Miksi sammakot kurnuttavat lisääntymisajan ulkopuolella? Entä kurnuttavatko sammakot, jotka eivät ole vielä sukukypsiä?
Miksi sammakkoni kurnuttaa?
7
1104
Vastaukset
Monilla sammakoilla lisääntymisaika terraariossa osuu jostain syystä syksyyn-alkutalveen. Siis täysin eri aikaan kuin luonnossa.
Jotkin lajit, kuten lehtisammakot ja kiinankellosammakot, huutelevat enemmän tai vähemmän läpi vuoden. Erityisesti terraariossa, jossa on "ikuinen kevät" muutenkin.
Minkä lisäksi sammakoilla on monia muitakin "kurnutuksia" kuin vain lisääntymiseen liittyvät. Lehtisammakoilta on kuvattu niin kutsuttu "sadekurnutus", minkä lisäksi tietyt kohtaamiset sammakoiden välillä voivat innoittaa otukset kurnuttelemaan. Ilman varsinaista lisääntymisaikomusta.
Nuoret sammakot aloittavat kurnutusharjoitukset jo ennen sukukypsyyttä. Toisinana oikein kuulee, miten nuori eläin ei vielä osaa lajin koko kurnutusta, tai lajille tyypillistä äänenvoimakkuutta. Mutta se "harjoittelee", ja jonkin ajan kuluttua se pystyy samaan kuin isänsä.- -aloittaja-
Voi olla, ettei sammakkoni ole vielä sukukypsä, sillä se on vasta vuoden ikäinen eli aika nuori. Sen ääni on välillä hiljaisempi ja nyt viime aikoina se vähän voimistunut. Se myö kurnuttaa hiukan pidempään kuin aikaisemmin. Melkein joka ilta pitää lyhyen soolon meille.
-aloittaja- kirjoitti:
Voi olla, ettei sammakkoni ole vielä sukukypsä, sillä se on vasta vuoden ikäinen eli aika nuori. Sen ääni on välillä hiljaisempi ja nyt viime aikoina se vähän voimistunut. Se myö kurnuttaa hiukan pidempään kuin aikaisemmin. Melkein joka ilta pitää lyhyen soolon meille.
Minkä lajisesta sammakosta mahtaa olla kyse?
- Ida!
Munkin sammakot kurnutta mutta ne ovat vieläkin päälle käin ja kuruttavat koko ajan ei vain lisääntymisen ajan :0 voiko joku mua neuvota? miksi ne tekee niin?
Ida! kirjoitti:
Munkin sammakot kurnutta mutta ne ovat vieläkin päälle käin ja kuruttavat koko ajan ei vain lisääntymisen ajan :0 voiko joku mua neuvota? miksi ne tekee niin?
Minkä lajisia sinun sammakkosi ovat?
- SAMMAKOFAN
SILLÄ ON NÄLKÄ, ANNA SILLE RUOKAA..
- lasivav
sammakot kurnuttaa kun sataa vettä tai kun on parittelu aika
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412014- 1881617
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40779
- 14770
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637