Minkäikäisenä olette ottaneet muksun kyytiin?

Eli vähän galluppia perheellisille motoristeille: Miten vanhana olette ottaneet jälkikasvua moottoripyörän kyytiin..???
Ajattelin jossain välissä hankkia sen ns. lastenistuimen moottoripyörään ja olisi kiinnostavaa tietää mitä pidetään noin yleisesti "turvallisena" ikänä aloittaa tuo kyydissä istuminen.....?
61161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

8 vuotias pysyy jo hyvin. 3 vuotiasta kokeilin 10 km/h, mutta pääsääntönä on tietysti, että jalat pitää ylettyä jalkatapeille, että jaloilla saa pidettyä vastaan kun kallistaa. Eli ei siitä lasten istuimesta välttämättä ole kuin haittaa. En kuitenkaan lähtis pitkiä matkoja 8 vuotiaan kans matkanopeuksia, eihän sitä ikinä tiedä mitä ne keksii.... Kaupungissa olemme ajelleet kauankin. Täytyy tietysti pystyä luottamaan lapseen.

Äänestä

on matkustellut työkaverini kyydissä paljonkin. Poika on istunut isänsä edessä ja pitänyt tankista kiinni. Vyö, johon lapsen saisi kiinni, olisi hyvä turvallisuuslisä tällä tavalla matkatessa. Tosin tälle matkustustavalle löytyy varmasti vastustajia, varsinkin, kun on kyse pienestä lapsesta.

Äänestä
  • Meillä poika on ollut puörän kyydissä käytännössä 2,5 vuotiaasta asti. Ensi aikuisten välissä ja sitten edessä n.5 vuotiaaksi asti. Tein hänelle eteen jalkarampit ja hyvin viihtyi. Nyt on istunut viimeiset kaksi kesää takana. Kaupan lastenistuinta en suosittele, poika sanoi ettei se tue tarpeeksi (= pelottaa). Tein 12mm rosteriputkesta käsinojat ja päällystin ne. Nyt on toinen kehitysversio käsinojista kun edelliset oli liian ahtaat.

    Jos haluaa sitoa lapsen niin itseensä ei pyörään. Jos käy huonosti n.80 kg lihaa (isänsä) on pehmeämi kuin 250kg rautaa (=mopo)

    Ajan paljon, poika on istunut tähän kevääseen mennessä ~50 000km pyörän takana niin koti- kuin ulkomaillakin

    Äänestä

  • Mitähän tuo "isä" tekisi ensimmäisessä paniikki-/äkkijarrutuksessa?
    Siitä kyllä pikkusälli lähtee hyvin vilkkaasti tangentin suuntaan äkkitilanteessa.
    Juu ja vyöllähän sen pojan voi vetää isään tai tankkiin kiinni..??!!

    Jonkun ihmisen korvaan tämmöinen kyydittely voi kuulostaa ihan hienolta jutulta, mutta auta armias, kun se ensimmäinen onnettomuus sitten tapahtuu.. Sitten kyllä löytyy syyllinen, ja tyhmemmätkin alkavat tajuta, että eihän tässä ole mitään järkeä.

    Jokainen voi kokeilla jarruttaa täysillä matkavauhdista nopeuden nollaan, ja miettiä sitten kuinka se pikkusälli kyydissä pysyy, oli hän sitten vyötettynä tai ei. Entä jos pyörä kaatuu ja isä siinä mukana?

    Eiköhän niiden kyydittävien paikka ole siellä takana asianmukaisissa ajovarusteissa, kun jalat yltää tapeille ja osaavat olla niin kuin käsketään.

    Kuulostaa kyllä niin provosoinnilta kuin olla ja voi. Kotitiellä kyydittely tietysti erikseen.

    Äänestä

  • pathetic kirjoitti:

    Mitähän tuo "isä" tekisi ensimmäisessä paniikki-/äkkijarrutuksessa?

    Tai ehkä on turvallisinta pysyä kotona neljän seinän sisällä,niin ei(ehkä)käy vahinkojakaan...
    Eiköhän ton kyyditettävän kanssa kuitenkin ajella vielä tarkemmin kuin itsekseen,näin ainakin itsellä on tapana.

    Äänestä

  • pathetic kirjoitti:

    Mitähän tuo "isä" tekisi ensimmäisessä paniikki-/äkkijarrutuksessa?
    Siitä kyllä pikkusälli lähtee hyvin vilkkaasti tangentin suuntaan äkkitilanteessa.
    Juu ja vyöllähän sen pojan voi vetää isään tai tankkiin kiinni..??!!

    Jonkun ihmisen korvaan tämmöinen kyydittely voi kuulostaa ihan hienolta jutulta, mutta auta armias, kun se ensimmäinen onnettomuus sitten tapahtuu.. Sitten kyllä löytyy syyllinen, ja tyhmemmätkin alkavat tajuta, että eihän tässä ole mitään järkeä.

    Jokainen voi kokeilla jarruttaa täysillä matkavauhdista nopeuden nollaan, ja miettiä sitten kuinka se pikkusälli kyydissä pysyy, oli hän sitten vyötettynä tai ei. Entä jos pyörä kaatuu ja isä siinä mukana?

    Eiköhän niiden kyydittävien paikka ole siellä takana asianmukaisissa ajovarusteissa, kun jalat yltää tapeille ja osaavat olla niin kuin käsketään.

    Kuulostaa kyllä niin provosoinnilta kuin olla ja voi. Kotitiellä kyydittely tietysti erikseen.

    Pojalla on ollut aina tehtynä jalkarampit joihin hän kunnolla ylettyy. Harjoittelemme ajamista yhdessä joka kevät ja kesä radalla, jossa on hyvä harjoitella väistö-, äkkijarrutus yms tilanteita. Sälli pysyy kuten aikuinenkin takaolija täysjarrutuksessa takana ilman ongelmaa, vai sidotko takana olevan tyttö/poikaystäväsi peläten hänen tippuvan kiihdytyksessä/jarrutuksessa.

    Lapsille myydään asianmukaisia LAPSILLE tehtyjä ajovarusteita kengistä kypärään, joita olemme aina käyttäneet. Plus että olen aina käyttänyt kunnollista (mallia ralliautoissa käytettävä) kypäräpuhelinjärjestelmää jotta tiedän mitä takana aina kulloinkin mietitään.

    Ja pakolla pyörän kyytiin lasta ei taatusti kukaan saa, sen tietää jokainen vanhempi joka yrittää pakottaa lapsen tekemään jotain mitä tämä ei itse halua

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elli kirjoitti:

Eli vähän galluppia perheellisille motoristeille: Miten vanhana olette ottaneet jälkikasvua moottoripyörän kyytiin..???
Ajattelin jossain välissä hankkia sen ns. lastenistuimen moottoripyörään ja olisi kiinnostavaa tietää mitä pidetään noin yleisesti "turvallisena" ikänä aloittaa tuo kyydissä istuminen.....?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu