Mikä elokuva

Muutama vuosi sitten televisiosta tuli elokuva, jossa suvun vanha setä joutui vararikkoon. Tällöin suvun muut jäsenet hylkäsivät hänet, ainoastaan eräs nuoripari otti miehen luokseen asumaan. Lopuksi juttu paljastui huijaukseksi, setä ei ollut vararikossa, eikä pyörätuolipotilaskaan, vaikka oli sitä uskotellut. Elokuvan nimi on jotakin 'Uncle Joe's testament', mahdollisesti muistan sedän nimen väärin. Muistaako kukaan elokuvan nimeä? Tiedättekö mistä voisin ostaa sen?
4324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

- minkä maalainen mahtoi olla ?
- milloin suunnilleen valmistunut ?

Äänestä
  • On amerikkalainen elokuva. Valmistumisajankohtaa onkin vaikea arvioida...värielokuva kylläkin.

    Tämä 'vararikkoon' mennyt setä oli kerännyt elämänsä aikana huomattavan omaisuuden ja sukulaiset kyttäsivät sitä. Kerran sedän lakimiehet kutsuivat sukulaiset koolle ja lukivat siellä sedän taloudellisen tilanteen, jonka mukaan setä on vararikossa. Kukaan sukulaisista ei halunnut huolehtia sedästä ja 'kiltti' nuoripari hommasi hänet vanhainkotiin. Koska setä ei viihtynyt vanhainkodissa, pari otti sedän luokseen asumaan, sedän kärttyisyuydestä huolimatta. Saavuttuaan parin asuntoon setä ei halunnut hänelle järjestettyä huonetta ja nuoripari oli valmis luovuttamaan oman huoneensa sedälle. Setä intti, että hän haluaa omaan kotiinsa asumaan ja paljasti, että hän ei olekaan rahaton. Lopuksi nuoripari pani sedän lupaamaan, että' enää ei huijata ja setä lupasi. Samassa hän nousi pyörätuolistaan, koska oli luvannut olla huijaamatta...

    Äänestä

  • Se on juuri tämä elokuva! Tuhannet kiitokset tietäjälle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuosia sitten nähty kirjoitti:

Muutama vuosi sitten televisiosta tuli elokuva, jossa suvun vanha setä joutui vararikkoon. Tällöin suvun muut jäsenet hylkäsivät hänet, ainoastaan eräs nuoripari otti miehen luokseen asumaan. Lopuksi juttu paljastui huijaukseksi, setä ei ollut vararikossa, eikä pyörätuolipotilaskaan, vaikka oli sitä uskotellut. Elokuvan nimi on jotakin 'Uncle Joe's testament', mahdollisesti muistan sedän nimen väärin. Muistaako kukaan elokuvan nimeä? Tiedättekö mistä voisin ostaa sen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu