Minun äitini on elänyt pula-ajan ja minusta tuntuu, että siksi hän nykyään keräilee pakkomielteisesti kaikkea. Tosin lapsuudessani meillä siivottiin ja paikat olivat järjestyksessä, mitään tavaroita ei ollut liikaa. Mutta kun äitini koko surun kauan aikaa sitten, hän muuttui täysin ja enää ei ole palannut ennalleen. Vanhempien luona ei suurin piirtein heitetä mitään menemään. Kotimme täyttyy lehdistä, purnukoista, pahvipurkeista, missä voi säilyttää jotain jne. jne. Vanhempieni kotona vallitsee täysi kaaos ja on ihan turha puhua asiasta. Isäni ei välitä ja kun puhun asioista äidilleni, asiat menevät kuuroille korville. Kun tulen vanhempieni kotiin masennun. Olen yrittänyt ehdottaa siivoojaa tai että vapaaehtoisesti voin siivota itse jne. mutta äitini ei hyväksy asiaa vaan sanoo vain, että hän hoitaa omat asiansa ja ketään vierasta hän ei halua kotiinsa. Toki antaisi minun siivota, mutta mitään ei saa heittää pois, joten siivous vaikuttaa vain osin johonkin nurkkaan. Lapsuuden kotini on siis täpötäynnä lumppuja, papereita, lehtiä, purkkeja tms. Talo vain täyttyy päivä päivältä enemmän pölystä ja vanhempani elävät kaaoksessa.
Itse en asu enää kotona vaan toisella paikkakunnalla mutta koskaan en voisi ketään lapsuuden kotiini tuoda, kotimme kaaos on meidän salaisuutemme, kukaan muu ei siitä tiedä enkä voisi koskaan kertoakaan. Pelkään, että tilanne helpottuu vasta, kun talo menee perintöön. Kauhea ajatus, mutta en keksi mitään hyvää keinoa, millä saisin talon siistiksi ja keräilytavarat turhat purkit, lehdet ja muu roina pois.
Itse en asu enää kotona vaan toisella paikkakunnalla mutta koskaan en voisi ketään lapsuuden kotiini tuoda, kotimme kaaos on meidän salaisuutemme, kukaan muu ei siitä tiedä enkä voisi koskaan kertoakaan. Pelkään, että tilanne helpottuu vasta, kun talo menee perintöön. Kauhea ajatus, mutta en keksi mitään hyvää keinoa, millä saisin talon siistiksi ja keräilytavarat turhat purkit, lehdet ja muu roina pois.
Vastaukset 2
Vanhimmat
4D:_ Hamstraajat
helpottaako tämä, mutta isälläni on ihan sama. Ja samaa ikäluokkaa hänkin. Minun äitini kärsii tilanteesta, kun on vaikea siivota. Isä on aina ollut tuollainen, mutta välillä enemmän ja välillä vähemmän. Muutamia vuosia sitten otin yhteen usein hänen kanssaan, kun mitään ei saisi heittää pois... Keräsin roskia pussiin ja vein roskiin ja siivosin... Isä haki pussit takaisin ja myöhemmin löysin niitä avaamattomina ja piilotettuina. Äiti halusi että siivoan (puolustuksena minulle!) Nykyään otan rennommin. Minulla on oma elämä, vanhemmilla oma. He kyllä kutsuu ystäviä ja sukulaisia kylään ja minua hävettää, mutta sitten muistan että onhan ne ennenkin käyneet. Jonkinlainen pakkomielle tuo kai on, tuottaa ehkä jotain turvallisuuden tunnetta? Jos tulee vaikka sota, niin kotoa löytyy vaikka mitä. Järkipuhe ei auta millään, eli se, että roinasta ei ole hyötyä varsinkaan jos ei tiedä missä se on :D Välillä edelleen siivoan jotain tiettyä, esim. keittiön kaapit ja heitän vanhat ym. pois. Silloin isä seuraa perässä ja äiti ajaa sitä pihalle. Aika hauskaahan tuo on. Ja kai se jollain tapaa tekee isän onnelliseksi, mutta äitiä ei ja siksi itse yritän välillä tasapainottaa tilannetta, kun ei se sen kummemmaksi siitä muutu.
Ei kannata kantaa sellaista huolta, mille ei itse mitään mahda. Sen verran voi yrittää puuttua asioihin, että terveys ei vaarannu.