Turvatarkastus

Enpä voi olla vertaamatta Pirkkalan lentoaseman turvatarkastusta Lappeenrannan vastaavaan kun jouduin sitä käyttämään sattuneesta syystä. Kyllä on ihmisluonteissa eroa ja arvatkaapa, kumman aseman hyväksi. Tarkastuksen taso oli käytännössä sama mutta valitettavasti tarkastajat olivat kaikki samanlaisia mulkeroita eikä puhettakaan hymystä tai vitsin kuittaamisesta toisella. Mistä sinne on löydettykin tuollaisia ihmisvihaajia jotka tekevät parhaansa pilatakseen hyväntuulisen matkustajan päivän. Aivan sama saatanan nipotus päällä, sattuuko kohdalle naaras- vai urostarkastaja. Ette usko kuinka paljon teette hallaa koko kentän maineelle tympeillä olemuksillanne ja huumorintajuttomalla käytöksellänne. Tällaista ei ole edes riskialueilla eikä oikeastaan muualla kuin Venäjän tullissa. Että hyvää joulua ja ystävällisempää uutta vuotta sinne turvatarkastukseen.
2751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on laki. Mene autolla jos et sitä kestä.

Äänestä

Voin vain kuvitella minkälainen itärajan ärrimurri on kysymyksessä. En kyllä vahingossakaan ole tullut ajatelleeksi, että nuo virkailijat olisivat jotain mulkeroita. Sattuiko itsellesi jotenkin paha päivä? Oliko kalsarin sauma poikittain persvaossa? Vai käräyttivätkö sinut jostain luvattomasta esineestä laukussasi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lentoasemalla. kirjoitti:

Enpä voi olla vertaamatta Pirkkalan lentoaseman turvatarkastusta Lappeenrannan vastaavaan kun jouduin sitä käyttämään sattuneesta syystä. Kyllä on ihmisluonteissa eroa ja arvatkaapa, kumman aseman hyväksi. Tarkastuksen taso oli käytännössä sama mutta valitettavasti tarkastajat olivat kaikki samanlaisia mulkeroita eikä puhettakaan hymystä tai vitsin kuittaamisesta toisella. Mistä sinne on löydettykin tuollaisia ihmisvihaajia jotka tekevät parhaansa pilatakseen hyväntuulisen matkustajan päivän. Aivan sama saatanan nipotus päällä, sattuuko kohdalle naaras- vai urostarkastaja. Ette usko kuinka paljon teette hallaa koko kentän maineelle tympeillä olemuksillanne ja huumorintajuttomalla käytöksellänne. Tällaista ei ole edes riskialueilla eikä oikeastaan muualla kuin Venäjän tullissa. Että hyvää joulua ja ystävällisempää uutta vuotta sinne turvatarkastukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu