Kun käydään "keskustelua" ruotsin kielen asemasta ja varsinkin sen sopimattomuudesta pakkona ei voi kuin ihmetellä. Katsotaampa ajassa hieman taakseppäin.Oli Neuvostoliitto jossa suunnitelmissa vain yksi kieli.kaikkien piti oppia vain yksi ja sama "russia". No tänään kun arvostellaan ja ihmetellään sitä toverin mallia niin samalla siunaillaan ja päivitellään sitä kuinka Virolaisistakin meinattiin tehdä kielellisesti vain venäläisiä! Olenko väärässä vai kuvittelenko vain?
Ruotsissa on paljon Suomalaisia ja ajoittain nousee esille kuinka ihmiset eivät saa palveluita omalla kielellään! Olenko väärässä,korjatkaa jos olen.
Pienenä huomionarvoisena seikkana Petroskoin (saattoi olla toisaallakin) teatterin venäläistäminen. Meinaavat lopettaa tällä meille niin tutulla kielellä tehdyt esitykset!Meinaavat tehdä siis kaiken venäjäksi!
Suomessa kaikki tiedotusvälineet ovat kiitettävästi huomioineet kyseiset vähemmistöt!
Ja tiedoksi että en puhu enkä kirjoita mitään ruattiksi,tuskin opinkaan.Eli mikä helvetin tarve on nähdä asiat mustavalkoisina(koskee molempia taistelioita).

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kielivapauden kannattajien motiivi ei ole surujen poistaminen, vaan pääväestön oikeus kielivapauteen!
Ei kukaan ole suruja sukupuuttoon ajamassa. Kuitenkaan heidän säilymistään ei saa kasata pääväestön harteille.
Sitäpaitsi. Ei Suomi ole enää aikoihin ollut kaksikielinen, vaan MONIkielinen. Siten Suomesta ei tulisi yksikielistä, vaikka ruotsin kieli katoaisikin joskus.