PRINSESSA. Mielenterveysliitto koulukampampaja alkaa.

Prinsessa koulukampanjassa kerrotaan koululaisille mielentervysongelmista ja vähennetään niihin liittyviä annakkoluuloja. Kampanja perustuu Prinsessa elokuvaan.

Mielenkiintoinen aihe. En tutustunut sivustoon. Toivottavasti sivustoilla nostetaan esiin myös lasten huostaaotot, sijoitukset, syrjäytyminen, koulukiusaaminen, sekä niiden mukanaan tuomat yhteiskunnalliset ongelmat.

Palautelinkissä oletettavasti voi ottaa kantaa. Vai onko tarkoitettu alan ammattilaisille.
Parempaa tulevaa vuotta odotellessa.

PRINSESSA koulukampanjasivut:
Hyväksyminen.
Inhimillisyys.
Voimavarat
Psyykkiset sairaudet.
Hoito ja kuntoutus.
Lisätietoa:
Opettaja! Tilaa ohjelma kouluusi.
Prinsessa elokuvan musiikkivideo julkaistu.
Tue koulukampanjaa.
Liiton toiminta.
Blogit.
Tietopankki.
Verkkokauppa.
Osta Prinsessa -tuotteita.
Palaute.

http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/

---
15467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämä kuulostaa tutulta aiheelta. 60-ja 70 luvuilla työyhteisöissä koulutettiin henkilöstöä Eric Bernen Transaktioanlyysin pohjalta.
90- luvun laman tultua koulutus- ja valemnataminen lakakutsettiin.
Aineistoa on muokattu ja päivietty vastamaan tämän päivän yhteiskuntaa ja ongelmia.
Ilmeisesti tämä edesmenneen Bernen ohjelman siällön takoituksena on saada ihmiset pysähtymään ja miettimään tekemisiään.

Erilaisuuden tmmärtäminen ja hyväksyminen.
"Asenteet ovat tapoja, joilla suhtaudumme ympäröivään maailmaan. Asenteet ovat mtönteisiä, tai kielteisiä, tai neutraaleja suhtautumistapoja, johonkin asiaan tai ihmiseen".

Toivottavasti myös päättäjät kuuluvat koultettaviiin, etenkin lastensuojelun parissa työskentelevät.

http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/suvaitsevaisuus/

----

Äänestä
  • Todella hieno asia, että nämä asiat nostetaan jäleen esiin. Ne ovat olleet "talviunessa ja horroksessa" 90-luvun lamasta lähtien. Tämän päivän ongelmien suurimpana syynä ovat ilmeisesti juuri koulutuksen puute ja "asennevamma. minä, minulle, nyt ja heti".

    Inhimillisyys on ihmisen kunnoittamista, loukkaamattomuutta ja hienotunteisuutta. Inhimillisyyttä on myös ihmisen kuuleminen ja aito kiinnostus toista kohtaan".

    http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/inhimillisyys/

    ---

    Äänestä

  • Valoa ikkunassa? kirjoitti:

    Todella hieno asia, että nämä asiat nostetaan jäleen esiin. Ne ovat olleet "talviunessa ja horroksessa" 90-luvun lamasta lähtien. Tämän päivän ongelmien suurimpana syynä ovat ilmeisesti juuri koulutuksen puute ja "asennevamma. minä, minulle, nyt ja heti".

    Inhimillisyys on ihmisen kunnoittamista, loukkaamattomuutta ja hienotunteisuutta. Inhimillisyyttä on myös ihmisen kuuleminen ja aito kiinnostus toista kohtaan".

    http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/inhimillisyys/

    ---

    Yhteisö merkitsee joukkoa yksilöitä, joilla on jotain yhteistä ja jotka toimivat jollain tavalla keskenään.
    Perinteinen yhteisö on perhe, tai suku.
    Yhteisöllisyyttä on se kun yksilö tuntee kuuluvansa johonkin yhteisöön. Yksilö tuntee itsensä tarpeelliseksi.

    Uudenlainen yhteisöllisyys.
    "Elämme aikaa, jolloin perinteiset yhteisöt ovat joidenkin mielestä murtumassa".

    Lisäys Perinteisiä perheitä ollaan murrettu ja rikottu, kuten esimerkiksi Haapasen perhe. Liftariäiti, jne.

    Kuka maksaa viulut? Mikä on rikottuken perheiden ja lasten tulevaisuus?

    Yhteisöllisyys:

    http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/yhteisollisyys/

    -----

    Voimavarat ovt resursseja ja eräänlaista polttoainetta, jotka tuovat elämään iloa ja hyvää oloa.
    Voimavarat auttavat jaksamaan ja selviytyään elämässä eteetulevista vaikeuksista ja ikävistä tilanteista.

    Kommentti. Kuinka mni huostaanotettu perhe on selviytynyt ikävistä tilanteista ja surusta. Ei minikaan, kun lukee perheiden kertomuksia lasten ja nuorten kokemuksista.

    Voimavarat.

    http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/voimavarat/

    ---

    Äänestä

  • Inhimillisyysvaje? kirjoitti:

    Ihmisen mieli voi sairastua, siinä missä kehokin. Yhdellä on vikaa keuhkoissa, tai sydämessä, toisella voi olla sairautta mielessä. Masennus on Suomen yleisin psyykkinen sairaus.

    Ahdistuneisuushäiriö.
    Kaksisuuntainen mielenhäiriö.
    Masennus.
    Persoonallisuushäiriö.
    Skitsofrenia.
    Esiintyvyys.
    Mielenterveyshäiriöt nuoruusiässä.
    Hälytysmerkkejä.
    Syömishäiriö.
    Vanhempi voi sairastua.
    Itsemurhavaarasta pitää puhua.

    http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/psyykkiset-sairaudet/

    ---

    Äänestä

  • Mieli maassa. kirjoitti:

    Mieleltään järkkyneiden ihmisten kohtelu on ollut ksutta aikojen julmaa.
    Usein heitä pidettiin eristettyinä ja sidottuina, poissa silmistä poissa mielestä
    Sairaita suljettiin laitoksiin, joissa kohdeltiin mielivaltaisesti erilaisia hoitoja.

    Tuolloin pelon ajateltiin parantavan hulluutta, joten sairaissa pyrittiin herättämään pelkoa ja kaukua.
    Lievemmin sairastuneita pidettiin "kylähulluina".

    Kommentti. Joissakin keskusteluissa on noussut esiin "huostahulluus".
    Onko kyseistä ilmiötä diagnosoitu. Ovatko e niitä, jotja huostaanottavat väkisin lapsia ja sulkevat karuhin olosuhteisiin, eroon vanhemmista, sukulaisista, ystävistä tuttavista ja hyvistä kavereista?

    Ei siis tarvitse ihmetellä, jos lapset, nuoret ja vanhemmat sairastuvat psyykkisiin ongelmiin, masennukseen, tai muihin mielenterveyden ongelmiin.

    http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/hoito-ja-kuntoutus/

    ---

    Äänestä

  • Huostahulluus? kirjoitti:

    Kuten aikaisemmi totesin Erc Bernen luomat käsitteet ihmissuhda- ja vuorovaikutustaidoista hyytyivät 90-luvun lamaan. Opit ovat nouseet uudelleen päivitettynä kolutukkseen.
    Ilmeiseti ovat Prinsessa ajattelussa mukana.

    Välissä on ollut runsaat 20-vuotta ilman koulutusta ja jäljet näkyvävät tämän päivän yhteiskunnallisina ongelmina.

    Bernen mukaan ihmisen peruskäyttäytymis- ja vuorovaukutusmallit ovat pääosin omilta venhemmilta perittyjä taitoja.

    Vanhempi minätilassa, ihminen on aina oikeassa ja kaikki muut oat väärässä.
    Aikuinen minätilassa ihminen elää tässä ja nyt.
    Lapsiminätilassa ihminen käyttäytyy, kuin kiukutteleva pieni lapsi.

    Ilmeisesti paras vaihtoehto on Aikuisen minätila, mutta ketkä toimivat sen mukaisesti?

    Lisää Suomen Transaktioanalyysi yhdistyksen uusilla sivustoilla.

    http://finta.net/

    ---

    Äänestä

  • Minätilat. kirjoitti:

    Mallin toisiin ihmiseen SUHTAUTUMISEEN varmaan oppivat vanhemmiltaan, mutta ihmissuhdeTAIDOT ovat kyllä pitkälle sisäsyntyisiä.

    Esim. koulukiusaaja on voinut saada kotoa mallin vähätellä, ivailla ja kiusata toisia. Jos hän vain saisi oikeaa ohjausta ihmissuhteisiin, niin häneltä saattaisi löytyä aivan hyvät ihmissuhdetaidot, jotka hänellä olivat jo syntymälahjanaan, kotona annettu malli vain on väärä.

    Sitten joillain neurologisten oireyhtymien lapsilla voi olla aivan hyvät ihmissuhdetaidot aikuisten seurassa, mutta hän tarvitsee ohjausta toisten saman ikäisten kanssa selviämiseen. Psykiatria ei siihen auta tippaakaan, huonontaa vain lapsen vointia muuten, jos sattuu psykiatrien kynsiin joutumaan.

    Äänestä

  • 23 kirjoitti:

    Kuten aikaisemmin olen todennut Transaktiokäsitteet loppuivat 90-luvun laman iskiessä. Sitä ennen yritykset kouluttivat henkilöstöa parantaakseen asemaansa kiristyvässä kilpilutilantessa, tai kun perustettiin uusi yritys.
    Olen saanut olla mukana useilla luennoilla, keskustellut alan huippukouluttajien kanssa, sekä toiminut itse kouluttajana ja konsulttina.
    Paras saavutukseni oli lonkurssin partalla olevan yrityksen nostamisesta paikkakunnan markkinajohtajaksi. Ensimmäisenä vuonna käyttökate parani 1200 prosenttia.
    Taustalla olivat nimenomaan ajatuksen vapauttaminen, sekä asenteiden ja suhtautumistapojen muuttaminen positiivisuuteen, ihmisten kohtaamiseen, vuorovaikutuskäyttäytymiseen, johonka kuuluvat sekä verbaalinen, että non verbaalinen käyttäytyminen, joka sisältää ilmeet, katseet, äänen voimakkuus, kehon kieli, eli kehon asennot ja liikkeet.

    Transaktioanalyysi yhdistyksen sivustolla käsitteistä lisää.

    Minätilat peruskäsitteet.
    Minätilat.
    Transaktiot.
    Elämänkäsikirjoitus.
    Elämänasemat.
    Huijaustunteet ja peilit.
    Autonomia ja kommunikaatio.

    Alalaidassa. Moottorina ilmaiset kotisivut, voit avata oman kotisivun.

    http://finta.net/peruskasitteita/

    Laumaeläimen tunteet.
    Lauman jäsenet kilpailevat aggressiigisesti rsyrsseista, mutta samalla pelätään lajilupmppanien aggressiota.

    Lauma tarvitsee myös pysyäkseen yhdessä kiinteyttävän voiman, eli lauman jäsenet vetävät toisia puolensa.
    Emon ja poikasen suhde on tälläinen ja tätä sidettä pidetään myös ihmisen rakkauden ja, tai kiintymyksen perustyyppinä.

    Selaa sivustoa. Seuraavana < Tunteet ihmisen toiminnassa.

    Voit klikata myös etusivulle, jossa useita eri aiheita.
    Hyviä lukuhetkiä.

    http://tiedostamaton.net/laumaelain.html

    ---

    Äänestä

  • Pohdittavaksi. kirjoitti:

    Sisäistä selkeyttä voisi verrata lähes jokaisen Suomalaisen kokemaan tyynen kesäillan rauhaan. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Toisiaaan vastaavat taistelevat elementit ovat levossa.
    Jos lapsi kaataa mukillisen mustikkamehia sohvalle meillä on kaksi mahdollisuutta suhtautua siihen.

    Lisää aiheita:
    Energeettinen vuorovaikutus.
    Rajapinta.
    Puolustusmekanismit.
    Konfliktit.
    Sovinto.

    Ihan mielenkiintoisia asioita pohdittavaksi Prinsessa kampanjan lisäksi.

    http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Solmu2.html

    ---

    Äänestä

  • Hyviä lukuhetkiä. kirjoitti:

    Kotkansydän etusivu lainaus.
    Meitä ei määrittele se, kuinka hyviä olemme 99 prosenttia ajasta.
    Meidät määrittelee se, kuinka pahoja olemme 1 prosenttia ajasta.

    Suositus: Mihinkään ei kannata hurahtaa, "kannattaa poimia rusinat pullasta".

    Tämä linkki otsakkeesta Kirjoituksia.
    Lue myös:
    Etusivu.
    Käännöksiä.
    Lainauksia,
    Runoja.
    Linkkejä.

    Kirjoituksia otsakkeesta:
    Pois tuskasta.
    Omilla siivillä.
    Virtaava energia.
    Parantaja, paranna itsesi.
    Ihmisiä bussissani.
    Vähän kauemmas.
    Itsen vihaaminen.
    Kunnioitus.
    Muistaminen.
    Haluan olla sinulle.
    Paranemisen prosessi.
    Kun aika katoaa.
    Havaintoja ilman mieltä.
    Totta kait.
    (P)elot auki.
    Vailla sopimuksia.
    Kokonainen mieli.
    Mitä näkyy?
    Lopuksi?
    Taivas ei odota.

    http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/kirjoituksia.html

    ---

    Äänestä

  • Minätilat. kirjoitti:

    Kuten aikaisemmin olen todennut Transaktiokäsitteet loppuivat 90-luvun laman iskiessä. Sitä ennen yritykset kouluttivat henkilöstöa parantaakseen asemaansa kiristyvässä kilpilutilantessa, tai kun perustettiin uusi yritys.
    Olen saanut olla mukana useilla luennoilla, keskustellut alan huippukouluttajien kanssa, sekä toiminut itse kouluttajana ja konsulttina.
    Paras saavutukseni oli lonkurssin partalla olevan yrityksen nostamisesta paikkakunnan markkinajohtajaksi. Ensimmäisenä vuonna käyttökate parani 1200 prosenttia.
    Taustalla olivat nimenomaan ajatuksen vapauttaminen, sekä asenteiden ja suhtautumistapojen muuttaminen positiivisuuteen, ihmisten kohtaamiseen, vuorovaikutuskäyttäytymiseen, johonka kuuluvat sekä verbaalinen, että non verbaalinen käyttäytyminen, joka sisältää ilmeet, katseet, äänen voimakkuus, kehon kieli, eli kehon asennot ja liikkeet.

    Transaktioanalyysi yhdistyksen sivustolla käsitteistä lisää.

    Minätilat peruskäsitteet.
    Minätilat.
    Transaktiot.
    Elämänkäsikirjoitus.
    Elämänasemat.
    Huijaustunteet ja peilit.
    Autonomia ja kommunikaatio.

    Alalaidassa. Moottorina ilmaiset kotisivut, voit avata oman kotisivun.

    http://finta.net/peruskasitteita/

    ---

    maassa kasvatetaan myös työpaikkakiusaajia, joten ei ole mitenkään uusi asia, että henkilöstökoulutusta tarvitaan myös yrityksen tuottavuuden nostamiseksi.

    Mutta ei siihen psykoterapeuttisia menetelmiä ja -tuntemusta tarvita.
    Yksi varsin suosittu ja hyviin tuloksiin päässyt koulutusmuoto on logoterapia, joka on irtautunut psykodynaamisen koulukunnan psykiatriasta.

    Kas kun kokoomus ei muuten markkinatalouden palvonnassaan ole iskenyt tähän seikkaan koulukiusaamisen vihdoin totaaliseksi pois karsimiseksi suomalaiskouluista.

    Äänestä

  • 19 kirjoitti:

    Tärkeää ei ole se, mitä olet, vaan kuka sinä olet.

    Katso "uutisikkunasta" vaihtuvia aiheita.

    http://www.ihminentavattavissa.fi/

    ---

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uudenvuoden lahja? kirjoitti:

Prinsessa koulukampanjassa kerrotaan koululaisille mielentervysongelmista ja vähennetään niihin liittyviä annakkoluuloja. Kampanja perustuu Prinsessa elokuvaan.

Mielenkiintoinen aihe. En tutustunut sivustoon. Toivottavasti sivustoilla nostetaan esiin myös lasten huostaaotot, sijoitukset, syrjäytyminen, koulukiusaaminen, sekä niiden mukanaan tuomat yhteiskunnalliset ongelmat.

Palautelinkissä oletettavasti voi ottaa kantaa. Vai onko tarkoitettu alan ammattilaisille.
Parempaa tulevaa vuotta odotellessa.

PRINSESSA koulukampanjasivut:
Hyväksyminen.
Inhimillisyys.
Voimavarat
Psyykkiset sairaudet.
Hoito ja kuntoutus.
Lisätietoa:
Opettaja! Tilaa ohjelma kouluusi.
Prinsessa elokuvan musiikkivideo julkaistu.
Tue koulukampanjaa.
Liiton toiminta.
Blogit.
Tietopankki.
Verkkokauppa.
Osta Prinsessa -tuotteita.
Palaute.

http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/yhteistyohankkeet/prinsessa/

---

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu