Liian aikaista muuttaa yhteen?

Hei! Olen 15 -vuotias tyttö Lapista ja olen seurustellut jo lähes 2 vuotta yhden tytön kanssa. Hän täytti pari kuukautta sitten 18. Kerron ensin vähän menneisyydestäni lesbona. Ala-asteella en osannut vielä ajatella olevani lesbo. Tykkäsin pitää isoveljeni vaatteita, enkä juurikaan tykännyt leikkiä barbeilla. Ala-asteella mie "seurustelin" poikien kans aina silloin tällöin, (miten nyt siinä iässä vielä seurustellaan :D) ja oikeastaan vain siksi, koska otin kavereista mallia. Mie olen tykänny tuosta minun tyttöystävästä jo siitä asti kun tavattiin ja nykyään se on jo rakkautta. Mie en ole ollu 2 vuoteen kaapissa. Ainoat jotka ei VISSIIN tiedä on minun äidin puolen suku, koska äiti ei halua että kerron niille. Kai se häpeää minua -.-' Kaikki ihmiset täällä pienessä hikisessä korpikylässä tietää minusta ja tyttöystävästäni, eikä kukaan oikeastaan välitä. Yleensä ihmiset luulee, että on vaikea elää pienessä paikassa erilaisena. Ei se ole.

No, mutta nyt asiaan. Eli olen lähdössä kaupunkiin opiskelemaan ensi syksynä, mutta en halua suhteemme muuttuvan kaukosuhteeksi. Tyttöystäväni olisi valmis muuttamaan yhteen, sehän onki vanhempi, mutta mie vielä epäilen... Entä jos tuleekin jostain syystä ero? Mites sitä sitten asutaan saman katon alla? Ja en tiedä mitä äiti siihen sanoo, kun se ei muutenkaan tykkää ajatuksesta että olen lesbo... Ja ennen kaikkea, onko liian varhaista muuttaa yhteen?

Kiitos vastauksista etukäteen! :)
11546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kyllä alaikäinen, sun tyttöystävä lain silmissä on pedofiili. Jos siltä pohjalta lähdetään nyt purkamaan tätä asiaa niin mitäs jos et muuta yhteen vaan kasvat sinäkin vähän itsekesi ja opit seisomaan omilla jaloillasi. Asuntolaanko vai mihin soluun muuttaisit jos et tyttiksesi kanssa? Minusta se olisi paras vaihtoehto koska sä et ehkä halua vielä todella sitä stressiä että ollaan kuin vanha aviopari yhdessä ja leikitään kotia. Sä menet opiskelemaan, sun pitää saada keskittyä siihen, itseesi, kasvuusi, ja kyllä sä sun tyttistä voit nähdä ihan vaikka ette asu yhdessä. Mutta mä en ymmärrä miksi muuttaa yhteen koska luultavammin se tuo vain ongelmia.

Nauti nyt siitä että sulla alkaa uusi ajanjakso elämässä ja kyllä se tyttis siinä tulee mukana vaikka ette ole saman katon alla.

Äänestä
  • väärässä ton pedofiilijutun kanssa. laissa katsotaan muutakin kuin kalenteria.
    muuten olen samaa mieltä, et on parempi itsekseen. varsinkin jos itseä epäilyttää.
    tsemppiä ap:lle:)

    Äänestä

  • op-e kirjoitti:

    väärässä ton pedofiilijutun kanssa. laissa katsotaan muutakin kuin kalenteria.
    muuten olen samaa mieltä, et on parempi itsekseen. varsinkin jos itseä epäilyttää.
    tsemppiä ap:lle:)

    ja 18v seukkaa, ja ovat seksuaalisessa kanssakäymisessä en ole ihan varma katotaanko lakipykälässä olevaa "Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa." todeksi. 18 ja 15 ero on sen verran iso että en tahtoisi koitella oikeuden määritelmää onko kyseessä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vai ei. Eriasia on jos molemmat olisi alle 18.

    Äänestä

  • lolololozz kirjoitti:

    aapee 16, niin tilanne olisi toinen.Mutta että 15, hän ei ole edes rikosoikeus-vaastuullinen teoistaan, vanhemmat siis kantaa vastuu sen "mokista".Eli kyllä mun mielestä liian aikaista muuttaa yhteen tyttiksensä kanssa.Oottaan vaan muutaman vuoden ja keskittyy opiskeluunsa.Kyllä se on viisainta niin!

    Äänestä

  • aikameneenopsaan kirjoitti:

    kohta oon 16. ja 15 vuotias on jo rikosvastuussa^^ ainaki näin mulle on koulussa opetettu :D ja se minun tyttö ystävä on minua paljon pieni kokoisempi jne... :D en niinkään sitä ikää nyt kattois :D olen sitä 15 cm pidempiki :D

    Äänestä

  • 15v kirjoitti:

    sun kandee muuttaa sen kanssa yhteen, perun aikaisemmat mielipiteeni. Minulla on hyvinkin sellainen tunne että olette vähän kuin vakka ja kansi. Onnea ja menestystä niin parisuhteeseenne ja opiskeluunkin.

    Äänestä

  • lololololzz kirjoitti:

    sun kandee muuttaa sen kanssa yhteen, perun aikaisemmat mielipiteeni. Minulla on hyvinkin sellainen tunne että olette vähän kuin vakka ja kansi. Onnea ja menestystä niin parisuhteeseenne ja opiskeluunkin.

    Minusta kyllä tuo 15veen ylempi "lausunto" kuullosti hänen tähän astisista lapsellisimmalta!

    Pituushan se tekeekin lapsesta kypsän :DDD

    Äänestä

  • lolololozz kirjoitti:

    ja 18v seukkaa, ja ovat seksuaalisessa kanssakäymisessä en ole ihan varma katotaanko lakipykälässä olevaa "Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa." todeksi. 18 ja 15 ero on sen verran iso että en tahtoisi koitella oikeuden määritelmää onko kyseessä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vai ei. Eriasia on jos molemmat olisi alle 18.

    tossahan on kysymys nuorista, jotka on seurustellu lähes kaks vuotta. ei oikeuslaitoskaan ihan idiootti ole.

    Äänestä

ei viisitoistavuotiaalla ole menneisyyttä, eikä ala-asteella seurustella eikä ajatella lesbo- eikä edes heteroajatuksia, lapset kun eivät sellaisia ajattele.

Äänestä
  • silloin jo ajatellaan...mutta samaa mieltä, että kasva ja vartu vielä Lapin tyttö!

    Äänestä

Mielestäni niin,että saa kyllä muuttaa yhteen vaikka toinen 18 vuotta täyttänyt.Mut olisi parasta 16-vuotta täyttänyt voisi muuttaa sitten täysi-ikäisen kanssa yhteen.Tästä yleensä lakipykälässä,että jos itse 18-vuotiaana ja toinen ala-ikäinen niin omalta vanhemmalta tarvitaan suostumusta sitä.Minulla kävi ollut kaukosuhteeksi koska asuinpaikka toisistaan aika kaukana vaikka kestimme jonkin aikaa kaukosuhdessa.Ymmärrän kyllä,että jos tuntuu kun ei haluaisi tulla kaukosuhdetta.Jos hakee muualta opiskelupaikka kuin toinen jää kaupungissa niin voi olla hieman hankalaa.Oletko puhunut asioista tyttöystäväsi kanssa?Siis mitä hän mieltä kaukosuhdetta..Ikävä kyllä,että joskus ihmisellä joutuu kaukosuhdetta esimerkiksi opiskelun takia tai vastaava.Ei se tarkoittaa ikuisesti olemaan kaukosuhdessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

15v kirjoitti:

Hei! Olen 15 -vuotias tyttö Lapista ja olen seurustellut jo lähes 2 vuotta yhden tytön kanssa. Hän täytti pari kuukautta sitten 18. Kerron ensin vähän menneisyydestäni lesbona. Ala-asteella en osannut vielä ajatella olevani lesbo. Tykkäsin pitää isoveljeni vaatteita, enkä juurikaan tykännyt leikkiä barbeilla. Ala-asteella mie "seurustelin" poikien kans aina silloin tällöin, (miten nyt siinä iässä vielä seurustellaan :D) ja oikeastaan vain siksi, koska otin kavereista mallia. Mie olen tykänny tuosta minun tyttöystävästä jo siitä asti kun tavattiin ja nykyään se on jo rakkautta. Mie en ole ollu 2 vuoteen kaapissa. Ainoat jotka ei VISSIIN tiedä on minun äidin puolen suku, koska äiti ei halua että kerron niille. Kai se häpeää minua -.-' Kaikki ihmiset täällä pienessä hikisessä korpikylässä tietää minusta ja tyttöystävästäni, eikä kukaan oikeastaan välitä. Yleensä ihmiset luulee, että on vaikea elää pienessä paikassa erilaisena. Ei se ole.

No, mutta nyt asiaan. Eli olen lähdössä kaupunkiin opiskelemaan ensi syksynä, mutta en halua suhteemme muuttuvan kaukosuhteeksi. Tyttöystäväni olisi valmis muuttamaan yhteen, sehän onki vanhempi, mutta mie vielä epäilen... Entä jos tuleekin jostain syystä ero? Mites sitä sitten asutaan saman katon alla? Ja en tiedä mitä äiti siihen sanoo, kun se ei muutenkaan tykkää ajatuksesta että olen lesbo... Ja ennen kaikkea, onko liian varhaista muuttaa yhteen?

Kiitos vastauksista etukäteen! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu