa? Olen tottunut, että saan itse kokeilla ja yrittää kaikkea itse ensin. Haluan "pärjätä" asioissa itse. Tottakai hoitajien apu on tervetullutta, jos en itse saa imetystä sujumaan. en vain halua, että he tulevat, ottavat rinnastani kiinni ja selittävät neuvojaan..... hohhoi! Ei sovi mulle tällainen ei.

Sen pitää mennä niin, että yritän itse, jos onnistun itse, hyvä niin! Tai sitten yritän itse, jos en onnistu itse, niin sitten voin hihkaista hoitajia apuun.

Jep, äidin maito kuuluu olevan se paras vaihtoehto, sitä en mee kieltää :)
Olenkin tullut siihen tulokseen, että imetän, mutta myös puolloruokin (tätähän en siis voi päättää itse täysin, toki teen niin miten onnistuu, jos imetys onnistuu mutta pulloruokinta ei, niin imetän pelkästään ja sitten toisn päin myös.)
mutta se olisi paras, ettei lapsi olisi minusta täysin riippuvainen, eli mulla olisi mahdollisuus käydä esim. kaupassa tai vierailulla ilman, että vauva on koko ajan mukana. tai että lenkilläkin pitäisi pikaisesti käydä, että ehtii kotii takas ennenku lapsi on taas nälkäinen. Ja samalla saa isukki osallistua kaikkeen alusta alkaen :)

hihheij kirjoitti:

olen aina ollut sellainen, etten halua apua, jos en sitä pyydä. miksi siis tässäkään asiassa? Olen tottunut, että saan itse kokeilla ja yrittää kaikkea itse ensin. Haluan "pärjätä" asioissa itse. Tottakai hoitajien apu on tervetullutta, jos en itse saa imetystä sujumaan. en vain halua, että he tulevat, ottavat rinnastani kiinni ja selittävät neuvojaan..... hohhoi! Ei sovi mulle tällainen ei.

Sen pitää mennä niin, että yritän itse, jos onnistun itse, hyvä niin! Tai sitten yritän itse, jos en onnistu itse, niin sitten voin hihkaista hoitajia apuun.

Jep, äidin maito kuuluu olevan se paras vaihtoehto, sitä en mee kieltää :)
Olenkin tullut siihen tulokseen, että imetän, mutta myös puolloruokin (tätähän en siis voi päättää itse täysin, toki teen niin miten onnistuu, jos imetys onnistuu mutta pulloruokinta ei, niin imetän pelkästään ja sitten toisn päin myös.)
mutta se olisi paras, ettei lapsi olisi minusta täysin riippuvainen, eli mulla olisi mahdollisuus käydä esim. kaupassa tai vierailulla ilman, että vauva on koko ajan mukana. tai että lenkilläkin pitäisi pikaisesti käydä, että ehtii kotii takas ennenku lapsi on taas nälkäinen. Ja samalla saa isukki osallistua kaikkeen alusta alkaen :)

Lue lisää

"mutta se olisi paras, ettei lapsi olisi minusta täysin riippuvainen, eli mulla olisi mahdollisuus käydä esim. kaupassa tai vierailulla ilman, että vauva on koko ajan mukana. tai että lenkilläkin pitäisi pikaisesti käydä, että ehtii kotii takas ennenku lapsi on taas nälkäinen"

Tässä on vaan se hassu juttu, että sitten kun se oma vauva syntyy niin ei siitä halua olla ollenkaan erossa. Etukäteen ajattelee että joo, kerran viikossa vähintään pitää päästä itsekin harrastamaan ja isä hoitaa vauvaa, mutta kuinkas sitten kävikään ;) Itse tein niin että alusta asti lypsin ylimääräisiä maitoja pakkaseen, joten isukki pystyi syöttämään vauvaa sen aikaa kun kävin kaupassa tai jossain omilla asioillani. Mutta sitä en olisi etukäteen tajunnut millainen IKÄVÄ vauvaa kohtaan iskee heti kun kotiovesta ulos astuu! Ja sellaista ikävää ei tunne ketään toista kohtaan, et vaikka kuinka olisit hoitanut pikkusisaria tai jonkun muun lapsia... Joten käytännössä omat shoppailureissuni ovat olleet tosi lyhyitä vaikka tiedän että vauva isin hoivissa hyvin pärjääkin. Jotenkin vaan on aina tosi kiire kotiin sieltä, eikä ylipäänsä tule minnekään lähdettyä jollei ole ihan pakko :)

Mutta rintapumppu on siis ihan hyödyllinen hankinta joka tapauksessa. Saa edes jossain käytyä yksinkin, ja onhan se totta että isistä on ihanaa silloin tällöin vauvaa syöttää. Ja siis pullosta voi syöttää omaa maitoa, ei tarvitse antaa korviketta.

riippuvaisuudesta kirjoitti:

"mutta se olisi paras, ettei lapsi olisi minusta täysin riippuvainen, eli mulla olisi mahdollisuus käydä esim. kaupassa tai vierailulla ilman, että vauva on koko ajan mukana. tai että lenkilläkin pitäisi pikaisesti käydä, että ehtii kotii takas ennenku lapsi on taas nälkäinen"

Tässä on vaan se hassu juttu, että sitten kun se oma vauva syntyy niin ei siitä halua olla ollenkaan erossa. Etukäteen ajattelee että joo, kerran viikossa vähintään pitää päästä itsekin harrastamaan ja isä hoitaa vauvaa, mutta kuinkas sitten kävikään ;) Itse tein niin että alusta asti lypsin ylimääräisiä maitoja pakkaseen, joten isukki pystyi syöttämään vauvaa sen aikaa kun kävin kaupassa tai jossain omilla asioillani. Mutta sitä en olisi etukäteen tajunnut millainen IKÄVÄ vauvaa kohtaan iskee heti kun kotiovesta ulos astuu! Ja sellaista ikävää ei tunne ketään toista kohtaan, et vaikka kuinka olisit hoitanut pikkusisaria tai jonkun muun lapsia... Joten käytännössä omat shoppailureissuni ovat olleet tosi lyhyitä vaikka tiedän että vauva isin hoivissa hyvin pärjääkin. Jotenkin vaan on aina tosi kiire kotiin sieltä, eikä ylipäänsä tule minnekään lähdettyä jollei ole ihan pakko :)

Mutta rintapumppu on siis ihan hyödyllinen hankinta joka tapauksessa. Saa edes jossain käytyä yksinkin, ja onhan se totta että isistä on ihanaa silloin tällöin vauvaa syöttää. Ja siis pullosta voi syöttää omaa maitoa, ei tarvitse antaa korviketta.

Lue lisää

No tämä edellinen on kyllä ihan yksittäinen subjektiivinen kokemus, joten älä yleistä. Minulla ei ole ollut mitään "ongelmia" olla vauvastani erossa, aluksi lyhyitä pätkiä, nyt jo pidempiäkin kun ikää on vuoden verran.

Itse asiassa jo sairaalasta paluupäivänä kävin kaupungilla ostamassa joitakin puuttuvia tarvikkeita. Yksin. Muutenkin alusta asti olen muutaman kerran viikossa ollut omissa harrastuksissa/tapaamassa kavereitani ilman lasta. Luulen, että olisin tullut hulluksi jos koko ajan olisin ollut kiinni vauvassa (lapsi nyt vuoden ikäinen)! Ja lapsi siis aivan ihana, helppo, rakas. Ei haastava koliikkitapaus tmv. Ja ennen kuin joku tulee haukkumaan huonoksi äidiksi, niin asiassa on sekin puoli,että lapsella on myös isä! Tällä tarkoitan etenkin sitä, että myös isällä on OIKEUS kahdenkeskiseen aikaan lapsensa kanssa, ilman että äiti höösää siinä ympärillä koko ajan. On tullut nähtyä ihan tarpeeksi monta äitiä, jotka ensin omivat vauvan itselleen kun ovat niin kovin symbioosissa, ja sitten puolen vuoden-vuoden sisällä napsahtaa. Joko siksi että shokki oman itsensä kadottamisesta iskee vihdoin päälle, tai siksi, että isä ei ole arjen toimissa mukana lainkaan (miten voisi olla kun ei koskaan pääse luomaan omia rutiinejaan?)

En myöskään ole mikään kummajainen lähipiirissäni, jossa suunnilleen puolessa perheissä isät oikeasti käyttävät isäkuukauden ja muut vapaat lapsen kanssa olemiseen eivätkä esim. omaan lomailuun.

riippuvaisuudesta kirjoitti:

"mutta se olisi paras, ettei lapsi olisi minusta täysin riippuvainen, eli mulla olisi mahdollisuus käydä esim. kaupassa tai vierailulla ilman, että vauva on koko ajan mukana. tai että lenkilläkin pitäisi pikaisesti käydä, että ehtii kotii takas ennenku lapsi on taas nälkäinen"

Tässä on vaan se hassu juttu, että sitten kun se oma vauva syntyy niin ei siitä halua olla ollenkaan erossa. Etukäteen ajattelee että joo, kerran viikossa vähintään pitää päästä itsekin harrastamaan ja isä hoitaa vauvaa, mutta kuinkas sitten kävikään ;) Itse tein niin että alusta asti lypsin ylimääräisiä maitoja pakkaseen, joten isukki pystyi syöttämään vauvaa sen aikaa kun kävin kaupassa tai jossain omilla asioillani. Mutta sitä en olisi etukäteen tajunnut millainen IKÄVÄ vauvaa kohtaan iskee heti kun kotiovesta ulos astuu! Ja sellaista ikävää ei tunne ketään toista kohtaan, et vaikka kuinka olisit hoitanut pikkusisaria tai jonkun muun lapsia... Joten käytännössä omat shoppailureissuni ovat olleet tosi lyhyitä vaikka tiedän että vauva isin hoivissa hyvin pärjääkin. Jotenkin vaan on aina tosi kiire kotiin sieltä, eikä ylipäänsä tule minnekään lähdettyä jollei ole ihan pakko :)

Mutta rintapumppu on siis ihan hyödyllinen hankinta joka tapauksessa. Saa edes jossain käytyä yksinkin, ja onhan se totta että isistä on ihanaa silloin tällöin vauvaa syöttää. Ja siis pullosta voi syöttää omaa maitoa, ei tarvitse antaa korviketta.

Lue lisää

jos käy nii et ei pysty olee vauvasta kaua erossa koska tuntuu heti hirvee ikävä, nii sit käy niin. Mutta tuntuis että se on vain alussa niin, ettei tosiaan kykenis jättää rakasta hetkeksikään yksin :) mut kumminkin, kiitti vastauksesta :)

jönöz kirjoitti:

No tämä edellinen on kyllä ihan yksittäinen subjektiivinen kokemus, joten älä yleistä. Minulla ei ole ollut mitään "ongelmia" olla vauvastani erossa, aluksi lyhyitä pätkiä, nyt jo pidempiäkin kun ikää on vuoden verran.

Itse asiassa jo sairaalasta paluupäivänä kävin kaupungilla ostamassa joitakin puuttuvia tarvikkeita. Yksin. Muutenkin alusta asti olen muutaman kerran viikossa ollut omissa harrastuksissa/tapaamassa kavereitani ilman lasta. Luulen, että olisin tullut hulluksi jos koko ajan olisin ollut kiinni vauvassa (lapsi nyt vuoden ikäinen)! Ja lapsi siis aivan ihana, helppo, rakas. Ei haastava koliikkitapaus tmv. Ja ennen kuin joku tulee haukkumaan huonoksi äidiksi, niin asiassa on sekin puoli,että lapsella on myös isä! Tällä tarkoitan etenkin sitä, että myös isällä on OIKEUS kahdenkeskiseen aikaan lapsensa kanssa, ilman että äiti höösää siinä ympärillä koko ajan. On tullut nähtyä ihan tarpeeksi monta äitiä, jotka ensin omivat vauvan itselleen kun ovat niin kovin symbioosissa, ja sitten puolen vuoden-vuoden sisällä napsahtaa. Joko siksi että shokki oman itsensä kadottamisesta iskee vihdoin päälle, tai siksi, että isä ei ole arjen toimissa mukana lainkaan (miten voisi olla kun ei koskaan pääse luomaan omia rutiinejaan?)

En myöskään ole mikään kummajainen lähipiirissäni, jossa suunnilleen puolessa perheissä isät oikeasti käyttävät isäkuukauden ja muut vapaat lapsen kanssa olemiseen eivätkä esim. omaan lomailuun.

Lue lisää

jönöziltä taisi nyt mennä täysin ohi se, että olen alusta asti käynyt kodin ulkopuolella asioilla ilman vauvaa, eikä tässä mistään vauvan "omimisesta" tai isän syrjäyttämisestä ole kyse. Lapsen isä on pitänyt kaikki isyyslomat ynnä muut ja alusta asti osallistunut vauvan hoitoon omalla tyylillään, maitoa on sulatettu pakkasesta pulloon kun olen ollut poissa kotoa.

Mutta se vauvan ja äidin symbioosivaihe ensimmäisten kuukausien aikana on täysin luonnollinen ja vauvan kehitykselle tärkeäkin vaihe, eikä sitä pidä kieltää. En usko olevani ainoa äiti jolla tulee vauvaa ikävä, vaikka niin tunnut väittävän koska kirjoitat että tämä on vain yksittäinen subjektiivinen kokemukseni.

Itse asiassa se että kehut ettei sinulla ollut mitään vaikeuksia olla vastasyntyneestä erossa, kuulostaa paljon huolestuttavammalta näin kehityspsykologiselta kannalta.

riippuvaisuudesta kirjoitti:

jönöziltä taisi nyt mennä täysin ohi se, että olen alusta asti käynyt kodin ulkopuolella asioilla ilman vauvaa, eikä tässä mistään vauvan "omimisesta" tai isän syrjäyttämisestä ole kyse. Lapsen isä on pitänyt kaikki isyyslomat ynnä muut ja alusta asti osallistunut vauvan hoitoon omalla tyylillään, maitoa on sulatettu pakkasesta pulloon kun olen ollut poissa kotoa.

Mutta se vauvan ja äidin symbioosivaihe ensimmäisten kuukausien aikana on täysin luonnollinen ja vauvan kehitykselle tärkeäkin vaihe, eikä sitä pidä kieltää. En usko olevani ainoa äiti jolla tulee vauvaa ikävä, vaikka niin tunnut väittävän koska kirjoitat että tämä on vain yksittäinen subjektiivinen kokemukseni.

Itse asiassa se että kehut ettei sinulla ollut mitään vaikeuksia olla vastasyntyneestä erossa, kuulostaa paljon huolestuttavammalta näin kehityspsykologiselta kannalta.

Lue lisää

Sori nyt mutta itse kirjoitit viestissäsi:
-"kun se oma vauva syntyy niin ei siitä halua olla ollenkaan erossa"
-"Mutta sitä en olisi etukäteen tajunnut millainen IKÄVÄ vauvaa kohtaan iskee heti kun kotiovesta ulos astuu! Ja sellaista ikävää ei tunne ketään toista kohtaan, et vaikka kuinka olisit hoitanut pikkusisaria tai jonkun muun lapsia"
-"Jotenkin vaan on aina tosi kiire kotiin sieltä, eikä ylipäänsä tule minnekään lähdettyä jollei ole ihan pakko :)"

Näistä sai kyllä just sen kuvan, että olet viettänyt kaksin peiton alla vauvan kanssa ensimmäisen vuoden. Kiva kuitenkin, että isäkin on "osallistunut" vauvan hoitoon. Meillä isä on ollut alusta asti tasavertainen hoitaja (vrt. osallistua siivoukseen - siivota). Tässä on ratkaiseva ero vanhemmuuden ja arjen järjestämisessä, symbioosin syvyydestä riippumatta.

En väittänyt, että olet ainoa äiti jolla on tuollaisia kokemuksia. Totesin, että subjektiivisesta kokemuksesta ei voi johtaa yleisiä totuuksia. Ymmärrätkö eron?

Ei, minulla ei tullut vauvaa ikävä heti "ovesta ulos astuessani". Päin vastoin, yleensä oli todella ihanaa päästä vähäksi aikaa pois kotoa ilman lasta! Ja on edelleen. Ja kyllä, minäkin ikävöin lastani, mutta se on kyllä ihan samanlaista ikävää, mitä tunnen esim. miestäni kohtaan kun olemme pitkään erossa. En ole elänyt missään kaikkivoipaisessa äiti-lapsi - universumissa. Lapseni on oma yksilönsä, kuten minäkin. Emme ole mikään symbioottinen yksikkö, emmekä ole toistemme jatkeita.

Hienoa, että sinulla oli noin voimakas symbioosi lapsesi kanssa. Toivottavasti sait myös itsellesi hyvän mielen kehityspsykologisesta analyysistäsi. Omista näkökulmista poikkeavien kokemusten ja asenteiden sietäminen ja kunnioittaminen ovat taito, joka vaatii toisilta enemmän harjoittelua.

jönöz kirjoitti:

Sori nyt mutta itse kirjoitit viestissäsi:
-"kun se oma vauva syntyy niin ei siitä halua olla ollenkaan erossa"
-"Mutta sitä en olisi etukäteen tajunnut millainen IKÄVÄ vauvaa kohtaan iskee heti kun kotiovesta ulos astuu! Ja sellaista ikävää ei tunne ketään toista kohtaan, et vaikka kuinka olisit hoitanut pikkusisaria tai jonkun muun lapsia"
-"Jotenkin vaan on aina tosi kiire kotiin sieltä, eikä ylipäänsä tule minnekään lähdettyä jollei ole ihan pakko :)"

Näistä sai kyllä just sen kuvan, että olet viettänyt kaksin peiton alla vauvan kanssa ensimmäisen vuoden. Kiva kuitenkin, että isäkin on "osallistunut" vauvan hoitoon. Meillä isä on ollut alusta asti tasavertainen hoitaja (vrt. osallistua siivoukseen - siivota). Tässä on ratkaiseva ero vanhemmuuden ja arjen järjestämisessä, symbioosin syvyydestä riippumatta.

En väittänyt, että olet ainoa äiti jolla on tuollaisia kokemuksia. Totesin, että subjektiivisesta kokemuksesta ei voi johtaa yleisiä totuuksia. Ymmärrätkö eron?

Ei, minulla ei tullut vauvaa ikävä heti "ovesta ulos astuessani". Päin vastoin, yleensä oli todella ihanaa päästä vähäksi aikaa pois kotoa ilman lasta! Ja on edelleen. Ja kyllä, minäkin ikävöin lastani, mutta se on kyllä ihan samanlaista ikävää, mitä tunnen esim. miestäni kohtaan kun olemme pitkään erossa. En ole elänyt missään kaikkivoipaisessa äiti-lapsi - universumissa. Lapseni on oma yksilönsä, kuten minäkin. Emme ole mikään symbioottinen yksikkö, emmekä ole toistemme jatkeita.

Hienoa, että sinulla oli noin voimakas symbioosi lapsesi kanssa. Toivottavasti sait myös itsellesi hyvän mielen kehityspsykologisesta analyysistäsi. Omista näkökulmista poikkeavien kokemusten ja asenteiden sietäminen ja kunnioittaminen ovat taito, joka vaatii toisilta enemmän harjoittelua.

Lue lisää

Ei nyt ihan jokaista sanaa kannattaisi noin ylianalysoida. Minähän kirjoitin että omat shoppailureissut olivat alussa tosi lyhyitä, mutta eiköhän tuosta voi päätellä että niitä kuitenkin oli.

Alkuperäinen pointtini oli yksinkertaisesti se, että omaa lasta tulee hirveä ikävä eikä sitä voi etukäteen täysin tajuta, joten ennen lapsen syntymää ei kannata tehdä suuria suunnitelmia omien harrastuskuvioiden yms suhteen. Varsinkaan sen symbioosivaiheen ajaksi. Hassua että koko symbioosi asiana aiheuttaa joillekin noin voimakkaita inhoreaktioita! Ettei ollenkaan uskalleta heittäytyä siihen sen parin kuukauden ajaksi. Lukekaapas vähän lapsipsykologiaa niin ymmärrätte että vauvan kuuluukin olla äidin "jatke" silloin alussa, jotta pienen psyyke kehittyy oikein. Pieni vauva ei edes tajua olevansa erillinen yksilö.

Ja täytyy sanoa että itse en ikävöi miestä ja lasta samalla tavalla vaan kyllä se äidinrakkaus ja romanttinen rakkaus (ja niihin liittyvä ikävöinti) ovat erilaiset, ja mielestäni kuuluukin olla.

Tasa-arvosta lastenhoidossa on muuten ihan turha puhua niin kauan kun vauva on pieni ja täysimetyksellä, jollei isälle jollain ihmeen keinolla tissit kasva (ja pulloruokkimisesta en tässä rupea keskustelemaan). Eiköhän suurin osa isistä osallistu vauvanhoitoon niin hyvin kuin työssäkäynnin ohessa pystyy ja ehtii, mutta kun useimmiten juuri äiti jää vauvan kanssa kotiin niin ei isä millään ehdi illan aikana yhtä paljon lasta hoitaa kuin mitä äiti koko sen päivän aikana.

Sitä paitsi, jos nyt yksittäisiä sanoja aletaan tässä ruotia, niin mielestäni lastenhoitoon osallistuminen on nimenomaan tasapuolista tekemistä. Jos sen sijaan sanoisin että isä "auttaa" äitiä lastenhoidossa niin se olisi täysin toinen juttu. Mutta tämän enempää en suostu sanoja tässä analysoimaan.

tulikin nyt sitten mieleeni kysymys, että onko imettäminen sitten oikeasti niin "vaikeaa" kuin annetaan ymmärtää? Kaikki otteet ja asennot ja niiden löytäminen ja hallitseminen tuntuu että se on todella vaikeaa, ja kovinkaan moni ei sitä itse osaa aluksi? Tuntuu niin perin hassulta, koska meidät on luotu imettää niin miten se nyt niin vaikeaa pitää olla.. en väitä ettei olisi, uskon että se ilmeisesti on vaikeaa, mutta eikö se ole vähän kaikkien mielestä hassua? Siis se, että me emme kykene tähän yksin vaikka kuitenkin imettää on tarkoitettu :D

No, näitä elämän pieniä hullunkurisuuksia varmaan tämäkin.

Sitä vielä kysyisin, kuinka moni on saanut AIVAN ITSE ONNISTUNEESTI IMETYKSEN KÄYNTIIN JA SUJUMAAN jatkossakin? Ja siis ihan ekalla kerralla kun esikoistaan aloitti imettään? Kuinkahan yleistä tämä nyt on..?

hihheij kirjoitti:

tulikin nyt sitten mieleeni kysymys, että onko imettäminen sitten oikeasti niin "vaikeaa" kuin annetaan ymmärtää? Kaikki otteet ja asennot ja niiden löytäminen ja hallitseminen tuntuu että se on todella vaikeaa, ja kovinkaan moni ei sitä itse osaa aluksi? Tuntuu niin perin hassulta, koska meidät on luotu imettää niin miten se nyt niin vaikeaa pitää olla.. en väitä ettei olisi, uskon että se ilmeisesti on vaikeaa, mutta eikö se ole vähän kaikkien mielestä hassua? Siis se, että me emme kykene tähän yksin vaikka kuitenkin imettää on tarkoitettu :D

No, näitä elämän pieniä hullunkurisuuksia varmaan tämäkin.

Sitä vielä kysyisin, kuinka moni on saanut AIVAN ITSE ONNISTUNEESTI IMETYKSEN KÄYNTIIN JA SUJUMAAN jatkossakin? Ja siis ihan ekalla kerralla kun esikoistaan aloitti imettään? Kuinkahan yleistä tämä nyt on..?

Lue lisää

Imetys ei varsinaisesti ole kamalan vaikeaa, mutta tietoa siitä pitää olla. Suurin osa imetyksen ongelmista johtuu ihan vaan tiedonpuutteesta, tai oikeastaan väärästä tiedosta.

Ihan jos mentäisiin "puhtaalta pöydältä", niin että äiti vaan kuuntelisi vauvaa ja omia vaistojaan eikä ketään muita ("riittääkö sulla maito", "taasko se imee", "saako se tarpeeksi", "anna nyt korviketta lisäksi"), niin suurimmalla osalla varmaan sujuisi hyvin. Äiti imettäisi lastaan lapsentahtisesti, maito nousisi hyvin ja isompia ongelmia ei tulisi.

Mutta kun harva ensisynnyttäjä tietää imetyksestä edes perusasioita, niin helppo on ajaa metsään. Imetys menee monella pieleen jo ensimmäisten viikkojen aikana, ei ymmärretä että vauvan pitää tosiaan imeä paljon ja käynnistellä sitä maidontuotantoa, eikä rinnallaolo tarkoita sitä että lapsi olisi nälissään vaan sitä että lapsi käynnistää äidin maidontuotantoa. Tiheästi syövälle vauvalle annetaan varmuuden vuoksi korviketta (jota se varmasti pullosta ainakin jonkin verran syö kun sitä sieltä niin paljon helpommin tulee), ja sitten tehdään johtopäätös että tätä se tarvitsikin. Aletaan antaa sitä säännöllisesti -> rinnat eivät saa tarvitsemaansa stimulaatiota -> maitomäärä ei lähde nousemaan -> ollaan kierteessä jossa oma maito vähenee ja korviketta tarvitaan jatkuvasti lisää. Ja on paljon muitakin tilanteita joissa pulloon tarttuminen tuntuu olevan herkässä, mutta niin ei tarvitsisi olla jos tiedettäisiin enemmän, esim. rintaraivarit, tai ajat jolloin lapsi imee huonommin kuten hampaiden tulo tai flunssaisuus.

Musta on oikein hyvä että synnärillä edes jotenkin tsekkaavat imetystä. Minulla ei toisella kertaa enää kukaan juuri neuvonut mitään, varmistivat vaan että tiedän perusjutut, mutta silloin osasin itsekin jo esim. tarkastaa oikean imuotteen ja sen ettei vauvan kielijänne ollut liian kireä. Mutta voit hyvin puhua osastolla tästä että haluat rauhassa kokeilla, päästä nyt kuitenkin joku hoitaja jossain vaiheessa tsekkaamaan tietyt perusasiat.

Kyllä minä ensimmäisenikin kanssa aika hyvin pääsin käyntiin ilman suurempaa apua, mutta oli tosiaan hyvä silloin että joku tuli tarkastamaan oikean imuotteen ja sanomaan että on se ihan normaalia että vauva haluaa olla rinnalla koko ajan. Ja vaikka olin lukenut aiheesta paljon jo etukäteenkin, niin tuli mulle joskus tarvetta soittaa imetystukipuhelimeen esim. tiehyttukoksen ja uhkaavan rintatulehduksen aikaan.

voi sujuakin kirjoitti:

Imetys ei varsinaisesti ole kamalan vaikeaa, mutta tietoa siitä pitää olla. Suurin osa imetyksen ongelmista johtuu ihan vaan tiedonpuutteesta, tai oikeastaan väärästä tiedosta.

Ihan jos mentäisiin "puhtaalta pöydältä", niin että äiti vaan kuuntelisi vauvaa ja omia vaistojaan eikä ketään muita ("riittääkö sulla maito", "taasko se imee", "saako se tarpeeksi", "anna nyt korviketta lisäksi"), niin suurimmalla osalla varmaan sujuisi hyvin. Äiti imettäisi lastaan lapsentahtisesti, maito nousisi hyvin ja isompia ongelmia ei tulisi.

Mutta kun harva ensisynnyttäjä tietää imetyksestä edes perusasioita, niin helppo on ajaa metsään. Imetys menee monella pieleen jo ensimmäisten viikkojen aikana, ei ymmärretä että vauvan pitää tosiaan imeä paljon ja käynnistellä sitä maidontuotantoa, eikä rinnallaolo tarkoita sitä että lapsi olisi nälissään vaan sitä että lapsi käynnistää äidin maidontuotantoa. Tiheästi syövälle vauvalle annetaan varmuuden vuoksi korviketta (jota se varmasti pullosta ainakin jonkin verran syö kun sitä sieltä niin paljon helpommin tulee), ja sitten tehdään johtopäätös että tätä se tarvitsikin. Aletaan antaa sitä säännöllisesti -> rinnat eivät saa tarvitsemaansa stimulaatiota -> maitomäärä ei lähde nousemaan -> ollaan kierteessä jossa oma maito vähenee ja korviketta tarvitaan jatkuvasti lisää. Ja on paljon muitakin tilanteita joissa pulloon tarttuminen tuntuu olevan herkässä, mutta niin ei tarvitsisi olla jos tiedettäisiin enemmän, esim. rintaraivarit, tai ajat jolloin lapsi imee huonommin kuten hampaiden tulo tai flunssaisuus.

Musta on oikein hyvä että synnärillä edes jotenkin tsekkaavat imetystä. Minulla ei toisella kertaa enää kukaan juuri neuvonut mitään, varmistivat vaan että tiedän perusjutut, mutta silloin osasin itsekin jo esim. tarkastaa oikean imuotteen ja sen ettei vauvan kielijänne ollut liian kireä. Mutta voit hyvin puhua osastolla tästä että haluat rauhassa kokeilla, päästä nyt kuitenkin joku hoitaja jossain vaiheessa tsekkaamaan tietyt perusasiat.

Kyllä minä ensimmäisenikin kanssa aika hyvin pääsin käyntiin ilman suurempaa apua, mutta oli tosiaan hyvä silloin että joku tuli tarkastamaan oikean imuotteen ja sanomaan että on se ihan normaalia että vauva haluaa olla rinnalla koko ajan. Ja vaikka olin lukenut aiheesta paljon jo etukäteenkin, niin tuli mulle joskus tarvetta soittaa imetystukipuhelimeen esim. tiehyttukoksen ja uhkaavan rintatulehduksen aikaan.

Lue lisää

"Mutta voit hyvin puhua osastolla tästä että haluat rauhassa kokeilla, päästä nyt kuitenkin joku hoitaja jossain vaiheessa tsekkaamaan tietyt perusasiat."

hihheij kirjoitti:

"Mutta voit hyvin puhua osastolla tästä että haluat rauhassa kokeilla, päästä nyt kuitenkin joku hoitaja jossain vaiheessa tsekkaamaan tietyt perusasiat."

Semmoinen jännä juttu on, että jos synnytys sujuu hyvin ja luonnollisesti ja lapsi nostetaan heti äidin vatsan päälle ja annetaan vaan olla siinä, niin puolen tunnin-tunnin iässä se lapsi alkaa ihan omatoimisesti hakea maitoa, ja jos sen annetaan vaan siinä itse hoputtamatta touhuta, niin se ryömii rinnalle ihan itse ja alkaa syödä.

Tätä nyt ei useinkaan oikeasti tapahdu. Useimmiten synnytyksessä käytettävät lääkkeet aiheuttavat myös vauvalle senverran tokkuraa, ettei tuota refleksiä ole ainakaan tarpeeksi vahvana. Ja harvassa sairaalassa vastasyntyneen annetaan olla äidin vatsalla tarpeeksi pitkään, hetken päästä viedään pesulle ja punnittavaksi ja pukemaan jne, eikä senkään jälkeen tuo refleksi enää oikein toimi.

Minä olin tuosta lukenut, eikä esikoisen kohdalla siitä mitään tullut vaikka synnytys oli lääkkeetön. Joku kätilö siinä taisi lapsen touhuta rinnalle jo vähän ennenaikojaan. Mutta kakkosen kohdalla synnytyssairaala oli näitä Baby-friendly -sertifikaatin paikkoja, ja vauva sai siinä vatsalla ihan rauhassa olla sitten. Ja hänen kohdallaan tuo toimi, olisikohan se puolisen tuntia just mennyt kun vauva alkoi nostaa päätään ja katsoa harittavilla silmillään ihan selvästi jotain hakien. Vähän annoin käsivartta jalkojen tueksi ja siitä vauva ponkaisi itsensä tissin luo, tiesi selvästi mitä oli hakemassa, vähän aikaa nokki ja haki ja kokeili rintaa ja rupesi sitten syömään hyvällä otteella. Ei ollut myöhemminkään otteen kanssa mitään ongelmaa sitten.

Tämä siis tuohon vaikeuteen :) Optimitilanteessa luonto hoitaa eikä ole vaikeaa ollenkaan.