Olen 22-vuotias opiskelijatyttö ja ihan pulassa ailahtelevien tunteideni kanssa.. Miten tunteita voi oppia hallitsemaan? Mistä semmosen harmonisen olon ja mielenrauhan saa?
Kaikista hulluinta on että asiat ovat minulla täydellisen hyvin. Minulla ei ole hirveästi hyviä ystäviä, mutta rakas, pitkäaikainen poikaystävä on, olen nätti ja terve ja perheeni on ehjä ja onnellinen (siis vanhemmat ja sisko asuvat yhä yhdessä, ja isänikin selvisi vuoden takaisesta vakavasta sydänleikkauksesta), minulla on kaunis pikku yksiö ja opiskelupaikka. Silti olen ihan hajalla kun tulevaisuus ahdistaa, teen kaikista pikku murheistakin hirveän numeron, pelkään jo etukäteen ensi kesää jos en saa kesätyöpaikkaa (tulee ongelmia kämpänkin kanssa) ja esim. pelkään että poikaystäväni pettää minua vaikka tiedän ettei pettäisi. Ahdistun koulunkäynnistä koska tuntuu ettei ala tuolla yliopistossa ole omani, mutta käyn siellä silti kun olen jo melkein kandi.
Eli ahdistun ihan kaikesta! Murehdin ihan kaikkea. Olen vissiin vähän kuin 90-vuotias mummoni, jolla menee yöunetkin koska hän huolehtii varmaan koko suvun asioista ja murehtii ne itsekseen. :D
Kuitenkin minulla on asiat paremmin kuin monella muulla. En vaan älyä omaa onneani. Koko ajan on niinku kiire ja ahistus päällä ja mielialat muuttuu rajusti ihan kuin jollain myöhäisteinillä. Mikä ihme neuvoksi :/ Tiedän olevani ihan riesa kaikille muillekin kun märehdin joka asiaa.. Haluisin olla vaan tasapainoinen ja tyytyväinen.
Kaikista hulluinta on että asiat ovat minulla täydellisen hyvin. Minulla ei ole hirveästi hyviä ystäviä, mutta rakas, pitkäaikainen poikaystävä on, olen nätti ja terve ja perheeni on ehjä ja onnellinen (siis vanhemmat ja sisko asuvat yhä yhdessä, ja isänikin selvisi vuoden takaisesta vakavasta sydänleikkauksesta), minulla on kaunis pikku yksiö ja opiskelupaikka. Silti olen ihan hajalla kun tulevaisuus ahdistaa, teen kaikista pikku murheistakin hirveän numeron, pelkään jo etukäteen ensi kesää jos en saa kesätyöpaikkaa (tulee ongelmia kämpänkin kanssa) ja esim. pelkään että poikaystäväni pettää minua vaikka tiedän ettei pettäisi. Ahdistun koulunkäynnistä koska tuntuu ettei ala tuolla yliopistossa ole omani, mutta käyn siellä silti kun olen jo melkein kandi.
Eli ahdistun ihan kaikesta! Murehdin ihan kaikkea. Olen vissiin vähän kuin 90-vuotias mummoni, jolla menee yöunetkin koska hän huolehtii varmaan koko suvun asioista ja murehtii ne itsekseen. :D
Kuitenkin minulla on asiat paremmin kuin monella muulla. En vaan älyä omaa onneani. Koko ajan on niinku kiire ja ahistus päällä ja mielialat muuttuu rajusti ihan kuin jollain myöhäisteinillä. Mikä ihme neuvoksi :/ Tiedän olevani ihan riesa kaikille muillekin kun märehdin joka asiaa.. Haluisin olla vaan tasapainoinen ja tyytyväinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko ongelmasi nimittäjä elämänhallinta? Voin kokemuksesta sanoa, ettei elämäänsä voi kaikilta osin hallita, jokainen saa jossain vaiheessa osansa siitä, että elämä on hallitsematonta. Eteen saattaa tupsahtaa yllättävä iloinen tai ikävä tapahtuma jota et ole osannut ennakoida. Näin se vain menee ja siihen ajatukseen pitää jokaisen pikkuhiljaa kasvaa.
Kun olen lukenut paljon mm tämän masennuspalstan juttuja, joissa elämä tuntuu monessa lähes toivottomalta, sinun kirjoitus avaa sen asian, että vaikka ulkoisesti kaikki olisi erittäin hyvin, ihmisen henkinen minä kaipaa jotain tarkoitusta, lohduttavaa, uskoa luovaa.
Olen vähän sinun kaltainen, eli olen kantanut huolta vaikka mistä. Se on mielestäni ylikorostunutta vastuuntuntoa. Tuo vastuunto voi pahimmillaan rasittaa henkisiä voimavaroja ja vie elämästä liikaa energiaa.
Olen käynyt useamman kerran selvänäkijällä, koska tuntui, että tahdon jotain tietoa, miten elämäni menee. Lehdistä en niiden yhteystietoja katsonut, eli sain yhteistiedot henkilöltä, jonka mielestä selvänäkijä myös näki totuuden. Mm selvänäöstä olen tehnyt johtopäätöksen, että ihmisen elämälle on valmis käsikirjoitus, tapahtuvilla asioilla on aikansa ja paikkansa, jota emme voi muuttaa. Muistan kuinka ahdingossani selvänäkijä sanoi, että sinä yrität asioiden kulkua jouduttaa, mutta et voi. Kaikki tapahtuu silloin, kun sen aika on. Näistä ja monista muista asioista myös uskonnollisistakin olen varma, että elämä kannattelee, asiani toteutuvat niin kuin on tarkoituskin. Kun kuuntelee omaa sisintään, omaatuntoa, ja luottaa sen sanomaan, on vapauttavaa elää. Ehkä esim. opiskelemasi aine on sinulle tarkoitettu, koska olet sinne päätynyt. Silti on mahdollista, että tahdot opiskella toisen alan ammatin ja toteutat myös sen.
Hyvä ystäväni valmistui dipl.insinööriksi, silti on kouluavustajana, koska kokee sen enemmän kutsumustyöksi. Toinen on insinööri, mutta ei ole päivääkään tehnyt sitä työtä, eikä kadu, että olisi opiskellut hukkaan.
"minulla on asiat paremmin kuin monella muulla. En vaan älyä omaa onneani"
Entä jos voisit ajatella, että menisit joskus johonkin vapaaehtoiseksi, missä voit auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat, joilla asiat ei ole hyvin. Antaessaan saa, eli auttaessaan saa parhaimman vastineen. Onnea ei voi rahalla ostaa. Itse ajattelen, kun näen esim. pyörätuolissa tai muuten vaikeasti liikkuvan, miten minulla on syytä kiitollisuuteen, onhan minulla kaksi tervettä jalkaa. On kaksi tervettä kättä, voin kirjoittaa tässä koneen äärellä, mutta myös näkevät silmät ja suht.koht. ymmärtävät aivot. Auttaa voi lähes missä tahansa, vanhusta kadun ylityksessä, oven avatessa, hymyyn vastataan hymyllä. Minä itse saan myös hyvän mielen, jos voin jollekin masentuneelle saada pienen toivon kipinän mieleen, että elämä voi kääntyä paremmaksi. Silti toimeentuloni sain talouselämästä. Sielläkin voi olla työnsä ohella muutakin kuin raporttien laatija, kassavirtojen laskija ym. Ihmiset sielläkin tekevät työtä, tarvitsevat inhimillisiä ihmiskontakteja, ystävällistä yhteistyötä. On suunnattomasti yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole yhtään läheistä, joka heitä kävisi tervehtimässä. Itselläni on ollut näitä ennestään jo tuttuja pääasiassa sukulaisia usean vuosikymmenen ajan. Kuolema korjaa, mutta uusia tulee tilalle. Elämä tarjoaa onnen tunteen lähteitä, tarvitsee vain tahtoa tarttua niihin.
Toivon, että luotat elämääsi ja sen kannatteluun. Sisimpäsi vihjaa sinun parhaasi, luota siihen ja ns. kohtaloon! Toivon kaikkea hyvää elämääsi!