Joulu taas tulossa... Koko ajatus siitä että pitäisi nauttia joulusta perheen kanssa on niin pelottava ja se tekee minut hirveän surulliseksi. Paineita en ole nyt kuukauden kanssa ottanut, mutta melkein rysähdyksenä tuli tämä. Mitä jos olen masentunut ja ahdistunut koko joulun? Olen aina pystynyt esittämään että kunnossa ollaan, mutta joku raja siinäkin. Minulla on ollut ennenkin vaikeuksia varsinkin juhlina. Aina kun kaikki ovat iloisia, minulle tulee ahdistunut ja vaikea olo, että tahtoisinpa pois.
Seuraavan kerran voin puhua jollekkin vasta ensi kuussa ja ajatus odottamisesta on oikeasti kammottava. Tahdon jouluna KAIKKI ajatukset pois päästäni, en tahdo ajatellakaan negattivisia ajatuksia, mutta sisälläni on ajatuksia jotka pitää saada ulos. En voi puhua kenellekkään, nyt on joulu. En tahdo vaivata muita omilla ongelmillani. Tahdon oikeasti nauttia joulusta ja pitää hauskaa lomalla, mutta nyt huomaan että olisi ollut parempi jos mitään lomaa ei olisi tullutkaan. Hyvähän se taukoa koulusta on pitää, varsinkin nyt kun kaikki rupes menemään päin helvettiä. Mutta sen verran minulla on vielä välittämistä että en tahdo pilata muiden joulua omalla valittamisella. Mutta nyt minua OIKEASTI PELOTTAA, ihan kamalasti. Mitä jos en ole onnellinen? Olen yrittänyt tämän viikon aikana opetella hymyilemään ja näyttelemään että kaikki on ok :D mutta jouluna hei. Miettikää!
Istun vain kamala virnistys huulillani ja avaan lahjoja ja pitää näyttää tyytyväiseltä. Voi ei! Auttakaa hieman. Tämä on ns. "ensimmäinen joulu surullisena". Osalle masentuneille joulu on varmaan ihanaa ja tulee sopivasti, mutta minua ainakin pelottaa. Onko jollakin jotain pientä neuvoa tai edes jotain kikkaa jolla nauttia joulusta edes hieman? Vai panikoinko ihan turhaan? Tuleeko joulusta sittenkin se sama joulu joka aina on ollut?
PS. Vastatkaa pian!
Seuraavan kerran voin puhua jollekkin vasta ensi kuussa ja ajatus odottamisesta on oikeasti kammottava. Tahdon jouluna KAIKKI ajatukset pois päästäni, en tahdo ajatellakaan negattivisia ajatuksia, mutta sisälläni on ajatuksia jotka pitää saada ulos. En voi puhua kenellekkään, nyt on joulu. En tahdo vaivata muita omilla ongelmillani. Tahdon oikeasti nauttia joulusta ja pitää hauskaa lomalla, mutta nyt huomaan että olisi ollut parempi jos mitään lomaa ei olisi tullutkaan. Hyvähän se taukoa koulusta on pitää, varsinkin nyt kun kaikki rupes menemään päin helvettiä. Mutta sen verran minulla on vielä välittämistä että en tahdo pilata muiden joulua omalla valittamisella. Mutta nyt minua OIKEASTI PELOTTAA, ihan kamalasti. Mitä jos en ole onnellinen? Olen yrittänyt tämän viikon aikana opetella hymyilemään ja näyttelemään että kaikki on ok :D mutta jouluna hei. Miettikää!
Istun vain kamala virnistys huulillani ja avaan lahjoja ja pitää näyttää tyytyväiseltä. Voi ei! Auttakaa hieman. Tämä on ns. "ensimmäinen joulu surullisena". Osalle masentuneille joulu on varmaan ihanaa ja tulee sopivasti, mutta minua ainakin pelottaa. Onko jollakin jotain pientä neuvoa tai edes jotain kikkaa jolla nauttia joulusta edes hieman? Vai panikoinko ihan turhaan? Tuleeko joulusta sittenkin se sama joulu joka aina on ollut?
PS. Vastatkaa pian!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yritän ajatella sinun joulua tyttäreni ajatuksin. Hänelle juhlapyhät on ns. pahoja, eli häntä ahdistaa ehkä myös siksi, että jouluna syödään hyvin, eikä hän syömishäiriöisenä "voi" siitä nauttia, vaikka tahtoisikin.
No, hän lähti Valamon luostariin, missä oli viime joulunakin ja viihtyi siellä hyvin. Hän on työelämässä, joten on sinua vanhempi.
Oletko käynyt kirkossa jouluaikaan, entä hautausmaalla? Jos yrittäisitkin muuttaa joulun viettoasi, mennä sinne käymään, missä voit kokea hiljaisuuden tunnelman. Jouluyönä monet nuoret käyvät jouluyön messussa. Hautausmailla on tunnelmaa aattoiltana, kynttilät palavat ja harmonian tunteen voit siellä kokea.
Olet ehkä aikuistumisvaiheessa, joten huolesi on ihan ymmärrettävissä, sillä se on yksi osa itsenäistymisprosessia perheestäsi. Et koe olevasi enää lapsi, joka on iloinen joulun vietosta, lahjoista ym. Voit myös keskittyä lukemaan, kuuntelemaan omaa lempimusiikkiasi. Sinulla on oikeus olla kotona myös omissa oloissasi, vaikka osan aikaa vietätkin perheen keskuudessa. Sitten voit vaikka tänne kirjoittaa tuntemuksiasi, mutta myös kirjoittaa itsellesi ns. pöytälaatikkoon.
Niin, ja kun tyttäreni oli joulun kotona, hän lähti usein ulos kävelemään. Luonto on kauneimmillaan, joten sen suoma kauneus ja hiljaisuus tuottaa myös harmoniaa sinun mielellesi.
Toivon sinulle hyvää, rauhallista joulua ja rohkeutta toteuttaa myös omaa sisintä tahtoasi sen vietossa! Elämän ei pidä olla teatteria!
Kiitos vastauksesta!
En tiedä haluaisinko kirkkoon, koska äitini on pappi ja ehkä ymmärrätkin... Hautausmaalle lähtö ei sinänsä innoita, koska... no pimeää ja kylmää.
Mutta ulos lähtemistä voisin harkitakkin ja sen verran hyvä näyttelemään olen, että voin esittää hymyilevää niin kauan kun itku tulee. :)
Ainoa asia jota myös voin sanoa on se että miksi minun vanhempani eivät ole samanlaisia kuin sinä. Ymmärrä minua ja muuta. Sanon vain että tyttäresi on todella onnellinen kun hänellä on sinut.
=)
Asiat muuttuvat, ja uskoakseni parempaan suuntaan.
Jos ahdistaa, pure nappulaa (tässä tapauksessa Diapamia). Ei ole ahdistanut niin paljoa sen jälkeen juhlat.
Enpä tuohon osaa oikein muuta sanoa, kun tuo toimii itselläni riittävän hyvin :/
Ei kannata ottaa stressiä. Jouluna ei ole pakko olla iloinen jos ei kykene.
Kiitos kun pian jo vastasit. Syömishäiriötä sairastavan, tällä hetkellä oireilevan äiti yritän olla, mutta se vasta vaikeaa onkin. Tyttäreni ei asu kotona, joten kotona ei ole enää sitä ahdistunutta ilmapiiriä, mitä sellainen sairaus saa aikaan. Ei ehkä kaikilla, mutta meillä se on kaikkea muuta kuin kevyttä.
Mutta kun tuossa välissä tein piparkakkutaikinaa ajattelin muitakin nuoria. He lähtevät keskenään mm. jouluaattona esim. illalla ulos, minne menevät, ehkä vain tapaavat ja juttelevat nuorten asioita.
Ymmärrän, että kirkko ei vedä sinua puoleensa. Kodin henki saattaa olla hyvinkin uskonnollisuuden kyllästämä, joten silläkin voi olla oma osuutensa joulun "ahdistavaan" tunnelmaan. Eihän uskonnollisuuden muuten pitäisi ahdistaa, mutta jos sitä on koko lapsuuden kokenut, on luonnollista, että itsenäistyvä nuori tahtoo irrottautua kaikesta, jota kotona on aina ollut. Sitä kutsutaan protestiksikin, vaikka tarkoitus ei ole paha, miltä se kuulostaa.
Minä yritän löytää muita vaihtoehtoja. Mutta tuo raitis ilma, jouluillan ja yönkin hiljaisuus ja kaunis luonto kuulee sinun kaipuusi, mielipahasi. Me ihmiset olemme osa luontoa, eli luonnossakaan emme ole yksin. Onko sinulla sisaria? Vanhempien on sopeuduttava siihen, että mahdollisesti ainoa lapsi aikuistuu ja itsenäistyy.
Muistan omasta lapsuudesta kotonani, että olin "vähän ulkona", kun en ollut enää lapsi, mutta en ollut myöskään aikuinen. Se välivaihe on herkkää aikaa, eikä tiedä, miten voisi olla, että ei loukkaisi vanhempia, eikä toisaalta pahoittaisi mieltään, kun pitäisi olla vanhempien mieleen. Kuitenkin meillä jokaisella on oikeus olla aito omaitse, silloin voimme parhaiten. Meitä sisaria oli viisi, joten siinä ei yksittäinen nuori erottunut mitenkään joukosta, vaikka saattoi ollakin ns. poissaolevan tuntuinen.
Mietipä myös ulkoilun lisäksi sitä vaihtoehtoa, että sinulla olisi joku mielenkiintoinen kirja, jonka lukemiseen antautuisit ns. täysillä. Torstaina on kirjastot vielä auki, ehdit hakeakin, jos kirjasto on lähellä.
Se on totta, asiat muuttuvat ja kyllä ihan parempaan suuntaan. Se on optimismia, ja on oikein hyvä muistaa silloinkin, kun ahdistaa ja itku tahtoo vallata mielen. Itku on puhdistavaa ja siten helpottaa, joten sen on hyvä antaa tulla, jos on tullakseen.
Lisään vielä. Kun tyttärelläni on ollut ahdistava olo, olen häntä aina kannustanut kirjottamaan. Itsekin olen purkanut pahan mielen kirjoittamalla henkilölle, jolle sen tahdon kohdistaa. Kirjoittaen voi ilmaista tunteensa, sanat voi harkita tarkemmin. Kirjoituksen lukijalla on tilaisuus lukea teksti moneen kertaan, sisäistää sen sisältö. Puhuen helposti tulee spontaanisti vastattua ajattelematta, mitä vastaa, eikä se sopimattomilla sanavalinnoilla johda yhteisymmärrykseen. Niinpä voit aivan hyvin kirjoittaa vanhemmillesi joulukirjeen, jossa kerrot avoimesti ajatuksesi ja tunnetilasi. Se helpottaa sinua ja uskoakseni vanhempasi ymmärtävät tilanteen, toivotaan ainakin niin. Jos eivät ymmärrä, olet tehnyt kuitenkin parhaasi ja siitä voit olla itsellesi kiitollinen. Meillä jokaisella on oikeus olla itselleen rehellisiä, ja tehtävä niin kuin sisimmässämme oikeaksi tunnemme. Jos kirjeesi ei saa ymmärtävää vastaanottoa, tarvitsevat lukijat aikaa sen sanoman sisäistämiseen. Vanhempien ja lasten välien muutokset ovat herkkiä asioita ja niiden "sulatteleminen" vie oman aikansa.
Toivon, että näistä löytyy jotain vielä, mitä voit toteuttaa. Kirjoittele tänne, luen näitä joulun aikaan.
Kaikkea hyvää toivoen "Sumppi"
http://muutoksenblogi.blogspot.com/2010/04/masennuksen-itsehoito.html
Kiitos kaikista vastauksista. Kyllä minä usein kirjoitan, piirrän, luen ja käyn kävelemässä. Kyllä joulu tulee, ja selviän siitä. =)
Jokaisen elämä on täynnä asioita, jotka eivät miellytä, mutta velvollisuus kutsuu tai pakko on tehdä tiettyjä asioita. Voihan sitä tietty yrittää elämäänsä järjestellä ja kieltäytyä mahdollisimman monista asioista, jotka eivät miellytä, mutta aina jää kasa asioita joita on pakko tehdä, jotka eivät niin suuresti miellytä. Elämä täysin omaehtoisesti toisista välittämättä ei vain onnistu.
Pikkupakoistahan voi toki tehdä itsellensä valtavia vuoria ja raskaita taakkoja elämäänsä, jos niin haluaa, se kyllä onnistuu. Asioita punnittuaan, joskus saattaa vain olla helpompi vaikka hieman myöntyä, tehdä vaikka hieman väkinäisesti asioita kuin yrittää jatkuvasti taistella ja potkia niitä vastaan.
On sellainen vanha laulu, jossa on teksti: "jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei niin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois, tietäähän sen tämän tästä, niin on elo värikästä ..."
Elämän hyvät puolet ja nautinnot voi aidosti ymmärtää vain vastoinkäymisiä ja vaikeitakin asioita kokemalla. Näin se elämä menee. Ylämäen jälkeen väkisinkin tulee myötämäki tai ainakin tasaista. Elämä ei voi olla koko ajan kilvoittelua ja taistelua, siellä on suvantoja, niitä ei vain huomaa, koska pitää niitä itsestään selvänä. Ei ole rikasta eikä köyhää, ei viisasta eikä vähemmän viisasta, etteikö joutuisi elämässään näitä kokemaan. Mitä myönteisemmin jaksaa vastoinkäymisiin suhtautua, sitä vähemmän niistä kärsii. Mutta ne on myös luonneasioita, joita voi yrittää syöttää omaksi elämän ohjeeksi.